Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En lainaa. Ilmoitan kohteliaasti etten sekoita ystävyyssuhteita ja rahaa, ikinä.

Miksi? Eikö ystävä auta hädässä?

En ole tuo, jolta kysyit, mutta jos ystäväni tienaa enemmän kuin minä, niin ei hän silloin ole missään oikeassa hädässä. 

Pankista saa lainaa. Joten en lainaisi rahaa sellaiselle, joka elää yli varojensa. 

Eilen oli näköjään jotkut onnistuneet saamaan ketjun taas lukkoonkin. Toivottavasti heille tuli hyvä mieli saavutuksestaan. Kunhan nyt vaan lammasmaisesti asian totesin. Bää ja KÄÄK.

Mutta sitten toiseen asiaan. Joistain asioista ja ihmisistä on helppo päästä eroon. Senkus vaan dumppaa pois elämästään. Heittää vaikka vaan repun selkäänsä ja lähtee liftaten toiselle puolelle maapalloa. Palstalla on aina joskus ollut ketjuja, missä kysellään, mitä katuu elämässään.  Mä tavallaan kadun sitä, että puoli vuotta sen jälkeen, kun mut lempattiin pihalle, kuitenkin soitin äidille. Jos en olisi soittanut, mun elämäni olisi voinut kaikki nämä vuosikymmenet olla ihan erilaista. Todennäköisesti en olisi ainakaan asunut enää Suomessa. Mutta ainakin äitini sai mun ansiostani toiveidensa mukaisesti nukkua ikiuneen omassa kodissaan omassa sängyssään. Jos mua ei olisi ollut tai mä olisin lähtenyt jonnekin hevgonhe**lvettiin, äiti olisi joutunut elämään elämänsä viimeiset vuodet jossain hoivakodissa. Ja mitä nyt on viime aikoina juttuja sellaista lukenut, niin ei kovin hääppöinen loppuelämä hoivakodeissakaan. 

Tekeekö jotain oikein vai väärin, niin siinäpä dilemma. Ja ketä kohtaan oikein ja ketä kohtaan väärin. Siinä vieläkin suurempi dilemma. Mä olen koittanut räpistellä itseäni irti ansasta, johon kaikki muut tuntuu mut mielellään työntävän . Jotta eivät itse joutuisi siihen ansaan. 

Eilen keitin kotimaisia uusia perunoita. Keitinvedessä merisuolaa ja iso nippu tuoretta tilliä. Tein 1970-luvun tapaan jauhelihapihvit ruskeassa kastikkeessa. Mausteina maustepippuria, suolaa, sipulijauhetta ja valkosipulijauhetta. Sellainen 1970-luvun sapuska. Tein myös kotimaisista mansikoista jälkiruuaksi mansikkarahkan. Isä, joka ei paljon mitään enää syö, söi kolme perunaa, jahelihapihvin kastikkeineen ja vielä jälkiruuankin. Söin yhdessä hänen kanssaan. Aika kiusallista kyllä se hiljaisuus. Kun ei ollut enää mitään sanottavaa. Mutta kun oltiin syöty, isä katsoi mua silmiin, hymyili ja sanoi kiitos. Ehkä haluankin säilyttää tämän muiston isästäni enkä niitä kaikkia muita 64 vuoden aikaisia? Mikä on oikein ja mikä väärin ja ennenkaikkea: kenelle?

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Bää bää bää. Ja KÄÄK! En oikeasti enää tiedä, miten saisin ton sairaanhoitajan lakin pois päästäni. Tuntuu, että se on kiinnitetty pikaliimalla tai polttamalla päälakeeni. Kaikki muut isäni jälkeläiset viettävät juhannusta kuka missäkin ja mä nyt sitten lupasin isälle mennä keittämään sille huomenna uusia perunoita ja syömään sen kanssa yhdessä juhannuslounaan. Siis oikeesti? Taidan olla jo edunvalvonnan tarpeessa. No eipä tässä nyt sitten muuta kuin kauppaan ostamaan perunoita.

Lammas, eikö sun puhelimen pitänyt olla äänettömällä kaksi kuukautta eli tuonne elokuun puoleen väliin? Annoit "pirulle" pikkusormen ja kohta hypit taas Kääkän (nimi luvallasi) pillin mukaan,. Voi sinua, en kadehdi tilannettasi lakin ja kääkän välissä.

Lapsonen tuli eilen myöhään illalla ja lähti tunti sitten isällensä, nyt nautin yksinolosta ja harmittelen liian täyttä jääkaappia, tuli taas ostettua liikaa ruokaa (myös uusia pottuja) kun en koskaan muista kuinka vähäruokainen tuo lapsoseni on. Nyt on rehujakin voileivän päälle, muutakin kuin kurkkua ripauksella suolaa ;)

Mun puhelin onkin äänettömällä.  Mutta oli tullut useampi puhelu isältä ja sitten lopulta tekstiviesti, että oli tiputtanut sen lääkepurkin pöydältä lattialle ja purkki oli kierinyt sängyn alle, niin eihän se sitä sieltä itse mitenkään saa. Ja siskoni satojen kilometrien päässä juhannusta viettämässä. Toivottavasti KÄÄKkä ei keksi, että lääkepurkin viskaaminen lattialle on hyvä keino saada Lammas käymään :D 

Bää bää bää. Ja KÄÄK! En oikeasti enää tiedä, miten saisin ton sairaanhoitajan lakin pois päästäni. Tuntuu, että se on kiinnitetty pikaliimalla tai polttamalla päälakeeni. Kaikki muut isäni jälkeläiset viettävät juhannusta kuka missäkin ja mä nyt sitten lupasin isälle mennä keittämään sille huomenna uusia perunoita ja syömään sen kanssa yhdessä juhannuslounaan. Siis oikeesti? Taidan olla jo edunvalvonnan tarpeessa. No eipä tässä nyt sitten muuta kuin kauppaan ostamaan perunoita.