Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Noista velvollisuuksista vielä...siis hoitopaikan tai viranomaisten. Yksi tuttu jäi joitakin vuosia sitten illalla koiran kanssa ulkoillessaan suojatiellä auton alle. Koira pääsi karkuun, mutta tämä tuttu oli yli 3 viikkoa koomassa ja vielä senkin jälkeen teholla monta viikkoa. Meni kuukausia ennenkuin hän pääsi kotiin. Sairaalasta ensin kuntoutukseen. Hän oli muutama vuosi aiemmin Suomeen muuttanut britti. Koiransa kanssa asui. Joku onnettomuuden nähnyt oli napannut koiran kiinni ja otti sen huolehtiakseen. Eihän ne hänen omaisensa sieltä Englannista pystyneet mitään hoitamaan eivätkä olisi edes osanneet Suomen byrokratiaa. Ei tullut asunnosta häätöä maksamattomien vuokrien takia eikä mitään muutakaan isoa ongelmaa. Ensin asiat otti hoitaakseen sairaalan sosiaalityöntekijä ja sitten kuntoutusyksikön sosiaalityöntekijä. Silloin ei ollut vielä hyvinvointialueita vaan kaupungin sosiaalityöhön olivat kotiutumisvaiheessa yhteydessä. Eli kyllä hänestä huolehdittiin, vaikka kukaan suvustaan ei päässyt edes käymään Suomessa. Rollaattorit ja kaikki muutkin apuvälineet järjestyi ihan viranomaisten toimesta. Koirasta joutui tietysti vapaaehtoiset huolehtimaan ja mä aikoinaan olisin voinut ottaa koiran meillekin, mutta mun silloinen kissani ei olisi tykännyt. Mutta mä sitten maksoin tämän tuttuni koiranruuat. Tuttuni on koiransa kanssa kotona. Työkyvyttömyyseläkkeelle kuitenkin pääsi, koska ei pysty enää käymään töissä.
Ihan syntyperäisiäkin suomalaisia autetaan jos heillä ei ole omaisia. Silloin se fysioterapeutti tekee joko huoli-ilmoituksen tai ilmoittaa sosiaaliviranomaiselle että apuvälineet on jotenkin saatava ko henkilölle kotiin ennenkuin hänet voidaan kotiuttaa. Jos papereihin on merkitty omainen/yhteishenkilö ihan samalla tavalla hän voi ilmoittaa palvelun tarpeesta viranomaisiölle tai tehdä huoli-ilmoituksen kotona pärjäämisestä. Fyssari ei ole viranomainen joka voisi omaisille ilmoittamatta järjestää jonkun palvelun joka toimittaa apuvälineet kotiin. Sen tekee esim. asiakasohjaaja tai sosiaalityöntekijä jolla on viranomaisoikrudet.
Juuri näin!!!
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Päätin päivällä lähteä ihan kauppakeskukseen asti ostoksille enkä vain tuohon lähikauppaan. Ja TAAS tuli kauppakeskuksessa yksi vanhoista tutuistani vastaan. On se jännä, että ihmiset ei käy enää töissä vaan keikkuvat keskellä torstaipäivää shoppailemassa!!! Niin tai no joo... eläkkeellähän noi vanhat tutukin nykyisin ovat :D Joten päädyttiin sitten ravintolaan lounaalle ja kalakeittoainekset jäi ostamatta.
Joku kysyi, lohi vai seiti kalakeittoon, niin mä laitan lohta kirkasliemiseen keittoon ja seitiä sellaiseen kalakeittoon, johon laitan Koskenlaskija-juustoa. Ahven tai joku muu vastaava olisi kyllä ihan parasta, mutta pitää sitten olla sellainen kauppa, missä on kunnon kalatiski. Ahveniin en ole isoissakaan marketeissa törmännyt pakasteena.
Kun palasin kotiin, naapurin tytär oli pihalla miettimässä, millaisen puutarhapenkin tekisi iäkkäälle ja jo huonosti liikkuvalle äidilleen. Annoin muutaman vinkin, mikä kannattaa ottaa huomioon. Esimerkiksi sopiva korkeus, käsinojat, sopiva syvyys, jotta penkin reuna ei paina sen paremmin polvitaipeessa kuin mitään reiden hermojakaan.
Siskon kanssa pitkä puhelu. Hän saa vihdoin ja viimein olla yli viikon mökillään ihan yksin. Rentoutua ja nollata aivonsa. Juteltiin myös tulevasta perinnönjaosta. Siskollani on aika selvä käsitys, mitä hän itselleen haluaisi, mutta myöntää kyllä, että joutuisi sitten ottamaan pankista lainaa maksaakseen mut ulos. Ja hän on jo yli 70-vuotias. Sovittiin, että jaetaan nyt ensin tämä muu perintö ja varsinkin se, mikä on menossa lapsille, ja mietitään sitten myöhemmin tuota isän asuntoa, josta hän ei ilman lainaa kykenekään ostamaan mua ulos. Kovasti hän haluaisi muuttaa siihen, tse, mutta aika näyttää, onko se hänelle mahdollista.
Ihan hillitön kaatosade taas. Niin paljon, kun mulla onkin koiraani ikävä, niin just nyt ei ole. Kyylä-kissan kanssa kohta taas telkkarin ääreen.
Mukavaa huomenna alkavaa viikonloppua kaikille!Osituksessa on muistaakseni joku juju, että kaikki jako ja lunastus kannattaa hoitaa pesän sisäisillä varoilla. Jos ulkopuolista rahaa tulee mukaan, se vaikuttaa kai verotukseen. Harmi, kun en muista tarkemmin, mutta löytyy varmaan netistä.
Olet ihan oikeassa. Ja juuri sen vuoksi hoidetaankin toi perunkirjoitus ensin. Sehän tehdään vain verottajaa varten, jotta verottaja pystyy lätkäisemään perintöverot, Mitä sen jälkeen tapahtuu, ei kiinnosta verottajaa. Paitsi jos joku päättääkin antaan omasta osuudestaan lahjan tai ennakkoperinnön, mikä taas tiettyjen summien yli mennessään on veronalaista. Eli jos perittävän omaisuuden arvo olisi vaikka 500 000 € ja perillisiä kaksi, niin verottajaa ei kiinnosta siinä muu kuin että kumpikin perilinen maksaa neljännesmiljoonastaan perintöverön. Verottajaa ei kiinnosta, kumpi perillisistä saa mitäkin vainajan omaisuudesta.
Mutta joo...tuosta pesän sisällä olevista rahoista, niin tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että ne rahat ei riitä - puoliksi jaettuna siis - siihen, että siskoni pystyisi pitämään itsellään tuon isän asunnon. Suurimmaksi osaksi riittää, mutta ei ihan kokonaan. Ja ne perintöverotkin siskoni pitää pystyä maksamaan. Eli vaikka mä saisin kaiken riihikuivan rahan, mitä isällä oli, niin se ei silti riitä siihen, että siskoni ei tarvitsisi jostain vielä lisää rahaa. Kiinteällä omaisuudella ei maksella yhtikäs mitään vaan voi olla, että on pakko pistää myyntiin. Siskoni oli eilen vähän huolissaan siitä, saako hän enää nyt yli 70-vuotiaana pankista lainaa. Toivottavasti saa, koska onhan hänellä sitten sitä kiinteää omaisuutta lainan vakuudeksi. Osituksestahan ei nyt enää ole kyse (äidin kuoleman jälkeen oli sekin) , koska molemmat vanhemmistamme ovat jo haudassa. Onneksi ollaan siskoni kanssa samalla rivillä asioista ja kuolinpesää ei jätetä jakamatta ties miten pitkäksi aikaa. Kuolinpesä jaetaan vielä tämän vuoden puolella ja jos siskolleni kynnyskysymykseksi tulee tuo isän asunto ja jos lopputulema on se, että se on pakko myydä, niin sitten se pistetään myyntiin. Eikä mua haittaa sekään, jos on pakko laskea hintaa niin alas, että menee kaupaksi, ja otan siinä sitten jonkin verran persnettoa. Niinhän siskonikin sitten ottaa.
Noista velvollisuuksista vielä...siis hoitopaikan tai viranomaisten. Yksi tuttu jäi joitakin vuosia sitten illalla koiran kanssa ulkoillessaan suojatiellä auton alle. Koira pääsi karkuun, mutta tämä tuttu oli yli 3 viikkoa koomassa ja vielä senkin jälkeen teholla monta viikkoa. Meni kuukausia ennenkuin hän pääsi kotiin. Sairaalasta ensin kuntoutukseen. Hän oli muutama vuosi aiemmin Suomeen muuttanut britti. Koiransa kanssa asui. Joku onnettomuuden nähnyt oli napannut koiran kiinni ja otti sen huolehtiakseen. Eihän ne hänen omaisensa sieltä Englannista pystyneet mitään hoitamaan eivätkä olisi edes osanneet Suomen byrokratiaa. Ei tullut asunnosta häätöä maksamattomien vuokrien takia eikä mitään muutakaan isoa ongelmaa. Ensin asiat otti hoitaakseen sairaalan sosiaalityöntekijä ja sitten kuntoutusyksikön sosiaalityöntekijä. Silloin ei ollut vielä hyvinvointialueita vaan kaupungin sosiaalityöhön olivat kotiutumisvaiheessa yhteydessä. Eli kyllä hänestä huolehdittiin, vaikka kukaan suvustaan ei päässyt edes käymään Suomessa. Rollaattorit ja kaikki muutkin apuvälineet järjestyi ihan viranomaisten toimesta. Koirasta joutui tietysti vapaaehtoiset huolehtimaan ja mä aikoinaan olisin voinut ottaa koiran meillekin, mutta mun silloinen kissani ei olisi tykännyt. Mutta mä sitten maksoin tämän tuttuni koiranruuat. Tuttuni on koiransa kanssa kotona. Työkyvyttömyyseläkkeelle kuitenkin pääsi, koska ei pysty enää käymään töissä.
Tästä ketjusta huomaa hyvin, miten erilaisia avuntarpeita vanhuksilla on. Sen vuoksi on mielestäni ihan selvää, että ihmiset myös suhtautuvat eri tavalla. Kirjoitin eilen omasta tilanteestani ja miten koko homma meni kuin tarinassa sammakosta kattilassa. Ensin kävi vanhempiaan moikkaamassa, istumassa kahvilla ja rupattelemassa, ja jos olikin sitten joku homma - kuten mulla uuden tietokoneen asentaminen käyttökuntoon - se meni sitten sillä samalla reissulla. En siis mennyt sinne "töihin" vaan viettämään aikaani vanhempieni kanssa. Vähitellen tilanne kuitenkin muuttui eli en mennytkään enää tapaamaan vanhempiani vaan "töihin". Joten niitä mukavia kahvittelu- ja rupatteluhetkiä ei enää ollut, ksoka piti vaan nopeasti hoitaa homma ja kiiruhtaa takaisin töihin ja jos soittoja tuli öisin, niin takaisin nukkumaan. Jos nyt unta enää sai.
Kun muistisairas äitini oli vihdoin päässyt tästä elämästä pois, isäni pärjäsi melko hyvin itsekseen. Tilasi itse ostoksensa ja kykeni menemään avaamaan ulko-oven. Hitaasti, mutta varmasti kykeni napsauttamaan sähkösaunan päälle ja saunomaan. Aikaahan isällä sellaiseen kului enemmän kuin nuorempana, mutta eipä hänellä mitään kiirettä minnekään ollutkaan. Äidin kuoleman jälkeen aloin käydä isän luona kerran viikossa ihan vaan kahvilla. Oltiin taas isä ja tytär. Jos jotain pientä hommaa oli, niin tein. Vaikka itsekin jo välttelin esimerkiksi tikkaille kiipeämistä, niin jos isän kattovalaisimesta oli lamppu palanut, niin mä vaihdoin uuden tilalle. Nämä olivat kuitenkin asioita, joita ei tarvinnut mennä tekemään heti vaan riitti, että kun tulen seuraavan kerran käymään, niin teen. Tilanne kuitenkin isänkin kohdalla lopulta muuttui ja ne viikottaiset kahvittelut jäivät historiaan. Aloin taas olla vain hoitaja ja handyman.
Vaikka viimeiset vuodet mulle raskaita olikin, niin olen silti ihan tyytyväinen. Siis nyt, kun se on ohi. Mutta tarvitsen aika pitkän ajan olla ihan vaan yksin ja niin, että kukaan muu kuin kissani ei tarvitse mua yhtään mihinkään. Omien sairauksieni hoito oli pakko lopettaa ja se tietysti aiheuttanut sen, että oma terveyteni ja toimintakykyni on myös romahtanut. Etenevissä sairauksissa ei voi kääntää kelloa taaksepäin vaan vahinko, mikä on tapahtunut, on tapahtunut eikä sitä voi millään enää korjata.
Pointtini nyt tässä ehkä oli se, että vaikka miten juuri nyt ajattelisi, että tottakai hoidan itse vanhempani, mieli saattaa muuttua. Moni on jo kokenut itse sen kuormittavuuden tai ainakin jollain tavalla seurannut sivusta, mitä vanhuksesta huolehtiminen pahimmillaan voi olla. Ja jotkut voivat - vaikka lähipiirissä tällaista olisikin - autuaan tietämättömiä. Oma tyttäreni äitini kuoleman jälkeen mulle sanoi, että ei hän tiennyt, milalisessa limbossa mä elin. Aina, kun soitti ukilleen ja kysyi, tarvitseeko isovanhemmat jotain, niin isäni vastasi, että ei ei...meillä on mummin kanssa kaikki ihan hyvin.
Meillä on onneksi aika vähän puuhaa isän tavaroiden kanssa. Siis oletuksena, että siskoni muuttaa siihen asuntoon. Jos se asunto myydään, niin sitten tietenkin. Tosin sitten palkataan vaan joku firma tyhjentämään asunto. Eilen mun siskoni kysyi, voisiko ottaa yhden desgn-valaisimen sieltä ja sanoin, että senkus viet. Tiedän, että sellaisen arvo on muutama tonni, mutta vaatehuoneessako tai ulkovarastossako mä sitä säilyttäisin. Hyvä vaan, että tulee siskolleni käyttöön eikä mulle yhdeksi romuksi kaikkien muiden romujeni joukkoon. Ja mä sitten kysyin, että isän olohuoneessa on muuten sellainen pitkävartinen rikkalapio harjoineen, joten saanko ottaa sen. Olisi kiva, jos mulla oli sekä yläkerrassa että alakerrassa omansa eikä tarttis rappusissa kanniskella. Siskoni sanoi, että ota vaan.
Vanhempieni lastenlasten kanssa kyllä ollaan jo sovittu, että joku kerta mennään yhdessä käymään ja kukin voi sitten katsoa, mitä tunnejuttuja sieltä haluaa. Mä en pahemmin käytä koruja, mutta voisin ehkä jonkun korun ottaa muistoksi äidistäni. Se asunto ei ole meidän lapsuudenkoti ja sisustettukin ihan eri tavalla kuin mitä mun lapsuudessani oli. Jo 30 vuotta sitten mun vanhemmat muuttaessaan pienempään asuntoon kysyivät, onko mulla ja siskollani heillä siellä jotain esinettä, joka ehdottomasti haluttaisiin sitten aikanaan saada. Mulla oli isäni nuorena poikana maalaama taulu ja siskollani isoisän takoma kynttilänjalka. Me lähdettiin kumpikin sieltä silloin mukanamme nuo esineet. Joten isäni maalaama taulu on ollut mulla seinällä jo kolmisenkymmentä vuotta. Ja asunnon nk paraatipaikalla.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/