Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Mä olen pohtinut puolivakavissani, että perustais iäkkäiden ihmisten asuntolan, jossa ne sais kunnon itse tehtyä ruokaa ja vaikka lasin viiniä yömyssyksi. Haluaisin itsekin asua vanhana sellaisessa

Mä tykkään ruuanlaitosta. Se onkin ainoa kotityö, josta oikeasti tykkään. On mukavaa vaikka kuunnella podcasteja samalla, kun kuorii perunoita, pilkkoo sipuleita, vatkaa kermavaahtoa, puristaa appelsiineja tuoremehuksi jne. 2 vuotta ja 4 kuukautta, niin tulee alin eläkeikä täyteen. Asun isossa rivitaloyhtiössä ja olen miettinyt, että jos tässä silloin asuu iäkkäitä naapureita, joilta ei itseltään ruuanlaitto enää syystä tai toisesta onnistu, niin voisinhan mä samalla, kun teen itsellenikin, tehdä parille naapurillekin. Pitää katsoa, mikä on tilanne ja naapureiden mahdollinen kiinnostus silloin. 

Onhan tämä ongelma ja tulevaisuudessa vielä pahenee. Nyt ollaan jo tilanteessa, jossa vanhustenhoito alkaa olla ihan retuperällä. Kuitenkin suuret ikäluokat ovat VASTA 74-79 -vuotiaita. Tavallisimmin kotihoidon ja hoivakotipaikkojen tarve alkaa vasta sitten, kun vanhus on yli 80-vuotias. Pääsääntöisesti vanhustenhoitoa kuormittavat siis vielä ihan muut vanhukset kuin suuret ikäluokat, joten mitä tapahtuu, kun suuret ikäluokat alkavat kuorimittaa? Toki niitä nyt hoivaa tarvitsevia kuolee pois, mutta isompi ryhmä on silti tulossa tilalle tulevina vuosina. 



Mulla on kokemusta ulkomaalaisista hoitajista vanhustyössä ainoastaan omaisen roolissa ja sekin vain hieman yli kuukauden jaksolta. Olihan se kieltämättä aika turhauttavaa, kun soittaessani hoivakotiin mulle kerrottiin vain, että (muistisairas ja karkaileva) äitini oli nähty siellä. Tai no olihan se ihan hyvä, että oli sentään edes nähty. Äidin voinnista ei osattu kertoa mitään, ei osattu kertoa, onko siellä jo sosiaalityöntekijä käynyt vai ei, ovatko saaneet äidin ottamaan lääkkeensä (äiti saattaa hangoitella vastaan lääkkeiden ottamisissa ja siksi hänet "pitää puhua ympäri", jotta suostuu ottamaan). Äiti meni siellä lopulta aika huonoon kuntoon ja koska hoivakodin vanhuksista vastaa terveyskeskuslääkäri, olivat soittaneet lääkärille ja  lääkäri taas sitten soitti mulle ja kysyi äidin vointiin liittyviä asioita. Mun oli pakko vastata, että en minä vaan tiedä, koska äiti on siellä hoivakodissa ja kun olen sieltä kysynyt äidin voinnista, kukaan ei osaa kertoa mitään. Äiti siirtyi sieltä sen jälkeen taas päivystykseen ja kun haettiin ädin lääkkeet hoivakodista pois (siellä kriisipaikalla vanhukselle piti omaisten toimittaa lääkkeet), antibioottipakkauksesta puuttui vain pari tablettia, vaikka kuurin oli pitänyt kestää jo viikon. Tähän nyt kuitenkin sen verran, että minähän en todellisuudessa tiedä, johtuiko ongelmat kielitaidon puutteesta vai siitä, ettei kyseisessä paikassa informaatio kenties lainkaan kulje. 

Nro 600: "Ymmärrät ilmeisesti tahallaan väärin? Kyse on vastavuoroisuudesta, välittämisestä ja rakkaudesta. Läheisiä autetaan omasta halusta, koska heitä rakastetaan. Myös niitä välillä rasittavia lapsia, heidän välillä rasittavia vanhempiaan ja sitten myös niitä rasittavia vanhuksia.

Enkä tässä tarkoita auttamisella ympärivuorokautista hoitamista, vaan varmistetaan läheisen hyvinvointi niillä resursseilla jota käytettävissä on. "



Eli sen lähes 70-vuotiaan, jonka kuitenkin on vielä oltava työelämässä, pitää siis konkreettisesti hoitaa lapsenlapsiaan (esimerkiksi ottaa viikonlopuksi) , koska rakastaa? Mutta sitten sen lapsen (eli siis lapsenlapsen vanhemman) osalta riittää, että varmistaa vanhempansa hyvinvoinnin niillä resursseilla, mitä on? Sen lähes 70-vuotiaan resursseilla ei ole mitään merkitystä vaan hänen pitää hoitaa lapsenlapsiaan, vaikka ei jaksaisikaan? Rakastaminen menee siis sukupolvessa aina alaspäin, ei koskaan sinne ylöspäin? Vanhuksista voi huolehtia omien reusrssiensa puitteissa, mutta lapsenlapsia pitää hoitaa, vaikka reswurssit olisi loppu? Vai mitä tarkoitat?

Nro 578: "Niin, oman kokemukseni mukaan yksinäisimpiä ovat ne vanhukset jotka odottavat lapsiaan kerran vuodessa käymään. Yksinäisyys vain korostuu kun tunnin vierailu on ohi.

Siitä taas ei ole puhuttu mitään, että meistä veloista moni on introvertti, ja väkinäiset vierailut ovat meille painajainen. En itse näe ollenkaan mahdollisena skenaariona, että jos en ole eläissäni kaivannut vieraita, alkaisin yhtäkkiä vanhana kaivata niitä niin mahdottomasti. Toki hoitoa kaipaa jokainen, ja totta kai toivon että sitä on vielä olemassa aikanaan. Mutta harvaa omat lapset hoitaa. Jos hoitoa ei yhteiskunta tarjoa niin kyllä se sama kohtalo odottaa lapsellisiakin. Eipä siinä auta kuin kuolla pois."



Noin oli jo 1980-luvulla, kun työskentelin sairaanhoitajana kotisairaanhoidossa sekä vuoden verran vanhainkodissa. Muistisairas ei välttämättä ede smuistanut, että ne lapset ja lapsenlapset just vartti sitten olivat täällä, ja ne, jotka taas muistivat, alkoivat ikävöimään heti, kun omaiset olivat lähteneet. 



Tuo toinen kappaleesi on myös ihan totta. Mulla on kyllä lapsia, mutta olen aina viihtynyt erinomaisen hyvin yksin. Jo yli 11 vuotta olen tehnyt etätöitäkin. Käyn toimistolla ehkä 1-2 kertaa vuodessa. Ja silloinkin ärsyttää, kun pitää lähteä. Meillä on lähisuvussa perinteisesti vietetty paljon aikaa yhdessä, mutta pandemia muutti tilannetta. Viime joulu oli mun elämäni ensimmäinen, kun olin joulun kotona yksin. Ja ihan paras jouluni ikinä!!! Jos mun vanhemmat vielä ens jouluna elää, niin on pakko ottaa ne mun luokse jouluaattoona, koska viime joulun olivat siskollani. Tai ehkä teen niin, että laitan jouluruuat ja menen jouluaattona vanhemmilleni. Voin olla siellä vaan sen pari tuntia ja häippästä kotiin heti, kun alkaa kyllästyttää.



Ihmiset ovat monessa suhteessa erilaisia ja se, mikä toiselle olisi kauhistus, onkin toiselle parasta, mitä voi kuvitella. Ja myös me vanhenemme eri tavalla. Yhdestä tulee muistisairas vikkeläjalkainen karkailija ja toinen taas liikkuu huonosti rollaattorilla, mutta pää on edelleen terävä kuin partaveitsi. Ei voi tietää, miten käy.  Mä en osaa edes sanoa, kumpi noista olisi parempi vaihtoehto. Kun aikoinaan olin vanhainkodissa töissä, ajattelin, että onnekkaimpia ovat siellä ne, joiden päässä ei ole enää kuin sahajauhoa. Niiden selväjärkisten vanhusten kanssa kun jutteli, niin eivät kyllä kauhean iloisia siellä olostaan olleet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen äidit olivat usein kotiäiteinä. Kun lapset tekivät lapsia, hän hoiti sitten heitäkin. Nykyiset isoäidit käyvät töissä ja kun 60 v ja plus käy viikon töissä, hän on totisesti ansainnut viikonlopun lepoajan ihan omaan toipumiseensa ilman sukulaislasten hoitovelvoitetta.

Sillä 6-kymppisellä on hyvin todennäköisesti vielä jollain lailla huolehdittavana joko omat tai puolison vanhemmat.

Tulevaisuudessa, kun eläkeikä on 70 vuotta, on työelämässä vielä ollessaan hoidettavana niin omat vanhemmat kuin ne lapsenlapsetkin. Koska eikös se niin mennyt, että isovanhempien pitää hoitaa lapsenlapsiaan, koska muuten ei kukaan hoida isovanhempia?