Reipas ja tunnollinen lammas

Osa turhista lääkärikäynneistä on sitä, että työnantaja vaatii jo ekasta päivästä lähtien sairaslomatodistuksen. Potilas itsekin tietää, että flussa menisi ohi muutamassa päivässä, mutta kun se saikkutodistus pitää toimittaa. Tässä taisi kuitenkin tapahtua pandemian aikana vähän muutosta, mutta en tiedä, onko palattu taas pandemiaa edeltävään aikaan. Toinen syy on se, että lääkärit on varsin varovaisia lääkkeiden määräämisessä. Enkä nyt puhu mistään opiaateista tai muista vastaavista vaan ihan vaikka lihasrelaksanteista tai jopa astmalääkkeistä, vaikka påotilaalla se diagnosoitu astma onkin ollut jo vuosikymmeniä, mutta ei ole kovin usein tarvinnut siihen lääkkeitä. Jotkut lääkärit kirjoittaa parin viikon reseptin ihan netin kautta ja jotkut taas edellyttävät vastaanotolla käyntiä.

 Sitten tietenkin sekin, että ei moni ihminen tiedä, vaatiiko jokin luunmurtuma, vatsakipu tms lääketieteellistä hoitoa vai paraneeko itsestään. Vaikka en kovin montaa vuotta sairaanhoitajan hommia tehnytkään, niin siitä koulutuksesta oli kuitenkin se hyöty, että osaan itse arevioida, tarvitaanko tähän jotain hoitoja vai menisikö ohi ihan vaan levolla ja Buranalla. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun uutisoidaan, että vanhuksista huolehtiminen siirtyy jatkossa jälkipolven huoleksi, tulee mieleen, että minkälaisia kärttymummoja sieltä on tulossa hoidettavaksi. Vanhusten odotetaan olevan viisaita ja lempeitä, mutta sellaisia on lähinnä satukirjoissa. Kansantaloudenkin kannalta vahingollinen järjestely.

Mä jäin eilen miettimän tätä asiaa, mutta kello tuli sitten jo 23 ennenkuin ehdin kirjoittaa. Tämä uusi suuntauso n ehkäjollain tavalla ymmärrettävää, mutta eihän se nyt noin  vain tapahdu. Vuosikymmeniä Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa siten, että ihmisillä olisi itsenäisyys ja vapaus eikä olisi enää riippuvainen suvusta, naapureista tai kenestäkään muustakaan. Jos jotain apua tarvitsi, yhteiskunta tarjosi palvelun. Rakennettiin vanhainkoteja, kehitettiin päivähoitoa, pienten koululaisten iltapäivähoitoa jne.

Myös nuorten muuttaminen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan helpottui, kun opiskelija sai erilaisia tukia. Jos parikymppinen nuori asui vielä lapsuudenkodissaan, ihmeteltiin, onko nuoressa jotain vikaa vai miksi ei itsenäisty. Tai jos nuori aikuinen oli usein tekemisissä vanhempiensa kanssa, hämmästeltiin, eikö sitä napanuoraa nyt saa jo poikki. Tämän varhaisen itsenäistymisen seurauksena oli, että yhteistaloudessa aikuinen asui toisen aikuisen kanssa lähinnä vain silloin, kun oli kyse puolisoista. Ja jos suhde ei toiminut, erottiin. Soluasuminen tai muu kimppa-asuminen ei ollut yhteisasumista, vaikka tällaisissa asumismuodoissa joitain yhteisiä sääntöjä olikin. Jokaisella oli omat rahansa ja omat elämänsä eikä yhteisestä jääkaapista otettu ilman lupaa edes toisen maitoa omaan aamukahviin. Eikä suihkussa voinut lutrata tuntia, koska muidenkin piti päästä kylppäriin. 

Me suomalaiset ollaan jo vuosikymmeniä ja useammassa sukupolvessa totuttu siihen, että päätetään itse omasta rahankäytöstä, vuorokausirytmistä, kotiintuloajoista, kodin siisteystasossa, mitä ruokaa syödään, keitä kutsuu kylään ja milloin  jne  jne. Vanhukset eivät halua, että heidän aikuiset lapsensa tulisi yks kaks asettamaan sääntöjä. Eikä ne aikuiset lapsetkaan halua palata lapsuuteensa eli että vanhemmat asettavat heille taas säännöt. En tiedä, miten noissa yhteisöllisissä maissa homma toimii. Kuka laatii pelisäännöt? Kuka saa sanoa viimeisen sanan? Suvun vanhin? Entä jos on kaksi samanikäistä, niin vetävätkö pitkää tikkua? Vai se, joka tuo yhteistalouteen eniten rahaa? Vai joku muu...kuka? 

Mun nähdäkseni meiltä suomalaisilta puuttuu taito asua muiden aikuisten kanssa yhdessä ja jakaa niin koti kuin jääkaapin sisältökin muiden kanssa. Plus kaikki muu. Teinivuosinani sain ainakin 100 kertaa kuulla isän suusta: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin ..." ja sittenhän mä en enää asunut. Jos nyt tulisi tilanne, että joutuisin ottamaan isän luokseni asumaan ja sanoisin sille: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin..." sehän suuttuisi. Muistan hämärästi lapsuudesta yhden äitini sukulaisen, jonka luona asui joku vanhus. Se mummeli oli aina meidän kyläillessä hetekalla keittiön nurkassa ja ihan hiljaa. Kahvipöytäänkään sitä ei kutsuttu samaan aikaan. Oli varmaan kiitollinen siitä, että sai edes jonkin paikan olla. Voi mennä vuosikymmeniä ja useampi sukupolvi ennenkuin suomalainen on taas kiitollinen siitä, ettei ihan huutolaiseksikaan joudu. Joten kovin nopeasti ei tule onnistumaan tuo, että mummot ja papat olisi lastensa tai lastenlastensa hoidettavana. 

Toivotaan, että olet oikeassa aikatauluasiassa. Yhteiskunta on kyllä kovassa muutospaineessa. Aikanaan, kun maanviljelys koneellistui, sieltä jäi työtä vaille valtava porukka, mutta teollistuminen tarjosi elannon kaupungeissa. Sitten tarvittiinkin pian päiväkoteja ja vanhustehuoltoa, kun naisetkin meni tehtaisiin. Nyt tekoäly muuttaa maailmaa ja tulonjakomalli voi muuttua rajusti. Joustoa löydetään muutostilanteissa aina naisista. Kun työtä ei ole, naiset nakitetaan koteihin hoitamaan vanhuksia ja lapsia, kituutetaan miehen palkalla. Monia töitä teetetään nytkin ulkomaalaisilla, jotka ei kysele työehtojen perään. Kannattaa seurata yhteiskunnallusia muutoksia muualla Euroopassa.

Jokin aika sitten katsoin Yle Areenalta dokumenttiohjelman Europpan vanhuksista ja tilanne alkaa olla vaikea monissa muissakin maissa. Joissain maissa on lakisääteinen velvollisuus huolehtia iäkkäistä vanhemmistaan ja siinä dokkarissa haastateltiin  jotain saksalaista, joka oli sitten hommanut vanhemmalleen hoitopaikan Puolasta. Puolassa kun on halvempaa. Tässähän kyllä olisi hyvä liike idea monille Afrikan maille. Täysihoito 300 eurolla Mosambikissa ja sinne vaan suomalaiset vanhukset hoitoon. Lahjoitin just viikolla 500 euroa Ukrainaan koiratarhalle ja kun googletin asiaa vähän, niin tuohan on monen ukrainalaisen kolmen kuukauden palkka. 

Paljon työtä on siirtynyt ulkomaille. It-alan töitä firmat teetättää Intiassa. Kaikki se on poissa meiltä. 

Totta. Ja suomalaisia lähihoitajia on työttöminä, koska on halvempaa hankkia vanhuksille hoitajat jostain muista maista. Jotkut monissa aihetta koskevissa ketjuissa kyseenalaistaa sasian, koska Suomessa on kuitenkin työehtosopimukset. Kyllä, niin onkin. Mutta se hoitaja tulee Filippiineiltä Suomeen, asuu täällä jossain kimppakämpässä ja lähettää surimman osan palkastaan perheelleen Filippiineille. Siis maahan, jossa 200 euroakin on ihan hiton iso raha. Samaa on jo pitkään ollut rakiennusalalla. Tossa tien toisella puoilella on Saton vuokratalo. Siellä yhdessä kerrostalokolmiossa asuu 8 Baltian maista olevaa raksamiestä. Eivät he kaikki siellä samaan aikaan ole vaan tekevät pitkät työrupeamat ja sitten takaisin kotimaahan perheidensä luokse ja käyttävät palkkansa siellä. Suomessa käyttävät vain pakollisen ruokaan menevän summan. Kun Vladi lähtee vapaille kotimaahansa, sieltä palaa Andris Suomeen hommiin. Tiedän tämän, koska olen monesti jutellut näiden raksamiesten kanssa. Mun edesmennyt koirani kun oli Venäjältä ja kerran varhain aamulla koiran kanssa aamulenkillä kuuln, kun näitä tyyppejä jutteli pihalla toisilleen ja arvasin, että joko puhuivat venäjää tai ainakin jotain sen tapaista kieltä, ja kysyin heiltä, osaisivatko puhua mun koiralleni venäjää. Niistä oli tosia hauska jutella mun koiralleni ja koira heilutti innoissaan häntäänsä. Ei kyllä aavistustakaan, mitä koiralle sanoivat :D Mutta sen verran aamulenkkien aikaa kadun varressa tutustuttiin, että kertoivat just tästä systeemistä. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kysymyshän ei ole siitä ketä uskotaan ketä ei. Vaan edelleen siitä itsemääräämisoikeudesta. Itsestään voi määrätä ei siitä mitä muiden kuuluisi tehdä tai mikä sinusta olisi hänen kohdallaan tarpeellista.

Kysymys on nimenomaan siitä, ketä uskoa ja ketä ei. JOS siis jotain  sattuu ja aletaan kyselemään, miksi vanhuksesta ei ole huolehdittu. Vanhushan saattaa myöhemmin itse väittää, että "kyllä minä olisin apua halunnut, mutta kun...". Itsemääräämisoikeus on ihan hyvä asia ja vanhuksella on oikeus maata vaikka viikon lörssönit housuissaan, jos haluaa. Mutta se merkintä on tärkeä niin omaisille kuin viranomaisillekin, että jotain on sentään yritetty, mutta vanhus itse kieltäytynyt. 

Eu sillä merkinnällä ole mitään merkitystä enää viikon tai kahden päästä. Tilanne on voinut muuttua moneen kertaan.

Siitä että kotiapua ei ole järjestetty ei kyllä syytettä heitteillejätöstä oli siitä merkintä tai ei.

Heitteille jättö voi tulla kyseeseen jos henkilö selvästi on sairaalahoidon tarpeessa, eikä häntä sairaalahoitoon toimiteta tai soiteta sinne hätäkeskukseen. Sitä tilannetta ei kyllä tässä kohtaa on vaikea aloittajan tilanteessa olevan.

Nyt erehdyt. Läheskään kaikki kotona pärjäämättömät eivät tarvitse sairaalahoitoa. Varsin usein kyse on siitä, että eivät pärjää enää tavallisissa arkisissa toiminnoissaan. Kuten vessassa tai pesulla käynnistä, ruuanlaitosta, kaupassa käynnistä, siivouksesta jne. Ei nuo ongelmat edellytä lääketieteellistä hoitoa sairaalassa. Suomessa kyllä on iso ongelma siinä, että muutakaan akuuttipaikkaa ei tällaisille vanhuksille ole kuin sairaalan päivystys. Ja sitten ne päivystykset ruuhkautuvat, kun mummoja ja pappoja ei saada sieltä siirrettyä minnekään muuallekaan. Mitään sairaanhoitoa ( = tutkimuksia, hoitotoimenpiteitä, uusia lääkityksiä tms) he eivät tarvitse. Joo, vointi voi muuttua nopeastikin, mutta oikeasti on aika tärkeää, että ilmoitus vanhuksen kotona pärjäämättömyydestä menee viranomaisille tietoon ajoissa eikä vasta sitten, kun naapurit ilmoittaa seinän takaa tulevasta kalmon hajusta. Näin kärjistetysti sanottuna. 

Isäni halusi, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Oli sen joskus aikoinaan äidille luvannutkin. Myös minä ja siskoni toivottiin, että äiti saa olla loppuun asti kotona. Koska isä kieltäytyi kuitenkin kaikesta ulkopuolisesta avusta eikä itsekään pystynyt äidistä huolehtimaan, alkoi koti-päivystys-koti-päivystys -rumba. Lopulta Peijaksessa lääkäri ilmoitti isälle, että äitiä ei enää kotiuteta, jos isä ei edelleenkään suostu ulkopuoliseen apuun. Sitten suostui. Tuokin rumba olisi jäänyt pois, jos isä olisi jo aiemmin suostunut ulkopuoliseen apuun. Ei äitikään mitään sairaalahoitoa tarvinnut, mutta kun isän piti olla känkkäränkkä. Nyt äitini katselee jo pilvenreunalta ja mun siskoni saa taistella känkkäränkän kanssa. 
 

En ole vittänyt että aina se joka ei pärjää kotona tarvitsisi sairaalahoitoa. Ihan turhaan jankkaat siitä. Kotoma pärjäämättömyus ilman että on sairaalahoidon tarvetta ei ole kyllä myöskään peruste heitteille jätölle kuten jossain aikaisemmassa kommentissasi väitit.

Huoli-ilmoitusta ei pidä tehdä jos pelkää että kyse olisi heitteillejätöstä. Silloin soitetaan häkeen.

Huoli-ilmoituksen voi tehdä mutta pitää myös ymmärtää että se välttättä ei johda mihinkään eikä sen avulla vastuuta siirretä kenellekään.

Ehkä teidän hyvinvointialueella näin, mutta ainakin täällä Vantaa-Kerava -hyvinvointialueella ovat olleet varsin tyytyväisiä, että olen ottanut sinne yhteyttä ajoissa enkä vasta sitten, kun nk paska on jo osunut tuulettimeen. 

Huoli-ilmoitus tehdään silloin, kun ollaan huoiissaan jonkun ihmisen pärjäämisestä. Ja lähes poikkeuksetta huoli-ilmoitus ei liity terveydenhuoltoon yhtään mitenkään vaan on sosiaalihuollon asia. Alaikäisten kohdalla tehdään lastensuojeluilmoitus eikä niitä lapsiakaan minnekään sairaalan päivystykseen kärrätä. Ellei ole jokin lääketieteellinen syy (esim suicidaalisuus) kärrätä. 

Tässä olisi kyllä oikeasti ihan laajemmankin yhteiskunnnalisen keskustelun paikka. Tarkoitan ihan poliittisella ja päättäjätasolla.  112 pitäisi olla niitä varten, joilla on oikeasti  hengestä kyse. Ja joku 666 -numero niitä varten, joilla mitään hengenhätää ei ole, mutta pissat kirvelee vaipassa. Ei ole järkevää kuormittaa sasiraaloita asiakkailla,  jotka tarvitsevat soaiaalipuolen palveluita. Pitäisi kehitellä jonkinlainen sosiaalipäivystys, johon voitaisiin ottaa tilapäisesti kotona pärjäämättömiä vanhuksia. Nämä vastuukysymyksetkin olisi hyvä miettiä ihan uusiksi. Kenellä on vastuu ja kenellä ei? Vai onko kenelläkään? 

Oletko oikeasti sitä mieltä että ihmsten pitäisi pystyä miettumään kun esim. äitisi harhailer missä sattuu soittavatko he hätänumeroon vai jonnekin muualle? Numerot on olemassa vanhuspalveluihin joista saa neuvo niissä tilanteissa kun on tarve vain palveluille. 

Yhtään monimutakisemmaksi järjestelmää ei ole tarve muuttaa.

Okei, numero voisi olla sama, mihin soittaa. Mutta puhelun vastaanottajan pitäisi voida ohjata reipas omilla jaloillaan kulkeva muistisairas hattarapää  jonnekin muualle kuin just sairaalan päivystykseen, missä on kaikki sydäninfarktin yms saaneetkin. Vaikka dementiakin on sairaus, niin HOIVAN tarve on eri asia kuin HOIDON tarve. Pitäisi olla eri päivystysyksiköt sairaille, jotka tarvitsevat lääketieteellistä hoitoa, ja eri päivystysyksiköt niille, jotka tarvitsee vain ruokaa ja puhtaan vaipan pari kertaa vuorokaudessa. Tai jonkun katsomaan perään, ettei ihan nakupellenäkään lähde talvipakkaseen. Eli hoivaa eikä hoitoa. Vanhusten määrä kasvaa tässä maassa koko ajan, mutta mitään ei ole tehty sen eteen, että sairaaloiden päivystysten lisäksi meillä olisi sosilaaihuollon vanhuspäivystyksiäkin. Mun äiti oli kolmen kuukauden aikana neljä kertaa Peijaksen sairaalan päivytstyksessä. Ei se siellä mitään sairaanhoitoa tarvinnut, mutta oli siellä vain siksi, että isäkään ei sen kanssa kotona enää pärjännyt. Äidille olisi riittänyt varsin hyvin joku varastohalli, jossa muitakin samanlaisia ja pari järjestyksenvalvojaa vahtimassa, että eivät karkuunaan pääse. Ja tuomassa ruokaa ja juotavaa. Viiden tähden palvelu, jos olisivat auttaneet vielä vessaankin, mutta Peijaksen päivystyksessäkin laittoivat äidille heti vaipat, niin ei tarvinnut käyttää vessassakaan. 

Mikä olisi sun ratkaisusi alati pahenevaan ongelmaan? Siis siihen, että päivystykset täyttyvät tällaisista vanhuksista ja ne oikeasti sairaat joutuvat kivuissaan odottamaan?  Mun ratkaisu on, että vaikka nyt sama puhelinnumero olisikin, niin linjalla  vasemmalle ne, jotka eivät lääketieteellistä hoitoa tarvitse ja linjalla oikealle ne, jotka tarvitsevat. Tällä hetkellä meiltä puuttuu tuo vasen linja ja kaikki ohjataan opikealle linjalle. 

Voisitko hieman jaotella tuota tekstiäsi? Ei jaksa tuommoista yhtä pötköä lukea vaikka kiinnostaisikin.

Kun ehdin, opettelen tekemään tiktok-videoita aiheesta :D

Tässä vielä se mainitsemani Yle Areenan dokkari eli "Ikääntyvä Eurooppa - rahasampo?"

https://areena.yle.fi/1-70943190

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhuudessa ei ole mitään hävettävää eikä vanhus ole haukkumasana. Ikä ei ole vain numero, kyllä vanhuusikä on yksi elämänkaareen kuuluva vaihe, jossa on omat kehitystehtävänsä.

Se kehitys on turhan monella se, että muuttuu katkeraksi käkättäjäksi. Tietäisitte, minkälaisia riitoja, jopa väkivaltaa vanhusten hoitopaikoissa joudutaan sovittelemaan. Eikä kyse ole dementikoista.

Mä luulen, että monella katkeruus johtuu siitä, että on menettänyt hallinnan omaan elämäänsä.