Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Nyt näkyi minulla s-pankissa, ihan tulin saman tien jakamaan tiedon muillekin.

Mulla ei näkynyt vieläkään OP:ssä, mutta ihan ketjun innoittamana kävin tarkistamassa. 

Joku ihmetteli, mitä väliä sillä on, onko tullut vai ei. Mietin asiaa vielä lisää. Mulle siis tuli tänään eka eläkkeeni ja olisi tulossa myös veronpalautukset. Ei sinällään haittaa, jos mulla olisi tuhansia euroja tilillä, johon mulla on pankkikortti. Jos olisin vaan kotona. Mutta tänään olen lähdössä Kauppakeskus Selloon enkä pidä ajatuksesta, että mulla olisi kovin isoja summia tilillä, johon mulla on pankkikortti. Sellon liepeillä pyörii nuoria, jotka mielellään ryöstää ihmisiä. Varsinkin tällaisia vähän iäkkäämpiä ja huonosti liikkuvia mummeleita. Keskellä päivääkin. Joten kävin nyt siirtämässä tänään tulleen eläkkeeni säästötililleni. Ei olisi kiva menettää parin tonnin veronpalautustakaan millekään roadmanille, mutta tämä riski on nyt otettava.

Vierailija kirjoitti:

Aikoinaan mökkikauppoja tehtäessä törmäsimme tilanteeseen, jossa mökin omisti  kuolinpesä. 

Leski itse esitteli paikkaa. Kertoi kaikesta siihen liittyvistä muistoista ja kuinka vaikea on luopua paikasta, kun hän haluaisi viettää siellä kesät. Myös aikuinen poika oli paikalla ja keräsi jo poisvietäviä tavaroita. Leski pyysi häneltä, ettei sittenkään myytäisi vielä. Poika oli tiukkana. Jotenkin surullista. Mökki ei kyllä muutenkaan olisi ollut meille sopiva. Pitkään mietin pojan ehdottomuutta äitiään kohtaan. Eihän mökin kulut olisi olleet ihmeelliset, jos olisi vielä odottanut myynnin kanssa. Verot, tiemaksut, sähköliittymä, jätemaksu. 

Vasta myöhemmin tajusin, että poika toimi viisaasti. Pitkittäminen olisi vaan vaikeuttanut äidin irrottautumista mökistä, jota hän ei ehkä kuitenkaan yksin olisi kyennyt pitämään ja huoltamaan. Kaikki olisi jäänyt pojan vastuulle. Ehkä poika tunsi äitinsä ja tiesi, että asia vaan vaikeutuisi. Siksi  asetti napakat rajat. Se, mikä näytti julmuudelta, saattoikin olla huolehtimista ja maalaisjärkeä. 

Tällaisen tilanteen voi toisaalta välttää testamentilla. Sillä edesmennyt puoliso olisi voinut testamentata mökin puolisolleen ja poika olisi saanut pesän muista varoista tasinkoa. Edellytyksenä, että muita varoja olisi riittävästi. 

Olisiko ollut järkevää, riippuu kokonaistilanteesta.

Julkisuudessa on jatkuvasti juttua siitä, että ihmiset eivät varaudu erilaisiin elämänmuutoksiin, esim. edunvalvonnan tarve ja perintöasiat. Ehkä se liittyy siihen, että harva haluaa ajatella omaa vanhenemistaan ja kuilemaansa.

Hyvä kirjoitus. Aika monesti tilanne on se, että muuta sopivaa omaisuutta ei sitten ole. Kun mun äiti kuoli, meillä oli juristi tekemässä perunkirjoituksen ja pesänjaon. Juristi oli isän hyvän ystäväni poika ja siten perhetuttu. Hän teki monta erilaista ehdotusta meille (siis isälle, siskolleni ja mulle), miten isän oikeudet ja meidän perinnöt voitaisiin jakaa. Koska en pidä yhteisomistuksista, mulle olisi tietenkin sopinut parhaiten, että mä olisin saanut kaiken rahana ja sitten isäni ja siskoni kiinteää omaisuutta. Päädyttiin kuitenkin mun ehdotuksestani  lopulta siihen, että isä piti vain kiinteää omaisuutta ja me siskoni kanssa saatiin kumpikin suurin osa rahana (ja kumpikin siis sama summa)  ja nyt sitten kumpikin omistaa 1/4 isän asunnosta. Isä omistaa sen toisen puolikkaan. Päädyin tähän ehdotukseeni siksi, että mun siskollani on paljon enemmän rahareikiä kuin mulla. Mulla ei ole muuta kuin asuminen, ruoka ja lääkkeet. Niin ja kissa ja koira, tosin koiraakaan ei nyt enää ole. Mun mielestä tämä oli ihan reilu tapa hoitaa asia. Kumpikin sai eurolleen saman summan rahaa tililleen ja erolleen saman verran kiinteää omaisuutta. 

Olet varmaan oikeassa tuossa, että ihmiset eivät halua ajatella vanhuuttaan ja kuolemaansa. Olen monesti sanonut, että ainoa hyvä asia 34-vuotiaana nivelreumaan sairastumisessa oli se, että oli jo silloin pakko ruveta miettimään omaa tulevaisuuttaan. Kyseessä kuitenkin etenevä sairas, johon ei ole olemassa parantavaa hoitoa. Oli ruvettava vaihtamaan alaa, koska sairaanhoitajan hommistahan en olisi vanhuuseläkkeelle päässyt. Oli pakko lopettaa rakkain harrastukseni eli tanssi. Oli hyväksyttävä se, että ne stilettikorkoiset kengät ei enää koskaan käy näihin räpylöihin. Niistä oli ehkä vaikeinta luopua, mutta vuosia myöhemmin kannoin ne kaikki Fidalle. Kun mulla aikoinaan repesi se valtimo, kotiin päästyäni mulla oli niin hyvät mömmöt, että mähän pystyin taas kävelemään korkkareilla. Tilasin aika monet upeat korkkarit. Kun mömmökuuri loppui, enhän mä pystynyt edes seisomaan korkkarit jalassa sänkyni vieressä :D Onneksi siskontytölläni oli sama kengänkoko kuin mullakin, joten hän sai sitten  5 paria upouusia korkkareita :D 

Mä olen jo kerran käynyt kättelemässä Kuolemaa enkä pelkää sitä. Vaikutti ihan mukavalta tyypiltä. Vaikka tykkäänkin elämästä, ei mua pelota se, jos  en huomenna aamulla enää heräisi. Mitä tulee vanhuuteen ja sen mukanaan tuomiin toimintakyvyn heikentymisiin, niin mä olen jo yli 30 vuotta joutunut varautumaan toimintakykyni heikkenemiseen. 

Tyyneysrukous:

God, grant me the serenity to accept the things I cannot change, courage to change the things I can, and wisdom to know the difference.
Jumala suokoon minulle tyyneyttä hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa, rohkeutta muuttaa, mitkä voin, ja viisautta erottaa nämä toisistaan

Mulla nyt kolmas päivä vanhuuseläkkeellä. Kahtena ensimmäisenä päivänä menin heti herättyäni parvekkeelle katsomaan, mitä naapurit tekee. Ei näkynyt kuuden aikaan aamulla ulkona ketään, mutta johtui ehkä siitä, että oli viikonloppu? Tänään en enää viitsinyt. Kyllästyttää jo koko "eläkeläisasukkaan kyttäysvelvollisuus" :D

Mutta joo...on paljon ihmisiä, joille työelämä on antanut merkityksen elämään. Ja kun työelämä onkin ohi, ollaan pihalla. Joko konkreettisesti tai muuten vaan. Mä lyhensin työaikaani jo 3 vuotta sitten ja viime kesänä päätin irtisanoutua töistä kokonaan. Pehmeä lasku eläkepäiviin, jotka siis alkoivat toissapäivänä. Mulla on mukavat naapurit, mutta en vietä heidän kanssaan enempää aikaa kuin mitä vietin kokopäivätöissä ollessanikaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laitan säästöön. 

Ei vaan laita heti kiertoon, osta jotain kotimaista ja hyvälaatuista ja jos ei tavaraa niin palvelua. Suomalaiset hilloaa ihan liikaa rahoja tileillään ja säästävät pahan päivän varalle. Talous pitää saada nousuun ja siihen on jokaisella meistä mahdollisuus jos on vielä työpaikka ja tuloja.

Kansantalouden kannalta toki tuo olisi järkevää, mutta yksilön kannattaa kyllä varautua siihen pahaan päiväänkin. Paha päivä ei välttämättä tarkoita mitään työttömäksi jäämistä, kaulasta alaspäin halvaantumista tai muuta sellaista vaan ihan pitää löytyä rahaa lääkärilaskuihin, uusiin silmälaseihin, uusiin kodiinkoneisiin yms. Jos omistaa lemmikkieläimiä, niin niiden eläinlääkärilaskut voi olla tuhansia euroja. Tulossa oleviin remontteihin yms. 

Mullakin menee veronpalautukset nyt säästötilille. Kyllä ne jonain päivänä käyttöön tulee, mutta ei vielä.  Kaikki kodinkoneet ja kodin kylmälaitteet on uusittu alle 3 vuotta sitten.  En tarvitse nyt uusia. Tarvittavat remontitikin on tehty. Kissallakin on "eläinlääkärirahastossaan" sen verran paljon rahaa, että tuo kissavanhus pärjää sillä koko loppuelämänsä. Eikä ole mitään syytä viedä hyväkuntoista kissaa vain sen vuoksi eläinlääkäriin, että pääsisin rahoistani eroon. Mutta maksoin mä viime viikolla vähävaraisen ystäväni lemmikin eläinlääkärilaskun, joten olen nyt tällä tavalla tukenut eläinlääkäriasemaakin. Ja perjantaina menen itse lääkäriin. Lauantaina kävin ystäväni kanssa lounaalla ja vaikka tilaasinkin vain kanasalaatin, annos oli niin iso, että puolet jäi syömättä. Tänään menen toisen ystäväni kanssa lounaalle ja nyt ihan buffet-ravintolaan, niin voin ottaa itse sen mitä jaksan syödä. Kun 2 vuotta sitten aloin pudottaa painoani pienentämällä annoskokoja, en kovin mielelläni ole käynyt enää ravintoloissa syömässä. Just  siksi, että vähintään puolet jää syömättä. Kuulun siihen ikäluokkaan, jonka piti lapsena syödä  lautanen tyhjäksi, koska biafralaisilla lapsilla ei ollut ruokaa. 

Kyllä mä edelleen rahaa kulutan, mutta vain sellaiseen, mitä oikeasti tarvitsen ja/tai haluan. Se, ettei tarvitse eikä halua kovinkaan paljoa, ei muuta asiaa miksikään. Ja jos käykin niin, että en ehdi elinaikanani kaikkia säästöjäni kuluttaa, niin verottajahan siitä suorastaan riemastuu, kun lapseni maksavat aikanaan enemmän perintöveroja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heti pitäisi päästä tuhlaamaan? 

Ei, vaan haluaisin tietää, idiootti. 

Tietää mitä?

Mä ymmärrän tuota edellistä kirjoittajaa. Olen ollut aikoinaan työpaikoissa, joissa palkka ei olekaan tullut palkkapäivänä tai maksettu summa on ollut jotain muuta kuin mitä palkkakuitissa luki. Piti siis soittaa palkanlaskijalle ja kysyä, missä vika. Tänään on ensimmäinen eläkkeeni maksupäivä ja ihan tottumuksesta kävin katsomassa, onko eläke tullut vai ei. Oli tullut ja juuri se summa, mikä pitikin, mutta samalla huomasin, että veronpalautukset ei.