Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten voi olla laillista, että kuka tahansa saa ilman lupaa ilmoittaa lähiomaisekseen kenet vaan, etenkin jos mukana seuraa kaikenlaisia omaisen velvollisuuksia?

Onkohan aloittajan tapauksessa kuitenkin tehty edunvalvontavaltuutus?

Ketään ei määrätä edunvalvojaksi ilman, että asianomaiselta itseltään ensin kysytään, ottaako hän homman vastaan vai ei. Ja tuo valtuutus ei vielä tarkoita, että henkilö olisi edunvalvonnan tarpeessa. Mulla on omaani laitettu kolme henkilöä siinä järjestyksessä, mikä olisi todennköisin suostumaan edunvalvoijaksi, mutta ei voi vielä tietää, ovatko ko henkilöt sitten aikanaan, jos edunvalvontaan joudun, edes elossa tai kykeneviä ottamaan homman vastaan. Neljäntenä on sitten yksi lakifirma, jos kenellekään niistä kolmesta homma ei käy. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomaa että on syksy, nyt jo pimeää, kun tulin kotiin kahdeksan aikaan niin oli hämärää. Tuli kotiin kävellessä mieleen ne pimeät syysillat lapsuudesta kun tuli kotiin harrastuksista tai kaverilta. Kotona eteisessä näkyi tuttu, turvallinen ja lämmin valo. Vaikka se oli sitä ihan tavallista arkea niin nuo hetket tuntuu jotenkin tärkeiltä. Tai hämärät syksy- ja talviaamut kun vanhemmat lähti töihin, me kouluun ja pikkusisarukset päiväkotiin. Kaikki vähän etsivät jotain, joskus oli kiire, vanhemmat kävi läpi päivän kulkua ja itse yritti miettiä tuliko läksyt tehtyä tai valmistautua vielä sanakokeisiin. Eteisessä oli ruuhkaa ja aina jonkun kengät, saappaat tai lapaset kateissa.

Mukavasti kirjoitettu. Usein ne rakkaimmat muistot liittyy johonkin hyvinkin arkiseen ja tavalliseen. Muistan kuusivuotiaana isonsiskon vieneen minut pyörällä kyläkoululle rokotukseen. Tarakassa pehmikkeenä oli äitin siniharmaaruudukas silityshuopa, jostain äitiyspakkauksesta kai tullut. Muistan matkalta pätkiä, en itse rokotusta. Trauma varmaan :( ne neulathan oli paksuja ennen.

Mulle tuli mieleen lapsuudestani 1960-luvulta. Asuttiin kerrostalon neljännessä eli ylimmässä kerroksessa. Hissitön talo. Joskus, kun tuli koulusta kotiin, porraskäytävässä tuoksui vastapaistettu pulla. Rappusia ylös kipittäessä ja tuoksun vain voimistuessa ajatteli, että oiskohan äiti paistanut pullaa vai joku naapuri. Kun pääsi ylimmälle porrastasanteelle, alkoi jo tosissaan odottaa kotioven avaamista ja kun avasi ja se pullan tuoksu tosiaan tuli omasta kodista, niin potkaisi vaan kengät pois jalasta ja juoksi keittiöön. Siinä unohtui käsienpesukin ja äiti joutui siitä aina muistuttamaan.  Kylmä maito ja vastaleivottu pulla oli niin ihanaa. 

Tuosta rajojen asettamisesta... sekään ei aina ole ihan helppo juttu. Aika harvoin kai on tilanne, että vanhus muuttuu itsekseen pärjäävästä yhdessä yössä jatkuvasti apua tarvitsevaksi. Omalla kohdallani tilanne oli sama kuin tarinassa sammakon laittamisesta kattilaan. Ensin avuntarve oli ehkä vain 1-2 kertaa vuodessa. Isä oli esimerkiksi ostanut uuden tietokoneen ja mä  sitten kävin asentamassa siihen kaikki tarvittavat ohjelmat. Näin mentiin useampi vuosi. Vähitellen avuntarvetta alkoi olla kerran kuukaudessa, sitten kerran viikossa, sitten kerran päivässä ja lopulta monta kertaa päivässä ja myös öisin. Siinä sitten koittaa sovittaa työjuttunsa ja omat juttunsa johonkin väliin, kun enää ei voi aikatauluttaa vanhuksen asioita itselleen sopivalla tavalla vaan avuntarve ilmenee just sillä sekunnilla eikä voi odottaa edes työpäivän päättymiseen saati sitten seuraavaan vapaapäivään.

Aikoinaan isä joutui luopumaan autolla ajamisesta ja mä sitten tilasin vanhemmilleni ruuat samaan kuljetukseen kuin omanikin ja kävin kuskaamassa heidän ostoksensa pihan poikki. Yhdessä vaiheessa jouduin jo itse kävelemään kyynärsauvojen kanssa ja mun vanhemmillani oli tapana juoda paljon maitoja, piimää ja tuoremehuja, joten ne ostoskassit oli aika painavia. Yritin saada isää tekemään tilauksensa itse ja lupasin opettaa, miten homma tehdään. Mutta ei hän halunnut. Hänestä oli parempi, että minä tilaan ja kuskaan heille. Niinhän mä olin siihenkin asti tehnyt. Mitä sitä nyt hyväksi havaittua tapaa muuttamaan. Sitten mulle selvisi tuleva polven leikkausaikani ja sanoin isälle, että koska on talvi ja liukasta, niin mä en sitten ainakaan viiteen viikkoon lähde kotoani yhtään minnekään enkä varsinkaan kantamaan painavia ostoksia. Isä joutui siis opettelemaan homman ja jo ekan kerran jälkeen muisti aina mainostaa, miten kätevä palvelu ostosten netistä kotiinkuljetuksella tilaaminen oli. Sama vääntö oli niin monessa muussakin asiassa. Ensin jatkuva jääräpäinen vastustus ja sitten, kun olikin jo pakko hankkia palvelu, oikin tosi tyytyväinen.  Ihan siis jo tällaiset asiat, että joutuu käyttämään omaa aikaansa ja  voimavarojaan siihen, että saa vanhuksen jääräpäisen vastustuksen loppumaan ja vanhuksen hankkimaan palveluita, jotka helpottavat vanhuksen elämää, tekee oman vanhempansa seurassa olemisen vähemmän mukavaksi ja lopulta ei tee mieli kovin usein enää tavata. Toisaalta kyllä ymmärrän monia vanhuksia siinä mielessä, että jos on aina tottunut tekemään kaiken itse ja joutuu myöntämään itselleen, että enää ei pystykään, se voi olla kova paikka. Mä en ole koskaan ollut niin kaikkivoipainen, että olisin pystynyt tekemään kaikkki asiat itse, ja siksi erilaisten palveluiden käyttäminen on ollut mulle aina ihan normaalia elämään kuuluvaa asiaa. 

Vierailija kirjoitti:

Lammas, kysyin jo kerran, kas, niin katosi sekin viesti.

Milloin teillä on perunkirjoitus? Ei tarvitse vastata, ellet halua. Tuli vaan mieleen, kun Niskavuoren Hetassa oli, ja irtaimistoon nimettiin kaikki vaatekappaleet, astiat yms. Oi aikoja, oi tapoja.

Vasta tämän kuun lopulla. Juristi haki jo  verottajalta lisäaikaa perunkirjoituksen tekemiseen eli ei ole kiirettä. Joo, ennen oli aika erilaisia nuo perunkirjoitukset. Nykyisin irtaimiston esineitä, joiden arvo on alle 5000 €, ei tarvitse laittaa verottajalle tiedoksi ollenkaan. Eli niistä ei mene perintöveroa. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Tottakai sähköä riittää datakeskuksille. Ei kai niitä muuten Suomeen rakennettaisikaan. 

Niin. Eihän se Orpokaan oikeasti luvannut kansalaisille mitään sähköä 

Kävin vuosi takaperin Irlannissa. Siellähän noita datakeskuksia on jo aika paljon. Ja paljon myös tuulivoimaloita, kun sillä saarella tuulee käytännöllisesti katsoen aina. Tavallinen irlantilainen maksaa sähköstään jo yli  34 c/kWh. Mä olen se monien parjaama "määris" ja mä maksan sähköstäni 7 c/kWh. Pörssisähköläiset maksaa Suomessa tietenkin vähemmän. Ainakin toistaiseksi. Irlannin talous on noussut kohisten, mutta ei se kovinkaan paljon tavallisen irlantilaisen lompakossa näy. Pikemminkin päinvastoin, kun kaikki hinnat nousee.