Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Toki, jos ei ole koskaan aikaa tai ei koskaan jaksa. Mutta mun mielestä viesti "Mitä kuuluu?" on keskustelunavaus ja silloin pitäisi olla aikaa/jaksamista jatkaa siitä vielä. Jos ei ole, olisi yhtä tökeröä kuin soittaa puhelimella toiselle, kysyä tuo "Mitä kuuluu?" ja välittömästi sen jälkeen sulkea puhelin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikille ei voi kertoa syytä. Ehkä ne muutama jotka olisit halunnut pitää, olisi voinut sanoa lyhyesti jonkun syyn. Muuten oletetaan ettet ole kiinnostunut ja olet katkaissut välit lopullisesti. Ellei nyt sitten perustele viestiin jotain, mutta kaikille ei kannata tietojaan jakaa, tulee vain juoruja ehkä? Osa tosin ihmisistä vastailee kai vuosienkin jälkeen.

En minä juoruja pelkää, ystäväni olivat kaikki fiksuja, luotettavia ihmisiä, joilla ei ole tapana juoruilla eteenpäin. Halusin pitää heidät kaikki ystävinä, he kaikki oli minulle tärkeitä ihmisiä pitkältä ajalta. Elämässäni tapahtui muutamia isoja kriisejä, jotka mursi jaksamiseni täysin, kuten sanoin niin hyvä kun selvisin hengissä niistä vuosista. En minä niitä asioita salannut, mutta en liiemmin vuodattanutkaan kenellekään, en jaksanut edes puhua. Olin niin uupunut, että en pystynyt ajattelemaan mitään järkevästi. En pystynyt ajattelemaan esimerkiksi ystävien reagointeja. Ymmärrän, että se ehkä oli väärin minulta, mutta tiedättekö, että kun on aivan sekaisin väsymyksestä, niin kaikki mitä miettii on että miten selviän hengissä tästä.

Ap

Ikävää että on ollut raskas, mutta ehkä ystävistäsi silloin tuntui samalta kuin sinusta nyt? He olisivat tarvinneet ystävää ja ilman syytä feidasit heidät.

Mistä sitä paitsi tiedät onko nämä entiset ystäväsi itsekkin uupuneita tai masentuneita, ja tekevät sinulle nyt juuri saman mitä sinä aiemmin heille?

Tuo on mun mielestä oikein hyvä kysymys. Korona-aika ei ollut kaikille mitään mukavaa perheen kesken kotona himmailua. Sen jälkeen nousi sähkön hinta ja lainojen korot. Monella, joilla ei nyt varsinaisesti ole vielä mitään suoranaista hätää, voi kuitenkin olla huoli tulevaisuudestaan. Ja vaikka ei olisi edes varsinaisesti uupunut tai masentunut, voi silti elämässä olla sellaisia huolia, jotka verottaa voimavaroja. 

Vierailija kirjoitti:

Mulle on käynyt myös näin. Uuvuin ja masennuin pahasti, ja pian ystävät olivat kadonneet. Edelleen kärsin siitä, sillä tuntuu, että sosiaalisten kuvioiden uudelleenrakentaminen nollasta aikuisena on todella haastavaa, etenkin, kun ei ole vieläkään täysin terve. Yritän ymmärtää asiaa ex-ystävien kannalta. Olen varmasti ollut raskasta seuraa enkä mikään paras mahdollinen ystävä. Nuorena varmasti haluaa nauttia elämästä ja keskittyä mukaviin juttuihin. Silti herää ajatus, että ovatko kaikki, myös ne "normaalit" ja "menestyvät" melko äärirajalla, että ei jakseta olla väliaikaisesti raskaassa suhteessa? Vain kivoja ja helppoja asioita pidetään elämässä? Tällaista olen ollut havaitsevani myöhemmin, että kun ihan normaali elämäkin on kuormittavaa, jätetään pois ne ihmissuhteet jotka ovat jollain tavalla vaikeita. Se on kyllä surullista. Tai sitten minulla ei alunperinkään ollut niin hyviä ja kestäviä ystävyyssuhteita :/ 

Tuo voi pitää paikkansa. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kauhea olo tuli tästä ketjusta. Minulla on useampi vanha ystävä, josta en ole kuullut vuosiin, osasta kymmeneen vuoteen. En edes muista miksi yhteydenpito on jäänyt. Enkä varsinkaan muista kumpi meistä on laittanut viimeisen viestin tai onko minä tai ystävä unohtanut vastata johonkin viestiin.

Olen välillä miettinyt pitäisikö laittaa viestiä, että mitä sinulle nykyään kuuluu. Mutta en taida uskaltaa, kun näköjään useimpien mielipide on näin inhottava tuollaista vuosien päästä tulevaa mitä kuuluu -yhteydenottoa kohtaan.

No ei mun mielipide ainakaan ole mikään kauhea, vastaan kyllä viestiin vaikka edellisestä olisi pitkäkin aika, ja juuri vastasin 1,5 hiljaiseloa viettäneen entisen ystäväni viestiin että nähdään vain, mutta kyllä se vaatii sen että se toinen lottaa yhteyttä, itse en yhteyttä ota jos olen viimeiset kerrat ollut se yhteydenottaja enkä ole enää saanut vastakaikua.

Muuten samaa mieltä kanssasi, mutta mä en jaksa edes muistaa, kumpi on ollut viimeksi yhteydessä. Siis jos edellisestä yhteydenotosta on kulunut jo pitkä aika. 

Mä muistan kyllä jos ihminen on ollut minulle tärkeä. Pidän tärkeistä ystävistä huolen, ja jos  joku alkaa  nitkuttaa minua irti, ei tule tapaamisiin, ei kerkeä nähdä, ei ota enää itse yhteyttä, vastaa pitkillä viiveillä viesteihini, niin muistan sen kyllä varmasti loppuelämäni, eikä ole yhtään vaikeaa muistaa miksi yhteydenpito loppui. Vastaan silti viestiin tati soittoon jos sellainen tulee, vaikka aikaa olisi kulunut pitkäänkin, en vain jää itekmään perään ja loppuelämääni soittelemaan perään jos toinen vaikuttaa mielestäni siltä etten ole enää riittävän kiinnostava yhteydenpitoon.

Mä taas en muista. Mulla on hyvä ystävä, jonka kanssa en ollut tekemisissä lähes kahteenkymmeneen vuoteen. Syynä se, että meidän elämämme vaan lähtivät eri suuntiin. Hän teki vielä iltatähden ja alkoi viettää uudelleen pikkulapsiperheen elämää, mulla taas nuorinkin oli jo kouluikäinen ja mä taas lähdin työn ohessa opiskelemaan toiselle alalle. En jaksa muistaa, kumpi meistä soitti viimeisen kerran toiselle. Muutama vuosi sitten törmäsin häneen bussissa ja alettiin pitää uudelleen yhteyttä.