Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

Noin ne ystävyyden loppuvat.

Jep. jos jollain ei koskaan ole "aikaa" eli halua ja viitsimistä minua tavata oikein missään muodossa, niin tulee se päivä kun minä olen ns täyttänyt jo sen aukon, eikä minulla sitten vuosien päästä itsellä liikene enää sellaiselle josta ei koskaan kuulunut enää mitään. Mitä sitä, tuntemattomalle ihmiselle yhtäkkiä alkaa tapaamista.

Katkeraa tekstiä. Ei se sinun vanha ystävä oikeasti mikään tuntematon ole, olethan saattanut tuntea hänet ihan lapsuudesta saakka.

Ei se ole katkeraa tekstiä. Jos vaan ei koskaan ole aikaa ja jaksamista, pitää ymmärtää että ihmiset ei odottele kotona vaan sitä päivää koska se jaksaminen palautuu, heillä on oma elämänsä ja tapaavat mahdollisesti muita ihmisiä ja muuta seuraa. Ei kenenkään edes kuulu jäädä odottelemaan vuosiksi, ystävä voi silti olla mutta elämä menee eteenpäin.

Ei kai kukaan nyt odotakaan kenenkään ODOTTELEVAN vuosikausia yhtä hiljentynyttä ystävää ja laittavan muuta elämäänsä paussille??

Mutta se ei estä sitä, etteikö ystävää voisi ymmärtää ja yhteydenpitoa jatkaa taas kun tällä on asiat paremmin.

Entinen ystäväni teki tuota, että kun hän seurusteli, olin ilmaa, ja kun seurustelu loppui, niin halusi taas olla kaveria. Ystävyys on sellaista että ystävälle ei tehdä noin, vaan hänelle kerrotaan jos on sairas eikä voi olla sen takia yhteydessä nyt. Ei ystäviä voi ottaa kaapista silloin kun itselle sopii.

Mieti nyt, sillä ystävällä on tuossa välillä voinut tapahtua syöpä, äidin kuolema, lapsen vammautuminen ja miehen skitsofrenia, mutta eipä hänellä ole ollut ystävää joka kuuntelisi. Sitten kun uupunut ystävä hilaa itseään takaisin kun HÄNELLÄ menee nyt paremmin, voi todellakin olla niin että se ystävä ei ole enää kiinnostunut ihmisestä joka ei ei ole ystävä silloin kun toisella menee huonosti. 

Mä taas ymmärrän ihan hyvin, että elämässä  on erilaisia kausia. En ole myöskään koskaan edes odottanut, että mulla olisi samat ystävät päiväkodissa ja hoivakodissa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö jonkun vanhan ystävän kanssa ystävyys voisi lähentyä uudelleen. Tuosta boldaamastani kohdasta sen verran, että jos todellakin on vain yhden ystävän varassa, silloin tietenkin tilanne on ikävä. Jos on useampia ystäviä, löytyy se kuuntelijakin, vaikka joku toinen ystävä ei omien huoliensa vuoksi jaksaisi ollakaan kuuntelijana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koulutetaan lisää lähihoitajia

Lähihoitaja on eri kuin sairaanhoitaja

Totta, mutta sairaaloissa (joissa siis on töissä nimenomaan sairaanhoitajia) makaa vuodepaikoilla vanhuksia, joiden oikea paikka ei ole sairaala vaan hoivakoti, mutta heitä ei saada siirrettyä hoivakoteihin (joissa on kyllä tyhjiä sänkypaikkoja), koska niissä ei ole tarpeeksi lähihoitajia. Molempia siis tarvitaa lisää.

Vierailija kirjoitti:

Ainahan kesällä on suljettu ja yhdistelty osastoja.

terv seniori sh

Niinpä. Jo 1980-luvulla tehtiin näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys loppuu kun hankkiutuu muiden ihmisten seuraan. Sitä voi vaikka mennä istuskelemaan rannalle, ulkoilmaan puistossa, bresdolle kahvilaan tai käymään kaupassa.

Näinhän se on, mutta asiaa ei saisi sanoa ääneen, koska silloin nämä "yksinäiset" käyvät kimppuun.

Yksinäiset ovat usein yksinäisiä täysin omasta syystään. He eivät ehkä kykene olemaan muiden ihmisten kanssa asiallisesti ja olemaan ystävä kenellekään.

Mä en ole koskaan ollut yksinäinen, mutta mu mielestä yksinäisyys ei ole juttuseuran puutetta vaan tunne siitä, ettei kukaan aidosti välitä susta. Tunne siitä, että et ole kenellekään tärkeä. Yksinäisen yksinäisyys poistuu festareilla yhtä hyvin kuin vastentahtoisesti lapsettoman suru lapsettomuudestaan menemällä leikkipuistoon, jossa on muiden lapsia. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa muistaa, että masentuneena, ahdistuneena ja/tai vakavasti uupuneena aika kulkee usein eri tavalla kuin normaalisti.

Minulla yksi pahimmista ahdistuksen aiheista on tyyliin voi v*ttu, ensi viikolla on jo joulu vaikken ehtinyt vielä edes lupiineja repiä takapihalta.

Masentuneena laitoin kerran viikossa puhelimeen muistutuksen olla yhteydessä ihmisiin, joista mulla oli lista etten unohtaisi ketään. Kerran viikossa valitsin jaksamisen mukaan sieltä yhden tai kaksi, joille laitoin viestin. Jos olisin ollut väsyneempi niin vaikka sitten kerran kuussa. Olin valinnut listaan juuri sen verran ihmisiä, että jaksoin pitää yhteyttä.

Tiedän että kuulostaa oudolta, mutta toimi.

Mulla on ollut tammi-helmikuusta tietokoneen näytön kehyksessä tarralappu, jossa on kuuden ihmisen nimet. Se on siinä edelleen, koska en ole ottanut yhteyttä. Ei ole voimavaroja.

Sulla oli voimavaroja kirjoittaa tänne viesti. En usko sinua. Jos haluaisit, voisit vaikka heti samoilla voimilla kirjoittaa viestin. "Moi, mitä kuuluu?"

Juu, mä voisin. Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon. Mun pitäisi selittää, mennä käymään, vastata uudelleen ja uudelleen. Nämä ovat kaikki vähän kaukaisempia ihmisiä, joille ei oikeastaan edes kuulu mun sairastelut ja asiat. Tänne voin ihan vapaasti kirjoittaa viestin tai olla kirjoittamatta, se ei muuta yhtäkään ihmissuhdetta eikä velvoita mihinkään jatkoon.

Olen tehnyt sitäkin virhettä, että kuvittelen, että nyt on voimia ja sitten otan yhteyttä ja sitten ei ollutkaan. Kuin vain siihen alkuspurttiin, että sain viestin tai pari vaihdettua. 

Eli toisin sanoen siis et halua? 

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Mä en laita ystävilleni "Mitä kuuluu?" viestiä silloin, jos mulla ei ole aikaa alkaa viestittelemään sen enempää. Nimittäon ainakin mun ystäviltäni tulee vastauksessaan kysymyksiä mulle, joihin tietysti he olettavat mun vastaavan myös. Ja heti eikä vasta viikon päästä. 

On myös välimuotoja ei ollenkaan ja viestittelyn välillä. Voi laittaa vaikka pari lyhyttä viestiä ja reagoida parilla emojilla kavereiden viesteihin. Itse laitan usein juuri aika kiireisellä ja stressaavalla hetkellä viestejä ystävilleni kysyäkseni kuulumisia. Kun huomaan että olen ollut niin tiiviisti omissa menoissani eikä ole ollut aikaa ystävien kuulumisille niin silloin toimin heti kun tajuan asian ja vastaan sitten lyhyesti jotain heille. Enkä odota useita viikkoja että henkinen kuormitus helpottaa. Ajattelen että ystäväni ansaitsevat sen että laitan edes lyhyesti pari viestiä. Siitä on helpompi jatkaa pidemmin kun on aikaa ja jaksamista enemmän.

Totta tuo. Mä lähinnä kommentoinkin toisen kirjoittajan lausetta "Mutta kun mulla ei ole voimavaroja siihen jatkoon".  Ts ymmärrän, miksi hän ei laita edes "Mitä kuuluu?" viestiä, koska yleensä sellainen viesti  kuitenkin poikii jotain muutakin jutustelua kuin vain sen, että voisi laittaa saamaansa vastaukseen jonkun sydän- tai peukku -emojin vastaukseksi.