Reipas ja tunnollinen lammas

Löytyisikö tätä kautta sulle neuvoja ja apua?



https://www.muistiliitto.fi/fi/tuki-ja-palvelut

Mun vanhemmat eivät päivittele. He tykkäävät puhua itsestään, omasta elämästään ja siitä, mitä milloinkin ovat puuhailleet. Hyvin vähän heidän juuttuihinsa liittyy muita ihmisiä. Nyt vähän enemmän, kun siellä käy kotihoito sekä siivousfirma. Isä saattaa kertoa, mitä ovat milloinkin siellä tehneet, mutta eivät näistä ihmisistä itsestään oikeastaan mitään. Pari kertaa isä on maininnut, että ovat oikein mukavia ja tulevat muistisairaan äitini kanssa hyvin toimeen. Muiden ihmisten kuulumisistakaan he eivät mulle kerro, kun siskoani lukuunottamatta kaikki, joiden kuulumisista he olisivat voineet ylipäätään olla tietoisia, ovat jo kuolleet. Joskus saattaa tulla menneitä muistellessa puheeksi joku edesmennyt sukulainen tai joku isän työkaveri vuodelta miekka ja kirves, mutta ei koskaan negatiivisella tavalla. 



Molemmat vanhempani ovat pikkupaikkakunnilta kotoisin ja erityisesti äitini inhosi sitä, että kaikki kyläläiset tiesivät toistensa asiat ja jopa paremmin kuin asianomainen itse. Helsinkiin muutettuaan äitini ei koskaan halunnut millään tavalla tutustua naapureihinsa. Tervehti kyllä porraskäytävässä, mutta ei ikinä jäänyt juttelemaan mitään sen enempää. Isä taas oli niin keskittynyt omaan työuraansa, ettei hänkään naapureiden kanssa pahemmin jutustellut. Vasta tässä nykyisessä taloyhtiössä, jossa isä oli aikoinaan hallituksessa mukana, mutta silloinkin naapureihin liittyvät jutut liittyivät taloyhtiön asioihin eikä naapuriin henkilönä. 

Enpä osaa pitää elämääni hankaloittavana, jos kerran vuodessa tullaan huolehtimaan palovaroittimetkin. Jo 30 vuotta olen asunut asunnossa, jossa on asuntokohtaiset energiamittarit. Maksat siis vain omasta lämmityksestäsi ja lämpimän veden käytöstäsi oman kulutuksesi mukaan. Ei tarvitse maksella naapurin suihkussalutraajien vesilaskuja. Mutta siis nämä mittarit huoltomies käy lukemassa kerran vuodessa. Ilmoitus tulee tosiaan peri viikkoa aikaisemmin. Kun tein vielä lähitöitä, jouduin aina ottamaan yhteyttä ilmoituksessa olleeseen numeroon ja sopimaan tarkemman ajan, koska koirani ei olisi päästänyt huoltomiestä sisään, jos mä en olisi ollut paikalla. Ei ollut koskaan mikään ongelma ja aina sain sovituksi niin, että kävivät tiettynä päivänä heti aamusta, jonka jälkeen lähdin töihin. Nyt olen tehnyt jo yli 10 vuotta etätöitä, eikä ole tarvinnut erikseen ottaa yhteyttä. 



Kerran on käynyt niin, että tähän rakennukseen piti tulla tekemään ilmanvaihtokanavien huoltotöitä torstaina, mutta olivatkin saaneet tehtyä muissa rakennuksissa arvioitua nopeammin, joten tulivatkin jo keskiviikkona. Ja sattumoisin just silloin, kun pidin lounastauon ja olin lähtenyt koiran kanssa päivälenkille. Kun tulin kotipihaan, koira alkoi ärisemään ja siitä jo arvasin, että taitaa olla huoltomiehet meillä. Menin sisään, päästin koiran hihnasta ja koira ampaisi haukkuen yläkertaan. Otin kengät jalasta ja menin koiran perässä. Huoltomiehet olivat paenneet koiraa yläkerran kylpyhuoneeseen. Kotiin tullessani kyllä hetken aikaa mietin, pitäisikö käväistä vielä hakemassa joku valmissalaatti lähikaupasta, mutta en viitsinyt olla ilkeä vaan menin komentamaan koiran omalle paikalleen ja huoltomiehet sai tehdä hommansa loppuun. 



Ap asuu varmaankin aika uudessa asunnossa tai sitten sellaisessa taloyhtiössä, jossa kaikki tarpeelliset remontit on tehty tai ovat vasta tulossa. Joku palovaroittimen asentaminen tai siihen pariston vaihto kerran vuodessa on pikkujuttu ja kun siitäkin ilmoitetaan etukäteen, niin osaa varautua. Sitten, kun aletaan tekemään ikkunaremontteja, parvekeremontteja tms, ne huoltomiehet saattaa ollakin kotonasi koko päivän tai jopa useampia päiviä. Ja sitä ennen siirtelet huonekalusi ja muut tavarasi niin, että pääsevät tekemään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

7 vuotta. Mutta sinä aikana tapahtui kaikenlaista muuta ikävää kuten yöllisiä karkailuja ja minun kutsumista muiksi sukulaisiksi. Olin milloin äitini sisko, milloin hänen oma äitinsä tai jopa isoäitinsä. Yhdyin usein keskusteluun enkä korjannut olevani tytär. Ajattelin etten halua stressata häntä yhtään lisää. En voinut ottaa äitiäni kotiini asumaan koska asuin toisella paikkakunnalla ja kävin töissä. Olen ainoa lapsi ja isäni kuoli jo vuonna 1978.

 

Siis miten joku voi kuvitella lapsensa olevan mummonsa?

 

Kun mun äitini (97v) näkee mut (62v), hän näkee harmaahiuksisen vanhan naisen, jolla on tuttuja kasvonpiirteitä. Koska muistisairas äitini ei ymmärrä olevansa vanha vaan elää omassa lapsuudessaan, luonnollisesti hän ajattelee, että tuo tutun näköinen vanhus on varmaan jotain sukua ja joo, sehän on mun isoäitini. Kun olen katsonut vanhoja valokuvia äitini isoäidistä, niin mä olen yllättävän paljon samannäköinen. Monissa äitini nykyisissä puheissa hän on lähdössä kouluun. Ja siis äiti kävi vain kansakoulun 1930-luvulla. Eli hän mieltää itsensä alle 10-vuotiaaksi, joten tietenkin mun näköiseni vanhus on isoäitinsä ikäluokkaa. 

... Jatkuu: Toivoisin voivani asua loppuun asti kotona, mutta sitähän ei voi tietää. Jos musta tulee naapureille vaarallinen (esim sytyttelisin tulipaloja tai aiheuttaisin vesivahinkoja tai jotain muuta vastaavaa), sittenhän se ei olisi enää mun päätettävissäni. Mutta mä mieluummin vaikka putoan noi rappuset alas ja makaan sen 3-4 vuorokautta lonkka murtuneena kivuissani lattialla ja kuolen siihen sitten nestehukkaan kuin viettäisin kuukausia tai kenties vuosiakin jossain laitoshoidossa. En myöskään kammoksu ajatusta hypotermiaan kuolemisesta. Sen alun palelemisen jälkeenhän hypotermiassa tulee ihmiselle kuuma, jolloin hän jopa riisuu vaatteensa ennenkuin taju lähtee ja kuolee. Kovilla pakkasilla ei tarvitse hangessa maata yöpaidassaan edes kokonaista vuorokautta, kun henki on pois. Mun maailmankuvassani paljon armeliaampaa kuin maata vaipoissaan sängynpohjalla kenties vielä puhekyvyttömänä  jossain hoivakodissa kuukausia tai vuosia.