Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Onneksi en ole sosiaalinen. Lasten harrastusten myötä oli siinä sun tässä ringissä ja harrastuksen kestämän ajan vanhemmat harrasti yhdessä esim. kuntosali/lenkki mutta onneksi nyt yläkoulun myötä kulkevat itse treeneihin, kisoissa tulee vielä joskus turistua. Nyt käyn ihan omalla ajalla parissa harrastuksessa eikä tuli mieleenkään jäädä harrastuksen jälkeen hengaamaan sakin kanssa, jonkun heistä kanssa viestitellään kotona tehtävistä harrastusosioista. Työpaikalla nautin eniten etäpäivistä, työkaverit kivoja mutta riittää se 1-2 krt vuodessa illanvietto. Pitkäaikaisia ystäviä on ja sukulaisia ja muutama hyvä naapuri, myös heidän kanssa se 1-2krt vuodessa illanvietto riittää. Mitään lomareissuja en kuvittelisi tekeväni muun kun oman perheen kanssa tai yksinkin olen käynyt ulkomailla sekä loman, työn tai harrastuksen takia. Luulen että olen normaali suomalainen.
Mä olen introvertti, mutta silti jossain määrin sosiaalinen. En kuitenkaan ole koskaan elämässäni kaivannut mitään porukoita. Joo, on työporukka, on ollut opiskeluporukka jne, mutta en ole ollenkaan porukkaihminen. Mulla on sukuyhteisö, joka sinällään tuo jollain tavalla turvaa, mutta esimerkiksi nyt tässä vesivahinkoevakkoon lähdössä ja koko asuntoni alakerran tyhjentämisessä ei kukaan suvustani tullut mua auttamaan vaan ystäväni. Ap puhui yhteisön tuomasta turvasta, mutta ei mulle ole työyhteisö, harrastusporukka tms koskaan tuonut mitään turvaa vaan ihan yksittäiset ihmiset.
Vierailija kirjoitti:
Ei nappaa tämä kokkarehallistuskaan nyt muuten, mutta poliisitaustainen sisäministeri vaikuttaa lupaavalta.
Samaa mieltä
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, siskosi on ihan itse osansa valinnut. Ei tuohon hoitorumbaan ole mikään pakko lähteä, ei ole pakko vastata puhelimeen -eikä ole pakko jäädä kykkimään lapsuudenpaikkakunnalle.
Siskosi on luultavasti katkera siitä, että sinä olet aikanasi uskaltanut lähteä ja olet luonut itsellesi hyvän elämän muualla. Nyt hän on saanut sen "vanhapiikasisaren" osan, vaikka olisi perheellinenkin. Ennen se jäi sille, joka ei päässyt naimisiin, nykyään sille, joka jää kykkimään kotinurkille. Ihan oma valinta.
Lisäksi siskosi on jo ennen muistisairautta varmasti totuttanut äitinne siihen, että aina saa soittaa, ja aina hän tulee. Tämä on virhe. Vanhoja ihmisiä ei pidä totuttaa siihen, että koko ajan autetaan, vaan pitää kannustaa niitä pärjäämään itse niin pitkään kuin mahdollista.
Maailmassa on muuten tosi paljon lapsettomia muistisairaita, joilla ei ole ketään jolle soittaa koko ajan, ja ihan ihmeesti nekin pärjää. Meidänkin suvussa oli yksi lapseton pariskunta, pärjäsivät keskenään ja kotihoidon turvin siihen saakka että mies kuoli, sitten vaimo meni laitokseen ja kuoli myös vuoden päästä.
Muista ap, että sinun velvollisuutesi on ensisijassa miestäsi ja lapsiasi kohtaan. Tämä todetaan ihan Raamatussakin, mies erotkoon isästään ja äidistään ja liittyköön vaimoonsa jne. Missään tapauksessa et siis saa ruveta matkan päästä hyysäämään äitiäsi niin, että perheesi kärsii. Ihan sama, miten siskosi katkeroituu ja kiukkuilee, lapsesi ja miehesi ovat paljon tärkeämmät.
Itse olen sellaisen äidin tytär, joka laiminlöi koko perheensä hyysätessään vanhoja vanhempiaan (jotka eivät olleet muistisairaita ja pärjäilivät itse asiassa ihan hyvin, mutta suorittajaäitini piti koko ajan keskittyä niihin). Olen jo keski-iässä, ja terapiat käytynä, kun äidilläni ei ollut aikaa teinityttärelle, joka kipuili vastapuhjenneen elinikäisen sairauden ja naapurin sedän seksuaalisen häirinnän kanssa. Nykytiedon mukaan olin silloin myös vakavasti masentunut, mutta kaikki yritykseni puhua siitä kuitattiin vaan sillä, että olet nyt siinä iässä ja hormonit, mun täytyy nyt soittaa mummulle.
Pyydän sinua, aseta lapsesi ja miehesi etusijalle.
Mä olen kanssasi samaa mieltä. Usein nimittäin käy niin, että se lähellä asuva omainen auttaa alussa ihan mielelläänkin, kun avuntarve ei ole vielä kovin suurta. Ja jos siihen on lähtenyt, jossain vaiheessa huomaa, että jos mä en hoida asiaa x, y ja z, ei niitä hoida kukaan muukaan.
Mun mielestä ap:n olisi nyt hyvä jutella siskonsa kanssa ja sanoa siskolle, että ei todellakaan oleta siskon hoitavan kaikkia käytännön juttuja. Että sisko on ihan vapaa elämään omaa elämäänsä eikä tarvitse olla koko ajan varautunut siihen, että pitää olla valmis lähtemään käymään äidin luona. Mulle itselleni oli suuri helpotus tiedostaa tämä asia. Menen auttamaan vanhmpiani, jos satun olemaan maisemissa ja jos se noin muuten mun aikatauluihini sopii, mutta en ole henkilö, joka on aina valmiina. Enkä varsinkaan mene tekemään asioita, joita varten on olemassa ammattilaisiakin.
Kyse ei välttämättä ole edes fyysisestä kuormittavuudesta vaan henkisestä ja osittain tai jopa kokonaan siihen on syyllinen se, joka alunperinkään on lähtenyt ruljanssiin mukaan. Kuten joku jo ketjussa kirjoitti, on paljon vanhuksia, joilla ei edes ole omaisia.
On olemassa sellainen touhutäti tättähäärä -naistyyppi, johon ap:n siskokin varmaan kuuluu.
Ne rakastaa tuntea itsensä tärkeiksi, ja siksi rupeavat aina auttamaan. Usein silloinkin, kun apua ei edes tarvittaisi, eikä koko asia heille kuulu.
Sitten ne uupuvat ja kitisevät, kuinka he kaikkensa tekevät eikä kukaan sitä arvosta -voimakas taipumus marttyyrin esittämiseen kuuluu tuohon luonnetyyppiin. Näitä ihmisiä kuvaa se sanonta, että "toisia varten elävät ihmiset tunnistaa ahdistuneesta ilmeestä niiden muiden kasvoilla".
Kun tuollainen minä-aina-autan-koska-olen-niin-hyvä-ihminen-tättähäärä ja muistisairas kohtaavat, siinä vastustamaton voima kohtaa ylipääsemättömän esteen. Koska muistisairas todellakin osaa tarvita ja vaatia enemmän, kuin kukaan jaksaa antaa. Siksi ne rajat pitäisi osata vetää todella hyvissä ajoin, mutta touhutäti tättähäärä ei voi tehdä niin, koska maailma ei kerta kaikkiaan pyöri, ellei hän sitä pyöritä.
Äitini on tuollainen. Katkera ja kiukkuinen, kun taas hän joutuu sen ja tämän vanhemman sukulaisen asioita hoitamaan ja sen hautaan saattamaan.
Kukaan ei ole kyllä koskaan pyytänyt...
Tuokin on ihan totta. En tiedä, kuuluuko ap:n sisko kyseisene ryhmään. Mä en kuulu, Olen nimittän perusluonteeltani laiska, saamatoin ja mukavuudenhaluinen enkä lainkaan mikään tättähäätä. Mutta mun isäni alkoi kaikille tutuille mainostaa jo vuonna 1986, miten hänen tyttärensä on nyt sairaanhoitaja ja heidän vanhuutensa on turvattu. Alussa vanhempieni tarvitsemat asiat olikin sellaisia, että sh-koulutukseni vuoksi mun oli järkevämpää hoitaa ne kuin esimerkiksi siskoni. Mutta sitten ajat muuttuivat ja jopa telkkarin kanavien katoamisesta isäni alkoi soitella mulle. Että mun pitäisi tulla katsomaan. Ja myös se, että kun äiti on karannut, isä sopittaa aina mulle. Ei siskolleni, vaikka siskoni asuu noin 20 metriä lähempänä vanhempien asuntoa kuin minä. Joskus se rooli vaan lankeaa päälle, jos on alkanut tehdä jotain. Jos yrittää pyristellä vastaan, tulee helposti "no kun sä tiedät paremiin.." tai "no kun sä oot hoitanut ennenkin...". Niin rakkaita kuin omat vanhemmat onkin, pitää osata asettaa omat rajansa. Silloinkin, kun asuu lähellä.
Tein lyhyemmän työpäivän, käytin koiran päivälenkillä ja lähdin sen jälkeen käymään kauppakeskuksessa. Piti ostaa sellaisia kiinnikkeitä, millä saa isot kaapit, lasivitriinit yms kiinnitettyä seinään. Kohta vielä koira iltalenkille ja sitten lähden kotiin siivoamaan vaatekaappeja. Taidan jäädä myös yöksi kotiin. Jos alakerrassa olohuoneessa olisi ollut jo lattianpäällysteet, olisin ottanut koiran mukaan kotiin, mutta nyt se jää tänne siskolleni yöksi. Tulen taas aamulla viemään sen ulos.
Mä olen tuosta hieman eri mieltä. Ei ole toisen sisaruksen vika, jos hänellä ei ole varaa ostaa vanhemmalleen palveluita ja sen vuoksi joutuu tekemään itse. Mun mielestä ensisijaisesti vanhuksen hommat hoidetaan siten, että vanhus maksaa itse. Jos vanhuksella ei ole varaa palveluihin, sitten vanhus on ilman palveluita. Koska tuo on juuri yksi syy, miksi se konkreettinen apu ja vastuu avun antamisesta kaatuu sille omaiselle, jolla ei ole varaa ostaa pelvaluita vanhukselle. Ja siitä syntyy sitten tilanne, jossa se pienituloisempi omainen tuntee olevansa kahleella sidottu vanhukseen.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/