Reipas ja tunnollinen lammas

Olen ottanut neljä rokotetta ja vähän aikaa sitten tajusin, että enhän mä enää viidettä edes saisikaan, koska tipahdin pois riskiryhmäläisten joukosta, kun kesällä lopetin sytostaattien käytön. En siis ota. Enkä ehkä ottaisi siinäkään tapauksessa, vaikka saisin sen. Teen edelleen etätöitä ja vielä löytyy vaikka kuinka paljon ffp3-hengityssuojaimia. Kävin kyllä äsken kaupassa ja lisäksi lähibaarissa hakemassa noutoruokaa ilman maskeja. Ei ole osunut korona kohdalle vielä kertaakaan ja jos tilanne tästä pahenee, voin aivan hyvin pysytellä erossa väkijoukoista. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalia nuorten käytöstä. Mielenkiinto vaihtelee ajoittain.

Tämä. Ja lisäksi kysyisin ketjun aloittajalta, että millaista toimintaa kirkko järjestää 17-25 -vuotiaille? Tai edes 26-40-vuotiaille? Mitä olen kuullut, valtaosa kirkon erilaiseen toimintaan osallistuvista on vanhuksia. 

Ainakin täällä Turussa kirkko järjestää nuorten aikuisten toimintaa, johon on helppo siirtyä sitten kun nuorten toiminta alkaa tuntua liian teinimeiningiltä. Kävijöitä vaan on tosi vähän.

Jos kävijöitä on tosi vähän, sehän tarkoittaa, ettei toiminta ole kohderyhmän mielestä kiinnostavaa. Pitää järjestää sellaista toimintaa, joka kiinnostaa kohderyhmää. Lisäksi toimintaa pitää markkinoida oikeissa paikoissa kuten esimerkiksi tiktokissa.

Vierailija kirjoitti:

Normaalia nuorten käytöstä. Mielenkiinto vaihtelee ajoittain.

Tämä. Ja lisäksi kysyisin ketjun aloittajalta, että millaista toimintaa kirkko järjestää 17-25 -vuotiaille? Tai edes 26-40-vuotiaille? Mitä olen kuullut, valtaosa kirkon erilaiseen toimintaan osallistuvista on vanhuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Uskon tuohon tiettyyn pisteeseen saakka. Ystäväni on naimisissa israelilaisen kanssa. Olen päässyt heidän sukujuhliinsa. Eikä voi kuin ihailla sitä valtava rakkautta ja huolenpitoa ja yhteisöllisyyttä mitä näillä ihmisillä on. Ja miten pitävät huolta myös vieraistaan. Toinen selkeys heidän kulttuurissaan on selkeä ero työn ja levon välillä. Kun on sapatti, työnetko loppuu kuin seinään. On lupa pitää hauskaa, tanssia ja juoda ja syödä ja laulaa. Yhdessä. Ja lapset saavat paljon rakkautta näissä yhteisöissä. Yksinäisyys käsitteenä on vieras.

Muistan tämän tapaista yhteisöllisyyttä omasta lapsuudestani 1960-luvulla. Sukujuhlia ei kuitenkaan koskaan vietetty kenenkään kotona vaan jossain työväentalolla tai vastaavassa, ellei sitten juhlien järjestäjä sattunut asumaan isossa maalaistalossa. Tilojen vuokraaminen on nykyään kallista ja kun koskaan ei voi tietää, kuinka moni lopulta pääsee tulemaan, ei ole järkevää varata - ja myös maksaa - liian isoistakaan tiloista. Lapsuudestani muistan myös sen, että sukujuhlia järjestettiin yleensä talkootyönä. Nykyisin on melkein palkattava pitopalvelu, jos on vähänkään enempää porukkaa tulossa. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Viime vuosina hautajaiset ovat varsin usein olleet perjantaisin, joka on työpäivä. Tämä on yleisin syy mulla, miksi en osallistu hautajaisiin. Toinen syy on se, että hautajaiset on yleensä ainakin parinsadan kilometrin päässä kotoani eikä mulla ole autoa eikä ajokorttiakaan. Kummitätini (isäni sisko) hautajaisiin olisin halunnut vuosi sitten mennä, mutta muistisairasta äitiäni ei voinut jättää yksin ja oli tärkeämpää, että isäni pääsi pikkusiskonsa hautajaisiin. 

Eikö sitä dementikkomummoa voi päiväksi johonkin kellariin lukita?

Ei voi :)