Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Tukiverkostosta on tietenkin apua, mutta eihän tukiverkoston tarvitse muodostua lapsettomista. Oikeastaan juuri päinvastoin. Kun itsellä on lapsia, toisen ihmisen lasten hoitaminen on paljon luontevampaa. Lisäksi omalla lapsella on silloin myös leikkikaveri ja voin vaikka laittaa ruokaa samalla, kun lapset leikkii. Vastavuoroisuuskin on helpompaa toteuttaa, kun molemmat vuorollaan tarvitsee lastenhoitoapua. Ei tarvitse miettiä, vastaako 3 tunnin lapsenvahtihomma kerrostalokolmion ikkunoiden pesua vai mitä se vastaisi. Kun hoidan sun lapsia tänään 3 tuntia, sä hoidat joku toinen kerta mun lapsia 3 tuntia. 

No tämä! Kun sain esikoiseni, mulla oli vain kaksi kaveria, joilla ei silloin ollut vielä lapsia. Ja heistäkin toinen asui 400 km päässä. Olisi ollut aika pienet tukiverkostot, jos siskoni tai kukaan ystävistäni ja kavereistani, joilla oli jo lapsia, ei olisi voinut kuulua tukiverkostooni. Muutenkin siihen aikaan, kun oli äitiyslomalla tai hoitovapaalla, oltiin paljon päivisin ulkona. Taloyhtiöiden pihoilla tai leikkipuistoissa. Siinä sai toisista äideistä niin juttu- kuin kahvitteluseuraakin. Lapset saivat kavereita ja kun aikuiset tutustuivat, syntyi vastavuoroista lastenhoitoapua. 



Lasten tultua sitten vähän isommiksi eli kouluikäisiksi, saattoi jättää keskenään kotiin, jos piti itse käydä lääkärissä tms. Ja mikäli tarvitsi sitten illalla/yöllä lapsenvahtia, yleensä sai lapsen sitten jollekin kaverille yökylään. Tietenkin vastavuoroisesti otti lapsensa kavereita yökylään. Lapsilla oli hauskaa ja vanhemmat saattoivat lähteä vaikka illalla leffaan tai romanttiselle illalliselle, kun tiesi, että lapset on kavereillaan yökylässä. 

Nro 502: "Ei se, että ehdottaa oikeudenmukaisempaa talouspolitiikkaa ole mikään henkilökohtainen loukkaus. Tottakai ansaitset palkan työstäsi ja sinun tulee saada pitää omat rahasi ja tehdä niillä mitä haluat. 



Se nyt vaan on fakta, että vanhanpiianvero oli olemassa tämän epäkohdan vuoksi, että yhteiset kustannukset jakaantuvat liian epätasaisesti ja nyt kun sitä ei ole, niin taakka jakautuu epätasaisesti ja siitä seuraa luonnollisesti tyytymättömyyttä."

Tuohon nyt sen verran, että vanhanpiiaan veroa maksettiin, jos ei ollut avioliitossa. Ei sillä ollut mitään tekemistä lastenhankinnan kanssa. Lapseton aviopari ei joutunut maksamaan vanhanpiian/pojan veroa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se vain niin on, että kun perustetaan perhe, johon tulee lapsi(a), vanhempien täytyy muutamiksi vuosiksi laittaa omat kivat harrastukset tauolle ja keskittyä omaan perheeseen.

Lapsi ei voi hyvin, jos hänet jatkuvasti viedään kotoa pois omien vanhempien luota. Myös kasvatus lähtee väärille urille, jos kasvatusvastuuta jaetaan liian monen erilaisen kasvattajan kanssa. 

Vanhemmat, hoitakaa oma velvollisuutenne isinä ja äiteinä. Kasvattakaa lapsenne itse. Opettakaa heille myös edes alkeelliset käytöstavat.

Lapsi ei voi hyvin, jos hänellä ei ole muita läheisiä turvallisia aikuisia kuin vanhemmat. Tai pahimmassa tapauksessa vain yksi.

Mutta miksi sen turvallisen aikuisen pitäisi olla lapseton? Miksi ei käy sellainen aikuinen, jolla on lapsia? Tässä ketjussahan ap haluaisi hoitoapua nimenomaan lapsettomilta eikä sellaisilta, joilla on itselläänkin lapsia. Ja mitä siihen ysäriin tulee, niin silloin oli varsin tavallista, että napaurustossa tutustuttiin muihin pienten lasten äiteihin ja sitten vastavuoroisesti oltiin lapsenvahteina, jos toisen piti päästä vaikka hammaslääkäriin tms. 

 

Vierailija kirjoitti:

Minähän se nimenomaan sanoittaisin tätä tilannetta lapsille, heidän ikätasonsa mukaisesti. Mutta kuten kerroin, asiasta ei puhuta edes aikuisten kesken, joten kaikki on pelkkää arvailua enkä voi tällaista spekulaatiota tietenkään lapsille sanoittaa mitenkään.

Onko todella niin, että tekään ette näin isoista asioista suvuissanne puhu? 

Ap

Nyt on pakko kysyä: mitä hyötyä ajattelit olevan lapsillesi, jos kertoisit heille? Olisko heidän helpompi suhtautua sairaalassa olevaan isovanhempaan? Oletko varma, ettei isovanhemman kuolema alkaisi pelottaa lapsiasi? Oletko varma, ettei sairaalaan joutuminen alkaisi pelottaa lapsiasi? Oletko varma, ettei lastesi suhtautuminen isovanhempaan muuttuisi? 



Paljon on kiinni siitäkin, minkä ikäisistä lapsista on kyse. Joku teini jo muutenkin ymmärtää, että kaikista sairauksista ei voi parantua. Mutta pienemmän lapsen kohdalla en kovin helposti veisi heiltä toiveikkuutta ja optimismia pois. Lapsi ehtii kyllä surra sitten isovanemman kuoleman jälkeenkin. 



Mä tiesin aikoinaan sairaanhoitajana, että siskoni mies tulee kuolemaan. En kuitenkaan puhunut siitä sen enempää siskolleni, siskoni miehelle kuin heidän 6-vuotiaalle pojalleenkaan. Jälkeenpäöin siskoni on kiittänyt mua siitä, että vaikka itse tiesinkin, kuitenkin pidin heidän toiveikkuuttaan yllä. En ymmärrä, mitä hyötyä mun olisi ollut sille 6-vuotiaalle kertoa, että sun isäsi tulee muuten lähiaikoina kuolemaan. Siis mitä hyötyä siitä tiedosta olisi ollut tälle lapselle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmat ihmettelevät vain, että mihin sitä ihmisen omasta kodistaan pitäisi muuttaa. He ovat molemmat yli 80-vuotiaita. 

Eivätkö he yhtään ihmettele, kuka heitä siihen omaan kotiinsa sitten hoitaa, kun eivät itse enää selviä?

Kuka hoitaa heitä vai hoitaa taloa? Isomassa asunnossa mahtuu paremmin liikkumaan rollaattorilla, kotihoito käy vanhusten luona niin pienissä kuin suuremmissakin asunnoissa, siivousapua voi ostaa... ja monilla käy lapset tai lapsenlapset auttamassa. 

Meinasin just tulla kirjoittamaan samaa. Rollaattorin kanssa tarvitaan kyllä enemmän tilaa (jos ei halua tyhjentää kotiaan monista huonekaluista ja monista muista tavaroistaan) kuin jos liikkuu ihan normaalisti. Ja sitten, jos jossain vaiheessa alkaa tarvita kotihoidon apua, niin sen hoitajan (ja kenties joskus kahdenkin) pitää mahtua tekemään ne hoitohommat ja avut vanhuksen ympärillä.