Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

"Viisivuotissuunnitelma on terminä neuvostoliittolainen,  mutta itse en pitäisi tulevaisuudensuunnitelmista puhumista lainkaan huonona vaihtoehtona. "

 

Sama juttu. Toisaalta itse ajattelen että niiden tulevaisuudensuunnitelmia pitää olla tiedossa vain hyvin yleisellä tasolla. Tyyliin "haluan perheen/en halua perhettä", "haluan korkean elintason/haluan normaalin elintason/haluan elää niukasti", "haluan elää kaupungin keskustassa/haluan elää kaupungin lähellä/haluan elää maalla".  Ja näihin lisättynä että ovatko ne ehdottomia vaatimuksia vai joku niistä on vain vähän mieluisempi vaihtoehto. Viisivuotissuunnitelma kuulosta omaan makuuni vähän lapsellisen yksinkertaistetulta ajatusmaailmalta suhteessa siihen miten monimutkainen ja arvaamaton elämä on.

Kutakuinkin näin.  Jotkut asiat on kuitenkin sellaisia,  ettei niitä voi loputtomiinkaan siirtää.  Esimerkiksi just lastenhankinta. Itse halusin lapset niin,  että viiskymppisenä molemmat olivat jo aikuisia.  Sitten myös jollain voi olla suunnitelmissa lopettaa työnteko jo hyvissä ajoin ennen alinta eläkeikää ja toisen suunnitelmissa tehdä töitä vielä ylimmän eläkeiän jälkeenkin.  Jos ollaan saman ikäisiä,  siinä voi helposti olla kymmenenkin vuotta,  kun toinen on töissä ja toinen taas jo reissaa ympäri maailmaa.  Erilaiset suunnitelman eivät ole este,  jos molemmille sopii,  että eletään erilaista elämää. Läheskään kaikkia parisuhteita ei solmita nuorena vaan myöhemmin,  jolloin nuoruuden tavoitteetkin kuten esimerkiksi omistusasunto on jo hankittu.  Ihan järkevää jo tutustumisvaiheessa selvittää sekin,  mistä kaikesta toinen olisi valmis luopumaan parisuhteen vuoksi.  Mutta ehkä pitäisikin puhua tavoitteista ja missä aikataulussa on tarkoitus saavuttaa ne.  Onhan sekin mahdollista,  että ollaan yhdessä,  vaikka kumpikin tietää,  että kyseessä ei ole mikään loppuelämän parisuhde. Kun toinen saavuttaa tavoitteensa,  joko erotaan tai asiasta riippuen jatketaan vaikka etäsuhteessa. 

On ollut merkillistä huomata,  että joillain  iäkkäämmillä (60 ja yli) miehillä on yllättävän kiire sitoutua ja muuttaa saman katon alle.  Vähän järjen vastaistakin, koska ei olla enää lapsia hankkimassa . Eikä siitäkään ole  kyse, että pitäisi saada toinen ihminen jakamaan asumiskuluja.  Siis otettaisiin yhteinen asuntolaina ja ostettaisiin asunto.  Kumpikin on jo asumismuotonsa valinnut  ja hankkinut asunnon, jossa on varaa asua omilla tuloillakin. Nykypäivänä ei kenelläkään tule oma eläkekään olemaan mikään yllätys,  kun eläkertymätiedot on jo iät ajat tulleet ensin postitse ja nyt jo vuosia on voinut käydä netistä katsomassa tietonsa.  On ollut hyvin aikaa muuttaa edullisempaan asuntoon,  jos eläke ei tule riittämään nykyiseen.  Nuorena miehiä ei tuntunut sitoutuminen kiinnostavan eli silloin,  kun sitä yhteistä elämää oltaisiin oltu vasta rakentamassa.  "Ei vielä ". "Ehkä sitten joskus ". Mutta kun molemmat ovat jo rakentaneet omat elämänsä,  niin sitten pitäisi asap yhdistää ne. Ja siis ei tietenkään kaikki miehet ole tällaisia vaan osa haluaakin pitää oman elämänsä ja sen ohessa sitten seurustellakin. Pidän kuitenkin hyvänä,  että nämä tulee mahdollisimman varhain esille,  jotta kumpikaan ei tuhlaa toisen eikä omaa aikaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No varmaan sen takia että ei kukaan jaksa aikuisena enää mitään haahuilijaa katsoa. Kertoo aika paljon kiinnostuksen kohteista ja tavoitteista toi 5 vuotissuunnitelma.

Mä kyllä juoksisin lujaa, jos deitti alkaisi puhua jostain viisivuotissuunnitelmasta.

 

N46, ihan aikuinen nainen

Olen kaksikymmentä vuotta sinua nuorempi ja olisin erittäin vaikuttunut jos mies olisi noin älykäs ja henkisesti kypsä, että puhuisi tällaisista asioista. Viimeksi kun olin treffeillä mies kehui miten oli sammunut edellisenä yönä kaverin saunaan 😭 

 

 

 

 

 

 

Nämähän liittyy juuri ikään kans. Nuorena on järkevämpää tehdä viisvuotissuunnitelmia ja rakentaa elämää, kun taas keski-ikäisillä voi olla jo enempi sellaista että kaikki on jo valmista ja ollaan vaan.

Toisaalta tuossakin voi olla aika oleellista se,  haluaako toinen elää tuttua ja turvallista arkeaan vai onko suunnitelmissa tehdäkin jotain ihan muuta.  Jo pelkästään se, haluaako muuttaa jossain vaiheessa toisen ihmisen kanssa saman katon alle vai haluaako, että kumpikin asuu omissa asunnoissaan.  Jos omissa,  niin silloin ei tarvitse miettiä muuttoa eikä varsinkaan sitä, pitäneekö työmatka. Iän myötä myös se,  onko toisen suunnitelmissa kesämökki jossain korvessa vai talviasunto Espanjassa.  Käyhän tietysti joillekin sekin, että toinen hankkii itselleen mökin ja toinen asunnon Espanjasta,  mutta jos toinen asuu talvet Espanjassa ja toinen kesät mökillään,  niin eipä siinä kovin paljoa vietetä aikaa yhdessä.  

Viisivuotissuunnitelma on terminä neuvostoliittolainen,  mutta itse en pitäisi tulevaisuudensuunnitelmista puhumista lainkaan huonona vaihtoehtona.  En edes nuorena ja naiivina olisi rakkauden vuoksi muuttanut työttömäksi jonnekin Kainuuseen.  Vaikka en olekaan mikään uraihminen,  niin mitä järkeä olisi ollut edes opiskella,  jos ei olisi ollut aikomustakaan käydä koskaan töissä.  Pidän myös vähän epäreiluna roikottaa toista ihmistä suhteessa ja antaa tämän kuvitella, että kyseessä on vakava ja mieluiten koko loppuelämän kestävä parisuhde,  jos omat suunnitelmat ovat jotain ihan muuta kuin toisella.  Ja sitten muutaman vuoden päästä sanoa heippa, mä tästä lähden nyt. 

Pääsiäistunnelmissa... mun mummu eli äidinäiti syntyi 1890-luvun lopulla.  Eli aika erilaisessa maailmassa kuin minä.  Kuoli,  kun mä olin 9v. Muistan lapsuudestani , miten mummu laittoi sunnuntaina huivin päähän ja villatakin päälle.  Sanoi mulle, että nyt lähdetään kirkkoon kuuntelemaan pötypuhetta. Siihen maailmanaikaan,  missä mummu eli,  erilaisuutta ei hyväksytty. Oli tehtävä yhteisön hyväksynnän vuoksi asioita,  jotka olivat oman arvomaailman vastaisiakin.  

Mä olin mummun lapsenlapsistaan se,  jolle kertoi meidän suvun tarinaa.  Ja myös vanhoja perinteisiä uskomuksia.  Kertoi myös noituudesta. Siinä missä serkut painelivat kauppa-auton saapuessa riemusta kiljuen saamaan jätskiä,  niin missä oli Lammas? Selälläni metsässä männynlatvoja katsellen ja hipihiljaa odottaen,  kuinka lähelle mua kettu tai joku muu eläin uskaltautuu. 

Kun mummu sitten sairastui syöpään ja 1960-luvulla syödä oli käytännössä kuolemantuomio,  mummu kirjoitti mulle kirjeen.  Lähetti sen äidilleni ja sanoi, että kun Lammas täyttää 18 vuotta, anna tämä kirje hänelle.  Olen hävittänyt kaikki muut elämäni aikana saamani kirjeet paitsi en tätä. 

Joskus olen miettinyt,  pitäisikö mun kirjoittaa ylös kaikki se,  mistä mummu mulle kertoi.  Vai vienkö sittenkin sukupolvien perimätiedon mukanani.

Vierailija kirjoitti:

Joka talossa on ikkunat joka seinällä joten on mahdotonta paeta drooneja.

Mun asunnossa ei ole ikkunoita vaatehuoneessa eikä saunassa.  Eikä muuten pienemmässä kylpyhuoneessakaan. Näiss  siis ensin ulkoseinä ja sitten vielä väliseinä. 

Kymmenisen vuotta sitten jotkut keräsivät myös 1970-luvun keittiöretroa.  Allekirjoittanut mukaanlukien . Facebookin retroryhmissä huutokaupoissa hinnat nousi oikeasti välillä ihan järjettömiin lukemiin.  Ei olisi käynyt mielessäkään 1970-luvulla maksaa lähes 2000 markkaa Anita Wangelin leipälaatikosta . Mutta vime vuosikymmenen alussa maksoin,  kun halusin ne kaikki 4 eri väriä. Vaaleanpunainen oli se, mistä joutui maksamaan eniten.  Tänä päivänä ei kukaan taitaisi maksaa niistä yhtään mitään, koska hypetys meni jo.