Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Parempi vaan ettei tule sitä päivittäin vaihtuvien mitenkuten suomea osaavien eksoottisten hoitsujen tai "hoitsujen" karavaania sinne asuntoon pyörimään. Jos hoitoa tarvitsee niin rahaa tiskiin ja yksityinen hoitaja/yksityiseen hoitokotiin.
Mitä maksaisi yksityinen hoitaja? Onko kokemuksia aiheesta?
Riippuu ihan mistä tilaa ja mitä hoitajan on tarkoitus tehdä. Mun isä käyttää Alinan palveluita ja tässä viime vuoden hinnasto (en tiedä, minkä verran hinnat nousee tänä vuonna) :
https://alinahoivatiimi.fi/media/iofij2ey/helyhoiva-hinnasto-2025.pdf
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aiemmin juttua liitoista ja pitkistä: meillä 32 vuotta yhdessä. Joka aamu katson häntä hellyydellä, jos onkin hiukset harmenneet, en ole minäkään sama missi enää.
Illalla, ennen nukahtamista toivotetaan hyvät yöt. On turvallista nukahtaa tuttuun kainaloon. Rakkaani on myös paras ystäväni. Tehdään paljon yhdessä. Ja myös omat jutut. Olen niin onnellinen. Oma kulta.
Mun vanhemmat ehtivät olla yhdessä 75 vuotta ja siitä kahta kuukautta vaille 72 vuotta naimisissa. Äiti kuoli kuukautta vaille 97-vuotiaana.
Eikä? No tuo on totisesti ollut pitkä liitto. Tiedän useampiakin kultahäitä juhlineita. 50v
Jep. Mun vanhemmat olivat alusta lähtien "tiimi". Monta vuosikymmentä olivat isän perustamassa firmassakin töissä. Äiti oli ensin pitkään kotiäitinä, kun 1950- ja 1960-luvuilla ei vielä ollut nykyisen kaltaista päivähoitosysteemiä, mutta kun mäkin menin oppikouluun, äiti meni töihin. Molemmat vanhempani olivat töissä pitkään, äitikin yli 80-vuotiaana vielä. Sitten, kun kirjanpito yms piti tehdä tietokoneella, äiti päätti, että ei opettele mitään kirjanpitojärjestelmiä vaan lopetti työnteon ja kirjanpito yms ostettiin sitten ulkopuoliselta firmalta. Isä jatkoi vielä muutaman vuoden, kunnes myi firmansa pois. Molemmat olivat kiinnostuneita musiikista, teatteritaiteesta ja matkustelusta, joten heitä ei yhdistänyt ajankäytöltään pelkästään työ vaan myös muut asiat. Ihmiset muuttuvat elämänsä aikana, mutta mun vanhemmat muuttuivat aina samaan suuntaan ja varmaan siksi se yhteinen taival jatkuikin loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
Täällä oli aiemmin juttua liitoista ja pitkistä: meillä 32 vuotta yhdessä. Joka aamu katson häntä hellyydellä, jos onkin hiukset harmenneet, en ole minäkään sama missi enää.
Illalla, ennen nukahtamista toivotetaan hyvät yöt. On turvallista nukahtaa tuttuun kainaloon. Rakkaani on myös paras ystäväni. Tehdään paljon yhdessä. Ja myös omat jutut. Olen niin onnellinen. Oma kulta.
Mun vanhemmat ehtivät olla yhdessä 75 vuotta ja siitä kahta kuukautta vaille 72 vuotta naimisissa. Äiti kuoli kuukautta vaille 97-vuotiaana.
Enpä nyt tiedä luhistumisesta, mutta tämän vuosituhannen aikana joka puolella maailmaa on vastakkainasettelu lisääntynyt. Se on ollut tarkoituksellista, sitä "hajoita ja hallitse" -politiikkaa.
Nro 151: "Muutenkin mietin, että kuinka usein nämä vinkkaajat näkee live-elämässä sitä että kaksi toisilleen tuntematonta alkaa jutella niitä näitä tai ottavat itse kontaktia johonkin vieraaseen ihmiseen. Minusta tuollaista näkee tosi harvoin ja etenkin nykyisin kun liki kaikki on keskittyneinä puhelimeensa eikä näe tai kuule mitään mitä ympärillään tapahtuu."
Aika harvoinhan noin varmaan tapahtuu. Suomalaiset aika harvoin pyörii yksikseen yhtään missään vain aikaa kuluttamassa vaan yleensä ollaan menossa paikasta A paikkaan B, hoitamassa jotain asiaa (esimerkiksi ostoksia, odotellaan hammaslääkärin odotusaulassa vastaanotolle pääsyä tms) tai sitten ollaan hoitamassa omaa terveyttä (esimerkiksi lenkillä tai kuntosalilla). Moni koiranomistajakin on nykyisin koiransa kanssa lenkillä eikä halua, että sen paremmin itse kuin koirakaan kiinnittää huomiota ohikulkijoihin. Siinä samalla sitten, jos ei olekaan luuri kourassa, ajatellaan omia juttuja. Vaikkapa työasioita, lapsiin liittyviä asioita, omia aikataulujaan tms. Kauppakeskusten penkit valtaa pääasiassa eläkeikäiset miehet, jotka kyllä näyttävät juttelevan siellä toistensa kanssa, mutta Suomessa on aika vähän mitään "joutilaisuustiloja", jossa edes voisi alkaa juttelemaan jonkun kanssa.
Mulle kyllä aika ajoin tulee ihan tuntemattomatkin juttelemaan, kun olen koirani kanssa ulkona. Se on jo vanha koira ja meidän ulkoilu on sitä, että mä seison paikoillani ja koira nuuskii maata. Sitten 2 metriä eteenpäin ja taas sama pysähdys. Meistä siis näkee, että noilla ei ole kiire yhtään minnekään. Kännykkä mulla on taskussa eikä ole mitään kuulokkeitakaan. Kävi mulle jokin aika sitten myös niin, että olin tulossa bussilla kauppakeskuksesta kotiin. Mua vastapäätä istui myöskin iäkkäämpi nainen, joka alkoi juttelemaan. Mainitsi siinä matkan alussa, millä pysäkillä jää pois, ja meillä juttua riitti niin, että ehdin just hiffata, että nyt on hänen pysäkkinsä. Muuten olisi mennyt pysäkin ohi. Eilen kävin lähikaupassa ja ohitin naisen, jolla oli koira. Se koirahan pinkaisi mun perään ja kun pysähdyin, alkoi häntäänsä heiluttaen hyppiä mun säärtä vasten. Mä sitten aloin jutella koiran omistajan kassa, kysyin koiran ikää (oli vielä aika pentu) ja juteltiin hetken aikaa. Aivan varmasti, kun seuraavan kerran näen tämän naisen, moikkaan ja juttelen taas hänen kanssaan samalla kun rapsuttelen koiraansa.
Mutta sanoisin kyllä, että havaintojeni mukaan nuoret ja keski-ikäiset ovat kiireisempiä kuin me, joilla lapset on jo aikuisia ja työelämäkin takana. En mäkään silloin, kun töistä piti rientää kaupan kautta kotiin laittamaan muksuille ruokaa ja tarkistamaan niiden läksyt, missään kaupan kassajonossakaan kenellekään alkanut juttelemaan. Ajatuksissa oli vain illan aikataulut ja ohjelma ja kaupasta halusi vain mahdollisimman nopeasti pois. Ja mitä tulee noihin luureihin, niin muistan ajan, kun ruuhka-aikaan junassa tai bussissa suunnilleen jokaisella oli Metro-lehti nenänsä edessä ja kaikki lukivat sitä asemilla ja ja busseissa jaettavaa ilmaista lehteä. Että eipä niitä arjen kohtaamisia ennen älypuhelimiakaan ainakaan pääkaupunkiseudulla sen enempää ollut kuin nytkään. Samalla tavalla mentiin vaan eteenpäin kuka minnekin. Sen verran pyrittiin katsomaan ympärille, että ei nyt ihan päinkään kävellä.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/