Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Mä olen omalla kohdalla miettinyt ikääntyvien yksinäisten naisten soluasumista. Olen jäänyt eläkkeelle lähihoitajan työstä ja tunnen itseni välillä yksinäiseksi ja hyödyttömäksi.

Voisin asua isoa monihuoneista omakotitaloa eri- ikäisten, alussa omatoimisten eläkeläisrouvien kanssa. Voisin olla avuksi pienissä terveyshuolissa ja mukana lääkärikäynneillä.

Olisi hienoa jos yhteisö pitäisi huolta toinen toisistaan kukin omien vahvuuksiensa mukaan. Joku kykkisi puutarhassa kasvattaen kurkkuja, salaattia ja tomaatteja, toinen tykkäisi laittaa ruokaa, toinen leipoa. Kaupassakäynnit hoituisivat yhteisöllisesti, eikä koskaan tarvitsisi ruokailla yksin. Samalla tulisi myös syötyä kunnolla, koska nyt jo huomaan, etten viitsi aina laittaa ruokaa vain itselleni.

Muistan myös äidistäni, että hän jätti aikoinaan pois mieleisensä saunomisen, koska pelkäsi turvallisuutensa puolesta. Hänelle oli juhlahetki, jos ajoitin vierailuni siten, että pääsin hänen kanssaan saunaan. Se oli harvinaista herkkua, koska välimatkaa oli useita satoja kilometrejä. Hän ei myöskään käynyt ulkoilemassa "kun ei ollut ketään kaveria".

Loppujen lopuksi pienellä asiat hoituisivat. Ikääntyvillä olisi joku joka huolehtisi, jos vaikka sairaalahoidon tarvetta tulisi.

Tässä samalla muistelen syvällä kiitollisuudella isäni veljen vaimoa, joka hoiti mummomme kotona tämän kuolemaan asti. Mummo oli vuodepotilas viimeiset vuotensa, mutta sai olla läheistensä parissa loppuun asti. Huoneensa ovi auki hän kuuli elämän ympärillään ja vieraat kävivät aina käydessään häntäkin tervehtimässä.

Toi kuulostaa hienolta suunnitelmalta, jos tuollaisesta tykkää. Mä olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja ja asun iäkkäiden (96v ja 94v) vanhempieni naapurissa. Mä alan jo nyt olla vähän väsynyt siihen, että joudun huolehtimaan heistä. Äidillä ei pää toimi, isällä ei jalat toimi kunnolla.  Mun äitini suurin toive ennen muistisairauden alkamista oli, että ei koskaan joutuisi laitoshoitoon vaan saisi kuolla kotona. Mä yritän täyttää äidin toiveen, vaikka se välillä aika raskasta onkin. Varsinkin silloin, kun puhelin soi keskellä yötä ja pitää singota ulos etsimään äitiä, kun se on lähtenyt karkuteille. Niillä on hälyttimet ovissa,mutta eihän isä ehdi rollaattorin kanssa sen perään, mutta onneksi mä asun vieressä ja isä soittaa heti mulle, kun hälytin laukeaa. Jään vajaan 3 vuoden päästä eläkkeelle enkä suurin surminkaan halua ottaa äidin ja isän jälkeen yhtään ainoaa huolehdittavaa itselleni. Paitsi kissoja :)

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Haha, ei paljon ehdi vanhuksia miettimään, kun pitää keskittyä eläkemaksujen maksamiseen eli työhön, sekä omiin lapsiin, joista on ihan lakisääteinen vastuu. Vanhusten tekemille valinnoille ei jälkeläinen mitään mahda. Kannattaa varmaan varautua siihen vanhuuteen jotenkin?

Toivottavasti sun vanhuutes on yksinäinen ja kivulias... Aika paljon on sellaisia jotka on sairastuneet työikäisinä (esim. äitini), jotkut taas ovat lapsettomia joilla ei ole ketään joka omaishoitaisikaan.

Pitää siis ymmärtää valita olla sairastumatta, vammautumatta tai ihan vaan vanhenematta?

Kyllä omasta terveydestään ja toimintakyvystään todellakin kannattaa nykyisin pitää huolta. Ei ole mitään tahoa joka siitä pitäisi huolen ellet tee sitä itse.

Nobel ja Viisasten kivi jakoon! Alzheimerin, dementian, Parkinsonin, syöpien... ehkäisykeino on keksitty!

Omasta terveydestä huolehtiminen ei oikeastaan edes tarkoita sairauksien ehkäisyä vaan sen toimintakyvyn ylläpitämistä mahdollisista sairauksista ja sairastumisista huolimatta.

Sairaudet sairastuttaa. Sairastuminen tarkoittaa terveydentilan ja toimintakyvyn heikentymistä. Miten ylläpidät toimintakykyäsi "sairastumisista huolimatta"?

Toiminta kykyä ylläpidetään ihan samalla tavalla oli terve tai sairas. Toki siihen kannattaa varautua että se toimintakyky väistämättä ikääntyessä heikkenee. Ja siihen pitää myös sopeutua että vanhana kaikki se mikä nuorena oli mahdollista ei ehkä vanhana enää olekaan. Tarkoittaen vaikka sitä lonkkaleikkausta jos siitä olisi selvinnyt seitsemänkymppisenä ei siitä välttämättä selviä enää 75 vuotiaana tai jos naapuri selviää siitä 90 vuotiaana ei se tarkoita automaattisesti sitä että minun terveydellä siitä selviäisi seiskavitosena.

Etenevissä sairauksissa toimintakyvyn ylläpitäminen ei vaan ole mahdollista. Kun muisti menee, se menee. Tai kun jalat eivät kanna, ne eivät kanna. Toki kannattaa pysyä sen verran aktiivisena kuin kykenee, mutta parantumattomien sairauksien osalta sillä on aika marginaalinen vaikutus. Olen katsonut vierestä, kun Parkinson-potilasta "kuntoutetaan". Miksi? Mikä järki? Hermostossa etenevä sairaus ei parane millään jumpalla tai kävelyllä.

On siinä se järki, että mitä kauemmin Parkinsonia sairastava pystyy asumaan kotona, sen halvemmaksi se tulee yhteiskunnalle. Tosin jos on jo laitoshoidossa, tilanne on tietenkin eri. 

Mutta edelleenkään se kuntoutus EI AUTA, EI TOIMI, EI PARANNA TOIMINTAKYKYÄ. Outoa, että hoitoalan ihmiset eivät ymmärrä sairauksista tämän vertaa. Alzheimer tai Parkinson ei ole itse huonoilla elintavoilla aiheutettu sairaus.

Ei se parannakaan. Ei munkaan nivelreumaan tai monininivelrikkoon ole mitään parantavaa hoitoa. Se, mitä voidaan lääkityksellä ja kuntouttamisella tehdä on hidastaa toimintakyvyn heikkenemistä. Se on vääjäämätöntä, että toimintakyky tällaisissa tapauksissa heikkenee, mutta kuinka nopeasti niin siihen pyritään vaikuttamaan. Jotta potilas voisi mahdollisimman pitkään olla kotonaan eikä laitoshoidossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sairaanhoito kuormittuu siis sairaalat. Kokeilevat nyt tätä mut joutuvat pakittamaan. Paskat on päättäjillä housussa, ihan sama mitä päätöksiä nyt tekevät.

Sairaalat sulkee osastoja. Ei ne oikeastaan nykyistä enempää voi kuormittaa tai vastaan ottaa potilaita. Oikeastaan päinvastoin myös siellä supistetaan jotta kuormittuminen olisi pienempää.

Sairaala ei voi kieltäytyä ottamasta vastaan potilasta joka on välittömän avun tarpeessa. Tarkoittaa sitä että ne potilas pitää Suomen sisällä kiikuttaa johonkin hoitavaan yksikköön, huvitti tai ei. Ei siinä päivystysosastoilta kysytä että voitteko ottaa vaan ne on otettava mikäli kyseessä esim. jalaton vanhus.

Ei tästä ole kovinkaan kauaa, kun Jorvin sairaalan edessä oli ambulansseja jonossa ja potilaat odottivat ambulansseissa, koska paikkoja päivystyksessä ei ollut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joku hengailukerho ois kyllä jees.. siis semmoinen mihin vois vaan mennä kahvittelemaan, löpisee niitä näitä ja päivän polttavia puheenaiheita.. tarviiko aina jumpata, laulaa, soittaa hanuria? Helevetti :D

Asukasyhdistyksen tupa? Näissä yleensä kokoonnutaan päiväsaikaan, joten paikalla on paljon eläkeläisiä ja työttömiä, joilla kenelläkään ei ole kiire minnekään.

Neulepiiri? No joo, miehille ei sovi. Mutta täyttäisi määritelmän, ollaan jouten ja löpistään.

Seurakuntien toiminta? Plussaa ihmisten hyväntahtoisuus, miinusta mahdollinen herätystyö. Valitse jokin, joka ei ole uskontojen uhrien listoilla.

Ei kiitos. Olen 35 vuotias, työssäkäyvä ja perheellinen ihminen. Ystäviä on, mutta kaikki ok hajaantuneet ympäri Suomen, itsekin olen muuttanut usein. Tunnistan tuon kaipuun kuulua johonkin "porukkaan", itselläni sellaista oli nuorena ja se oli parasta.

Semmoinen matalankynnyksen "kerho".

Missä sanottiin, että noihin ei voi mennä perheellisenä? Sinun iässäsi tosin suurimmalla osalla perheellisistä on ns. ruuhavuodet menossa, joten ei ole aikaa ja voimavaroija millekään hengailujen järjestämiselle. Mutta ei pidä liikaa jumittaa iässä. Jos hengailu kiinnostaa, mene sinne missä hengaillaan. Rikastuttaa omaa elämää, kun tapaa muitakin kuin omaan kuplaan kuuluvia. Itse harrastan tästä syystä vapaaehtoistoimintaa eläkeläisten juttutuvalla. Olen 28v. 

No mua ei kiinnosta eläkeläisten juttutupa. Ruuhkavuodet alkaa olee jo takanapäin. Kaipaan kaltaisteni, suht omanikäisten seuraa. Ihmisiä jotka on " elossa". Ehkä täytyy perustaa semmoinen kerho.

Missä sanottiin, että sinun pitää mennä nimenomaan eläkeläisten juttutuvalle? 

Unohda. Älä edes aloita. Hauskaa illanjatkoa :) kunhan täällä mietitään ja pohditaan.. mikään neulominen ja tietty tekeminen ei kiinnosta. Vain se yhteenkuuluvuus, kivat ihmiset, samanhenkiset..

Ongelmana on tietysti ajan puute, asuminen maaseudulla ha se ettei aina voi tiettyyn kellonlyömään kokoontua.

Saa sitä silti kaivata. En nyt välttämättä kaivannut mitään ratkaisua.. kunhan haaveilin.

Miksi teit aloituksen keskustelupalstalle, jos et halua keskustella ja kuulla ehdotuksia? 

En tehnyt aloitusta. Kunhan kommentoin ja sinä päätit siitä sitten loukkaantua.. Tunnen itseni ja olen todella valikoiva. En koe löytäväni paljonkaan yhteistä huilunsoittajien kanssa tms.. mutta mene sinä toki! Nuorena pitääkin kokeilla kaikenlaista. Niin minäkin tein.

Tässäpä se jutun juju juuri onkin. Nuorena hengataan monenlaisten ihmisten kanssa, usein niiden, jotka sattuvat olemaan samaa vuosimallia, samalla luokalla, naapurustossa tai muuten sattumalta lähellä.

Sitten joukkiot eriytyvät, jokainen tekee töitä ja harrastaa omanlaistensa ihmisten kanssa. Toisaalta itsetuntemus lisääntyy, toisaalta ajatukset luutuvat. Vanhemmalla iällä helposti ajattelee, että itsellä ei ole välttämättä mitään yhteistä huilistien tai jodlaajien tai vapaapalokuntalaisten kanssa.

Mutta onko realistista ajatella, että löytäisi jotain yhteistä satunnaisen ihmisjoukon kanssa, jolla ei ole muuta yhteistä kuin esimerkiksi ikä? Koska niissä satunnaisissakin ihmisissä on huilisteja, jodlaajia ja vapaapalokuntalaisia.

-ohis.

Kuka täällä tuommoisesta on puhunut? Hengenheimolaisten joukko tuskin löytyy kuitenkaan sieltä jodlaajista. Koko ryhmä ainakaan.

Miksi ihmeessä jodlaajat eivät voisi olla hengenheimolaisia? Edellä puhuttiin kivoista ihmisistä. Eikö kivoilla ihmisillä saa olla muita harrastuksia kuin kivana olo?

Mä en jaksais kuunnella sitä helvetin joikaamista :D Ei vaan, voihan sieltä löytyä hyviä tyyppejä mutta aika epätodennäköistä se on että siellä arviolta kourallisessa ihmisiä kaikki tulis jotenkin just eikä melkeen juttuun ja olis samalla aaltopituudella.

Ennemminkin kaipaan semmoista kurjavampaa sakkia. Ei tarvitse olla mitään muuta yhdistävää tekijää kuin samanhenkisyys. Tiedän, aika paljon vaadittu.

Tässähän on kysymys siitä, ettei heillä saisi olla mitään muuta yhdistävää tekijää, harrastusta tai ominaisuutta kuin tuo samanhenkisyys ja aaltopituus. Se on kyllä kieltämättä paljon vaadittu.

Minua kiinnostaisi millä tavalla joku aikoo käytännössä löytää "samanhenkiset" ihmiset. Siis onko henkilön käytössä joku asenteiden ja ajatusten lukijalaite?

Mä kommentoisin tähän, että ei sukuyhteisöissäkään välttämättä ole ketään samanhenkistä. 

Puutun vain siltä osin, jos heidän päätöksensä vaikuttavat mun työmäärääni. Mun vanhemmat kun mieluiten ottaisivat mut siivoamaan ja hoitamaan heidät, mutta mä olen vielä työelämässä ja voin hoitaa jotain akuutteja tilanteita, mutta en todellakaan mitään viikkosiivouksia tms.