Reipas ja tunnollinen lammas

No ainakin oikeuslääketieteellisestä näkökulmasta. Multa puuttuu synnynnäisesti toinen otsaontelu (olen siis virallisestikin luupää) ja vasemmassa nilkassani on ylimääräisiä luita. Lisäksi multa on tuhoutunut toinen munuainen kokonaan, munuaisvaltimossani on tukkeena kuparinen häkkyrä ja molemmat polviniveleni ovat jo titaania. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsenlapset ovat tosiaankin aivan ihana ja arvokas asia elämässä, varsinkin kun varsinainen hoitovastuu on vanhemmillaan, ja mummot ja papat saavat "napsia pullasta vain rusinat"

Totta varmaan tuo. Monesti olen miettinyt,  miten maailma on muuttunut. Kun omat lapseni aikoinaan olivat pieniä (1980- ja 1990-luvuilla), niin ne oli mun sisarukset, lasteni kummit ja muut mun ystävät, jotka oli aina ensisijaisesti lapsenvahteina. Joskus ihan vaan naapuritkin, joilla oli saman ikäisiä lapsia. Isovanhempia vaivattiin vain ihan todellisessa "hädässä". Isovanhemmat sai napsia ne rusinat pullasta. 

Mikrobiologiaa 1980-luvulla sairaanhoito-opistossa. Sitä ennen 1970-luvun lopulla ihan perusbiologiaa lukiossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suoraan sanottuna itselleni ystävyyssuhteet harvoin ovat niin tärkeitä, että viitsisin niiden vuoksi matkustaa. Kun itsellä on perhe ja omat lapset hoidettavana, pitää käydä töissä, on omat ja lasten harrastukset, pitäisi nähdä omia ja miehen vanhempia, nähdä sisarusten perheitä ja omia kummilapsia, niin aika ei vain riitä kavereilla juoksemiseen. Näkeminen tuntuu hankalalta ja vaivalloiselta. Eikä itsekään halua olla vaivaksi toisille, sillä kyllähän se vieraiden vastaanottaminenkin työlästä on. Itse olenkin siirtynyt soittamiseen. Se on helppoa ja vaivatonta molemmin puolin. 

Pisin ystävyyssuhteeni on nyt kestänyt 49 vuotta. Ollaan käyty säännöllisesti toistemme luona kylässä vaikka välillä on ollut 3000 km välimatkaa. Arvostan ystävyyttämme.

Se on varmasti näin, jos sattuu oikeanlaiset ihmiset yhteen. Omat lapsuudenkaverini olivat jo lapsena enemmän tai vähemmän mulkkuja ja aikuisena täysiä mulkeroita. Nuoruuden kaverit asuvat eri puolella Suomea, samoin opiskelukaverit. Aikuisiällä solmitut kaverisuhteet harvoin ovat yhtä kestäviä. 

Ja pitää olla sitten sen verran hyvä palkkakin, että noin pitkän matkat ihan vaan ystäväänsä tavatatakseen onnistuu.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä nyt hieman yhteispeliä siskon kanssa voi olla kun tilanne helpottunut.

Pääasia ettei enää tarvi hypätä joka asian takia isälle kun tietää että siellä käy hoitajat.

Siskoni soitti just äsken. Oltiin siis just hetki aiemmin puhuttu puhelimessa noista isän ruoka-asioista.  Äskeisen puhelun jälkeen mietin, että mun lapset on oikeesti aika ihania, kun eivät tarvitse nyt keski-ikäisinä mua oikeastaan enää yhtään mihinkään. Korkeintaan ruokkimaan kissoja tai ottamaan koiran hoitoon. Uskon, että lapsenlapset on aivan ihana asia elämässä, mutta taas kerran olen iloinen siitä, että mun "lapsenlapset" ovat nelijalkaisia ja karvaisia. Eikä ainakaan ole mitään nk bonuslapsenlapsia,.