Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei fyssarilla ole mitään valtuuksia käskeä hakemaan apuvälineitä tai muutenkaan pakottamaan avuksi vanhukselle.
Ihan ymmärrettävää, että noinkin etäisen ja kaukana asuvan ihmisen kohdalla ei ole tarvetta, eikä halua auttaa.
Sen sijaan en ymmärrä sitä, jos lapset kokevat pakoksi auttaa ikääntyviä vanhempiaan. Jotenkin itse ajattelen sen olevan etuoikeus, että on saanut pitää vanhempansa niin pitkään, että ovat eläke- tai vanhuusiässä.
Luulenpa, että moni nykyihminen ei tajua itse vanhenevansa ja todennäköisesti tarvitsevansa apua lapsiltaan, jotka toki itse on kasvattanut juuri sellaisiksi, jollaisia ovat.
Jos on varaa maksaa yksityiselle, niin sitten nämä ei-auttavat lapset valittavat, kun perintö kuluu hoitomaksuihin.
Suo siellä, vetelä täällä, on vanha sanonta, joka edelleen pitää paikkansa, monessakin asiassa.
Nykyvanhukset eivät tajua tulleensa vanhoiksi, eivätkä tehneet nuorempina mitään järjestelyitä sen suhteen, että toimintakyky laskee. Eivätkä ole pitäneet huolta ihmissuhteistaan omiin aikuisiin lapsiinsa, tai muihin sukulaisiin. Tämä on iso 40-50-luvuilla syntyneiden helmasynti.
Nyt jo parikymppiset säästää eläkettään varten.
Itse olen 43-vuotias. Meille on päivänselvää, että vanhuutta varten säästetään palveluiden ostamista varten ja omakotitalosta luovutaan heti, kun ei saada tätä itse hoidettua. Mitään hiton mökkejä ei hommata vaivoiksi. Kunnossa on testamentti, hoitotahto. Turha lapsia on rankaista siitä, että ei vanhemmat ikääntyy. Se ei ole yllättävä asia, vaan tapahtuu ihan kaikille, jotka saavat elää pitkään.
omakotitalosta luovutaan heti, kun ei saada tätä itse hoidettua.
Se koska omakotitaloa ei saa enää itse hoidettua on aika liukuva käsite ja määritelmä tuntuu myös muuttuvan kun ikää tulee lisää.
Kyllä se määritelmän takaraja menee viimeistään siinä, jos tarvitsee omat lapset talon ja pihan huoltoon, lumitöihin jne. Liukumavaraa on vielä siinä, kauanko itse säästetty raha riittää näiden palveluiden ostamiseen.
Pihi vanhus ei maksa lumitöistä tai palveluista. Siinä joutuu lapset hommiin tai marttyyrivanhus itkee.
Totta, mutta aina ei välttämättä ole kyse pihiydestä. Kyse voi olla siitäkin, että vanhus ei halua, että joku random Pertti tai Pirjo käy nopeasti tekemässä homman ja lähtee sitten pois. Vanhus haluaa seuraa ja mieluiten läheisistään ja siinä samalla sitten hoituu ne hommatkin. Eli kun lumityät on tehty, sen jälkeen voidaan istahtaa yhdessä kahville. Eli vaikka se random Pertti tai Pirjo tekisi homman ilmaiseksikin, niin vanhus ei halua sitäkään.
Miksei vanhus ymmärrä, että vaihtoehdot on että Pertti tekee tai homma jää tekemättä?
Eikä niin, että hän saa päättää omaisensa ajankäytöstä ja tekemisistä.
En tajua tuollaista itsekkyyttä. Kukaan "omista" vanhuksistani ei ole tuollainen. Tietysti seura on niistä mukavaa, mutta ei niillä kenelläkään ole ollut mitään pohjatonta seurankaipuutakaan. Siis edes niistä jotka ovat jo menneet manan majoille, eli ihan loppuun saakka pysyivät samanlaisina kun aina olivat.
Onko nuo syntymäitsekkäitä vai tekeekö joku muistisairaus tuollaista, että muututaan pohjattoman itsekkäiksi?
Sille vanhukselle saattaa loppujen lopuksi olla ihan yks hailee, kuka ne hommat tekee. Ihan sama, tuleeko tehdyksi vai jääkö tekemättä. Hän kaipaa vain läheisiään. Mä tiedostin tämän asian aikoinaan, kun isä halusi mut tekemään asioita, jotka olisi kyllä ihan hyvin voinut tehdä itsekin.
Mutta tosiaan on paljon ihmisiä - siis vanhemmassa ikäluokassa - joille perhe ja sukulaiset on olleet aina se tärkein yhteisö. Ja jos jotain ystäviä on ehkä ollutkin, niin kun tarpeeksi ikää tulee, niin ne ystävätkin ovat jo hoivakodissa tai mullan alla. Eli niitä ihmisiä, joille voisi edes soitella ei enää ole. Paitsi lapset ja lapsenlapset. Maaseudulla sentään naapureieista oli jotain juttuseuraa välillä, mutta ei kaupungeissa kerrostaloissa enää. Porraskäytävässä ehkä tervehdsitään, mutta siinä se.
Mä kyllä uskon, että monen vanhuksen kohdalla on kyse yksinäisyyden tunteesta., Ihan sama, kuinka usein vanhuksen luona käy piipahtamassa joku Ahmed, Safira tai Veeti. Vanha ihminen kaipaa niitä läheisiään, mutta valitettavan moni vanha ihminen vaatimuksillan työntää vaan ne läheisensä kauemmaksi. Surullista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua voisi verrata naapureiden tai tuttujen tapaamiseen ( Toki tämä on ehkä suppeampaa keskustelua.)
Jokainen niissä kertoo omia kuulumisiaan tai huomioitaan muiden elämästä. Jokaisessa kylässä tai naapurustossa tiedetään pitkälti muiden asiat. Ammatit, perhesuhteet, työpaikat, ehkä jutellaan vanhempien hoidosta, lapsista, lomamatkoista, sairauksista, opinnoista. Paljon tietoa jaetaan. Kaikkea ei tietenkään kerrota, kuten ei täälläkään.
En koskaan mieti, missä joku kirjoittaja asuu tai mikä hänen ammattinsa, perhesuhteensa tai varallisuutensa on. Enemmän kiinnostaa, mitä hänelle kuuluu tai mitä hän ajattelee asioista.
Eli sinulle olisi ok jos läheisesi kertoisi yksityskohtaisesti terveystietosi ja raha-asiasi tänne? Työasiasi? Parisuhteesi?
Olen tarkka siitä, mitä tietoja annan itsestäni edes oikeassa elämässä, joten edes läheisin ystäväni ei välttämättä tiedä kaikkea. Elämäni on toisaalta tavanomaista ja tuskin ketään edes kiinnostaa. Vastustan silti jopa sitä, että meistä kerätään koko ajan tietoja erilaisiin rekistereihin vaikka kauppojen etukorteilla. Tässäkin ketjussa oli aikoinaan kysely ammateista. Vastauksia annettiin paljon. Itse jätin vastaamatta, koska kirjoittelen tänne ihan vaan itsenäni.
Olen kuitenkin realisti. Aina, kun kuulut johonkin sosiaaliseen yhteisöön (koulu, työ, asuinalue, harrastus, some), altistat itsesi myös juoruilulle. Sitä ei vaan voi välttää. Jossain on aina joku, joka tietää mielestään jotain kertomisen arvoista. Juoruajille kaikki tiedot ovat valuuttaa, jolla he ostavat asemansa yhteisössä. Siinä mielessä kaikki, mitä tässä ketjussa leviää, on aiemmin levinnyt jo oikeassa elämässä. Tietojen urkinta eri instansseissa on luku sinänsä.
Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Mä olen varmaan tässä ketjussa kertonut omasta elämästäni ja myös läheisteni elämästä enemmmän kuin olisi ollut tarpeenkaan. Muistan aikoinaan kauan kauan sitten, kun erehdyin kertomaan siskolleni jostain mieltäni painavasta asiasta ja siskonihan oli kailottanut asian koko suvulle ennenkuin ehdin itse puhua niistä asianosaisille. Mä opin jo kauan sitten, että älä koskaan kerro kenellekään mitään äläkä varsinkaan näytä mitään tunteitasi. Onneksi olen rationaalinen ja ratkaisuhenkinen ihminen, mutta ei se suinkaan tarkoita, etteikö mullakin tunteita olisl. Mä vaan osaan salata ne erittäin hyvin ja myös käsitellä ratkaisukeskeisellä tavalla.
Olen ollut tämän palstan erilaisissa kuulumisketjuissa jo useamman vuoden ja yhdessä vaiheessa mietin, että miksi mun pitäisi pidätellä jotai? . Miksi en saisi olla oma itseni? Miksi mun olisi pitänyt kutsua isääni joksinkin isukkimurumurusöpömurmeliksi, kun tosiassa halusin kutsua sitä KÄÄKäksi? Jollainen se olikin. Loppuun asti.
Jokaisella meistä on oma tarinamme ja mitä enemmän ikää tulee, sitä erilaisempi se tarina on verrattuna siihen, kun istuttiin ämpärin ja lapion kanssa vierekkäin hiekkalaatikolla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua voisi verrata naapureiden tai tuttujen tapaamiseen ( Toki tämä on ehkä suppeampaa keskustelua.)
Jokainen niissä kertoo omia kuulumisiaan tai huomioitaan muiden elämästä. Jokaisessa kylässä tai naapurustossa tiedetään pitkälti muiden asiat. Ammatit, perhesuhteet, työpaikat, ehkä jutellaan vanhempien hoidosta, lapsista, lomamatkoista, sairauksista, opinnoista. Paljon tietoa jaetaan. Kaikkea ei tietenkään kerrota, kuten ei täälläkään.
En koskaan mieti, missä joku kirjoittaja asuu tai mikä hänen ammattinsa, perhesuhteensa tai varallisuutensa on. Enemmän kiinnostaa, mitä hänelle kuuluu tai mitä hän ajattelee asioista.
Eli sinulle olisi ok jos läheisesi kertoisi yksityskohtaisesti terveystietosi ja raha-asiasi tänne? Työasiasi? Parisuhteesi?
Olen tarkka siitä, mitä tietoja annan itsestäni edes oikeassa elämässä, joten edes läheisin ystäväni ei välttämättä tiedä kaikkea. Elämäni on toisaalta tavanomaista ja tuskin ketään edes kiinnostaa. Vastustan silti jopa sitä, että meistä kerätään koko ajan tietoja erilaisiin rekistereihin vaikka kauppojen etukorteilla. Tässäkin ketjussa oli aikoinaan kysely ammateista. Vastauksia annettiin paljon. Itse jätin vastaamatta, koska kirjoittelen tänne ihan vaan itsenäni.
Olen kuitenkin realisti. Aina, kun kuulut johonkin sosiaaliseen yhteisöön (koulu, työ, asuinalue, harrastus, some), altistat itsesi myös juoruilulle. Sitä ei vaan voi välttää. Jossain on aina joku, joka tietää mielestään jotain kertomisen arvoista. Juoruajille kaikki tiedot ovat valuuttaa, jolla he ostavat asemansa yhteisössä. Siinä mielessä kaikki, mitä tässä ketjussa leviää, on aiemmin levinnyt jo oikeassa elämässä. Tietojen urkinta eri instansseissa on luku sinänsä.
Ymmärrän hyvin, mitä tarkoitat. Mä olen varmaan tässä ketjussa kertonut omasta elämästäni ja myös läheisteni elämästä enemmmän kuin olisi ollut tarpeenkaan. Muistan aikoinaan kauan kauan sitten, kun erehdyin kertomaan siskolleni jostain mieltäni painavasta asiasta ja siskonihan oli kailottanut asian koko suvulle ennenkuin ehdin itse puhua niistä asianosaisille. Mä opin jo kauan sitten, että älä koskaan kerro kenellekään mitään äläkä varsinkaan näytä mitään tunteitasi. Onneksi olen rationaalinen ja ratkaisuhenkinen ihminen, mutta ei se suinkaan tarkoita, etteikö mullakin tunteita olisl. Mä vaan osaan salata ne erittäin hyvin ja myös käsitellä ratkaisukeskeisellä tavalla.
Olen ollut tämän palstan erilaisissa kuulumisketjuissa jo useamman vuoden ja yhdessä vaiheessa mietin, että miksi mun pitäisi pidätellä jotai? . Miksi en saisi olla oma itseni? Miksi mun olisi pitänyt kutsua isääni joksinkin isukkimurumurusöpömurmeliksi, kun tosiassa halusin kutsua sitä KÄÄKäksi? Jollainen se olikin. Loppuun asti.
Jokaisella meistä on oma tarinamme ja mitä enemmän ikää tulee, sitä erilaisempi se tarina on verrattuna siihen, kun istuttiin ämpärin ja lapion kanssa hiekkalaatikolla.
Vierailija kirjoitti:
Mikä teidän mielestä on kohtuullinen viikkokohtainen tuntimäärä läheisten hoivatyötä? Täällä on tuotu esiin hyvä huomio siitä, että apua tarvitsevia vanhuksia voi olla useampi samalla ihmisellä/perheellä. Täyttyykö kohtuullisuuden rajan jollain tietyllä määrällä vanhuksia?
Muuttuuko kohtuullisena pidettävä tuntimäärä, mikäli hoivaaja on työssä? Entä jos hän on perheellinen?
Entä mikä arvo pitäisi laskea sille päivystysluonteiselle saatavilla olemiselle, jossa ollaan valmiudessa lähteä hoitamaan, tarkistamaan ja auttamaan, kun yhtäkkiä jotain äkillistä ilmenee?
Kyselen tällaista konkretiaa, sillä havaitsen melkoisen kahtiajaon tässä keskustelussa. Toisten mielestä ainoa oikea tapa on olla saatavilla määrättömästi ja rajattomasti tai muutoin olet epäinhimillinen narsisti tai sitten hoivalle pitää olla oikeutettua määritellä joku raja. Kohtuullisuuden määre vaikuttaa hyvin epämääräiseltä. Mutta annetaanhan ammattillisellekin hoivalle tarkat määreet. Miksi siis ei muullekin hoivalle voisi olla edes jotain määreitä?
Esität oikein hyviä kysymyksiä. Mä en tule edes elämään niin vanhaksi, että omat lapseni olisivat vanhuuseläkkeellä. Eläkeikää koko ajan nostetaan ja samalla työelämä kiristyy vaatimuksineen ja työntekijän asemaa heikennetään koko ajan, niin kuka hemmetti on keksinyt ajatuksen, että se sairaanhoitaja, vake-opettaja, bussikuski, kaupan kanssa tms ottaisi omat vanhempansa mukaansa töihin? Tai kuka meistä haluaisi olla leikkaussalissa vaikka sydämenohitusleikkauksessa ja sitten anestesialääkäri sanoo, että sori, mun pitää nyt lähteä auttamaan äitiäni?
Sotien jälkeen hyvinvointiyhteiskunta rakennettiin siten, että yhteiskunta hoiti vanhukset ja vanhusten lapset kävivät töissä ja veroissaan maksoivat sen, että vanhuksista huolehditaan. Nyt maksetaan edelleen kovia veroja, mutta vanhusten saavassa avussahan se ei näy. Päinvastoin...koko ajanhan tilanne vaan menee huonommaksi. Asuntotuotantokin on muuttunut niin, että yhä pienempiä koirankoppeja vaan rakennetaan, Mihin on ajateltu, että niissä aunnoissa omat vanhemmat ja appivanhemmat rollaattoreideen ja pyörätuoleineen mahdutetaan?
Väestön ikääntyminen ja lisääntyvä avuntarve tiedostettiin kyllä jo silloin, kun mä kasarilla opiskelin sairaanhoitajaksi. Poliitikot - eli ne, jotka olemme äänestäeet päättämään meille tärkeistä asioista - eivät ole tehneet asialle yhtikäs mitään. Aikaa olisi ollut jo vuosikymmeniä. Mä olin puolet työurastani konkreettisesti sote-alalla ja sen toisen puolikkaan sitten liittyen vahvasti sote-alaan. Tunnen kaikki sote-alan lainsäädännöt, viranomaismääräyset, EU direktiivit sun muuta paremmin kuin omat varpaani. Kun hyppäsin pois oravanpyörästä, mulla oli useampikin idea. miten vanhusten ja varsinkin heidän omaistensa elämää voitaisiin edes vähän helpottaa. Kun oli ollut ne omat vanhempanikin siinä rumbassa. Lahjoitin ideani työnantajalleni, mutta ongelmaksihan muodostui rahoitus. Ja juu, minä en ala omista rahoistani mitään makselemaan.
Isäni kuolemasta on vielä alle kuukausi, mutta ehkä jonain päivänä toteutan ideani ihan itse. Ja lahjoitan sen Vantaa-Kerava hyvinvointialueelle. Vanhuksista on tehty bisnestä. Ihan sama, miten niitä vanhuksia kohdellaan, kunhan vaan sijoittajat saavat osinkonsa. En pidä tästä. Raha, raha ja taas kerran raha ratkaisee aivan kaiken.
Summa summarum: omaisia ei pidä syyttää sitä, millaiseksi tämä yhteiskunta on rakennettu.
Aikoinaan Vantaan kaupungin seniorityöstä alettiin soittelemaan 75 vuotta täyttäneille vanhuksille ja sopimaan palvelunntarpeenohjaajan käynnistä. . Minusta tällainen oli oikein hyvä juttu. Tottakai sillä vanhuksella oli edelleen itsemääräämisoikeus eikä tarvinnut päästää sosiaalityöntekijää edes käymään, mutta ainakin viranomaisilla oli tiedossa kaupungin vanhukset. Mä olen ehkä vähän turhankin tekoälyuskovainen, mutta kun neljännesvuosisadan olin koodarina, niin uskon siihen, etät jos ja kun joku vanhus lakkaa käymästä netissä ja asioimassa verkkkopankissa, niin ehkä jotain huolenaihetta voisi olla.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/