Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Ei pidä millään paikkaansa. Kaupoissa on hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Ei maksavia asiakkaita missään.

Ostovoiman paraneminen ei tosin tarkoitakaan, että rahaa pitäisi käydä tuhlaamassa kaupoissa. Rahaa voi vaikka säästää ja sijoittaa tai tehdä lomareissuja ulkomaille. Tai tilata netistä. 

Koiraa ulkoiluttaessani mietin, että kuluttaminen noin yleensäkin on muutamassa vuosikymmenessä muuttanut muotoaan. Kulutetaan joo, mutta ei samoihin asioihin kuin joskus ennen. Sisustustyyli oli ihan erilainen 1960-, 1970- ja 1980-luvuilla eli 10 vuoden välein oli "pakko" laittaa koko kämppä uusiksi, jos mieli olla trendikäs. Tällä vuosituhannella taas ei tällaisia selkeitä sisustustrendejä enää ole. Toinen mikä tuli mieleen on, että harvalla nykyisin on enää erikseen juhla-astiat ja erikseen arkiastiat. Tai yleensäkään jotain 12 hengen astiastoja. Ei ole tarvetta, kun ei järjestetä juurikaan juhlia ja jos järjestetäänkin, niin jossain kodin ulkopuolella. Kasarilla oli ihan normaalia ja jopa eräänlainen velvollisuus järjestää niin 50v, 60v kuin 70v syntymäpäivänsäkin. Nykyisin mieluummin lähdetään vain kaikista läheisimpien kanssa tai jopa yksin  jonnekin reissuun eikä todellakaan kutsuta sukua, naapureita ja työkavereita juhlimaan. Tästä sitten luontevasti on seurannut, ettei tarvitse ostaa näihin lahjojakaan. Myös häät ovat nykyisin usein pienimuotoiset ja naimisiin mennään aiempaa vanhempana eli molemmilla on jo tarvittavat kodinkoneet yms eikä hääparin toiveissakaan ole mitkään Aalto-vaasit, vohveliraudat, hattarakoneet, kananmunakeittimet tms kaappeja täyttämään. Lahjat otetaan mieluummin rahana ja niillä sitten ostetaan vaikka häämatka Pariisiin. Monella ei ole enää edes kirjahyllyä, joten mihin ne vaasit tai mariskoolit tms edes laitettaisiin?  Ja kun juhlia on vähemmän, ei juhlavaatteitakaan tarvita enää niin paljon. Jos ei pahasti liho eikä laihdu, niin samalla koltulla voi mennä niihin satunnaisiin juhliin, mitä joskus sattuu tulemaan. Yleensäkin tuntuu siltä, että nykyisin ostetaan uutta, kun vanha menee rikki. Ja nimenomaan tarpeeseen eikä siksi, että olisi mahdollisimman paljon erilaista tavaraa kotona. Ostetaan mieluummin osakkeita tai sijoitetaan muuten kuin ostettaisiin uusi iso telkkari, kun sellainen kerran tuli markkinoille, vaikka vanhakin telkkari toimii vielä ihan hyvin. Uskoisin myös, että erilaiset suoratoistopalvelut ovat vähentäneet tarvetta käydä leffateattereissa. 

Joten ne, joilla rahaa on, käyttävät sitä kyllä eikä makuuta pankkitilillä, mutta eivät sellaisiin asioihin, joihin ekonomistit toivoisivat heidän rahojaan käyttävän. 

En todellakaan. Alin eläkeikäni tulee täyteen elokuussa, mutta jättäydyin pois työelämästä jo viime syyskuussa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Nyt jos ensin saataisiin työssäkäyvien ostokäyttäytyminen aktivoitumaan, niin katsotaan sitten muiden ostokäyttäytyminen."

 

Nämä vain ovat sidoksissa toisiinsa. Jos ja kun työssä käyvä pelkää työttömyyttä, hänen kulutuskäyttäytymistään ohjaa myös se mitä hän saa jos jää työttömäksi. Jos se toimeentulo tuntuu kovin epävarmalta, ei uskalleta kuluttaa silloinkaan kun ollaan töissä.

Ai milloin työttömän toimeentulo ei ole tuntunut epävarmalta. Luulen ettet koskaan ole ollut työtön.

Vuosikausia ansiosidonnainen oli nykyistä suurempi ja sitä maksettiin pari vuotta. Muutamassa kuukaudessa ei ehdi menojaan sopeuttaa riittävästi, mutta kahdessa vuodessa ehtii. Joillain ansiosidonnainen oli suurempi kuin monella palkka, joten ei työttömäksi jouduttuaan olisi tarvinnut hätäpäissään ottaa mitä tahansa työtä vastaan. 

Vierailija kirjoitti:

Yksi tehokas säästökeino olisi vähentää vanhuspalveluihin kuluvia järjettömiä summia. Suomi voisi alkaa lisäämään isompien asuntojen tarjontaa ja edistää sitä, että yksiökulttuurista palattaisiin takaisin siihen, että useampi sukupolvi asuu saman katon alla. Tätä kehitystä voisi ohjata vero- ja tulopolitiikalla. Se oman palveluasunnon / vanhainkotipaikan vaativa vanhus kustantaa vuodessa valtiolle noin 70 000 euroa. Suomessa on noin 60 000 vanhusta pitkäaikaishoivan piirissä, ja näiden kustannus on Suomelle siis noin 4,2 miljardia euroa joka vuosi. Ja määrä ja summa tulee vain kasvamaan. Jos vanhukset voisivat asua kotihoidon turvin omien sukulaistensa luona, kustannus voitaisiin jopa puolittaa. Yksin yksiöissään vanhukset eivät kuitenkaan pärjää pelkän kotihoidon avulla - se on jo todistettu.

Tässä on sellainen ongelma, että meillä nyt hoivan tarpeessa olevat tai hoivan tarpeeseen lähivuosina tulevat vanhukset ovat eläneet varsin itsenäisen elämän. Eivät he itsekään ottaneet omia vanhempiaan nurkkiinsa roikkumaan ja monen heistä  mielestä lastenkin piti viimeistään 20-vuotiaana muuttaa omilleen ja pois vanhempiaan rasittamasta. Nämä vanhukset haluavat itse päättää, missä asuvat, kenen kanssa, milloin ovat hereillä ja milloin nukkuvat, mitä syövät ja mihin aikaan, keitä saa käydä kyläilemässä jne  jne. He eivät suurin surminkaan suostu siihen, että heidän aikuiset lapsensa saisivat määräillä heidän tekemisiään. Ei heille voisi sanoa - kuten heistä moni aikoinaan itse lapsilleen sanoi - "niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin..." Tuollaisesta yhteisasumisesta ei tule yhtikäs mitään, jos vanhuksen lapset ovat vielä työelämässä ja/tai taloudessa asuu vielä alaikäisiäkin. Nämä vanhukset eivät ole sellaisia, että olisivat nöyriä ja kiitollisia, kun saivat lapsensa perheestä oman huoneen. 

On eri juttu sitten, kun vanhus on ympärivuorrokautisen hoivan tarpeessa. Mutta silloinkaan oikea paikka ei ole jonkun lapsensa huushollissa, koska sellaista vanhusta ei voi jättää lainkaan yksin. Siis siten, että huushollissa ei olisi ketään muuta paikalla (omat lapset töissä, lapsenlapset koulussa tms). Pelkkä kotihoito ei tietenkän riitä huonokuntoisen -  ja nyt en tarkoita ympärivuorokautista hoivaa tarvitsevaa - vanhukset kotonaan pärjäämiseen, mutta kun sinne  hankkii erilaisia ostopalveluita (ruuat, siivoukset jne), niin pärjää jo varsin hyvin. Moni vanhus haluaa kuitenkin edelleen asua paikassa, jossa kaikkia tarvittavia palveluita ei ole. Eli vaikka rahaa olisikin, niin ei ole palveluntuottajia. 

Mä voisin teoriassa ottaa isän luokseni asumaan, mutta sen pitäisi ottaa mukaansa vain yhteen makkariin mahtuvat tavarat eikä levittää tavaroitaan ympäri huushollia. Lisäksi isän pitäisi tehdä kuten minä sanon. Jos minun pitäisi laittaa ruuat, niin sitten hän slöisi sitä, mitä minä laitan. Minä päättäisin, mihin aikaan huushollissa on hiljaisuus ja mihin aikaan noustaan aamulla ylös. Toki voisi iltaisin valvoa pidempäänkin, mutta siinä omassa huoneessaan ja ovi kiinni. Eikä todellakaan saunota kolmen aikaan yöllä, kun pörssisähkö on halpaa :D 

Vierailija kirjoitti:

"Vaikka naisten palkkapussin ostovoima riittääkin nyt aiempaa pidemmälle, ei heistä ole kääntämään Suomen taloutta kasvuun.

On vaikea uskoa, että erityisesti suomalaisnaiset rupeaisivat nyt yhtäkkiä kuluttamaan enemmän, Mikkonen sanoo.

Hänen mukaansa miehet tyypillisesti reagoivat suhdanteisiin naisia nopeammin.

Naiset sen sijaan ovat juuri nyt miehiä enemmän huolissaan omasta taloustilanteestaan."

 

Typerä ekonomisti. Ei, naiset eivät niinkään ole huolissaan omasta taloustilanteestaan. Naiset tyypillisesti kantavat huolta mm. lastensa taloustilanteesta. Minä säästän lasteni opiskeluvuosia varten, en itselleni. 

Totta. Mulle tuli mieleen, että ovatkohan ekonomistit huomioineet sen, että konmarittaminen, minimalismi ja nk kuolinsiivoukset on enemmän naisten kuin miesten juttu. Tarkoitan, että naiset mieluummin haluavat nykyisin päästä ylimääräisistä tavaroista eroon kuin ostaa lisää. Nykyisin rakennettavat asunnotkin ovat pieniä eikä niihin edes mahdu paljoa tavaraa. Yleensä myös naisilla keski-ikään tullessa oma tyyli on löytynyt eikä ole tarvetta vaihtaa kerran vuodessa tyyliään. Ei pukeutumistyyliään eikä sisustustyyliäänkään. 

Mun mielestä yksi syy kulutuksen laskuun on se, että niillä, joilla olisi tarvetta kuluttaa, ei ole varaa kuluttaa. Ja niillä, joilla olisi varaa kuluttaa, ei ole tarvetta kuluttaa.