Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Oletteko huomannee, että nykyihmiset jäävät sisälle heti, kun loppusyksyn sateet ja pimeys alkavat? Aika karua elämään, ihmekös porukka lihoo.

 

Tosi ihmeellistä toimintaa, koska nykyään on tarjolla paljon parempia vaatteita kuin vielä 70-luvulla.

Olen huomannut. Jos mulla ei olisi isohkoa koiraa ja sen vuoksi hankittuna kunnollisia säähän kuin säähän sopivia ulkoiluvarusteita, varmaan jäisin syksyn tullen itsekin sisälle. Vaikka kieltämättä edelleenkin ottaa välillä päähän, kun pitää lähteä räntäsateessa, tuulessa ja viimassa tai lumikinosten keskellä pakkasessa viemään koiraa ulos. 



Kun vielä kävin lähitöissä, kyllähän se sitä arkisin oli, että oli pimeää, kun lähti töihin, ja pimeää, kun lähti töistä. Päivänvaloa näki vain työpaikan ikkunasta. Kasarin alussa olin yhden talven Meilahden sairaalassa rontgenkuvien kehittäjänä eli työpäivänkin vietin pimeähuoneessa. Vain lounastauolla ja kahvitauolla näki edes ikkunasta päivänvaloa. Vaikka olinkin silloin parikymppinen, jestas miten se talvi oli väsyttävä. Nyt, kun teen etätöitä, varsin usein käytän lounastaukoni koiran kanssa ulkoiluun. Ei tunnu pimeä vuodenaika niin pahalta, kun päivittäin kuitenkin pääsee valoisaan aikaan ulos. 



Omaan jaksamiseeni vaikuttaa tosi paljon valon määrä. Kesällä jaksan olla aktiivinen, tehdä paljon asioita ja tavata paljon ihmisiä. Joskus aikoinaan syksyn tullen alkoi melkein ahdistaa, kun tiesi, miten vaikeaa tulee olemaan, kun pitäisi väsyneenäkin jaksaa touhuta kuten virkeänäkin. Kunnes tajusin, että ei tarvitse. Pimeään vuodenaikaan riittää, kun tekee töitä palkkansa eteen ja hoitaa välttämättömät kotihommat. Ja käyttää koiran ulkona. Mitään muuta ei ole pakko tehdä. Lokakuun lopussa "menen talviunille" ja kevään tullen taas "herään". 

Vierailija kirjoitti:

Minä en soittanut koskaan appivanhemmilleni. Miksi ihmeessä olisin soittanut ihmisille, jotka puhuivat minulle ilkeästi. Saati kutsunut heitä kylään. Ihan tarpeeksi sain kuunnella sitä vittuilua vaikka tapaamiset olivat miehen vastuulla.

Kaikkeni tein, että välit olisivat hyvät, mutta vaikea siitä oli yksin huolehtia.

Vaatimukset siitä, että äidin pitäisi yksinään hoitaa kahden suvun suhteet ja tapaamiset on täysin kohtuuton. Mutta toki hienosti linjassa kaikkien muiden kohtuuttomien vaatimusten kanssa.

Tämän ongelman korjaaminen lähtee siitä, että vanhemmat pitävät suhteensa läheisinä myös poikiinsa. Silloin poikia saattaa kiinnostaa pitää aikuisenakin yhteyttä vanhempiinsa. Silloin ollaan jo pahasti myöhässä kun pojat ovat jo muuttaneet maailmalle.

Mun vanhempani ovat 1920-luvun lopulla syntyneitä ja siitä huolimatta äitini piti yhteyttä omiin sukulaisiinsa ja isäni omiinsa. Tämän mallin opin siis jo lapsuudenkodissani ja niin oppivat omat lapsenikin. Exän vanhemmat ovat ihan mukavia, mutta exä piti heihin yhtä harvoin yhteyttä ennen meidän seurusteluamme, seurustelumme aikana ja seurustelumme jälkeenkin. Eli siinä mielessä ei hänen ja sukulaistensa yhteydenpidossa ollut mitään eroa, olinko mä kuvioissa vai en. 



On varmasti olemassa naisia, jotka eivät halua miehensä pitävän yhteyttä sukulaisiin, mutta suurin syy taitaa olla se, ettei miestä edes kiinnosta pitää yhteyttä. Ja sitten on ihmisiä, jotka kuvittelevat, että kunhan heidän poikansa löytää jonkun naisen, sen jälkeen yhteydenpito aktivoituu, koska nainen huolehtii yhteydenpidosta. Olen samaa mieltä kanssasi, että kannattaa kasvattaa poikansa siten, että heitä kiinnostaa yhteydenpito vielä senkin jälkeen, kun muuttavat lapsuudenkodistaan pois. Olipa heillä puolisoa tai ei. 

Mulla on yksi sisko, jota näen 100-200 kertaa vuodessa. Asuu nimittäin viereisessä talossa. Aika usein näen hänet ikkunasta, kun vien koiraa ulos ja siskoni on keittiössään. Jos tarkoitat varsinaisia tapaamisia, niin pari kertaa viikossa siskoni yleensä lähtee mun kanssani viemään koiraa iltalenkille. Sen lisäksi tehdään joskus kauppareissuja yhdessä tai muuten vaan istutaan jomman kumman kotona. Lisäksi käydään aika usein samaan aikaan meidän vanhemmilla.

Vierailija kirjoitti: Olen hiukan ihmeissäni miksei useampi käytä maskia? Minulle jäi se tapa pandemiavuosista että ihan mielelläni laitan maskin kun menen kaupoille ja ihmisjoukkoihin, etenkin nyt kun virus taas kiertää. En ole koskaan tuntenut sitä epämukavaksi naamalla.

Mä alan käyttää  taas ffp3-hengityssuojainta sitten, jos alan välttelemään muiden ihmisten tapaamista. Toistaiseksi kuitenkin haluan tavata läheisiäni ja ystäviäni sekä käydä silloin tällöin ravintolassa syömässä.

Minä tai Unelma. Unelma on robotti-imuri.