Reipas ja tunnollinen lammas

Mainitsitkin jo etätyöt. Lisäksi sulta puuttuu lastesi kuskaaminen päviäkotiin, heidän kuskaamisensa harrastuksiin sekä koulutehtäviäkään ei tarvitse enää vahtia. Eikä näyttänyt menevän aikaa iäkkäistä vanhemmistakaan huolehtimiseen. 

Monilla kiire syntyy juuri siitä, että työmatkoihin menee aikaa. Sitten on lasten kuskaamisia sinne ja tänne. Pahimmassa tapauksessa vielä ikääntyvät vanhemmatkin tarvitsevat sitä sun tätä apua. Muistan vielä hyvin (en tehnyt vielä  etätöitäkään siihen aikaan), miten palöjon helpotti, kun ei ollut enää päiväkoti-ikäisiä. Eikä mun lapsillanikaan ollut sellaisia harrastuksia, joihin eivät olisi osanneet mennä itsekin. Eli en ole koskaan joutunut olemaan kuskina yhtään kenellekään. Ei mulla tosin ole ajokorttiakaan. Kun omat lapseni olivat teinejä, eihän mulla mennyt kotitöihinkään juuri yhtään aikaa, kun teinit tekivät oman osuutensa kotitöistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kohtalotoveri kirjoitti:

Voimia ap.

Minulla ei ole vastausta, aika parantaa kai pahimmat haavat, mutta itse suren edelleen parasta ystävääni, joka teki minulle kolme vuotta sitten samoin.

Olisi edes selittänyt.

Olen pähkäillyt ja miettinyt ja arvelen, että itse kuormitin häntä liikaa puhumalla omasta raskaasta elämänvaiheestani. Voi kumpa hän olisi sanonut sen silloin ääneen!

Olisi ollut rehellinen ja sanonut, että pitää minusta ystävänä ja haluaa parhaansa mukaan auttaa, mutta nyt on liikaa. Hänen voimavaransa eivät riitä kuuntelemaan, kuinka vatvon ongelmiani. Että puhutaan jostain ihan muusta.

Tai jos hän tunsi toisin, niin olisi sanonut, että on väsynyt ja kyllästynyt minuun, on aika erota.

Hyvin sydämetöntä jättää asia roikkumaan ja ilman selitystä laittaa välit poikki.

Toisenlainen näkökulma omien kokemusteni pohjalta:

Minulla oli ystävä, jolla elämä meni sille mallille, ettei hän osannut puhua mistään muusta kuin omasta raskaasta elämänvaiheestaan. Kuuntelin, ymmärrsin, tuin jne. Yritin vaihtaa puheenaihetta, jotta samaa toistava kela katkeaisi, koska ajattelin sen auttavan ystäväänikin. Hän käänsi joka kerta puheen takaisin omaan tilanteeseensa. Lopulta sanoin suoraan, mutta ystävällisesti, että nyt minulla ei enää ole voimavaroja tähän, joten meidän täytyy hieman ottaa etäisyyttä. Ystävä veti herneen todella syvälle nenään ja huusi minulle miten olen kylmä ja tunteeton kun hylkään hänet tällaisella hetkellä jne. jne. Voinet päätellä, että emme ole enää olleet missään tekemisissä.

Pointtini: Joskus on oltava itsekäs ja lähdettävä sen sijaan, että jäisi kuuntelemaan haukkumista ja huutoa siitä, että yrittää pitää huolta omasta jaksamisestaan. Ystävä ei ole terapeutti. 

Ystävä ei ole edes ystävä, jos ei saa kertaakaan suutaan auki tyytymättömyydestään suhteeseen. Pelkkä lurkki ja toisen ihmisen viihdekäyttäjä. Ehkä olisi syytä keskustella paljon enemmän siitä, mitä ystävältä voi ja sopii odottaa. Samanlaista jengiähän nämä kevytystävät ovat kuin parisuhdevedättäjät. 

Ei ystävän tehtävä ole ajatella itse mikä toiselle tekee hyvää ja ei tee, vaan keskustella siitä. Jos toinen ei siihen keskusteluun pysty, tilanne on toinen, mutta nyt se joka ei pystynyt, olit sinä. Mikään muodikas iskulauseilu ei sitä muuta. 

Millä perusteella? Olisiko minun vain pitänyt hyväksyä, että minulle huudetaan ja minua haukutaan, kun kerron tunteistani? Mitä keskustelua on sellainen, että toinen sanoo, miltä tuntuu ja toinen vastaa raivoamalla ja syyttelemällä? 

t. sama

Totta kai toisella herää tunteita kun kerrot pitkän pimittämisen jälkeen omistasi, ja aika moni käsittelee tilannetta riehaantumalla. Siinä kun tulee aika monta tunnetta hänelle päällekkäin, ja hän tajuaa tilanteen vakavaksi ja säikähtää, kun informaatiota lopultakin tulee kerralla täyslaidallinen. Hän riehuu, koska olet tärkeä ja hän on järkyttynyt. Ja hän on vihainen, koska kokee sinun johtaneen häntä harhaan, kun et ole aiemmin sanonut mitään. 

En tiedä minkälainen sekopää ystäväsi on, mutta sinä olit ensin mykkä ja sitten hylkäävä. Ei ole normaalia käytöstä kumpikaan. 

Nykyisin on tällainen omituinen käsitys ystävyydestä, että jos minä ruokin toista saamatta tarpeeksi takaisin mutta en  edes yritä muuttaa asetelmaa, ennen kuin annan toisen kuulla kerralla kunniansa. Ystävyys on sitä, että sovitetaan tarpeet yhteen ja huolehditaan molemmista siinä missä pystytään. Tokikaan kaikki eivät pysty lainkaan, mutta sitten ei pitäisi puhua ystävyydestä vaan kavereista, tuttavista jne.

Ajattele asia toisinpäin. Miltä tuntuisi, jos olet ollut toisen ystävä iät ja ajat, ja toinen hylkää sinut yhden riidan takia? Senkö arvoinen olit? 

Eli sinusta on ihan ok ruveta riehumaan ja syyttelemään kylmäksi, jos ystävä ei jaksakaan loputtomasti olla terapeuttisi vaan hänellä on ihan omatkin tunteet? Missä on tuollaisen ystävyyssuhteen vastavuoroisuus? Entä mistä riidasta puhut? Sehän ei ole riita, jos toinen yksipuolisesti hyökkää toista vastaan. Itse en ainkaaan katselisi sekuntiakaan sellaista käytöstä, jos olisin toiminut kuukausia toisen kuuntelevana korvana ja vastaus olisi tuota luokkaa, kun kertoisin, miltä minusta tuntuu. Minulle ystävyys ei ole pelkkää vastaanottamista, vaan siihen kuuluu myös minun tunteideni huomioiminen. 

t.eri

Keskustelu on mennyt tosi omituiseksi, kun tuntuu että joka puolella tehdään oletuksia siitä, mitä toinen olettaa, ja että kommentoija olisi sama kuin joku aiempi, ja paheksutaan huolellisesti. Mutta tähän on helppo vastata, koska kommentoit viestini sisältöä ja esität kysymyksiä. 

En sano, että on ok riehaantua. Sanon, että sitä tapahtuu, ja tuossa tilanteessa riehaantuminen on erittäin helppo ymmärtää sen perusteella, mitä toinen tuossa kertoo. Voi tietysti mennä metsään, mutta sen ei pitäisi olla niin vakavaa, että joku tekee väärän tulkinnan vajain tiedoin. Se on ihmisyyden olemus. Päätellään asioita, ja toisilla on mahdollisuus oikaista. Jos siihen ei kykene, se ei ole muiden vika. 

Eikä se ole toisen osapuolen vika, jos yksi kuuntelee kuukausia pelkkänä korvana eikä sano mitään, ja sitten äkkiä ampuu tykillä. Korva on mykkä elin, mutta joku riehaantui jo minulle siitä, että otin hänen sanomansa todesta. Nykyaika tulvii ihmisiä, jotka sietävät toisilta ensin mitä tahansa, kunnes mitta tulee täyteen, eikä siedetä enää edes sitä, mikä olisi normaalia sietää. Ymmärrän, että on hauraita ihmisiä, mutta en hyväksy sitä, että haurautta ihannoidaan. Se ei ole hyve. Lakatkaa palvomasta sitä, ja kaikki alkavat voida paremmin. 

Normaalit ihmiset ymmärtävät, että pitkään pidätelty näkemys tahtoo olla myrkyllinen ja ummehtunut, joten sen esittäminen vaatii paljon pelisilmää ja pehmustamista. Oikeastiko te sekunnissa häipyjät teette saman myös parisuhteessa? 

Normaali ihminen myös ymmärtää, että ei voi aina tykittää vain omilla asioillaan toista vaan on myös kysyttävä toisenkin elkämästä ja ennenkaikkea jaksettava kuunnella toisen elämästä. Ylipäätään sen, että toinen lakkaa kertomasta mistään omista jutuistaan ja on enää vain kuuntelija, pitäisi olla varoitusmerkki. 

En jaksanut lukea ihan koko ketjua, mutta tuliko jossain ilmi, millä tavalla ap:n ystävyyssuhde päättyi? Tarkoitan, että lakkasiko ystävä vaan vastaamasta viesteihin ja puheluihin, pisti estot kaikkiin sometileihin yms? Vai lakkasiko ottamasta itse yhteyttä, ei enää sopinut mitään yhteisiä juttuja jne? Haen takaa sitä, että katkesiko yhteydenpito kuin salama kirkkaalta taivaalta ilman mitään ymmärrettävää syytä vai hiipuiko yhteydenpito jo aiemmin, harveniko tapaamiset jne.

Yleensä nimittäin jos eilen vielä vietettiin yhdessä aikaa ja tänään on laitettu estot päälle eikä enää vastata puheluihin, taustalla on hyvin todennäköisesti jonkun kolmannen osapuolen kautta esille tullut asia, joka on loukannut toista niin pahasti, ettei halua edes puhua asiasta. Se asia ei välttämättä pidä edes paikkaansa, mutta toinen on uskonut kolmannen osapuolen puhuvan totta ja sen vuoksi ei halua olla enää missään tekemisissä. Ystävyyssuhteiden hiipumisiin taas on monia syitä ja jonain päivänä sitten tulee se tilanne, kun viestejä ja yhteydenottoja ei enää tule. Harva kuitenkaan tällaisessa tilanteessa ei vastaisi saamaansa viestiin tai puheluun ja vielä vähemmän laittaisi mitään estoja päälle. 

Vierailija kirjoitti:

No osasiko punikkiprofessori kertoa keinoja työllisyyden parantamiseen?

Ei tainnut kertoa, mutta mun mielestä työvoimapulasta kärsiville aloille pitäisi lisätä koulutuspaikkoja. Työtön kirvesmies ei muutu lähihoitajaksi sillä, että työttömyyskorvausta pienennetään. Nykyisin Suomessa suunnilleen jokaiseen "mutterin vääntämiseenkin" vaaditaan 3 vuoden ammatillinen koulutus. Työtehtävieä, joihin ei vaadita mitään koulutusta, on aika vähän. Lisäksi uudelleen kouluttautumista pitäisi tukea enemmän eikä suinkaan vähentää, kuten ilmeisesti hallitus nyt suunnittelee tekevänsä. Myös erilaisia muuntokoulutuksia olisi syytä miettiä. 

Ensin olisi varmaan hyvä miettiä, kuinka monta pomon pomon pomon pomoa lääkäri, hoitaja tai opettaja oikeasti tarvitsee. Ja kuinka monta jonkin sortin avustajaa kukin näistä pomoista oikeasti tarvitsee. Jos vaikka siis aloitettaisiin julkisen sektorin hallintohimmelin purkamisesta ja siirrettäisiin siitä säästyvät rahat lääkäreiden, hoitajien ja opettajien palkkoihin.