Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Ihania tarinoita lastenhoidoista. Kummilasten kanssa minäkin retkeilin aikoinaan, ja muidenkin. En ole tavannut tenavaa, joka ei haluaisi eväsretkelle lähteä.
Sun kommentistasi tuli mieleen vuosituhannen vaihde. Mä olen yhden ystäväni kahden lapsen kummitäti. Ystäväni halusi lähteä juhlistamaan vuosituhannen vaihdetta ja kysyi, mitä suunnitelmia mulla on., Mä sanoin, että ei lasteni kanssa oikein mitään. Hyvää ruokaa, tinojen valamista ja rakettien katsomista. Mulla oli siihen aikaan koirana alaskanmalamuutti eli sellainen arktinen rekikoira. Lupasin ottaa molemmat kummilapseni meille. Oli mukava ilta ja kun puolenyön aika lähestyi, laitoin malamuutin vetovaljaisiin, pulkka perään ja vuorollaan omat lapseni ja kummilapseni istuivat pulkassa. Kierrettiin tuota Lammaslampea (heh...kiva nimi lammelle) ja katseltiin, miten lammen rannalla ammuttiin ilotulitusraketteja. Ystäväni pääsi bilettämään ja mun kummilapset olivat ihan innoissaan "koiravaljakosta". Yksi sudenoloinen koirahan sitä pulkkaa veti, mutta heille se oli elämys.
Kiitos kaikille isästäni kommentoineille <3 Mä tosiaan olen nyt koittanutkin siirtää vastuuta siskolleni. Mutta eihän se eilenkään isän luona jo ennen mua ollessaan tajunnnut, että hetkinen...tässä pitää toimia aika ripeästi. Vasta, kun mä ilmaannuin paikan päälle ja näin tilanteen, mä olin ihan wtf. Perjantaina kun kävin, tilanne ei ollut vielä se mikä eilen oli. Mutta mun siskoni ei ollut edes huomannut, että isän toinen jalkaterä oli ihan tulipunainen ja ihosta pursui kudosnesteitä. Koska mun siskoni ei kiinnitä mitään huomiota tollasiin. Jos isä juttelee kivamukavia, niin mun siskoni vaan kuuntelee ja uskoo kaiken, mitä isä sanoo.
Tämä on mulle aika paha paikka, koska mussa asuu edelleen se pieni sairaanhoitaja. Olisinhan mäkin voinut eilen heittäytyä samanlaiseksi Ellun kanaksi tai vasemman jalan saappaaksi kuin siskonikin on. Antanut vaan olla. Mutta kun mä en vaan pysty :( Ja tosiaan tiedän senkin, että vaikka mitä tekisin, en tule koskaan saamaan isältä hyväksyntää. Jos mulla olisikin vain "tyttären lakki päässä", kaikki olisi paljon helpompaa. Mutta kun mulla on se pirun "sairaanhoitajan lakki" :D
Eilen päivystyksessä siskoni sanoi hoitajalle, että pitää sitten soittaa Lampaalle, jos on jotain asiaa. Mä sanoin sille hoitajalle, että ei, koska mä laitan kännykän äänettömälle jo tuntia tai kahta ennenkuin menen nukkumaan. Tai voihan ne soittaa vaikka sata kertaa, mutta mun kännykkä ei hälytä.
Mä kysyin siskoltani nyt keväällä kerran, että kumman hän valitsee: unohtaa toistaiseksi omat mökkireissunsa vai laittaa isän laitoshoitoon, niin valitsi isälle laitoshoidon. Mä en aio siihen kuvioon sotkeentua. Tiedän, että mussa asuva pieni sairaanhoitaja saattaa taas kerran joutua ottamaan kaiken vastuun. Tai sitten ihan tosiaankin Seinäjoki kutsuu. Seinäjoki kun on maantieteellisesti kauempana täältä kuin siskoni mökki. Eikä mulla ole edes autoa tai ajokorttiakaan. Mutta joo...vähän pelkään, että äänin 2-1 päätetään, että isä tulee kotiin, siskoni häipyy kesäksi mökille ja kaikki shitti jää mulle. Ihan kuin ei tässä omassa elämässäkin olisi näiden kipujen kanssa tarpeeksi kestämistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pojat vielä nukkuu. Puuro hautuu hellalla. Tänään tehdään puupinot. Tai niin kauan kuin jaksetaan. Se on kovaa hommaa. Nuohotaan kesäsaunan piippu ja pestään sauna. Välillä käydään syömässä ja otetaan ruokaperäiset. Paljon hommaa, kaikkea ei tarvi tehdä. Kunhan ollaan yhdessä. Pappa.
Kesäterveiset täältäkin "tavalliselta mummolta", mulla kolme lastenlasta jotka antaneet tuon nimen mulle, kun heillä oli vielä melkein satavuotias isomummo, jota kutsuivat pikkumummoksi. Vanhin heistä jo alkavassa esiteini-iässä, eikä kavereiltaan jouda enää niin usein mummolaan, ja niinhän se pitääkin mennä. Pienemmät naperot vielä sen sijaan käyvät usein, ja heti lähdettyään alkavat kuulemma kotonaan pikkureppujaan uudelleen pakkaamaan ja kun äitinsä kysyy minnekäs ootte menossa, niin vastaus aina, no mummon luo tietysti ;) Kyllä mummollekin tulee aina ikävä jo heti kun ovi napsahtaa kiinni...
Kiva kuulla on ihanaa kun saa olla mummo noin. Minun lapseni ei päästä lapsiaan meille kun pikaseen perheen kanssa käymään, silloinkin kaikki tekeminen ja syöminen on kontrollin alla. Olen kuin robotti joka tekee vaan mitä saa tehdä ja pyydetään. Saan tuntea vaan salaa mummon onnea jos iloitsen lasten kanssa vanhemmat alkavat karjua lapselleen ja lapsi etääntyy minusta ja juoksee vanhempiensa luokse. Minulla oli niin paljon haaveita mitä kaikkea voisin tehdä lastenlasten kanssa mutta en kai saa. Mitä edes voisin tehdä........
Tuo on tosi surullista. Mulla ei ole lapsenlapsia, mutta siskollani on. Kun siskonpoika aikoinaan sai esikoisensa, niin siskoni kertoi, että oli saanut kahden A4:sen listan siitä, miten mummolassa lasta piti hoitaa. Kerran sitten siskoni ei pystynytkään ottamaan lasta hoitoonsa, joten siskonpoika kysyi mua avuksi. Siskonpoikani oli aikoinaan mulla tosi paljon hoidossa. Ihan pienestä pitäen. Ei ollut vielä subjektiivista päivähoito-oikeutta ja monesti kävi niin, että yksityinen perhepäivähoitaja päätti puolen vuorokauden varoitusajalla, että ei otakaan hoitolapsia enää aamulla. Mä olin itse silloin vielä hoitovapaalla ja mä tietysti otin siihen asti, että siskooni löysi uuden hoitopaikan lapselleen. Myös siskoni tytär - joka oli allerginen suunnilleen kaikelle - oli mulla paljon hoidossa. Mä sanoin siskonpojalleni, että jos otan lapsesi hoitoon, niin mä hoidan sitten omalla tavallani enkä minkään käskylistan mukaisesti. Mikäli hän itse on lapsuudessaan kokenut, että mä olin huono hoitamaan lapsia, niin sitten turha edes kysyä mua hoitoavuksi. Tai jos hänellä on yksikin syy epäillä, että minä sairaanhoitajana antaisin lapselle jotain sellaista, mille lapsi on allerginen, niin siinäkään tapauksessa ei kannata pyytää mua avuksi. Siskonpoika kävi keskustelun vaimonsa kanssa ja lopputulos oli, että mitään käskylistaa ei tarvittu. Heillä on jo toinenkin lapsi ja molemmat ovat aina tulleet mielellään mulle hoitoon. Nyt jo kymmenvuotiaita suunnilleen kumpikin, joten hoitopaikkaa ei kovin usein enää tarvita.
Yksi mukavimpia muistojani on, kun se silloin noin 1,5 v pieni poika oli mulla hoidossa. Kaivoin kirjahyllystä vanhan karttakirjan. Istuin mukavasti nojatuolissa, pieni poika sylissäni ja katseltiin karttakirjaa. Kerroin, että nuo siniset ovat vesistöjä, nuo vihreät alueet metsää tai peltoja, keltaiset alueet aavikkoa ja ruskean harmaan vuoristoja. Se noin muuten vilkas pikkupoika istui siinä karttakirjaa katsellen yli 2 tuntia. Ja mä näytin kartalta jonkun paikan ja sityten toisen paikan ja kysyin lapselta, miten hänen mielestään laivalla pääsisi tästä ekasta paikasta tokaan paikkaan. Pienellä sormellaan hn veti viiivaa, mitä kautta laiva voisi kulkea. Muutenkin hän ja pikkusiskonsa viihtyivät meillä aina erittäin hyvin. Koska mulla on kotona vähän erilaisia tavaroita kuin heillä nykyaikaisissa tyylikkäissä kodeissaan. Esimerkiksi lankapuhelin, jollaisia oli ennen toista maailmansotaa. Ei tietenkään toimiva, mutta voi miten kumpikin tykkäsi "soittaa" sillä jonnekin. Kerran "soittivat" Ankkalinnaan Hessu Hopolle. Sotien aikainen kirjoituskonekin löytyy ja sitä heistä oli hauska naputella. Ja paljon muuta sellaista lapsen mielenkiintoa herättävää, jota ei oikeastaan kenenkään kodeissa enää ole. Sellaisina 5-6 -vuotiaina tykkäsivät maalata vesiväreillä, piirtää ja askarrella. Ja koska mun kotini on aina ollut elämistä varten, ei ollut niin kokon nuukaa, vaikka jotain öljyväriä tippui matolle tai jotain muuta vastaavaa.
Jos mun siskonpoika olisi sanonut, että ei käy vaan käskylistaa pitää noudattaa, olisin kehottanut etsimään lapsenvahdin jostain muualta. Pari kertaa kävin hoitamassa näitä lapsia heidän omassa kodissaan ja tottakai silloin käskylista oli ihan ok ja "talossa talon tavalla". Mutta kun lapset tuli mun kotiini, niin myös silloin "talossa talon tavalla".
Mukavaa alkanutta viikkoa nasut ja epänasut! Mulla eilinen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan. Piti vain käväistä puolen päivän aikaan isän luona, mutta vasta klo 19 olin takaisin kotona. Ensin isän kanssa lääkäriin ja sieltä sittten päivystykseen odottelemaan. Vielä nyt aamulla oli päivystyksessä, mutta siirretään sieltä jonnekin. Lupasivat ilmoittaa, kun tietävät, minne siirretään. Tarkoitus olisi vielä palata kotiin, mutta se nyt sitten riippuu siitä, kuinka pitkään joutuu sängynpohjalla makaamaan. Jos kovin pitkään,niin eipä se sitten pääse enää omin avuin edes sängystä ylös. Mutta aika näyttää.
Mä olen eilisestä ihan uupunut, joten tänään en tee yhtikäs mitään. Paitsi rapsuttelen Kyylää ja katselen Netflixiä. Tietysti tässä kelailee kaikenlaista. Pahin skenaario on se, että kun siskoni lopuviikosta lähtee taas mökille, niin päättävätkin kotiuttaa isän just silloin. Ja siten, että se ei kotona yksin pärjääkään. Ja sitten mä joudun juoksemaan siellä päivin ja öin ja jos jotain sattuu, ei auta kuin soittaa 112:een ja lanssi tulee viemään sen taas päivystykseen. Äitihän oli kolmen kuukauden aikana 4 kertaa päivystyksessä ja jostain syystä - varmaan Murphyn laki - aina silloin, kun mun siskoni oli mökillä.
Mä olin äidin tiedoissa merkitty lähimmäksi omaiseksi. Isäni tiedoissa oli siskoni ja mä vasta toisena, mutta nyt, kun isä eilen joutui sairaalaan, siskoni kieltäytyi olemasta lähin omainen ja mä olen nyt sitten HUS:in tiedoissa isän lähin omainen.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/