Reipas ja tunnollinen lammas

Yritin miettiä, mikä voisi olla kiperä työelämään liittyvä yleinen asia, mutta josta tiedät varmasti, ettei ystävällesi ole sitä tapahtunut, mutta mulle ei tullut mieleen muuta kuin lomautus tai irtisanominen. Tai ylipäätään yt-neuvottelut ja siten em asioiden uhka. Voisin kuvitella, että ehkä tämä ystäväsi väistää aihetta, koska hänellä on se sama uhka itselläänkin nyt päällä tai ehkä hänen puolisollaan ja sen vuoksi hän nyt ei koe olevansa kykenevä keskustelemaan asiasta sun kanssasi. Haluaa ehkä torjua mielestään koko mahdollisuuden, että kohta työt loppuu. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä onneksi asiat ratkaisee, ei naama. Sieltä näytöltä seurataan kyseisen palaverin esitystä, ei muiden naamoja. Yhteyksien parantamiseksi ihan yleinen ohjeistus ja sääntö on, että kameroita ei lähtökohtaisesti pidetä päällä. Poikkeuksena ainoastaan isot työneuvottelut, joissa jokaisen osapuolen edustajat tyypillisesti käynnistävät kameran siksi aikaa, kun kokouksen alussa esittelevät itsensä. Tämän jälkeen kamerat sammutetaan pois häiritsemästä. 

Meillä sama juttu. Sitäpaitsi ei ne kaikkien naamat edes ruudulla näkyisi enää siinä vaiheessa, kun joku jakaa omalla näytöllään olevan esityksen muiden nähtäväksi. Parin osallistujan naamat näkyy pieninä kuvina, mutta loppujen ei. Ja mä näyttäisin kamera päällä varmaan siltä, että teen jotain ihan muuta kuin seuraan palaveria. Kamera kun on läppärissä, mutta Teams taas vasemmalla puolellani olevalla isolla näytöllä. En siis palaverissa edes katso kameraan. 

Menin syskysllä 1979 lukion kolmannelle eli alkoi viimeinen kouluvuosi. Asuttiin silloin Vantaan Myyrmeässä kerrostaloasunnossa, jossa 6 h+k+kph+khh+wc. Asunnon koko oli muistaakseni 128 m2. Meitä oli isä, äiti ja kaksi tytärtä, tosin isosiskoni oli mennyt jo naimisiin ja muuttanut pois kotoa. Niin ja meillä oli kissa. Meidän kotimme oli mielestäni ihan tavallinen, mutta jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että lähes kaikki kotona oli skandinaavista designeä (Aaltoa, Iittalaa, Riihimäkeä jne).

Mustavalkotelkkarimme taisi vaihtua väritelkkariin juuri 1979 tai sitten vuotta aikaisemmin. Lankapuhelimia meillä oli kaksi, joskin niissä sama puhelinnumero eli oli mahdollista, että toinen kuuntelee salaa, kun otinen puhuu puhelimessa. Mitä sitten välillä ärsyttävänä pikkusisikona olin joskus aiempina vuosina tehnytkin, kun isosiskoni puhui poikaystävänsä kanssa puhelimessa. Hyi minua!



Taloyhtiössämme oli - kuten siihen aikaan aika monissa muissakin suht uusissa kerrostaloissa - pohjakerroksessa saunatilojen lisäksi uima-allas, joten kävin kaverini kanssa useita kertoja viikossa uimassa. Olin jo lukion ekalla alkanut seurustelemaan luokkakaverini kanssa ja hänellä oli siihen aikaan jo ajokortti. Isänsä autolla sitten ajeltiin ympäri pääkaupunkiseutua. Joskus meitä oli isompikin kaveriporukka ajelemassa eli kolme autoa ja ne täyteen teinejä. Muistan, kun kerran yksi kundi sanoi, ettei ole koskaan käynyt Lahdessa kusella, joten niin kolmen auton letka ajoi Lahteen ja takaisin, jotta kundi sai käydä Lahdessa kusella. Ei paljon ajateltu bensan hintoja eikä saasteita. Kesällä ajeltiin usein Kaivopuistoon katselemaan veneitä ja syömään Helsingin jäätelötehtaan jätskejä. Aika paljon vuoden 1979 ajastani verotti koulunkäynti ja ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen. Kotibileitä oli välillä, kunnes porukka alkoi täyttää sen maagisen 18 vuotta ja kotibileet vaihtui ravintola Alibiin. 



En osaa sanoa, mistä olisin silloin haaveillut. Olen aina ollut aika hetkessä eläjä eikä mulla ollut 1979 oikein muita tulevaisuuden suunnitelmia kuin saada lukio käytyä loppuun ja ylioppilastutkintotodistus kouraan. Sen jälkeen maailma olisikin avoin enkä vielä miettinyt, mitä lukion jälkeen tekisin. 

Nro 178: "Kysehän ei ole siitä onko varaa, vaan siitä näkeekö sen kivana tekemisenä."



Entä, jos näkee sen kivana tekemisenä, mutta ei ole varaa? Mihin yhteiskuntaluokkaan silloin kuuluu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten luokittelu on sorron alku.

Ai tällaisiako romanttisia ajatuksia nykyisin ihmisillä on asiasta, kun ihmettelen kovasti tätä jaettua ärtymystä aihetta kohtaan. Foucault saattoi tehdä karhunpalveluksen ihmisille keskittyessään luokittelemisen ja vallan yhteyteen. Ihan yhtä lailla se on sorron alku, että ihmiset ajetaan struktuurittomaan laumaan ja annetaan piiskaa laitimmaisille. Pelkäänpä, että tämä on tapahtumassa. Kielletään ajattelemasta mitä tapahtuu, koska mitään ajateltavaa ei ole ja olemme kaikki vain yksilöitä. Ei ihme, jos salaliittoteoriat leviävät tällaisessa tilanteessa. 

Yhteiskuntaluokan ei tarvitse olla lainkaan rajoittava ja sitova tai lannistava käsite, vaan se auttaa ihmistä hahmottamaan taustaansa ja ajattelunsa rajoja ja kiipeämään niistä yli, jos ei pidä siitä mitä näkee. Eikä sen tarvitse selittää kaikkea. 

Mitä tarkoitat tuolla " jos ei pidä siitä mitä näkee"? Siis näkee itsessään vai muissa tai ympäristössään?