Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä nukutti hyvin edellisen yön valvomisen jälkeen!

Tänään loppusiivousta kun eilisen ikkunoitten vaihdon jälkeen pölyä ym pinnoilla.

Minä olen sitä mieltä että suurin osa noista kulkukoirista ja - kissoista joutaisi lopettaa. Kaikille ei kotia löydy kuitenkaan ja kärsivät sairauksista ja luonnehäiriöistä. 
Tämä varmaan herättää vastakkaisia mielipiteitä!

Niitähän lopetetaan muutenkin jo tosi paljon. Koiratarhat ulkomailla esim Espanjassa sellaisia, että ne ovat monesti kunnallisia tappotarhoja ja siellä koirat ovat vaan vähän aikaa ja jos mikään järjestö ei niitä pelasta omalle tarhalleen niin sitten lopetus. Vain harvat saavat mahdollisuudet elämään ja ne monesti niitä joilla siihen on mahdollisuus eli niitä hyväluonteisempia. Joissakin maissa kuten Romaniassa tapetaan kulkukoiria muutenkin paljon. 

Aivan totta. Kyllä niitä eläimiä lopetetaankin, jotka ovat liian sairaita tai jotka eivät enää kykenisi ihmisten kanssa elämään. Armeliaimmin sekin tapahtuu koiratarhalla ja eläinlääkärin toimesta eikä esimerkiksi hirttämällä tai heittämällä suljetussa säkissä mereen tai järveen. Tai ylkäämällä pieniä koiranpentuja pahvilaatikossa jonnekin tienposkeen. 

Suomessa ei kulkukoiria - onneksi - juurikaan ole vaan ihmiset koittavat saada lemmililleen uuden kodin, jos eivät itse kykene lemmikistään enää huolehtimaan. Kissoja sitten kyllä on, koska kissoja ei suomalaiset arvosta yhtä paljon kuin koiria. Tosin on vastuuntuntoisiakin kissanomistajia. Kyylä tuli mulle aikoinaan, kun edellisen omistajansa lapsi oli tullut kissoille allergiseksi. Ei siis heittänyt kissaa ulos pärjäämään miten parhaiten taitaa vaan etsi kissalleen uuden kodin. Ja sellainen löytyi mun luotani. 

 

Sen sijaan Suomessa on nykyisin populaatiokissaongelma eli välinpitämättömät kissanomistajat laskevat leikkaamattomankin kissansa vapaaksi ulos. Sitten nämä kissat tekevät jonnekin metsään pennut. Aikanaan nämä pennut taas lisääntyvät ja lopulta metsissä on kissoja, jotka eivät useampaan sukupolveen ole olleet ihmisten kanssa tekemisissä. Eli nk populaatiokissoja. Näille kissoille on vaikeampaa löytää kotia, koska niiden suhteen pitää olla merkittävästi kärsivällisempi kuin uutta kotia tarvitsevien kotikissojen. Jotkut ihmiset harmittelevat, miksi eläinsuojeluyhdistyksestä on niin vaikea saada itselleen kissaa, mutta usein syy on se, että yhdistykset eivät halua, että kissa palautuu hetken päästä takaisin eläinsuojeluyhdistykselle tai pahimmassa tapauksessa kissa viskataan vaan ulos. 

Elsuista: ainakin meillä ne vapaaehtoiset ovat pääsääntöisesti nuoria ja nuorehkoja naisia, joilla ei ole psykologista silmää eikä iän tuomaa kokemusta arvioida adoptoijia. Moni kissa saisi hyvän loppuelämän kodin, mutta kun ei niin ei. Valta päättää ja kontrolloida on noussut kuin pissa päähän. Tämä on minun kokemukseni, enkä varmasti ole ainoa näin ajatteleva.

Voi ne nuoret toisaalta olla epävarmojakin, koska kokemusta on vähän. Pitävät tiukasti ohjeista kiinni, kun pelkäävät, että tekevät virhearvion ja eläin palautuu. Korostunut itsevarmuus on usein epävarmuuden merkki. Voi tietty olla kovia pätemisentarpeitakin. Joskus tähän törmää muuallakin. Miehet on usein joustavia asiakaspalvelussakin. Mikähän meitä naisia riipii. Poikkeuksia toki on.

Meitä naisia varmaan vaivaa se, että ajatellaan tunteella. Ei haluta, että se kissaressu joutuisi jo seitsemättä kertaa uuteen paikkaan. Miehet harvemmin tällaisilla asioilla vaivaa päätään. Pääasia, että siitä katinretaleesta pääsee edes hetkeksi eroon.  Ja kyllä, tiedän, että toisenlaisiakin miehiä on. 

Se seitsemäs paikka voi olla  maailman paras! Samoin kuin se ensimmäinen, mille ei suoda edes mahdollisuutta.

Toki, mutta se eläin voi olla sen itsensä kannalta parempi lopettaa jo viimeistään komannen hylkäävän omistajan jälkeen. Mutta oikeasti kotia vaihtavia eläimiä saa muualtakin. Eläinsuojeluyhdistyksiin päätyvät yleensä ne ongelmallisimmat eläimet. Ja kyllä eläinsuojeluyhdistyksistäkin annetaan niitä ongelmatapauksia, jos pystyt osoittamaan, että vaikka kissas tai koiora olisi millainen riiviö tahansa, et siitä lemmikistäsi enää luuovu vaan pidät hyvää huolta, vaikka se tarkoittaisikin, että illalla nukkumaan mennessäsi sänkysi haisisi taas kerran kissankuselta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kylläpä nukutti hyvin edellisen yön valvomisen jälkeen!

Tänään loppusiivousta kun eilisen ikkunoitten vaihdon jälkeen pölyä ym pinnoilla.

Minä olen sitä mieltä että suurin osa noista kulkukoirista ja - kissoista joutaisi lopettaa. Kaikille ei kotia löydy kuitenkaan ja kärsivät sairauksista ja luonnehäiriöistä. 
Tämä varmaan herättää vastakkaisia mielipiteitä!

Niitähän lopetetaan muutenkin jo tosi paljon. Koiratarhat ulkomailla esim Espanjassa sellaisia, että ne ovat monesti kunnallisia tappotarhoja ja siellä koirat ovat vaan vähän aikaa ja jos mikään järjestö ei niitä pelasta omalle tarhalleen niin sitten lopetus. Vain harvat saavat mahdollisuudet elämään ja ne monesti niitä joilla siihen on mahdollisuus eli niitä hyväluonteisempia. Joissakin maissa kuten Romaniassa tapetaan kulkukoiria muutenkin paljon. 

Aivan totta. Kyllä niitä eläimiä lopetetaankin, jotka ovat liian sairaita tai jotka eivät enää kykenisi ihmisten kanssa elämään. Armeliaimmin sekin tapahtuu koiratarhalla ja eläinlääkärin toimesta eikä esimerkiksi hirttämällä tai heittämällä suljetussa säkissä mereen tai järveen. Tai ylkäämällä pieniä koiranpentuja pahvilaatikossa jonnekin tienposkeen. 

Suomessa ei kulkukoiria - onneksi - juurikaan ole vaan ihmiset koittavat saada lemmililleen uuden kodin, jos eivät itse kykene lemmikistään enää huolehtimaan. Kissoja sitten kyllä on, koska kissoja ei suomalaiset arvosta yhtä paljon kuin koiria. Tosin on vastuuntuntoisiakin kissanomistajia. Kyylä tuli mulle aikoinaan, kun edellisen omistajansa lapsi oli tullut kissoille allergiseksi. Ei siis heittänyt kissaa ulos pärjäämään miten parhaiten taitaa vaan etsi kissalleen uuden kodin. Ja sellainen löytyi mun luotani. 

 

Sen sijaan Suomessa on nykyisin populaatiokissaongelma eli välinpitämättömät kissanomistajat laskevat leikkaamattomankin kissansa vapaaksi ulos. Sitten nämä kissat tekevät jonnekin metsään pennut. Aikanaan nämä pennut taas lisääntyvät ja lopulta metsissä on kissoja, jotka eivät useampaan sukupolveen ole olleet ihmisten kanssa tekemisissä. Eli nk populaatiokissoja. Näille kissoille on vaikeampaa löytää kotia, koska niiden suhteen pitää olla merkittävästi kärsivällisempi kuin uutta kotia tarvitsevien kotikissojen. Jotkut ihmiset harmittelevat, miksi eläinsuojeluyhdistyksestä on niin vaikea saada itselleen kissaa, mutta usein syy on se, että yhdistykset eivät halua, että kissa palautuu hetken päästä takaisin eläinsuojeluyhdistykselle tai pahimmassa tapauksessa kissa viskataan vaan ulos. 

Elsuista: ainakin meillä ne vapaaehtoiset ovat pääsääntöisesti nuoria ja nuorehkoja naisia, joilla ei ole psykologista silmää eikä iän tuomaa kokemusta arvioida adoptoijia. Moni kissa saisi hyvän loppuelämän kodin, mutta kun ei niin ei. Valta päättää ja kontrolloida on noussut kuin pissa päähän. Tämä on minun kokemukseni, enkä varmasti ole ainoa näin ajatteleva.

Voi ne nuoret toisaalta olla epävarmojakin, koska kokemusta on vähän. Pitävät tiukasti ohjeista kiinni, kun pelkäävät, että tekevät virhearvion ja eläin palautuu. Korostunut itsevarmuus on usein epävarmuuden merkki. Voi tietty olla kovia pätemisentarpeitakin. Joskus tähän törmää muuallakin. Miehet on usein joustavia asiakaspalvelussakin. Mikähän meitä naisia riipii. Poikkeuksia toki on.

Meitä naisia varmaan vaivaa se, että ajatellaan tunteella. Ei haluta, että se kissaressu joutuisi jo seitsemättä kertaa uuteen paikkaan. Miehet harvemmin tällaisilla asioilla vaivaa päätään. Pääasia, että siitä katinretaleesta pääsee edes hetkeksi eroon.  Ja kyllä, tiedän, että toisenlaisiakin miehiä on. 

Minä muistan markka-ajan oikein hyvin, mutta ei kyllä sairaanhoitajan palkalla  1980-luvulla pankit olisi myöntäneet asuntolainaa pääkaupunkiseudulla myytävänä oleviin yksiöihinkään.  Korot oli siihen aikaan niin korkeat ja laina-ajat lyhyet, että vähintään olisi pitänyt olla lainalle takaajat. Ja kasarilla vielä uskottiin, että sairaanhoitajat eivät koskaan voi jäädä työttömiksi. Ysärin lama sitten opetti, että kyllä voi. 

Vierailija kirjoitti:

Hyväntekeväisyyttä tämäkin. Kävin kaipassa ja kertyi viikon ostoksista aika paljon tuotteita. Takanani jonotti mies kahden tavaran kanssa. Kysyin, tahtooko edelle. Kiitteli kovasti ja sanoi olevankin vähän kiire. Minulla ei.

Kerran maksoin edellisen asiakkaan muovikassin, kun unohti ostaa, eikä ollut kuin pankkikortti. Kiitteli tämäkin ja sanoin vaan, että hän voi laittaa hyvän kiertoon. Tämmöisistä tulee hyvä mieli molemmille.

Nimenomaan hyvän voi laittaa kiertoon. Ja usein ihan pienet arkiset avut tuottaa iloa niin saajalleen kuin antajalleenkin. 

Tuosta muiden auttamisesta.... Kun mä olin lapsi 1960-luvulla, niin Suomessa - varsinkin pohjoisessa - oli varsin paljon köyhiä. Enoni oli kansakoulunopettajana yhdellä pienellä paikkakunnalla Lapissa. Kun vuodenvaihteessa Suomessa kauppoihin tuli appelsiineja, ei niitä tullut kaikkiin kauppoihin ja lisäksi olivat köyhille liian kalliita. Mutta joka vuosi, kun ne Helsingissä tuli kauppoihin, mun äiti osti niitä laatikkokaupalla, sopi taksin kanssa kuljetuksesta ja taksi siis täyteen niitä appelsiinilaatikoita ja taksi kuski ajoi sen melkein 1000 km suuntaansa ja vei laatikoittain appelsiineja enolleni, joka jakoi ne sitten koulussa oppilaidensa perheille. Äiti oli itse hyvin köyhistä oloista lähtöisin ja omalla esimerkillään sitten teki muiden auttamisesta mullekin luontevan tavan toimia. Mutta mullakin auttamisessa se, että mieluiten autan tarvitsijaa suoraan tai ainakin jollain konkreettisella tavalla tai jos autan antamalla rahaa joillekin välikädelle, mun pitää tuntea tämä välikäsi niin hyvin, että tiedän avun menevän perille eikä hänen omaan taskuunsa. Sen vuoksi en lahjoita järjhestöille, joiden johtajat kiskovat suurempaa palkkaa kuin mihin mä itse niinä parhaimpina työvuosinanikaan pystyin.