Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei teidän tarvitse tehdä asialle mitään. Te olette ehdottaneet muuttoa joko lähemmäs teitä tai laitokseen ja hän on sanonut, että haluaa olla kotona. Viesteistänne ei käy ilmi, että hän olisi ylipäätään ketään pyytänyt muuttamaan hänen paikkakunnalleen? 

Se on ihan ymmärrettävää, että ihminen, joka on pyörittänyt omaa elämäänsä sen 60 vuotta, kasvattanut perheen, luonut uran, ostanut kodin yms ei ihan suorilta taivu ajatukseen, että nyt tulisi stoppi itsenäiselle elämälle ja omasta kodista pitäisi muuttaa johonkin laitokseen muiden hoidettavaksi. Erityisesti kun mielikuvat laitoksista eivät ole erityisen positiivisia mediassa.

Ymmärrän täysin niitä vanhuksia, jotka mieluiten sinnittelevät omassa kodissaan ja elämässään ja lähtevät saappaat jalassa, kun toinen vaihtoehto on alistua iälleen ja sairauksilleen, mennä hoitokotiin, laitostua ja kestää se, ettei ole oikein enää mitään itsenäisyyttä.

Niin. Tästä asiasta keskustellaan kerta toisensa jälkeen, mutta kenellekään ei tule mieleen puhua siitä, että ihmisen olisi hyvä opetella selväpäisinä vuosinaan sopeutumaan tulevaan. Ettei kaikki muutokset sitten tule väkisin ja kerralla. Täälläkin joku ylpeänä kertoo, ettei halua vieraan ihmisen koskevan itseensä? Jos se on niin tärkeää, sitten pitää järjestää itsensä pois päiviltä reilusti ennen sitä väistämätöntä elämänvaihetta. Tai toivoa sellaista muistisairautta, ettei tuotakaan ylpeilynaihettaan enää muista. 

Toinen ylpeilee, ettei halua lastensa tulevan katsomaan sitten kun on mykkä ja hoidettava. Ja hoitotahtoon tuollaista moskaa, joka varmasti auttaa omiin riippuvuudenpelkoihin, mutta aiheuttaa lapsissa häpeää ja syyllisyydentunteita toteutuessaan viimeistään kun alkavat itse heiketä, jos heillä on sydän. Hyvähän sitä on suunnitella vaikka ja mitä, mutta se on lapsellista kieroilua sitten lopulta. Huijaat siinä vain itseäsi. 

 

Normaali sydämellinen ihminen joutuu järkyttävään paineeseen moneksi vuodeksi, ennen kuin ollaan virallisesti hoitovaiheessa. Ei vain pidä välittää? Joo ei, mutta miten olet välittämättäkään? Etkö vastaa vanhemmallesi puhelimeen? Jos vastaat, kyllä se vanhemman pinnanalainen hätä sinua syö ja myös niitä perheesi voimavaroja, ratkoit asiaa miten hyvänsä. Joita voimia tai varoja ei nykyisin ole liikaa juuri kenelläkään. Ap on puun ja kuoren välissä, vaikka hänen stressinsä olisikin ennenaikaista. Hän kuitenkin vaistoaa, mitä on tulossa. Nyt vanhemman kanssa teoriassa olisi juuri oikea vaihe keskustella, mutta se ei onnistu. Tämä tilanne on aivan helvettiä ja oikeasti tappaa ja vammauttaa nuorempia. Sekä vanhusten lapsia että seuraavaa polvea. Samalla vanhusten elämä on paljon yksinäisempää ja pelottavampaa kuin tarvitsisi.

 

Hävetkää nyt kaikki tuota tyhjää viisastelua ja kaavamaisuuksien toistelua ja lähdetään siitä, että tässä on hirmuisia ongelmia, joille pitäisi yrittää tehdä jotain todellista. Olen pahoillani kaikkien puolesta, joita pelottaa. Eletään edelleen, niinkuin meillä olisi joku sellainen hyvinvointijärjestelmä, jota ei ole koskaan tässä mittakaavassa ollut eikä etenkään nyt ole. Välimatkat ovat pitkiä, moni elää kädestä suuhun, mutta kaikki se ryhmätyö ja maalaisjärki puuttuu, jolla köyhemmässä maassa nämä asiat ratkottaisiin. Suvun, naapurien ja ystävien pitäisi auttaa vanheneva ihminen ymmärtämään tilanteensa ja turvaamaan jälkeläisiinsä luottavaisemmin. Kärttyisyyttä suitsittaisiin koko ympäristön voimin ja muistuteltaisiin jo vuosia aiemmin, että mitäs sinä tälle asialle ajattelit tehdä kun et ole tuosta nuortumassakaan, ja oletko muistanut olla kiitollinen lapsistasi ja miettiä, miten heidänkin tilanteensa pitäisi ottaa huomioon... mutta ei, kaikki lyövät vain löylyä ja hymistelevät, että kyllähän ihmisen pitää saada olla juuri niin jäärä kuin haluaa. 

Onkohan se jotain kuolemanpelkoa, kun ei uskalleta ja/tai haluta hoitaa asioita etukäteen? Ihan jo niinkin yksinkertaisia asioita kuin miettiä, miten sitten hoidan kauppa-asiani, kun en voikaan enää ajaa autoa. Asunko paikassa, jossa palvelut toimii, ja jos en, pitäisikö muuttaa sellaiseen paikkaan. Mä en ole vielä edes eläkkeellä, mutta kun vuosina 2018 ja 2019 mulle laitettiin polviin tekonivelet, niin kyllä se toipumisaika jo opetti katsomaan omaa kotiani vähän toisenlaisin silmin. Olen siitä lähtien karsinut tavaroiden määrää ja laittanut usein käytettäviä tavaroita sellaisiin paikkoihin, että mun ei tarvitse kiivetä keittiötikkaille eikä mennä polvilleni lattiallekaan. Mulla oli olohuoneen kaikki huonekalut massiivipuuta ja ne heitin mäkeen ja hankin kevyempirakenteiset tilalle. On helpompi siivotakin, kun saa yhdellä kädellä siirrettyä nojatuolia niin, että pääsee imuroimaan sen alta ja takaa. 

Kun mulle tehtiin ne polvileikkaukset, ennen ekaa leikkaustani ajattelin olevani leiukkauksen jälkeen jotenkin "jalaton", mutta mähän olinkin "kädetän", koska kummassakin kädessä oli kyynärsauva. Keittiössäni jääkaappi oli silloin ihan toisella puolella huonetta kuin mikroaaltouuni ja siinä sitten ihmettelin, miten saan ruuat "ilman käsiä" jääkaapista mikron luokse. Nyt on keittiökin rempattu ja kylmäkalusteet eri paikassa kuin ennen. Mä olin välillä kuin pieni koululainen, kun kuljin ympäriinsä reppu selässä. Kahvi termospulloon ja termospullo reppuun. Yms. Kun mun äiti kuoli, isä kysyi, onko mulla käyttöä suihkutuolille. Ei ollut, mutta otin sen silti tonne kylppäriin odottamaan päivää, kun sille on käyttöä. Jos asuu omistusasunnossa, niin voi ihan rauhassa arvioida, milllaisia erilaisia tukikaiteita ehkä tulee tarvitsemaan ja ostaa ja asentaa sellaiset jo hyvissä ajoin eikä vasta sitten, kun on ensimmäisen kerran pudonnyt päälleen vessanpöntöltä. Omaisiakin helpottaa, jos ikääntyvä ihan itse suunnittelee, miten kotonaan tulee pärjäämään eikä oleta, että omaiset juoksevat kesken työpäivänsä auttamaan. 

Loppuviikon operaatio mulla on käydä läpi isoja säilytyslaatikoita, joissa on verhoja ja pöytäliinoja. Tiedän, että siellä on monta pöytäliinaa, joihin sopivaa pöytääkään mulla ei ole ollut enää muutamaan vuoteen. Pois vaan tilaa viemästä. Toissapäivänä juttelin pihassa naapurin kanssa  ja hän mainitsi, että pitäisi hankkia pojalleen uusi työtuoli. Kerroin, että nyt kun en ole enää työelämässä, en tarvitse työtuoliakaan. Mulla on sisustukseeni sopiva tuoli ollut makkarin nurkassa odottamassa päivää, kun voin siirtää sen työpöydän eteen. On kuitenkin sellainen tuoli, ettei siinä istuen jaksa kahdeksaa tuntia tietokonetta naputella. Naapuri kävi hakemassa mun työtuolin ja mä sain tietsikan ääreen toisen tuolin. Hyvä homma tässä on, että nyt pääsen vaatekaapeillekin paremmin, kun ei aina tarvitse ensin siisrtää tuolia. 

Vielä toistaiseksi mulla on ratkaisut portaissa kulkemiseen ja vielä sitten plan B:nä asua kokonaan alakerrassa. Jos sekään ei jonain päivänä enää onnistu, niin sitten plan C on muutto kerrostaoasuntoon. Ja ihan jo tuotakin skenaariota varten hyvä luopua mahdollisimman paljosta tavarasta, mitä ei kerrostalokaksioon voisi ottaa mukaan. Jostain palvelutaloyksiöstä nyt puhumattakaan.  Yleisesti puhutaan kuolinsiivouksesta, mutta mun mielestä kyse on pikemminkin pärjäämissiivouksesta. Ja sen voi hyvin aloittaa jo silloin, kun nuorinkin lapsista muuttaa omilleen. Sitten vaikka 5-10 vuoden välein käy uudestaan tavaroita läpi ja miettii myös huonekalujen sijainnit jne. Voi myös muuttaa kerrostaloon jo hyvissä ajoin eikä vasta sitten, kun omakotitalossa tai rivitalossa ei enää pärjää. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.

Kysymys on nimenomaan siitä, ketä uskoa ja ketä ei. JOS siis jotain  sattuu ja aletaan kyselemään, miksi vanhuksesta ei ole huolehdittu. Vanhushan saattaa myöhemmin itse väittää, että "kyllä minä olisin apua halunnut, mutta kun...". Itsemääräämisoikeus on ihan hyvä asia ja vanhuksella on oikeus maata vaikka viikon lörssönit housuissaan, jos haluaa. Mutta se merkintä on tärkeä niin omaisille kuin viranomaisillekin, että jotain on sentään yritetty, mutta vanhus itse kieltäytynyt. 

Eu sillä merkinnällä ole mitään merkitystä enää viikon tai kahden päästä. Tilanne on voinut muuttua moneen kertaan.

Siitä että kotiapua ei ole järjestetty ei kyllä syytettä heitteillejätöstä oli siitä merkintä tai ei.

Heitteille jättö voi tulla kyseeseen jos henkilö selvästi on sairaalahoidon tarpeessa, eikä häntä sairaalahoitoon toimiteta tai soiteta sinne hätäkeskukseen. Sitä tilannetta ei kyllä tässä kohtaa on vaikea aloittajan tilanteessa olevan.

Nyt erehdyt. Läheskään kaikki kotona pärjäämättömät eivät tarvitse sairaalahoitoa. Varsin usein kyse on siitä, että eivät pärjää enää tavallisissa arkisissa toiminnoissaan. Kuten vessassa tai pesulla käynnistä, ruuanlaitosta, kaupassa käynnistä, siivouksesta jne. Ei nuo ongelmat edellytä lääketieteellistä hoitoa sairaalassa. Suomessa kyllä on iso ongelma siinä, että muutakaan akuuttipaikkaa ei tällaisille vanhuksille ole kuin sairaalan päivystys. Ja sitten ne päivystykset ruuhkautuvat, kun mummoja ja pappoja ei saada sieltä siirrettyä minnekään muuallekaan. Mitään sairaanhoitoa ( = tutkimuksia, hoitotoimenpiteitä, uusia lääkityksiä tms) he eivät tarvitse. Joo, vointi voi muuttua nopeastikin, mutta oikeasti on aika tärkeää, että ilmoitus vanhuksen kotona pärjäämättömyydestä menee viranomaisille tietoon ajoissa eikä vasta sitten, kun naapurit ilmoittaa seinän takaa tulevasta kalmon hajusta. Näin kärjistetysti sanottuna. 

Isäni halusi, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Oli sen joskus aikoinaan äidille luvannutkin. Myös minä ja siskoni toivottiin, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Koska isä kieltäytyi kuitenkin kaikesta ulkopuolisesta avusta eikä itsekään pystynyt äidistä huolehtimaan, alkoi koti-päivystys-koti-päivystys -rumba. Lopulta Peijaksessa lääkäri ilmoitti isälle, että äitiä ei enää kotiuteta, jos isä ei edelleenkään suostu ulkopuoliseen apuun. Sitten suostui. Tuokin rumba olisi jäänyt pois, jos isä olisi jo aiemmin suostunut ulkopuoliseen apuun. Ei äitikään mitään sairaalahoitoa tarvinnut, mutta kun isän piti olla känkkäränkkä. Nyt äitini katselee jo pilvenreunalta ja mun siskoni saa taistella känkkäränkän kanssa. 
 

En ole vittänyt että aina se joka ei pärjää kotona tarvitsisi sairaalahoitoa. Ihan turhaan jankkaat siitä. Kotoma pärjäämättömyus ilman että on sairaalahoidon tarvetta ei ole kyllä myöskään peruste heitteille jätölle kuten jossain aikaisemmassa kommentissasi väitit.

Huoli-ilmoitusta ei pidä tehdä jos pelkää että kyse olisi heitteillejätöstä. Silloin soitetaan häkeen.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä mutta pitää myös ymmärtää että se välttättä ei johda mihinkään eikä sen avulla vastuuta siirretä kenellekään.

Ehkä teidän hyvinvointialueella näin, mutta ainakin täällä Vantaa-Kerava -hyvinvointialueella ovat olleet varsin tyytyväisiä, että olen ottanut sinne yhteyttä ajoissa enkä vasta sitten, kun nk paska on jo osunut tuulettimeen. 

Huoli-ilmoitus tehdään silloin, kun ollaan huoiissaan jonkun ihmisen pärjäämisestä. Ja lähes poikkeuksetta huoli-ilmoitus ei liity terveydenhuoltoon yhtään mitenkään vaan on sosiaalihuollon asia. Alaikäisten kohdalla tehdään lastensuojeluilmoitus eikä niitä lapsiakaan minnekään sairaalan päivystykseen kärrätä. Ellei ole jokin lääketieteellinen syy (esim suicidaalisuus) kärrätä. 

Tässä olisi kyllä oikeasti ihan laajemmankin yhteiskunnnalisen keskustelun paikka. Tarkoitan ihan poliittisella ja päättäjätasolla.  112 pitäisi olla niitä varten, joilla on oikeasti  hengestä kyse. Ja joku 666 -numero niitä varten, joilla mitään hengenhätää ei ole, mutta pissat kirvelee vaipassa. Ei ole järkevää kuormittaa sasiraaloita asiakkailla,  jotka tarvitsevat soaiaalipuolen palveluita. Pitäisi kehitellä jonkinlainen sosiaalipäivystys, johon voitaisiin ottaa tilapäisesti kotona pärjäämättömiä vanhuksia. Nämä vastuukysymyksetkin olisi hyvä miettiä ihan uusiksi. Kenellä on vastuu ja kenellä ei? Vai onko kenelläkään? 

Jokaisella hyvinvointialueella on jo olemassa sosiaalipäivystys jos tilanne vaatii kiireellistä sosiaalityön arviota tai välittömiä, välttämättömiä toimenpiteitä. Sieltä saa myös ohjausta jatkopalveluiden pariin.

Totta, mutta virka-ajan ulkopuolella tuo tarkoittaa käytännössä sitä, että ensihoito tulee lanssilla hakemaan vanhuksen sairaalan päivystykseen. Pitäisi olla enemmän koivakodeissa nk akuuttipaikkoja, joille tällaisen kotona pärjäämättömän vanhuksen voisi toimittaa. Nyt nämä vanhukset, jotka eivät tarvitse sairaalahoitoa, ovat sairaaloiden päivystyksissä tai vuodeosastoilla odottamassa, että jostain vapautuu hoivakotipaikka. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap tässä:

 

 

Äitini on siis 76 vuotias. Voisin olla avuksi, jos hän vain asuisi lähempänä, mutta ei suostu muuttamaan, on asunut samalla paikkakunnalla koko ikänsä. Talonsa on velaton. Vielä pärjää itsekseen, vaikka on sairauksia, mm reuma, joka on nyt villiintynyt ja on huonoja kausia, mutta vielä selviää itse, mutta entäs tulevaisuudessa? Kunto on kuitenkin mennyt tässä nyt parin viime vuoden aikana alaspäin. Äitini on todella itsepäinen ja aina ollut hieman hankala, mutta tuntuu, että nykyään tuo negatiivinen piirre on oikein korostunut. Mikään ei hälle käy, aina tulee vastaan sanomista. 

Onkohan tässä vain se että haluaisitte määrätä äitinne elämästä ja hän haluaa päättää itse. Meillä yksi sisaruksista piti äitiämme huonokuntoisena ja hommasi hänelle ateriapalvelua ja yksityistä hoitopalvelua ja jopa palveluasumista. Äitihän perui kaikki eikä suostunut allekirjoittamaan vuokrasopimusta eikä edes lähtenyt katsomaan uutta asuntoa. Äiti pärjäsi yksin vielä lähes 10 v jonka jälkeen muutti kotihoidon piiriin. Kyseinen sisko oli vain määräilijä ja tiesi parhaiten miten asiat olisi pitänyt hoitaa, jyräsi äidin mielipiteet ja moitti äitiä itsepäiseksi. Äidin onneksi me muut kuunneltiin. 

Ap älkää turhaan etukäteen painostako äitiänne ja murehtiko tulevaisuudesta, teette vain selväksi ettei turhaa juonittelua ja passauttamista hyväksytä. Vaikka hänellä on reuma tai muitakin sairauksia vaikuttaa että hän haluaa päättää omasta elämästään ja toistaiseksi pystyy siihen.

Tämä. Vaikuttaa siltä, että ap on enemmän huolissaan äidistään kuin äiti itse omasta pärjäämisestään. Mikä tavallaan on ihan ymmärrettävääkin. Mutta koska äitinsä on edelleen oikeustoimikelpoinen, niin äiti voi järjestää omat asiansa just kuten haluaakin . Ap voi halutessaan muuttaa vaikka maapallon toiselle puolelle.  Ja laittaa kännykässään äitinsä numeron estolistalle. Äiskä voi hätätilanteessa soittaa 112:eenkin. 

Mä tunnistan paremmin kuin hyvin tuon, miten vanhus koittaa manipuloida omia lapsiaan. Syyttää ja syyllistää. Mikään muiden ehdottama ei kuitenkaan vanhukselle kelpaa. Tsemppiä ap!

Vierailija kirjoitti:

Oon huomannut, että ruokakaupassa tulee nykyään ostettua noita perusjuttuja ja harvemmin mitään kalliimpaa extraa. Vähitellen on niukentuneet ostokset tähän suuntaan. Ruoan hinta tietenkin syynä, kun niistä perusostoksistakin karttuu useiden kymppien loppusumma. Aiemmin en aina nuukaillut, mutta toisaalta en ikinä ole törsäillytkään, mutta ostin, mitä halusin. Nyt esim. pärjään näkkileivällä, kun ennen ostin vaihtelevasti eri leipälaatuja.

Ostin nyt kyllä muutaman pullon simaa, vaikka kalliitahan nekin. Toisaalta limunaatia ja kivennäisjuomia en osta juuri koskaan ja alkoholia vielä harvemmin. Tämmöistä nyt tuumailen.

Mä tein tuon  muutoksen jo 3 vuotta sitten. Palasin elämässäni takaisin 1980-luvullle ja nyt olen vähitellen palaamassa 1960-luvulle. Selvisin hengissä ilman avocadoja elämäni ensimmäiset 30 vuotta, joten varmasti selviän seuravatkin 30 vuotta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei mikään auta, siellä pärjää itsekseen, sinulla ei ole velvollisuutta hoitaa, tee huoli ilmoitus jos huolestuttaa 

Mitä hyötyä huoli-ilmoitulsesta on jos toinen ei apua suostu vastaanottamaan?

No onpahan tehty jotain, jos ei apua vastaan niin sitten on turha lapsilleen kiukutella ja huudella apuun, esto tuommoiselle päälle 

Juuri tämä. On mustaa valkoisella siitä, että on edes  yritetty. Vanhus on  kuitenkin itse kieltäytynyt. On ihan eri juttu, jos  apua ei ole edes yritetty hankkia kuin että vanhus itse kieltytyy tarjottavasta avusta.