Reipas ja tunnollinen lammas

Tekisi mieli tanssia Lambadaa  🥳🥳 Taloyhtiön remontti mun asunnon osalta on valmis.  3 kuukautta olen nukkunut olohuoneen sohvalla ja välillä lattialla.   Nyt vihdoin saan laitettua sänkyni päällä olevat tavarat omille paikoilleen ja ensi yöksi pääsen omaan sänkyyn.   😊

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelliseen naapuri aiheiseen vielä niin olen oikeastaan kyllästynyt  siihenkin, että ainoa hymy mitä muilta saan on pirullinen ja ilkeä virnistys tai irvistys. Sellainen paha katse mitä joku kohdistaa toiseen halveksuen ja ivallisesti. Se tuntuu olevan se hymy joka minulle elämässäni suodaan, eikä mitään muuta. Nykyään parempi, kun katso ketään. Antaa ajaa autoillaan ja kulkea ja minä katson muualle. Se on parasta, kun en halua nähdä tuollaista ilmettä enää toisten naamalla katsoen minua. Anteeksi tämäkin, mutta joskus suututtaa. 

Morjestan niitä, jotka alentuvat moikkaamaan tai ovat senverran ystävällisiä. Joitakin sentään on. Toisaalta siinä tiedän sen, että paikkani ei ole täällä missä asun nyt kuitenkaan. Minä asun täällä, mutta en tule ikinä kuulumaan tänne. En missään mielessä. Rakastan maisemia monesti ja eri reittejä. Silti tämä ei ole oma paikkani kuitenkaan. 

Chisu: Mun koti ei oo täällä. 🎼

Toi on muuten tosi kaunis ja koskettava biisi. 

Vierailija kirjoitti:

Edelliseen naapuri aiheiseen vielä niin olen oikeastaan kyllästynyt  siihenkin, että ainoa hymy mitä muilta saan on pirullinen ja ilkeä virnistys tai irvistys. Sellainen paha katse mitä joku kohdistaa toiseen halveksuen ja ivallisesti. Se tuntuu olevan se hymy joka minulle elämässäni suodaan, eikä mitään muuta. Nykyään parempi, kun katso ketään. Antaa ajaa autoillaan ja kulkea ja minä katson muualle. Se on parasta, kun en halua nähdä tuollaista ilmettä enää toisten naamalla katsoen minua. Anteeksi tämäkin, mutta joskus suututtaa. 

Morjestan niitä, jotka alentuvat moikkaamaan tai ovat senverran ystävällisiä. Joitakin sentään on. Toisaalta siinä tiedän sen, että paikkani ei ole täällä missä asun nyt kuitenkaan. Minä asun täällä, mutta en tule ikinä kuulumaan tänne. En missään mielessä. Rakastan maisemia monesti ja eri reittejä. Silti tämä ei ole oma paikkani kuitenkaan. 

Mä vietin lapsuuteni kesät pienellä paikkakunnalla.  Koko äitini suku asui siellä.  Paitsi äiti,  joka lähti sieltä pois ja päätyi Helsinkiin.  Kyllä mä jo lapsena huomasin kyläläisten katseista ja käytöksestä,  että olin ei-toivottu lapsi sinne.  En vaan silloin ymmärtänyt,  miksi.  Onneksi oli siellä mummu, tädit,  sedät ja serkut.  Ja siinä naapurissa mua vuotta nuorempi Risto.  Risto oli aina iloinen,  kun tulin sinne ja Riston kanssa mä eniten leikinkin,  kun serkut oli mua vanhempia.  Risto oli avarakatseinen päin vastoin kuin paikkakunnalla muut.  

Joskus olen haaveillut pienelle paikkakunnalle muuttamisesta,  mutta sitten aina muistan lapsuuteni.  Helpompi asua paikassa,  jossa ketään ei kiinnosta,  kuka olen tai mitä teen. 

Ei ole.  Kyllä mä kesällä 2018 hetken aikaa mietin,  kehtaanko lähteä shortseista ulos helteeseen,  kun oikeassa polvessa oli 20 cm pitkä leikkaushaava,  josta hakaset oli just poistettu. Näytti vähän joltain kauhuleffan raajalta.  Mutta ajattelin,  että  no vidut.  Olin kyllä jo melkein 60v, joten eipä ulkonäköni enää muutenkaan ketään kiinnostanut.

Ehkä siitä,  että isäni heitti mut rahattomana syksyiseen yöhön ollessani vasta 18 v. Toisaalta opinpahan pärjäämään.