Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Illan elokuvatarjonta television puolella näyttää siltä, että voisin pitää elokuvaillan.

Varasto-elokuva on mua naurattanut. Hyvää kotimaista komediaa. Siinä paras on Jope Ruonansuun esittämä työllistetty, joka ohjataan varastolle töihin. Hän ottaa päivänokoset varaston hyllyllä ja lukee siellä Aku Ankkaa.

Toinen vaihtoehto on Yksi lensi yli käenpesän. Taidan kallistua tämän filmin puoleen, näin arvelen nyt, mutta katson fiiliksen mukaan.

Mukavaa perjantai-iltaa!

Mä jokin aika sitten tajusin, että tosi vähän katson nykyisin elokuvia. Katson enemmän sarjoja. Lähinnä kaikkea true crimeä tai sitten dokumentteja. En osaa sanoa, miksi käsikirjoitetut elokuvat ei enää oikein nappaa. Olen elämäni aikana katsonut Käenpesän ja paljon muitakin elokuvia, mutta yksikään ei ole ollut niin hyvä, että katsoisin uudestaan. Nyt tuossa pari päivää sitten ajattelin, että se Lapua 1976 voisi olla ihan katsottava. Kun kuitenkin muistan sen tapahtuman. Olin silloin 15 v ja sehän oli aika iso juttu siihen aikaan. En katsonut kuitenkaan sitä elokuvaa edes puoleen väliin. En kaipaa draamaa enkä romantiikkaakaan edes omaan elämääni, niin en jaksa sellaista katsoa telkkaristakaan. Joistan fiktiorikossarjoistakin alkaa ärsyttää se, miten tyhmiä ne rikoksen tekijät oikein on. Jättävät sormenjälkiään ja DNAtaan sinne sun tänne. Pari vuotta sitten tapasin yhden sinällään ihan kiinnostavan miehen ja alettiin jutella niitä näitä. Noh, mähän sitten innostuin kertomaan, millä tavalla minä hävittäisin ruumiin. Voitte varmaan arvata, ettei juttu jatkunut sen enempää :D :D 

Vierailija kirjoitti:

Lampaan lapset varmasti osasivat pyytää anteeksi, vai mitä? Osaako ap?

Sivusta tämää huomio.

Mun lapset kyllä osasivat, mutta kysymys kuuluukin, kenen pitää ensin pyytää anteeksi? Sen, joka rikkoo nukkekodin television vai sen, jotka päivästä toiseen potkii toistuvasti nukkekodin television rikkonutta? Siinäpä mietittävää tämänkin ketjun nahistelijoille. 

40-vuotiaana seurustelin vuoden verran 23-vuotiaan kanssa. En tietenkään kuvitellut,  että  se olisi joku loppuelämän kestävä suhde. Selvää oli,  että hän halusi jonain päivänä perheen ja lapsia. Ei mua nyt 64-vuotiaanakaan kiinnosta itseäni 19 vuotta vanhemmat eli  83-vuotiaat miehet. Ja voin kertoa,  että siinä missä viiskymppisenä flaksi ei enää käynyt,  nyt kuuskymppisenä se taas käy. Yllättävän moni mies etsii jo itselleen omaishoitajaa tai muuten vaan vanhuudenturvaa.  

Vierailija kirjoitti:

Voi kun minä tänne kirjoitin omia kuulumisia päivänä muutamana ja olikin silloin hiljaista tässä ketjussa. Kuitenkin niitä harvojakin kuulumisia muilta ihmisiltä oli mukava lukea ja tuntui, että ne oli ajatuksella ja sydämellä kirjoitettuja, lyhyemmät tai pitemmät kuulumiset.

Nyt on sitten sellaista härdelliä, ettei mukana pysy eikä kerkeä edes lukea kaikkia viestejä, kun niitä poistatetaan. Mietin vaan, että kaunis päivä ollut tänäänkin enkä kyllä haluaisi yhtäkään päivää käyttää mihinkään jonninjoutavaan.

Mua ei oikeasti ketjun typerä nahistelu haittaa. Mutta tulee kyllä siitä mieleen,  miten omat lapseni nahisteli milloin mistäkin ja mä jouduin joskus toimimaan erotuomarina. Nyt en ole näiden ketjun nahistelijoiden äiti.  Kirjoittelen omia kuulumisiani ja luen muiden kuulumisia . Joskus - kuten tänään  - vähän oikaisen käsityksiä,  mikä on Suomen lain mukaan laitonta ja mikä ei. Ettei joku ketjuun kirjoittava kuvittele,  että hänen kirjoitustaan koskisi joku tekijänoikeuslaki.  Kuinkahan moni on edes noteerannut Kalevauvan? Niiden biisien sanoitushan on suoraan palstalaisten kommenteista. 

Nro 22211: Mä olin lapsena melko arka ja ujo. Koulussa vihasin yli kaiken kaikkia esitelmien pitämisiä yms. Ylipäätään sitä, että joutui olemaan jollain tavalla huomioin keskipisteenä. Oli mulla ystäviä ja kavereita, mutta en koskaan ollut mikään porukan suosituin. Olen aina viihtynyt paremmin pienissä porukoissa kuin suurissa. Mieluiten ihan vaan kahdestaan jonkun kanssa. Kansakoulussa olin myös jossain määrin koulukiusattu. Letistä vedettiin ja kuinkahan monet lumipesut tuli silloin saatua. Kun opettajalle siitä sanoi, niin opettajan kommentti oli vaan, että "rakkaudesta se hevonenkin potkii". Eipä niihin tilanteisiin aikuiset koskaan puuttuneet yhtään mitenkään. Mutta joo, vuosikymmeniä myöhemmin mua eniten letistä vetänyt ja eniten mulle lumipesuja antanut poika oli jostain somesta löytänyt mun yhteystietoni ja laittoi viestiä. Kysyin, olenko se tyttö, johon hän oli jo 9-vuotiaana palavasti rakastunut. Ja olinhan minä sitten se. Eli ainakin silloin kansakoulunopettaja olikin ollut ihan oikeassa. Siis siitä hevosen potkimisesta. 

Oppikoulussa ja lukiossa 1970-luvulla tulikin sitten enemmän ryhmäytymistä. Koko 8 vuoden ajan mulla oli luokkakavereissa  yksi hyvä ystävä (tai ainakin luulin niin), joka sitten pari vuotta yo-kirjoitusten jälkeen kertoi mulle, miten hän oli koko 8 vuotta ollut koulukiusattu. Niin kiusattu, että oli sitten joutunut käymään terapiassakin. Mä vietin lähes kaikki välitunnit hänen kanssaan ja koskaan en huomannut, että häntä olisi kiusattu. Mutta hän koki kiusaamiseksi sen, ettei häntä hyväksytty luokan suosittujen tyttöjen porukkaan. Ei muakaan varmaan olisi hyväksytty, mutta mä en siihen porukkaan edes yrittänyt päästä. Ei mua kiinnostanut "pahat pojat", röökinpoltto ja pussikaljoittelu. Pikkasen kyllä silloin tömähti ystäväni sanat, kun tajusin olleeni 8 vuotta hänelle ystävä, vaikka hän olisi kaikki ne vuodet mieluummin ollut ihan muiden ihmisten kuin mun kanssani tekemisissä. Onneksi omakin elämäni samoihin aikoihin vei toisiin suuntiin ja tuli uusia ystäviä. 

Ymmärrän siis sua oikein hyvin, että et halunnut roikkua mukana porukoissa, jotka eivät sua siihen porukkaan edes halunneet. Muuta kuin korkeintaan kiyusaamiskohteeksi. 

Olen kertonut aiemminkin,  miten mun isä heitti mut ollessani 18v rahattomana syksyiseen yöhön. Se on jättänyt muhun jälkensä ja silloin opin - jo sinä ensimmäisenä yönä - että mun pitää tavalla tai toisella selviytyä. Hengissä. En mä ajatellut, olenko oma itseni vai en, vaan pakko oli toimia siten, että selvisi hengissä. En tiedä...ehkä juuri tuo sai mut luomaan itselleni erilaisia rooleja. Eli tässä tilanteessa pitää tehdä näin ja tuossa tilanteessa pitää  tehdä noin. Jos tällä tavalla toimimalla eli vetämällä tätä roolia en jäädy kuoliaaksi ensi yönä puistonpenkillä, niin sitten toimin tällä tavalla.