Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 40: "Niin tuo on sellaista tyhjänaikaista hyödytöntä näpertämistä jossa ei ole mitään järkeä. "



Ja varsinkaan suomalainen kuluttaja ei halua maksaa sellaisesta. En osaa sanoa, miten paljon erityisesti ravintola-alalla vallitseva tippikulttuuri vaikuttaa USAssa siihen, että voidaan palkata iso joukko työntekijöitä tekemään asioita, joita Suomessa asiakas tekee itse. Sen muistan jostain lukeneeni, että siellä tipit muodostavat merkittävän osan näiden työntekijöiden tuloista. 

Jenkeissä on myös paljon työtehtäviä, joita Suomessa ei ole ollenkaan. Esimerkiksi kaupoissa ostosten pakkaajat. Yhdessä ihan tavallisessa ravintolassa (ei siis mikään hieno ravintola) asioidessani ihmettelin, kun ensin ovensuussa on yksi työntekijä avaamassa asiakkaalle oven ja toinen työntekijä sellaisen pienen tiskin takana ottamassa vastaan. Siitä ohjattiin eteenpäin ja kun oli kävellyt kolmisen metriä, tuli eri työntekijä ohjaamaan pöytään. Hetken päästä tuli taas eri työntekijä ottamaan tilauksen vastaan. Suomessa asiakas olisi avannut itse oven ja lampsinut ravintolaan sisään, katsonut, missä on vapaa pöytä ja istunut siihen odottamaan, että tarjoilija tulee ottamaan tilauksen vastaan. Niin ja muistan vaatekaupassa (iso, ei mikään hienompi pikkuputiikki) senkin, että kun kävi sovittamassa vaatteita, ne sovittamansa vaatteet ojensi sen jälkeen sovituskoppien vieressä päivystäville myyjille ja he veivät vaatteet takaisin paikoilleen. Suomessa viedään itse. 

Vierailija kirjoitti:

Aika harva asui kasarilla yksiössä. Opiskelijoiden asuntosäätiölläkin oli vain muutama yksiö ylipäätään tarjolla.

Omassa tuttavapiirissä suurin osa asui soluissa, moni alkuun kahden hengen huoneessakin. Kahden hengen huone oli käytännössä ilmainen, kun opiskelijan asuntotuki kattoi sen kokonaan, parhaimmillaan siitä ansaitsi markan tai pari, kun tukea sai hieman enemmän kuin mitä vuokra oli. Yhden muistan asuneen yksiössä, oli paikkakunnalta ja saattoi olla mummon peruja. Yliopiston vieressä soluasunnot olivat suosittuja siitä syystä, ettei matka yliopistolle kestänyt montaa minuuttia kävellen.

Sitten oli paljon kaveruksia, jotka vuokrasivat yhdessä kaksion tai isomman asunnon, minkä sitten jakoivat keskenään.

Näinpä. Me saatiin silloisen poikaystävän kanssa HOAS:ilta yksiö, koska oltiin avopari. Kumpikaan ei olisi saanut sitä asuntoa yksin. 

Asuntokantakin oli erilaista 1960-1980 -luvuilla rakennetuissa kerrostaloissa oli tavallista, että kerroksessa oli kaksi perheasuntoa ja niiden välissä yksi yksiö. Aina ei sitä yksiötäkään vaan kaksio tai kolmas perheasunto. Olin kasarin loppupuolella kotisairaanhoitajana Vantaalla Myyrmäen alueella ja aika moni asiakkaani asui kerorstalossa yksiössä. Niissä yksiöissä siis asui varsin usein vanhuksia eikä opiskelijoita. Opiskelijoille sitten oli mm HOAS:in soluasuntoja tai oppilaitoksilla itsellään asuntoloita (esim Helsingin Sairaanhoito-opistolla Tukholmankadulla rakennuksen ylin kerros oli opiskelija-asuntola). Nykyisin rakennetaan paljon yksiöitä tai muuten pieniä asuntoja, joten niiden saatavuus on paljon parempi kuin kasarilla. 

Vierailija kirjoitti:

Mitä tapahtui noin vuonna 2010 kun norjassa,ruotsissa ja suomessa syntyvyys lähti laskuun? Tanskassakin syntyvyys laski 2010 mutta ei ihan niin paljoa. 

Oikeastaan kun noita euroopan syntyvyyskäppyröitä kun katsoo niin melkein joka maassa syntyvyys on lähtenyt laskuun siinä noin 2010 tienoilla. Saksa on ehkä poikkeus kun siellä syntyvyys on noussut 1,3 lukemasta lukemaan 1,5.

Olet saanutkin jo monia hyviä vastauksia. Mulle tuli vielä mieleen yksi asia. Juuri silloin alettiin Suomessa (kenties myös muissa Pohjoismaissa, en osaa sanoa) puhua lasten ja nuorten eriarvoistumisesta. Koko 2010-luvun aiheesta tehtiin useitakin tutkimuksia. Väittäisin myös, että vuosituhannen vaihduttua perheissä lasten ja nuorten tarpeisiin ja toiveisiin alettiin laittaa enemmän rahaa kuin mitä vielä 1990-luvulla. Siinä missä ysärillä vanhemmat saivat uutta ja kalliimpaa, vuosituhannen vaihduttua lapsetkin alkoivat saada. Aluksi varmaankin niin, että hyvätuloisessa perheessä sekä vanhemmille että lapsille hankittiin uutta ja hienoa, mutta koska monista jutuista alkoi tulla lasten ja nuorten keskuudessa "statussymboleja", vähävaraisissa perheissä vanhemmat tinkivät omista tarpeistaan, jotta saivat hankittua  lapsilleen ja nuorilleen samaa, mitä näiden kavereillakin oli. Vaikka sitten osamaksulla. Kun eriarvoistumisesta alkoi puhua lapsiasianvaltuutettukin kertoan, miten se aiheuttaa vähävaraisten perheiden lapsille osattomuutta, porukan ulkopuolelle jäämistyä, syrjäytymistä ja pahimmassa tapauksessa kiusatuksi joutumista ja  mielenterveysongelmia, luonnollisestikaan omia lapsia haluavat eivät kuitenkaan halunneet lastensa kuuluvan tuohon ryhmään. Kun lapsia sitten hankittiin, hankittiin vain se yksi tai korkeintaan kaksi. Usemman lapsen kohdalla ei olisi enää pärjätty lasten "kilpavarustelussa". 



Olen ennenkin palstalla kirjoittanut, että kun 20 oppilaan koululuokassa 2:lla on jotain tosi "coolia", lapsen ei ole mikään ongelma kuulua niihin 18:aan, joilla ei ole. Mutta kun luokassa 18:lla on jotain tosi "coolia" ja 2:lla ei, niin lapsen on aika vaikeaa olla toinen niistä 2:sta.