Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija wrote:

Uskon tähän täysin, koska kaikki se mihin uskotaan on kadonnut, on sen mukana kadonnut myös kaikki rituaalit ja yhteisöllisyys niiden ympäriltä. Ei juhlita mitään, ei uskota mihinkään, kaikkea pidetään turhana ja typeränä. Vain ankeus on hyvästä, onnellisuus, yltäkylläisyys ja juhlat turhaa ja väärin. Enää ei tukeuduta toisiin, ei kunnioiteta ketään eikä mitään. Häviäähän näin elämästä kaikki merkitys mielekkyys.

Suomalainen kalenteri on täynnä erilaisia juhlapäiviä eikä läheskään kaikki niistä ole mitenkään uskonnollisia. Siitä huolimatta suomalaiset pääsääntöisesti juhlivat vain joulua, uutta vuotta, vappua ja juhannusta. Jotkut ainoastaan joulua. Monelle ihan vaan viikonloppukin on samanlaista kuin muukin arki ja kun ei ole mitään kivaa odotettavaa vaan kaikki päivät ovat samanlaisia. Miksi sitten suomalaiset eivät halua juhlia? Onko syynä työelämän hektisyys ja muu arjen kiire? Vai onko syynä se, että ihan mielellään ehkä mentäisiin juhliin, mutta juhlien järjestäminen itse koetaan vaivalloisena? 



Kun sain aikoinaan lapsia, mulle oli tärkeää juhlia mitä erilaisimpia juhlapäiviä. Ihan vaikka vaan oman perheen kesken. Koristelin kodin aina kyseiseen juhlapäivään sopivalla tavalla. Lapset osallistuivat koristeluun ja järjestämiseen. Perinteet omaksutaan jo lapsuudessa ja aina on mahdollista aloittaa uusia perinteitä omalle perheelleen, jos omassa lapsuudenkodissa ei koskaan juhlittu mitään. 

Vierailija wrote:

Uskon tuohon kans. Pehmeät arvot ja yhteisöllisyys puuttuu kuten etelänmaissa perhe ja suku on tärkeitä ja niihin turvaudutaan. Siellä läheisyys on myös tärkeetä.

Lehdet Suomess on täynnä näitä "Löysin itseni keski-iässä-ahaa-elämys"-tarinoita, joissa ihmiset on löytänyt itsensä omasta itsestään, ei ulkopuolisista materiaaleista, asioista ja ihmisistä.

Monissa maissa yhteisöllisyys ja perheeseen ja sukuun turvautuminen on pakon sanelemaa, koska muutakaan vaihtoehtoa ei ole. Olihan Suomessakin pitkään sama tilanne eli lapset ja lapsenlapset joutuivat huolehtimaan iäkkäistä sukulaisistaan. Ne, joilla ei sukulaisia ollut, joutuivat vaivaistaloihin tai sitten johonkin kotitalouteen, joka maksua vastaan suostui vaivaisen ottamaan luokseen asumaan. Enpä usko, että nykyisin kovin moni suomalainen suostuisi ottamaan edes omia vanhempiaan kotiinsa asumaan. Jo nyt, kun yhä huonompikuntoisia vanhuksia on kotihoidossa, monella omaisella apuna olemista hankaloittaa maantieteellinen etäisyys. Työpäivän jälkeen ei yksinkertaisesti ole mahdollista lähteä ajamaan muutama sata kilometriä käydäkseen vanhukselle kaupassa tai muuten auttamassa. 



En ota kantaa henkisyyteen tai hengellisyyteen, mutta uskon kyllä, että tyytyväisyyttä ja sisäistä mielenrauhaa ei läheskään kaikille tuo oravanpyörässä juokseminen. Työ on monessa suhteessa tärkeää, mutta jos se on elämän ainoa merkityksellinen sisältö, viimeistään eläkkeellä tulee tyhjyyden ja merkityksettömyyden tunne. Monen kohdalla tilanne on myös se, että työelämä vie kaikki mehut ja työpäivän jälkeen ei enää jakseta kuin pakollinen. 



Mitä noin muuten tulee yhteisöllisyyteen, niin Suomessa on vaikka minkälaista yhdistys- ja järjestötoimintaa, johon voi lähteä mukaan. Jos vain jaksaa ja haluaa.

No meillä varmaan oli suunnilleen tollasta. Asunnossa tapahtui mittava kosteusvaurio. Jouduttiin poistamaan lattianpäällysteet olohuoneesta ja keittiöstä, purkamaan keittiön kaapit, purkamaan yläkertaan menevät portaat sekä purkamaan yksi seinä. Itse en siitä metelistä osaa sanoa mitään, koska oltiin 8 viikkoa evakossa. Naapureilta kuitenkin kuulin, että aika kova mekkala oli ollut. Paitsi sen ajan, kun oli kuivaus menossa.

Vierailija wrote:

Itse mietin robotti-imurin ostamista selkävaivan vuoksi. Cittarissa olisi nyt 150 euron imuri, tekeeköhän noin halvalla mitään?

Kiitos tästä vinkistä :)

Vierailija wrote:

Suurimmassa osassa länsimaita on perhelääkärimalli. Esimerkiksi Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Sveitsissä ja Itävallassa. Sama lääkäri hoitaa sinua ja perhettäsi koko elämän ajan, ja lääkäriin todellakin pääsee. 

Kuitenkin vain, jos asut koko elämäsi samassa paikassa,  samoin kuin se lääkärikin on koko työuransa ajan samassa paikassa töissä. Harva kai Sveitsissäkään lähtee ajamaan 300 kilometriä päästäkseen omalääkärille. 



En osaa sanoa perhelääkärimallista, mutta mielestäni "omalääkäri" on oikein hyvä juttu. Eli voit hoidattaa kaikki perusterveydenhuollon piiriin kuuluvat sairautesi samalla lääkärillä. Lääkäri tuntee sut ja tietää sairaushistoriasi, joten ei jokaisella vastaanotolla tarvitse selittää kaikkia aiempia sairauksiaan, jotka kenties vaikuttavat uuden sairauden hoitoon. Suomessa valitettavan usein lääkäri hoitaa vain sitä sen hetkistä vaivaa eikä lainkaan huomioi kokonaisuutta. Mulla oli työterveyshuollossa 15 vuoden ajan sama lääkäri ja se oli ihan loistava juttu. Hän jäi kuitenkin eläkkeelle ja vaikka nyt onkin uusi työterveyslääkäri, eihän se ole sama asia. Menisi taas vuosia ennenkuin tuntisi mun taustani tarpeeksi hyvin ja jo ennen sitä olen eläkkeelläkin, niin samanlaista lääkäri-potilas -hoitosuhdetta ei hänen kanssaan pääse syntymään. 



Mulla on perussairauteni vuoksi terveyskeskuksessa nimetty omalääkäri ollut jo 10 vuoden ajan, mutta tämäkin lääkäri on vaihtunut jo monta kertaa. En ole koskaan käynyt (koska käytän työterveyshuoltoa) tk:n omalääkärillä, en siis heistä kenelläkään. Teoriassa siis ihan hyvä idea, mutta jos lääkäri vaihtuu 2-3 vuoden välein, niin perusterve ihminen ei välttämättä tapaa omia lääkäreitään kuin korkeintaan kerran.