Reipas ja tunnollinen lammas

Mä otin omat lapseni mukaan kotitöihin heti, kun eivät enää tunkeneet kaikkea käteensä osuvaa ensimmäisenä suuhunsa. Eli noin 1,5 -vuotiaina. 

Vierailija kirjoitti:

Noin yksipuoleisen purkauksen jälkeen herää kysymys, oliko ap omalla alalla ensinkään?

Näiden hoito-, varhaiskasvatus- ym. naisvaltaisten alojen ongelma on siinä, että se valitus ja uhriutuminen vedetään niin överiksi, että uskottavuus jo kärsii.

Yritetään valittamalla saada lisää palkkaa, ei niinkään osaamisella ja ammattitaidolla. Ja rahahan on näillä ainoa syy käydä töissä. Tosiasiassa, jos työntekijän ainoa ajatus työstä on se, mitä hän itse siitä saa, hän on lähtökohtaisesti uupumisvaarassa. Tätä eivät monet ymmärrä. Puuttuu ammattiylpeyttä, osaamista ja omanarvontuntoa, kutsumustietoisuudesta puhumattakaan.

Itse ainakin saan työstäni paljon muutakin, kuin sen määrätyn palkan - juuri näiltä aloilta, joista kirjoitankin.

Miksi ap ei nostanut kytkintä jo vuosia aiemmin, jos hänen kokemuksensa hoitotyöstä oli noin kauhea? Onko uhriutuminen ja valitus joillakin naisilla geeneissä, saavatko he sillä kirkkaamman kruunun kanssasisarten silmissä?

Ap:n tilanteeseen en ota kantaa, mutta mä en tehnyt sairaanhoitajan hommia kuin muutaman vuoden. Niin kauaun, kun työnsä sai tehdä hyvin ja potilaat olivat tyytyväisiä saamaansa hoitoon, viihdyin sairaanhoitajan työssä erittäin hyvin. Mutta 1980- ja 1990-luvun taitteessa otettiin Hyksissä käyttöön liike-elämästä peräisin oleva tehokkuus- ja tuottavuusajattelu. Hoitotyössä se tarkoitti käytännössä sitä, että potilaita oli ryhdyttävä hoitamaan liukuhihnalta. Jos potilas pelkäsi huomenna olevaa leikkaustaan, potilaalle piti antaa vain rauhoittava lääke sen sijaan, että olisi voinut jutella potilaan kanssa ja rauhoitella häntä. Sellaiseen hoitajan ja potilaan väliseen vuorovaikutukseen, joka oli yksi suurimmista syistäni lähteä edes opiskelemaan alalle, ei enää ollut aikaa. Ylemmältä taholta sanottiin, että sellaista ei tarvitse tehdä eikä tarvitse olla hyvä hoitaja vaan riittää, että on tehokas ja tuottava. Mainitsemasi ammattiylpeys - ainakin mulle - syntyi juuri siitä, että tiesin tehneeni työni hyvin. Kun työtään ei enää saanut tehdä hyvin, katosi myös ammattiylpeyskin. 

Vierailija kirjoitti:

No, eipä se ole kivaa potilaillakaan jos hoitajilla ei ole aikaa hoitaa. Aika epäinhimillisiä kommentteja täällä saanu yläpeukkuja kun idea muutamassa on ollut että robotit hoitakoon vailla mitään inhimillistä kohtaamista ja nirri pois vaan jos potilaalle ei kelpaa. Ja jos omaiset kuolleet tai potilas sairauden takia lapseton, niin ei senkään arvoinen.

Ei ole potilaillakaan kivaa ja yhtä syyttömiä potilaat tilanteeseen on kuin hoitajatkin. Suomessa on jo vuosia oletettu, että filippiiniläiset hoitajat tulevat ratkaisemaan koko ongelman. Nyt kuitenkin Filippiineilläkin on jo yli 300 000 sairaanhoitajan vajaus ja alkaa olla epäeettistä rekrytoida sieltä. Vielä, kun sieltä on rekrytoimassa muutkin länsimaat kuin Suomi. Jos meille ei saada lisää hoitajia ja varsinkaan sellaisia, jotka myös pysyvät alalla/Suomessa, niin joko potilaat jäävät hoitamatta, omaiset hoitavat tai robotiikkaa kehitetään tekemään osa hoitajien työstä. 

Vierailija kirjoitti:

Eikö kukaan kehtaa sanoa hänelle suoraan, että kokonaisuus on kaamea. Kaikki remonttiin ensin: ulkonäkö, talo, talon sisustus, piha, romuautot, ajatukset, keskustelutaidot. SITTEN voi alkaa harjoitella sosiaalista kanssakäyntiä. Kirjastosta voi lainata kirjoja omaan treeniin, sparrata ajatuksiaan. Keinoja on, nyt vaan toimeksi!

Mun mielestä ihmisellä voi ja saa olla harrastuksia. Jos harrastus on romuautot ja sisävessaton kakkosasunto jossain Janakkalassa, niin mulle se olisi ihan fine. Tällä tyyypillä kun on myös kaupunkiasuntokin, jossa hän mm tekee etätöitä. Mulle yksi kamalimmista asioista olisi mökkeily, mutta ei mua haittaisi, jos miehellä olisi mökki ja hän viettäisi siellä välillä aikaansa. Kunhan ei olettaisi, että minäkin vietän. 

Olen muutaman kommentoijan kassa samaa mieltä siitä, että ei kannata parisuhteen saadakseen esittää jotain muuta kuin mitä oikeasti on. Koska kun ihastumisen aika menee ohi, ei jaksa enää esittää. Tulee esille se oikea minä ja moni hyvin alkanut suhde kaatuukin juuri siihen. Toinen on pari ekaa vuotta esittänyt jotain, mutta sitten ei jaksakaan enää esittää. Varsinkin meissä naisissa on paljon niitä, jotka parin vuoden seurustelun jälkeen pettyvät, koska "mies on muuttunut". Ei välttämättä ole muuttunut vaan on ainoastaan lakannut esittämästä. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi joku mies, joka inhoaa hevosia, on allerginen koirille eikä laskettele antaisi tykkäyksen naiselle, jolla on kuvat hänestä ratsastamassa, koirien kanssa ja laskettelurinteessä ja nainen vielä tekstissä kertoisi, että hänellä on oma hevonen, hänellä on koiria ja agility-harrastus ja että hän käy laskettelumatkoilla talvisin Suomessa ja ulkomailla? Eihän tuosta tule kuin ongelmia, kun mies kiukuttelee, kun naisen aika ja rahat menee hevoseen, koiriin ja lasketteluun. Kyllä niillä harrastuksilla on väliä, nehän kertoo, mikä toiselle on tärkeää ja mihin hän haluaa käyttää aikaa ja rahaa.

Näin juuri. Lada-Jussin ikäluokassa on aivan varmasti naisia, jotka eivät edes kaipaa jatkuvaa kylki kyljessä nyhjäämistä. Ei välttämättä edes saman katon alle muuttamista. Jotkut jopa arvostaisivat runsasta omaa aikaa siitäkin huolimatta, että ovat parisuhteessa. Monella Lada-Jussin ikäisellä naisella on lapset teini-iässä ja nk kotileikkien leikkiminen ei enää naistakaan kiinnosta vaan mieluummin haluaa saada lapsensa kunnialla aikuisiksi ja sen jälkeen käyttää vapaa-aikansa miten haluaa. Joskus siihen sopii erittäin hyvin parisuhde, jossa molemmilla on omat juttunsa, mutta sitten välillä vietetään aikaa yhdessäkin.