Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Osittan niitä puretaankin jo siirtämällä potilaita yksityiselle. Esim leikkausjonoissa pitkään olleita siirretään leikattavaksi yksityiselle, jos ko leikkaus on mahdollista tehdä yksityisellä. Kaikkia leikkauksiahan ei ole, mutta esim ortopedisista leikkauksista aika monetkin voidaan tehdä esim Ortonissa.
Vierailija kirjoitti:
On yleistä, että ihmiset pariutuvat hyvin samankaltaisen "luokkataustan" ja sosioekonomisen omaavan ihmisen kanssa. Tämä nyt ei tietenkään tarkoita sitä, että kaiken on oltava tismalleen samaa tasoa. Joitain pieniä eroja on. Mä luulen, että tämä pätee myös ystävyyssuhteisiin, ellei sitten ystävyyssuhde tule jostain hyvin intensiivisestä harrastuksesta, kuten ollaan vaikkapa bändikavereita ja molempien rakkain harrastus on kitaransoitto ja bändien keikoilla käyminen ja keskusteleminen musiikista. Harvalla kuitenkaan on etenkään aikuisena mitään erittäin intensiivistä harrastusta.
Mä olen työväenluokan lapsi. Emme olleet köyhiä, mutta äiti oli siivooja ja iskä talkkari. Rahasta oli toisinaan tiukkaa, mutta asuimme kuitenkin omassa omakotitalossa ja harrastin lentopalloa koko nuoruuden. Meillä ei kotona ollut mitään hienoa, vanhemmat eivät puhuneet hienoista asioista, sijoittaminen tms oli ihan hepreaa meille, ei käyty hienoissa ravintoloissa, hotelleissa tms. Kirjoja meillä kyllä luettiin paljon ja etenkin isä kannusti käymään koulua. Lapsuuteni oli turvallinen. Perhetuttumme olivat kaikki pienituloisia duunareita ja kyläilyt olivat lähinnä pakettijäätelön syöntiä ja kahvit. Ei mitään rapujuhlia. Olin ekan kerran lentokoneessa lukioiässä, kun teimme opintomatkan Roomaan. Mun perheellä ei ollut varaa ostaa mulle kalliita merkkivaatteita ja hienoja meikkejä. Etenkin lukiossa huomasin kyllä, että olin ns köyhemmästä kodista kuin muut.
Seurustelin nuorempana täysin eri taustaisten pojan kanssa. Hänen vanhemmat olivat hyvätuloisia insinöörejä. Heillä oli kalliit autot ja kotona kauniita astioita, kauniita esineitä, hienoja grillijuhlia yms. Poika oli tottunut koko elämänsä matkustamaan ja hänelle oli säästetty ja sijoitettu rahaa. Hän ymmärsi paljon rahasta ja sijoittamisesta. Perhe oli käynyt paljon museoissa yms. Rahaa oli ja pojan ei opiskeluaikanakaan tarvinnut pihistellä. Ajeli vanhempien ostamalla autolla, asunnossa hienot kalusteet yms. Joululahjaksi sai isovanhemmiltaan paljon rahaa jne. Poika kohteli mua hyvin ja ei kerskaillut rahalla. Silti me vaan oltiin niin erilaisia. Niin erilainen elämä takana. Koin olevani ulkopuolinen hänen maailmaansa.
Mun molemmat vanhemmat ovat lähtöisin työväen luokasta. Äidin vanhemmat oikeastaan olivat aika köyhiäkin. Molemmilla on paljon sisaruksia ja siten mulla on paljon serkkuja. Osa vanhempieni sisaruksista kävi yliopppilaaksi ja siitä yliopistoihin ja korkeakouluihin. Osa taas jäi tehtaisiin tms töihin. Myös serkkujeni kohdalla on ollut niin, että korkeasti koulutettujen vanhempien lapsista tuli korkeasti koulutettuja ja matalasti koulutettujen matalasti koulutettuja. Mä olen sukukuviossani outo lintu, koska ensin menin sairaanhoito-opistoon ja sitten nelikymppisenä suoritin ammattikorkeakoulututkinnon. Mä olen lapsuudestani lähtien ollut läheisempi niiden tätien, setien ja serkkujen kanssa, joilla oli matalampi koulutus tai ei koulutusta ollenkaan. Ehkä just siksi, että - vanhempieni koulutuksesta ja myöhemmin varallisuudesta huolimatta - en koskaan edes hakenut yliopistoon tai korkeakouluun. Tai no yo-kirjoitusten jälkeen olin kyllä teknillisen korkeakoulun pääsykokeissa, mutta en edes tosissani yrittänyt mitään. Lähdin pääsykokeista heti menemään, kun sai lähteä. Menin pääsykokeisiin vain vanhempieni painostuksesta.
Vaikka mullakin on ollut aikoinaan varakkaan lapsuudenkodin edut, en mä koskaan tuntenut oikeasti kuuluvani siihen maailmaan. Olen mä ollut kaikenlaisissa vip-tilaisuuksissa ja joskus vuonna miekka ja kirves sellaisessa Israelin suurlähettilään vieressä illallispöydässä. Osasin tavat, osasin smalltalkin jne, mutta ei se koskaan ole ollut mun maailmani. Olen hyväpalkkaisessa työssä, on säästöjä, sijoituksia ja pääomatuloja, mutta ystävikseni ja kavereikseni on kuitenkin valikoitunut ihmisiä, jotka elävät lähempänä mun kuitenkin melko vaatimatonta elämäntapaani ja maailmaani.
Pujo lopettaa kukintansa joskus loppukesästä. Jos olet kaikille allerginen, niin loppuu silloin. Pähkinäpensas alkaa kukkia ensimmäisenä ja joskus jo tammikuun lopulla.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen taas siis ap (selvennykseksi, kun joku muukin täällä kirjoittelee samasta aiheesta).
Mulla on mun mielestä ihan terve itseluottamus. En sinänsä ajattele olevani muita huonompi. Mun elämässä on paljon sisältöä ja teemme perheenä paljon asioita. Mulla on omia harrastuksia ja vapaa-ajalla joitain luottamustehtäviä. Mulla on useita mielenkiinnonkohteita yms. Kaipaisin vaan ystäviä, joiden kanssa voisi mennä kahville, kutsua kylään, soitella kuulumisia, kertoa huolia, olla itse olkapäänä, jakaa asioita jne. Olla osana jotain porukkaa. Olla sellainen ihminen, jonka kuulumisista joku on kiinnostunut.
Tämän kommenttisi luettuani mietin, missä välissä sulla olisi aikaa tutustua sellaisiin ihmisiin, joista jostain voisi tulla kaverisi ja myöhemmin kenties ystäväsi? En tarkoita kysymystäni pahalla vaan elämäsi näyttää olevan aika täynnä kaikenlaista ja sun pitäisi löytää aika paljon aikaa muihin ihmisiin tutustumisiin, jotta löytäisit sen yhden, jonka kanssa voisi syntyä kaipaamasi ystävyyssuhde.
Noin yleisesti ottaen ihmisille yleensä riittää kaipaamasi kaltaiseen ystävyyteen 1-3 ystävää eikä sen useampia ystäviä ole kiinnostustakaan hankkia. Tässä varmaan yksi syy, miksi ystävystyminen voi olla vaikeaa. Siis se, että ihmisillä on jo ne pari luottoystävää, joille soitellaan, ollaan olkapäänä, käydään kyläilemässä jne.
Joo olet oikeassa. Toisaalta varmaan mietin, että mikä minussa on sellaista, ettei minua kutsuta tapaamiseen, jossa kaikki muut työpaikan hoitovapaalla olevat olevat. Itse näkisin jo ihan käytöstapana sen, ettei ketään jätetä ulkopuolelle, tai sen että joku jää whatsapp porukasta ulos ja näkee sitten somesta, kun koko muu työtiimi on kutsuttu jollekin mökille. Samalla mietin, että olen ollut paljon apuna ja tukena monelle nuoruusajan tutulle ja pitänyt yhteyttä, mutta silti yhteisistä vuosista huolimatta kukaan ei ole kiinnostunut pitämään mitään yhteyttä. Ei edes ns tekstiviestin tasolla. Monesta nuoruusajan porukasta on sovittu aikuisiällä tapaamisia ja mua ei ole kutsunut kukaan. Eräs työskentelee mun veljen kanssa samassa työpaikassa eikä ole ikinä kysynyt esim veljeltäni mitä mulle kuuluu. Kerran veljeni oli sanonut, että "ettekös ollut mun siskon kanssa kavereita ja oot tainnut meilläkin joskus" ja tämä ihminen oli vastannut vaan, että "Joo. Asuitte siinä xxxtiellä" ja vaihtanut aihetta.
Ei läheskään kaikilla nuoruusajan porukat ole mukana elämässä enää keski-iällä. Ei edes nuoruusajan ystävät, saati sitten kaverit tai muut tutut.
Voin olla väärässäkin, mutta ehkä ne työkaverit eivät edes tule ajatelleeksi, että sinäkin haluaisit mukaan tapaamisiin. Sulla kun on elämä täynnä sisältöä muutenkin. Toki olisi kohteliasta kutsua kaikki, mutta tässähän ei nyt tiedä, pitävätkö ne muut toisiinsa yhteyttä muulloinkin kuin vain mainitsemissasi tapaamisissa. Esimerkinä henklöt A, B, C, D ja E, joista sinä olet tuo E. Teillä on sama työpaikka. Sinä sekä C ja D olette hoitovapaalla. A on kuitenkin koko ajan pitänyt yhteyttä C:n kanssa, ja B taas sekä C:n että D:n kanssa. Yhteydenpito on ollut molemminpuolista ja jossain vaiheessa joku neljästä ehdottaa, että tavataan. Kukaan neljästä ei ole kuitenkaan pitänyt yhteyttä E:hen, joten E joko "unohdetaan" tai ihan oikeasti unohdetaan pyytää mukaan.
Vantaalaisena en ajattele koko ratikkaa kuin suurena veronmaksajien rahanmenona. Mutta jos se nyt helpottaa Itä- ja Keski-Vantaalla asuvien liikkumista paikasta toiseen, niin mikäpä siinä. Vantaalla ei kuitenkaan ole sellaista keskustaa kuin Helsingissä, johon mentäisiin vain lorvimaan ja paistattelemaan päivää. Jos vielä miettii, mitä kauppoja Espalla edes on ollut, niin turisteja vartenhan ne ovat siellä olleet. Ei keskiverto helsinkiläinen käy kovinkaan usein - moni ei kertaakaan elämässään - ostoksilla Luis Vuittonilla, Marimekolla ja mitä kauppoja siellä nyt olikaan.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/