Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Onpa hiljaista täällä. Lähden itsekin ulos saatuani luvatun soiton sairaanhoitajalta. Kaikki ok :)

Lammas, kirjoitathan kuulumisia. Eiliset viestini poistui, arvelin olevan outo aamu tänään ilman ulkoiluasiaa.

Nukuin viime yön Kyylän kanssa olohuoneen lattialla koiranpedillä.  Heräsin kahden maissa ja katselin pari tuntia telkkaria.  Sitten nukahdin uudelleen.  Aivan outoa,  kun ei ole tarvinnut lähteä ulos.  Koiran tavaroita en vielä laita pois.  Vasta sitten,  kun tuhkauurna on kotona.  Ja silloin palaan yläkertaan omaan sänkyyn nukkumaan.  Uurna yöpöydälle kahden muun uurnan viereen. Vähän luulen,  että en tee tänään mitään. 

Niin kauan,  kun pystyn asumaan kotonani,  kaikki on ihan hyvin.  Vaikka sitten joihinkin asioihin kuten siivoukseen joutuisikin palkkaamaan apua.  Olen varautunut siihenkin,  että jonain päivänä en pääse enää edes ulos, mutta niin kauan kuin pääsen edes omalle pihalleni, niin ihan mukavaa elämää voin viettää.  Näkökyvyn heikkeneminen tietty aiheuttaisi jonkin verran hankaluuksia,  mutta teknologia kehittyy koko ajan ja ehkä vielä mun elinaikanani monet jutut toimii jo puheentunnistuksella.  Esimerkiksi voi kuunnella podcasteja tai äänikirjoja vain sanomalla älylaitteelle, minkä haluaa kuunnella.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin taidan puhua aika paljon syvällisiä ja varmaan siksi kukaan ei jaksa nähdä mua kuin kerran vuodessa. En mitenkään tarkoita tehdä sitä, ja aina alku on kepeä, mutta aika nopeasti loppuu ne keveät kuulumiset ja en oikein tiedä mitä siinä vaiheessa pitäisi tehdä? Ehkä puhua pidemmin lasten koulusta, uusista kevättakeista, hiustyyleistä tai tanssitunneista? Mutta miten? Siis nuo aiheet ovat jotenkin sellaisia että ei niistä voi järkevästi sanoa paljoakaan.

Mitä ne syvälliset jutut ovat, joista haluat jutella? Itseäni ei kiinnosta ollenkaan nuo mainitsemasi "kevyet" jutut (kevättakit, hiustyylit jne), mutta en jaksa myöskään puida ainakaan liikaa kenenkään henkilökohtaisia asioita, esim. työmurheita. Parhaat ja innostavimmat keskustelut liittyvät esim. kirjallisuuteen, politiikkaan, yhteiskunnallisiin kysymyksiin, taiteeseen jne. Ihan parasta on jutella jonkun sellaisen henkilön kanssa, joka on laajasti sivistynyt ja jolla on tietoon pohjautuvaa sanottavaa asioista. Ehkä myös selkeä kanta, esim. poliittisiin kysymyksiin liittyen. Tällaisten ihmisten seurassa viihdyn parhaiten.

Mulle taas on vähän vieras ajatus,  että mun pitäisi ensin ystävystyä toisen ihmisen kanssa ja vasta sitten voisin keskustella hänen kanssaan politiikasta,  yhteiskunnallisissa asioista tai vaikka maailman tapahtumista.  Mulle nuo ovat asioita,  joista voin keskustella ihan puolituttujenkin kanssa.  Tai keskustelupalstalla tuntemattomien kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainaus ei toimi.

-Lähes kaikissa ystävyyssuhteissa käy niin, että se toinen osapuoli jätetään sen sijaan, että hänen kanssaan yritettäisiin työstää ystävyyteen liittyvää haastetta.

Itse toimin juuri noin. En halua ystävyyssuhteiltani mitään haasteiden työstämistä. Mulla on vaativa työ ja jatkuva kiire mm. työmatkojen ja lasten harrastusten takia. Ystävyydeltä haen palautumista, iloa, kivaa yhdessä tekemistä. Kasvatan lapseni, mutta ketään aikuista en ala tavoille opettamaan tai terapioimaan.  Toki vanhojen ystävien tukena olen sairauksissa ja muissa haasteissa, mutta että alkaisin heti alkuun opettamaan toiselle aikuiselle kuinka olla kivaa seuraa ja hyvä ystävä. Ei kiitos, sitä haastetta en elämääni kaipaa ihan omaa jaksamista suojatakseni.

Mulle on luontevaa olla ystävälle kuuntelija ja tukena, kun ystävän elämässä tapahtuu jokin suru tai vastoinkäyminen. Vakava sairastuminen,  läheisen  - tai ihan vain kissan  - kuolema tms. Mutta en ala terapeutiksi enkä edes kuuntelijaksi johonkin sellaiseen asiaan,  mikä on toiselle tapahtunut jo vuosia tai jopa vuosikymmeniä sitten. 

Miksi et? Kyllä sä musta vähän kylmältä tai matalaempaattiselta vaikutat. Niinkuin ylemmässä viestissä oli, mulle ei tulis mieleenkään olla toiselle joka avautuu herkästä asiasta, että "älä nyt jaksa mulle avautua, ei kiinnosta ", tai nyökätä vaan ja vaihtaa puheenaihetta. 

Koska se toinen on varmasti puhunut niistä asioista jo vuosia jollekin toisellekin ja mahdollisesti hakenut ammattiapuakin,  joten on selvää,  että ei minullekaan puhuminen auta asiassa yhtään mitään.  On siis molempien ajan haaskausta, koska ei minullakaan mitään taikasauvaa ole kuten ei ollut kenelläkään muullakaan.

 Mulla oli yksi kaveri,  joka tutustumisen alussa puhui paljon avioerostaan ja petollisesta exästään.  Kuvittelin,  että ero on varsin tuore asia,  mutta myöhemmin selvisi,  että hän oli eronnut jo 9 vuotta aikaisemmin.  Mä voin olla toiselle tukena ja apuna akuuteissa tilanteissa,  mutta ihmisen pitää kyllä päästä siitä akuuttivaiheesta tavalla tai toisella yli ja kyetä jatkamaan elämäänsä. Tätä voisi verrata vaikka siihen,  että ystävä sairastuu eikä pääse itse kauppaan,  joten voin käydä viemässä hänelle ruokaa.  Mutta jos se sairaus kestää vuosia tai vuosikymmeniä,  hänen pitää järjestää kauppa-asiansa jollain muulla tavalla. 

Vierailija kirjoitti:

Minun mielestäni vanhuksia pitäisi hoitaa omassa asuinkunnassaan julkisissa hoitolaitoksissa ihan kuin vielä 1990-luvulla. Suomenkieliset (ja ruotsinkieliset) hoitajat. Lyödään tuohon lisää velkaa ja verorahoja, mutta saadaan myös työtä, toivoa ja ihmisarvoa. Kahdenkymmenen vuoden päästä suuret ikäluokat ovat jo siirtyneet ajasta iäisyyteen. Sitten voidaan tarkastella tilannetta uudelleen. Nyt ne hoitopaikat takaisin lähipalveluiksi ihan kuin varhaiskasvatus, perusopetus ja toisen asteen opinnot 18 vuoteen asti ovat.

 

Ei meillä minun mielestäni ole muuta realistista vaihtoehtoa. Ei omien sukulaisten hoitamista voi keneltäkään velvoittaa. Siinä on monenlaisia ongelmia ja riskejä ajatteleepa asiaa sitten hoidettavan tai hoitajan kannalta. Vanhustensuojelu (vrt. lastensuojelu) pitäisi sitten myös perustaa, jos tuohon kotihoitomalliin mentäisiin.

Periaatteessa samaa mieltä kanssasi.  Mun mielestä kuitenkin ikääntyviltä voisi edellyttää jotain omaakin suunnitelmallisuutta vanhuuden varalle.  Eikä niin,  että eletään kuin Ellun kanat vailla huolta huomisesta kunnes ollaankin joko yhteiskunnan tai omaisten riesana. 

Mä pääsen eläkkeelle elokuussa.  Olen jo pitkään miettinyt,  millä edellytyksin pystyn asumaan nykyisessä kodissani.  Olen jo parin vuoden ajan tehnyt nk kuolinsiivousta ja myös sisustanut kotiani niin,  että tämä olisi mahdollisimman helppohoitoinen.  Olen myös perehtynyt erilaisiin apuvälineisiin sekä niiden hintoihin . Kaikkea kun ei verovaroista yhteiskunta maksa.  Isäni pystyy edelleen 96-vuotiaana asumaan 2-kerroksisessa asunnossa,  kun vuosia sitten hommasi sinne porrashissin.  Maksoi noin  12 000 € eikä sellaista Kela tai hyvinvointialue kustanna.  Itse piti maksaa.  

Minusta näitä asioita pitäisi jokaisen miettiä viimeistään silloin,  kun jää eläkkeelle.  Jos asuu paikassa,  jossa palveluita ei ole,  pitää muuttaa sinne,  missä niitä on.