Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Koko vuosikymmeniä rakennettu hyvinvointiyhteiskunta perustuu siihen, että yksilö ei olisi riippuvainen sukulaisistaan, naapureistaan tms. Hyvinvointiyhteiskunnan tarkoitus oli siirtää yhteisöille aiemmin kuuluneet asiat yhteiskunnalle. Ei ole enää tarvinnut olla kieli ruskeana anopin mieliksi, koska anopit muuttuivat niin rahoineen kuin lastenhoitoapuineenkin tarpeettomiksi.
Nyt ollaan sitten vähän hankalassa tilanteessa, kun yhteisöjä ei enää ole ja hyvinvointiyhteiskuntakin natisee liitoksistaan.
Melko varmasti veronmaksajat maksaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun uutisoidaan, että vanhuksista huolehtiminen siirtyy jatkossa jälkipolven huoleksi, tulee mieleen, että minkälaisia kärttymummoja sieltä on tulossa hoidettavaksi. Vanhusten odotetaan olevan viisaita ja lempeitä, mutta sellaisia on lähinnä satukirjoissa. Kansantaloudenkin kannalta vahingollinen järjestely.
Mä jäin eilen miettimän tätä asiaa, mutta kello tuli sitten jo 23 ennenkuin ehdin kirjoittaa. Tämä uusi suuntauso n ehkäjollain tavalla ymmärrettävää, mutta eihän se nyt noin vain tapahdu. Vuosikymmeniä Suomessa rakennettiin hyvinvointiyhteiskuntaa siten, että ihmisillä olisi itsenäisyys ja vapaus eikä olisi enää riippuvainen suvusta, naapureista tai kenestäkään muustakaan. Jos jotain apua tarvitsi, yhteiskunta tarjosi palvelun. Rakennettiin vanhainkoteja, kehitettiin päivähoitoa, pienten koululaisten iltapäivähoitoa jne.
Myös nuorten muuttaminen toiselle paikkakunnalle opiskelemaan helpottui, kun opiskelija sai erilaisia tukia. Jos parikymppinen nuori asui vielä lapsuudenkodissaan, ihmeteltiin, onko nuoressa jotain vikaa vai miksi ei itsenäisty. Tai jos nuori aikuinen oli usein tekemisissä vanhempiensa kanssa, hämmästeltiin, eikö sitä napanuoraa nyt saa jo poikki. Tämän varhaisen itsenäistymisen seurauksena oli, että yhteistaloudessa aikuinen asui toisen aikuisen kanssa lähinnä vain silloin, kun oli kyse puolisoista. Ja jos suhde ei toiminut, erottiin. Soluasuminen tai muu kimppa-asuminen ei ollut yhteisasumista, vaikka tällaisissa asumismuodoissa joitain yhteisiä sääntöjä olikin. Jokaisella oli omat rahansa ja omat elämänsä eikä yhteisestä jääkaapista otettu ilman lupaa edes toisen maitoa omaan aamukahviin. Eikä suihkussa voinut lutrata tuntia, koska muidenkin piti päästä kylppäriin.
Me suomalaiset ollaan jo vuosikymmeniä ja useammassa sukupolvessa totuttu siihen, että päätetään itse omasta rahankäytöstä, vuorokausirytmistä, kotiintuloajoista, kodin siisteystasossa, mitä ruokaa syödään, keitä kutsuu kylään ja milloin jne jne. Vanhukset eivät halua, että heidän aikuiset lapsensa tulisi yks kaks asettamaan sääntöjä. Eikä ne aikuiset lapsetkaan halua palata lapsuuteensa eli että vanhemmat asettavat heille taas säännöt. En tiedä, miten noissa yhteisöllisissä maissa homma toimii. Kuka laatii pelisäännöt? Kuka saa sanoa viimeisen sanan? Suvun vanhin? Entä jos on kaksi samanikäistä, niin vetävätkö pitkää tikkua? Vai se, joka tuo yhteistalouteen eniten rahaa? Vai joku muu...kuka?
Mun nähdäkseni meiltä suomalaisilta puuttuu taito asua muiden aikuisten kanssa yhdessä ja jakaa niin koti kuin jääkaapin sisältökin muiden kanssa. Plus kaikki muu. Teinivuosinani sain ainakin 100 kertaa kuulla isän suusta: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin ..." ja sittenhän mä en enää asunut. Jos nyt tulisi tilanne, että joutuisin ottamaan isän luokseni asumaan ja sanoisin sille: "Niin kauan, kun asut minun kattoni alla, niin..." sehän suuttuisi. Muistan hämärästi lapsuudesta yhden äitini sukulaisen, jonka luona asui joku vanhus. Se mummeli oli aina meidän kyläillessä hetekalla keittiön nurkassa ja ihan hiljaa. Kahvipöytäänkään sitä ei kutsuttu samaan aikaan. Oli varmaan kiitollinen siitä, että sai edes jonkin paikan olla. Voi mennä vuosikymmeniä ja useampi sukupolvi ennenkuin suomalainen on taas kiitollinen siitä, ettei ihan huutolaiseksikaan joudu. Joten kovin nopeasti ei tule onnistumaan tuo, että mummot ja papat olisi lastensa tai lastenlastensa hoidettavana.Hyvä pointti. Meidän isä sanoi: päätät sitten, kun on jalat oman pöydän alla. Sama sisältö. Enpä minäkään kuvittele isälleni noin sanovani. Jos siis meillä asuisi. Tuntuisi todella kaukaiselta, oudoltakin ajatus, että omat vanhemmat muuttaisi meille. Tai aikuistuneet lapset. En ymmärrä mitenkään, että yhteiset arjen tavat lutviutuisi. Omaa rauhaa ei olisi, kellään. Koskaan. Semmoista olen pyöritellyt, että jos jään yksin, enkä pärjää omillani, jonkunlainen perhekoti voisi olla mukava paikka loppuelämäksi. En nyt muista onko tuo se nimi, mutta perheenomainen yhteisö, missä asuu muutamia vanhuksia omissa huoneissaan. Rahaa varmaan vaatisi tuo vaihtoehto.
Vanhukset on riitaisia, kuten täälläkin on huomattu, helpolla ei onnistu tuollainen ryhmäasuminenkaan. Anoppinikin valitti kiusaajamummosta, vaikka vain ruokailussa näkivät muita asukkaita.
Eipäs taas yleistetä :( montahan vanhusta täällä edes kirjoittaa? Arvelisin, että vanhuksen määritelmä on yli 80v.
Todistit juuri sen. Äkeänä kirjoitit. Vanhus on vanhuseläkkeellä oleva.
Sori vaan, se on vanhuuseläke :) eri asia.
t. Pilkun pikkuviilari
Enkä ollut äkeä, laitoin oikein hyväntuulisen kursiivin :)
Emmekä kutsu ystävien kanssa toisiamme vanhuksiksi, 60+
Kiitos " mukava" taas tarttumisesta näppivirheeseen. Siitähän teidät tuntee.
Olen eri, mutta on aivan eriluonteiset sanat "vanhus" ja "vanhuus" minun mielestäni. 60+ ei mielestäni todellakaan ole vanhus, vanhuus on kaikilla edessä, jos elinpäiviä riittää.
Mietin, onko ilkeilijän helpompi niputtaa kaikki kirjoittajat "vanhuksiksi, doriksiksi", kaikki vaan samaan lokeroon. On hänen helpompi käsitellä yhtä homogeenistä porukkaa. Eikö käsityskyky riitä, että täällä on laaja hintahaitari erilaisia ihmisiä.
75+ olen tietysti otettu, jos laitetaan 60+ karsinaan.
Tässä asiaa.
Nykyisin on aika tavallista lokeroida ihmisiä jonkin tietyn asian tai ominaisuuden perusteella. Kaikki työttömät on samanlaisia, kaikki eläkeläiset on samanlaisia, kaikki maalaiset on samanlaisia, kaikki kaupunkilaiset on samanlaisia jne. Mutta kun mennään astetta ylemmäs, kaikki suomalaiset on samanlaisia ihan riippumatta siitä, onko töissä, työtön vai eläkkeellä tai asuuko maalla vai kaupungissa jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hymyn hymm hymmm
Onko tuollainen täyspäisen viesti? Mikä tarkoitus sillä on? Trollaus on kielletty.
Hymistelyketjussako ei saa hymistellä? Mikä sua vaivaa?
Tuo on turha viesti. Kerrotko hengityksesikin tänne? ilmiselviä asioita ei tarvitse kertoa.
Täällä ketjussa on kaksi tasoa: Konkreettisella tasolla olevat, jotka kertovat arjen ja kehon toiminnoista, ja abstraktisella tasolla olevat, jotka kirjoittavat ilmiöistä ja asiosta yleisellä tasolla, eivät itsestään enää. Nämä kaksi kehitysvaihetta eivät kohtaa erilaisuutensa vuoksi.
Ei niiden tarvisikaan aina kohdata. Joskus on kaikkia kiinnostavia juttuja, toisinaan voisi kirjoitella eri asioista lomittain. Tyyliin tikkukarkkeja ja ulkopolitiikkaa.
Riita tulee siitä, että joku ei siedä eri aiheita, vaan alkaa riidellä. Kaikki muistaa riidat sivistyssanoista, alkukirjainten koosta ym.
Turhista ei kannata loukkaantua. Se pilaa ketjun ilmapiirin. Eihän yleinen keskustelu ole tähdätty ketään vastaan.
Mulle tuli kommentistasi mieleen, kun aloitin 20 vuotta sitten viimeisessä työpaikassani. Olin työpaikan ainoa nainen ja myös ainoa autoton. . Aika usein kahvitauolla työkaverit jutteli autoista, kertausharjoituksista tai jostain muusta, mikä ei mua kiinnostanut. En mä voinut niille sanoa, että niiden pitäisi puhua mua kiinnostavista aiheista. Otin Kauppalehden tai Mikrobitin kouraani ja luin sitä. Kun jutut palasi johonkin mua kiinnostavaan, osallistuin taas keskusteluun.
Nimenomaan kuuntelee toisella korvalla. Samoin kuin täällä voi vilkaista kommentit (olen kirjoittanut nopean lukemisen taidosta ketjussa aiemminkin) ja hypätä yli, jos ei kiinnosta. Mulle ei koskaan ollut työkavereiden autojutuista mitään hyötyä, kun ei ole tähän päivään mennessä tullut hankittua edes ajokorttiakaan. Mutta ei mua koskaan haitannut, että työkaverit puhuivat autoista. Luin sitten sen aikaa lehteä. Tai palasin takaisin sorvin ääreen. Ihan kuten täältäkin voi siirtyä välillä johonkin toiseen ketjuun tai vaikka mennä viikkaamaan pyykit.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/