Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Mä taidan alkaa kutsua teitä kaikkia kanssakirjoitajia nasuiksi. Siihen ei liity mitään seksuaalista. Mun ensimmäinen kissani, jonka sain synttärilahjaksi täytettyäni 13 vuotta, nimi oli Nasu. Niin ja ketjussa on tänään myös vouhkattu kyylästäkin. Noh, mun nykyisen kissani nimi on Kyylä. Jotein miau ja kurnau vaan kaikille <3
Tänään oli kiva ilta. Aika hälinää, kun lapsiakin oli paikalla 5. Tilattiin pizzaa, hamppareita yms ja aikuisille oli viiniä ja lapsille limsaa. Jokaiseen annokseen kuului myös pullo limsaa, joten siellä saattaa nyt olla muutama nakero aika "sokeripöllyssä".Äiti oli aikoinaan se, joka piti lähisuvun koossa. Kun äiti kuoli, kaikki jakaantui vähän eri suuntiin . Oli hyvä idea järjestää ne isän nimpparit, koska nyt - vaikka heidän mumminsa onkin jo pilvenreunalla - tämä porukka ihan mielellään haluaa taas kokoontua yhteen. Sukuun on mahdollisesti tulossa uusiakin jäseniä ja ainakin tänään näyttivät tässä porukassa viihtyvän.
Huomenna olisi sitten pyykkipäivä. Aattelin vaihtaa lakanat. Illalla menen käyväisemään paikallisessa.
Hyvää yötä nasut!!!! Meow.Kiva, että välit sukuun on lähentyneet. Ehkä sisareenkin? Vai sekoitanko sinut johonkin toiseen? Joku kirjoitti hankaluuksista sisaren kanssa. Sisaruus on toisaalta mukavaa, toisaalta raivostuttavaa. Siihen latautuu niin paljon muistoja ja keskinäistä kilpailua, kateuttakin. Sisarukset on läsnä elämässä lähes koko elämän ajan. Välit voi välillä katketakin ja taas palata.
En tiedä, miten pitkiä lainausketjuja palstalla nykyisin voi tehdä, joten en jatkakaan tuota edellistä kommenttiani vaan vastaan sulle uudella kommentilla. Noista sisaruussuhteista...Mulla ja siskollani on 6 vuotta ikäeroa. Minä siis se pikkusisko. Siskoni lapsilla ikäeroa on 8 vuotta ja omilla lapsillani vähän yli 5 vuotta. Ihan vaan mutu-tuntumalta sanoisin, että jos ikäeroa on vain vuosi tai pari, niin sisarukset on aika samalla viivalla. Mutta jos ikäeroa on paljon, niin se vanhempi sisarus on jo sen verran fiksumpi että osaa huiputtaa pienempää sisarustaan melkein missä tahansa :D Mun sisko meidän lapsuudessa huijasi mua monenlaisssa asioissa ja ihan samoin teki tyttäreni pikkuveljensä kohdalla ja siskoni poika pikkusiskonsa kohdalla. Nyt on suvussa näitäkin lapsia, joilla ikäeroa on vain about vuosi, niin eipä samalla tavalla enää huijatakaan :D
Monet asiat vaikuttaa. Petheen arvot, kasvatus, ympäristö. Meilläkin isohko ikäero, olin se nuorempi. Tuntui, että sisko suojeli ja yritti järjestää mulle asioita, joita itse ei ollut aikoinaan jostain syystä saanut. Harrastuksia ym. jotka ei kuitenkaan välttämättä kiinnostanut mua. Ollaan monessa toistemme vastakohdat. Hän on taitava käytännön asioissa, minä auttamaton teoreetikko. Opiskelut meni tämän mukaan. Jossain vaiheessa oli nahistelua ja keskinäistä kateutta. Se on väistynyt. Ollaan hyväksytty, että ollaan erilaisia. Hänellä on edelleen isosiskoasenne, mutta ei tunkeile eikä tyrkytä neuvoja. Molemmat tekisi monissa asioissa toisin kuin toinen. Joskus kun tulee jotain sanomista, ajattelen, miten surkeaa olisi, jos häntä perheineen ei olisi.
Niin vaikuttaa. Mun sisko aina ymmärsi tehdä just niinkuin mun vanhemmat tai tarkemmin sanoen isäni halusi. Mä taas oli se musta lammas, jolla oli omakin tahto, Ja sen takia isä mut syyskuisena iltana 1980 paiskasikin rahattomana yönselkään. Olin silloin vasta 18v. Mutta vuosikymmeniä myöhemmin äiti sitten kertoi, että siskoni oli toivottu lapsi ja minä taas ei-toivottu. Tämä selitti mulle tosi paljon siitä, miten mun isä mua sitten mua kohteli. Geenitestien perusteella minä ja siskoni ollaan kyllä ihan täyssisaruksia eli en ole mikään äidin syrjähypyn tuloskaan, mutta jo lapsuudessani tiesin, että äiti oikeasti rakasti mua, mutta isä ei. Käytin vuosikymmeniä - ihan turhaan - aikaa siihen, että isä olisi påitänyt mua tyttärenään. Mutta ei. Kelpasin kyllä handymaniksi ja piiaksi. Mielenkiintoista muuten oli, kun järkkäsin ne siän nimipäivät ravintolaan, isä ei sanonut mulle sanaakaan eikä kertaakaan edes katsonut mua. Puhumattakaan siitä, että olisi sanonut kiitos, kun järjestin koko hänen jälkeläisensä saman ravintolapöydän ääreen ja vieläpä maksoin koko lystin. Isälleni olen aina ollut kiusallinen vahinkolaukaus paitsi jos voi hyötyä minusta jotenkin. Äitiäni rakastian, koska äiti sentän yritti. Ja siksi halusin täyttää äidin toiveet. Isä? Mun puolestani palakoon vaikka helvetin tulessa. Kiinnostaa kuin kilo p.askaa.
Kinkkinen juttu. Periaatteessa pitäisi leikata niiltä, joiden työpanos ei tuota yhteiskunnalle yhtikäs mitään. Mutta koska kaikkea ei voi mitata rahassa 3 kuukauden välein eli kvartaalitaloudessa vaan hyöty jostain verorahoilla maksetusta hommasta voi tuottaa tulosta vasta 10-20 vuoden päästä, niin....
Vaikka mulla eläkepäivät alkaakin ensi elokuussa, niin jos mun pitäisi valita, kumpi saa kalliit terveydenhuollon hoidot (minä vai lapseni), niin ei mun tarvitsisi miettiä asiaa edes sekunnin sadasosaa. Mä olen ihan hyvän elämän jo elänyt. Mä en leikkaisi lapsilta enkä nuorilta (omat lapseni siis jo keski-ikäiisä enkä toki haluaisi leikata heiltäkään), mutta mun mielestä tätä maata ei pidä rakentaa meitä muumiota varten vaan nuorempia varten.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki elävät tunteilla. Jo se, että päättää nousta ylös sängystä ja jatkaa elämistä, eikä jäädä odottamaan kuolemaa, on tunteella tehty päätös. Tunne siitä, että on tehnyt järkeen perustuvia päätöksiä, on tunne ja tunteet ovat ohjailleet noita päätöksiä.
Myös pissahätä on tunne, joten järjellä voi aamulla valita, kusaiseeko sänkyynsä vai nouseeko ylös ja menee vessaan. Ketjun aloittaja taisi kuitenkin tarkoittaa jotain muuta.
Mä pidän itseäni enemmän järki-ihmisenä kuin tunneihmisenä. Kun on jotain asioita, joissa tiedän itsessäni tunteiden saavan vallan, mun järkeni sanoo, että älä edes ryhdy siihen. Konkreettisena esimerkkinä vaikka se, että joitain vuosia sitten yksi kaverini ehdotti mulle, että lähtisin hänen mukaansa viemään itärajan taakse koiratarhalle ruokia, lääkkeitä jne. Lahjoitin aika paljon rahaa tähän hyväntekeväisyyteen, mutta en halunnut lähteä paikan päälle. Sanoinkin kaverilleni, että nounou, koska sun autoosi ei mahdu ne parisataa koiraa, jotka mä toisin sieltä - tunteideni vuoksi - kotiin. Eikä mun asuntoonikaan mahtuisi paria sataa koiraa.Lammas ei tiedä mitä tunteet ovat :D
Minä kyllä tiedän, mitä tunteet ovat. Mutta jotkut tekee asioita ihan vaan sen tunteen vetäminä ja jotkut taas ajattelevat järjellä, että ei kannata - ainakaan tässä tilanteessa X - antaa tunteiden vaikuttaa omaan toimintaan.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Mun vanhemmat eivät asuneet omakotitalossa vaan 2-kerroksisessa rivitaloasunnossa. Itseasiassa asunto on kolmessa tasossa, mutta kuitenkin. Isä on nyt 96v ja äiti kuoli 2 vuotta sitten. Äidillä oli viimeiset vuodet muistisairaus, joten isä teki siellä niin kotihommat kuin laskujen maksut yms. Koska isällä on polvissa paha nivelrikko, sain isän suostuteltua jo kesällä 2023 hankkimaan ulkopuolisen siivouspalvelun. Käyvät joka toinen viikko. Ostoksensa isä on tilannut kotiinkuljetuksella jo tammikuusta 2019 alkaen, koska edellisenä kesänä hän joutui luopumaan autolla ajamisesta. Isän näkö on melko huono, mutta kävin silloin 2019 laittamassa isälle ison näytön tietokoneeseen ja säädin fonttikoon niin isoksi, että näkee hoitaa asioita. Isä siis joutui hoitamaan kaikki asiat jo muutaman vuoden ennenkuin jäi leskeksi.
Taloyhtiössä asumisessa on se hyvä puoli, että omien pienten rivaripihojen hoitaminen ei paljoa vaadi. Viime vuosina firma, joka hoitaa ne siivoukset, myös keväisin ja syksyisin haravoi asuntoon kuuluvat pihat. Rappusiin isä hankki jo vuosia sitten porrashissin eli pääsee istuen kerrosten välillä. Kotihoitoa ei vielä tarvitse vaan riittää nuo siivoukset sekä kauppojen, apteekkien jne kotiinkuljetukset. Laittaa itse vielä jonkin verran ruokaa, mutta tilaa kaupasta aika usein jotain eineksiä. Alueella on yksi ravintola, josta voi tilata ruokaa ihan vaan soittamalla puhelimella sinne. Joskus isä siis tilaa aterian sieltä. Postilaatikko on sen verran kaukana, että sinne ei pääse enää edes rollaattorin kanssa kävelemään. Minä ja siskoni asutaan samassa taloyhtiössä ja jompi kumpi meistä käy hakemassa isän postit. Äidin kuoleman jälkeen isä perui kaikki lehtitilaukset, joten ei tule enää kovin paljoa postia. Riittää hyvin, että joku hakee postit kerran viikossa. Samoin on sovittu, että jos isän etupihalla on roskapusseja eikä ole se päivä, kun siivousfirma tulee, minä tai mun sisko siitä ohikulkiessa napataan roskapussit ja viedään taloyhtiön jäteastiaan.
Pääsääntöisesti isä siis pärjää ihan hyvin. Jos isä olisi kuollut ennen äitiä, niin äiti ei olisi pärjännyt ilman huomattavaa määrää ulkopuolista apua yhtään mitenkään viimeisinä elinvuosinaan. Olisi tarvinnut jonkun asumaan 24/7 kanssaan tai hoivakotipaikan.Sun isä on kyllä reipas ikäisekseen. Mun 10 v nuoremmat appivanhemmat eivät hallitse mitään tietokonejuttuja. Nuo kauppatilauksetkin pitää jonkun muun hoitaa, pankkiasiat myös.
Niin se kyllä on :). Toisaalta isä jatkoi kokopäivätöissä lähes 89-vuotiaaksi asti eli lopetti vasta silloin, kun näkö heikkeni ja joutui luopumaan ajokortistaan. Ja työssään tarvitsi jatkuvasti tietokonetta. Isä on koulutukseltaan tekniikan tohtori ja aina ollut vähän sellainen ratkaisukeskeinen "Pelle Peloton". Jos jotain vempainta ei ole missään kaupoissa myytävänä, isä tekee sellaisen sitten itse.
Okei, se selittää. Mun appivanhemmat olivat tavallisia duunareita, eivät työelämässä koskaan tarvinneet tietokoneita, eläkkeellekin jäivät jo 60-62-vuotiaina. Toisaalta asennekin vähän sellainen että kaikki uudet jutut pelottaa, pöytäpuhelinkin pitää olla edelleen.
Mulla on jokin isän "Pelle Peloton -geeni", koska mä olen tuossa ratkaisukeskeisydessä aika samanlainen kuin isänikin. Ja viimeiset neljännesvuosisata olin it-ala töissäkin. Toivon, että mulla itsellänikin ajan myötä pää toimii, vaikka kroppa hajoaakin. Jos käy kuten äidillä, että pää hajoaa ja kroppa toimii, niin se olisi sitten jo aika huono juttu. Mutta ei se aina tosiaan ole kiinni koulutuksestakaan. Mun 70 v siskoni, jolla on myös tekniikan alan akateeeminen loppututkinto, ei saa edes telkkariaan toimimaan. Ja siis pää toimii ihan hyvin, mutta ei vaan ole kiinnostunut selvittämään, miten kanavat saa näkymään. Sen sijaan yks siskoni ikäinen tuttu, joka koko työuransa teki rakennuksilla ihan niitä perusduuneja, kiinnostui tietokoneen käytöstä jo työikäisenä ja hoitaa kaikki hommat sillä.
Meinasin jo perustaa uuden ketjun otsikolla "Reipasta menoa ja lammasmaista määkimistä", mutta eipä tässä ketjussakaan enää ketjun aloittajaa mollata vaan mollataan sekä D:tä että kaikkia muitakin. Eiköhän tämä shitti siirtyisi sitten seuraavaankin ketjuun. Mutta jos tämä ketju lukitaan, niin sitten perustan uuden ketjun. Joka sekin sitten varmasti jossain vaiheessa lukitaan.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/