Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Keltikangas-Järvinen antaa nyt hieman ristiriitaista viestintää. Hän on todennut mediassa, että narsistisia minä-minä -tyyppejä ei pysty parantamaan ystävyydellä ja suhteista kannattaa liukua pois hitaasti häipyen, valitellen kiirettä ja tapaamisia harventaen.

No haloo, mistä ihmeestä te päättelette että hän kehottaa pysymään tuhoisan ihmisen kanssa tekemisissä? 

Tuossa on kyse siitä, että itseensä keskittynyt ihminen ei edes yritä ratkoa yksinkertaisia ristiriitoja, vaan pistää heti välit poikki jos ihmissuhde ei ole helppo ja mukava. Jos tulee edes hetkellinen ristiriita "ystävä" pistetään kiertoon koska "fiilis" meni ja uusiakin löytyy. 

Väitän että sekä sinä että Keltinkangas rakentelette tuossa olkiukkoa. Tasan kukaan ei katkaise oikeasti merkityksellistä ja tärkeää ihmissuhdetta minkään pienen, hetkellisen ristiriidan takia. Kyllä se on käytännössä aina pitkä ja hiton vaikea prosessi, jos joutuu katkaisemaan välit esimerkiksi omaan vanhempaan tai pitkäaikaiseen ystävään. Ja kevyemmän hyvän päivän tuttavuuden saa tosiaan lopettaa ihan mistä syystä vaan, miten pienestä syystä tahansa. Ei ole mitään syytä, miksi sellainen ei saisi olla nimenomaan "helppo ja mukava". Minkälainen masokisti kuvittelee muuta? 

Olen eri, mutta olen ihmisiä kauan tarkkailtuani vähän eri mieltä. Ei kukaan katkokaan itselleen tärkeitä suhteita ilman syytä. Mutta kun "tärkeän" ja "merkityksellisen" määritelmä vaihtelee eri ihmisillä, ja joillekin ihmissuhteesta ihan oikeasti tulee ei-tärkeä, jos siitä ei ole enää hyötyä ja huvia.

Muutamia syitä, miksi tietämäni ihmiset ovat katkaisseet välejä:

- ystävä sairastui syöpään, joten seurasta tuli masentavaa

- ystävä jäi työttömäksi ja köyhtyi, joten seurasta tuli noloa

- ystävä masentui, joten seurasta tuli ahdistavaa

- vanhalla höperöllä äidillä on tylsät jutut

- naisen vanhemmat eivät suostuneet lainaamaan uudelle miesystävälle rahaa

- ei halua kuunnella masentavia juttuja kuolemasta, kun ystävä koki ison menetyksen

- ystävä sai lapsen eikä voinut matkustella kuten ennen

Ovatko nämä luettelemasi siis huonoja/vääriä syitä lakata pitämästä yhteyttä?

On täysin yksilökohtaista, miten paljon (ylimääräistä, tahatonta, muiden tuottamaa) ahdistusta kukin jaksaa sietää ja kantaa.

Toiset mieluusti haluavat jakaa (😏) kaiken ikävän, mitä omaan elämään kuuluu. Toiset pitävät omana tietonaan. Sitten luullaan, että heillä ei ole mitään murheita ja saavat toimia likaämpärinä muille.

Hyvä pointti tuo.  Jos ei valita,  niin kuvitellaan,  että kaikki on vallan mainiosti ja toinen tietenkin jaksaa kuunnella muiden valituksia.  Mä pyrin käsittelemää  vastoinkäymiseni, suruni ja murheeni itse tai jossain vertaistukiryhmässä. Jos se ei riitä,  niin ammattilaiset on seuraava taho.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lukekaa se koko juttu ja vaikka tuo hänen kirjansa.  Keltikangas-Järvinen ei sano "Siedä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä", "Pysy suhteessa hinnalla millä hyvänsä", "Uhraa oma mielenterveytesi".

 

Vaan hänen sanoma on tämä: "Siedä sitä, että toinen on eri mieltä tai toimii eri tavalla kuin haluaisit", "Älä pakene heti, kun vastoinkäyminen vaatii vaivannäköä", "Haasta oma mukavuudenhalusi ja minäkeskeisyytesi".

 

Hän siis kritisoi sitä, että olemme muuttuneet "sosiaalisiksi kuluttajiksi", jotka vaihtavat ystävän tai kumppanin uuteen heti, kun vanhassa on "valuvika". Hän ei vaadi marttyyriutta, vaan vuorovaikutustaitoja.

Mihinköhän tuo arvostelu oikein perustuu? Ei vastaa mielestäni juurikaan todellisuutta. 

Kyse ei ole siitä, etteivätkö yksittäiset ihmiset yrittäisi (jos sinä ja sattumalta kaikki ympärilläsi olevat ihmiset yrittävät), vaan siitä, että kulttuurinen ilmapiiri kannustaa nykyään helpommin luovuttamiseen kuin asioiden korjaamiseen.

 

Kyse on siitä, että 'oma rauha' on muuttunut itsekkääksi mukavuudenhaluksi. Todellisuutta on se, että yhteisöt murenevat, koska kukaan ei enää suostu joustamaan vain lähtemään.

Yhteisöt kyllä murenee myös siksi,  että niihin pesiytyy hyväksikäyttäjiä.  Siis niitä,  jotka ovat vain saamapuolella,  mutta eivät itse anna yhteisölle mitään.  Sekin ehkä kannattaa muistaa,  että nykyisin voi ostaa melkein mitä vain palveluita.  Ei jää kenelläkään kiitollisuuden velkaan, kun maksaa rahalla. 

Joskus vuosia sitten oli netissä Aikapankki.  Siellä oli monenlaisia ihmisiä.  Joku tarjosi vaikka remonttiapua,  toinen autkokyytejä, kolmas lastenhoitoapua,  neljäs koiranulkoilutuksia jne.  Näistä palveluksista kerrytti itselleen "aikapalkkion" ja sillä taas pystyi hankkimaan joltain itse tavitsemansa palvelun.  Mutta koska Suomessa ollaan,  niin verottaja puuttui tuohon ja  Aikapankki lopetti toimintansa. 

Vierailija kirjoitti:

Lukekaa se koko juttu ja vaikka tuo hänen kirjansa.  Keltikangas-Järvinen ei sano "Siedä väkivaltaa tai hyväksikäyttöä", "Pysy suhteessa hinnalla millä hyvänsä", "Uhraa oma mielenterveytesi".

 

Vaan hänen sanoma on tämä: "Siedä sitä, että toinen on eri mieltä tai toimii eri tavalla kuin haluaisit", "Älä pakene heti, kun vastoinkäyminen vaatii vaivannäköä", "Haasta oma mukavuudenhalusi ja minäkeskeisyytesi".

 

Hän siis kritisoi sitä, että olemme muuttuneet "sosiaalisiksi kuluttajiksi", jotka vaihtavat ystävän tai kumppanin uuteen heti, kun vanhassa on "valuvika". Hän ei vaadi marttyyriutta, vaan vuorovaikutustaitoja.

Tuo viimeinen kappale... edellyttää,  että molemmilla on sekä vuorovaikutustaitoja että halua ratkaista ongelmat tai ristiriita. Mä koen kuormittaviksi sellaiset ihmiset,  joilla sama levy pyörii koko ajan ja joilla ei ole aikomustakaan tehdä mitään,  jotta voisivat vaihtaa levyä.  Lähinnä ovat olleet ihmisiä,  jotka käyttävät mua vain terapeuttinaan.  Mulla on ystäviä,  joiden kanssa ollaan monistakin asioista eri mieltä,  mutta jos asia jotenkin liittyy meidän ystävyyssuhteeseen,  ei erimielisyydet haittaa. Sitten on yksi ystävä,  jonka kanssa meillä on erilaiset elämänkatsomukset.  Hänen kanssaan en puhu elämänkatsomuksiin liittyvistä asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomalaiset lihovat niin, että kohta ei löydy poliiseiksi ja pelastajiksi tarpeeksi hyväkuntoisia työntekijöitä, Vasankari kertoo tutkimustuloksissaan. Normaalipainoiset katoavat, muuttuvat ylipainoisiksi ja ylipainoiset lihaviksi. Tämä suunta on ollut jo 40 vuotta ja koko ajan pahenee. Syynä elämän kaikenlainen helpottuminen, fyysistä tekemistä ja liikkumista ei ole tarpeeksi  ja  syödään ja juodaan liikaa.

Huolestuttavaa. Kyllä tämä näkyy jo katukuvassa ja kouluissa ja jopa päiväkodeissa.

Mutta kun tämä pitäisi hyväksyä, on kehopositiivista, kehorauhaa ja mistään ei saa tuomita, mitään ei saa vaatia.  Kaiken sallivuudella on hintansa.

Mitenköhän nuo: tuomita ja vaatia, toimisivat, en usko niillä keinoin lisättävän muuta kuin ahdistusta, jota nykyiselläänkin tuntuu olevan ihan tarpeeksi. HH

Tupakanpolttokin on saatu vähenemään rajusti terveyskampanjoilla, rajoituksilla ja yleisellä asennekasvatuksella. Lihavuus pitää nähdä koko yhteiskunnan haasteena ja korjattavana asiana. Ehkä nykyiset lihavat ovat jo menetetty, mutta lapset ja perheet voidaan vielä pelastaa.

Nykyisin herkut ovat arkea.  Mä sain lapsena karkkia vain pääsiäisenä, jouluna ja kun oli jonkun synttärit.  Kun kasarin lopulla kävin neuvolassa,  terveydenhoitaja oli ihmeissään,  kun mun lapsella ei ollut kerran viikossa karkkipäivää.  Kysyin,  miksi lapsen pitää syödä kerran viikossa karkkia.  

Sitten sekin,  että kun katsoo minkä tahansa kaupan tarjouksia,  niin suurin osa on lihottavaa.  Varsinkin,  kun tarjoushinta on vain,  jos ostaa useamman.  Jos ostaa vain yhden,  maksaa normaalihinnan.  Näin oli kyllä jo kasarin lopullakin.  Kauppojen valikoimat erityisesti erilaisten herkkujen suhteen aika valtavat ja joitain tuotteita mainostetaan ikäänkuin terveellisinä,  vaikka ovatkin kaloripommeja. 

Ihmisillä on monesti ruuanlaittoon varsin vähän aikaa ja on helppo sitten ostaa kaupasta jotain hampurilaisia tai pizzaa.  Päälle vielä pullo Coca-Colaa ja vaikka proteiinivanukas. 

Iso ongelma kyllä on siinä,  että tämä vuosikymmeniä kestänyt suuntaus saataisiin käännettyä toisinpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyään kuormittavaksi koetaan mm seuraavat asiat: keskustelu, katsominen, istuminen, seisominen, työnteko, työttömyys, koulunkäynti, opiskelu, jonottaminen, kaupassa käyminen...

Eli melko heikossa hapessa näköjään ihmiskunta kokonaisuudessaan on, kun kaikesta tekemisestä (ja tekemättömyydestä) pitäisi päästä eroon.

Myös niistä toisista ihmisistä...

Tämä on kyllä niin totta.

En ymmärrä, miten ihan kaikki tuntuu nykyään niin kuormittavalta? Ei sillä, onhan työelämä vaikka todella kuormittavaa ja elämässä muutenkin kuormittavia vaiheita, mutta silti.

Onko ihmisistä kasvatettu perfektionistejä, vai miksi ihmeessä ihan normaali elämä kuormittaa niin paljon? Perfektionistillehan kaikki on hankalaa, koska kaiken pitäisi olla juuri hänen mielensä mukaisesti ja kun se ei vaan ole mahdollista, niin elämä on pettymyksiä pettymysten perään ja ihan kaikki stressaa.

Jonkinlainen suorituskeskeinen yhteiskunta.  Lisäksi pitäisi aina olla valmis kilpailemaan milloin mistäkin.  Lapsilla pitää olla jo pienestä pitäen harrastuksia ja lukea pitää osata jo ennen kouluun menoa.  Vanhempien pitää olla täydellisiä vanhempia.  Ja puolisona tietenkin myös.  Osa näistä yksilölle asetetuista vaatimuksista on kuitenkin vain median  - some mukaanlukien - luoma illuusio.  Elämän ei pitäisi olla oravanpyörä,  jossa juostaan ja juostaan. Varsinkaan,  jos ei ole luonteeltaan kilpailuhenkinen tai mikään suorittajatyyppi.