Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 71: "Tottakai olen samaa mieltä, että rahan arvon ja ruoanlaiton opetus pitäisi lähteä jo ihan kotioloista. Mutta jos näin ei ole niin koulussa viimeistään. Mutta mielestäsi silloin on jo liian myöhäistä kun Diakoniasta haetaan ruokarahakortteja, niin Mitä mieltä olisit, että kaikille jotka tarvitsevat Kelalta raha-apua ensimmäisen kerran, niin sellainen ruokaohje ja hintavertailu vihkonen kotiin lähetettäisiin/toimistolla annettaisiin? Eli ihan yh-vanhemmille, työttömille, opiskelijoille ja muille, jotka ovat vaikka vain hetkellisesti hukassa? Silloin ei olisi liian myöhäistä vielä?"



No en mä tuota suoraan tyrmääkään, mutta yleensä ihmiset hakevat apua vasta sitten, kun asiat on jo aika pahasti pielessä. Tai sitten jotain Kelan tukia silloin, kun pääasiassa vielä osataan käyttää nettiä eikä olla vielä "henkisesti halvaantuneita". En kyllä osaa sanoa, miten itse olisin moiseen vihkoseen suhtautunut, jos sellaisen olisi saanut hakiessani äitiyspäivärahaa, lapsilisää tai sairauspäivärahaa. Ajattelitko, että toi reseptivihko olisi vain toimeentulotukiasiakkaille? Moni vähävarainen ei ole oikeutettu toimeentulotukeen ja just sen vuoksi joutuukin käymään leipäjonossa tai hakemassa diakonissalta apua. 



Mä panostaisin kuitenkin enemmän peruskoulun opetukseen. Jos pölynimuri hajoaa eikä ole säästössä rahaa ostaa uutta, niin sitten kääritään matot rullalle ja viedään ulos tampattavaksi. Lakaistaan lattiat käyttäen harjaa ja rikkalapiota. Tarvittaessa pyyhitään kostealla ja sitten tampatut matot takaisin lattiaan. Tai jos tiskikone hajoaa eikä ole varaa uuteen, sitten vaan tiskataan käsin, kunnes säästössä on riittävästi rahaa uuden ostamiseen. Tai jos pesukone hajoaa, pestään nyrkkipyykkiä niin kauan, että pesukonerahat on kasassa. Osamaksu tuntuu monesti helpolta ratkaisulta ja jos maksu erä on vaan eismerkiksi kympin kuussa, niin eihän se paljon ole. Mutta kun niitä osareita onkin sitten useampia, niin alkaa jo tuntua. Jos on varaa maksaa osamaksu, on ollut varaa pistää joka kuukausi sen verran säästöönkin 



Nämä ovat oikeasti vaikeita asioita ja mä ymmärrän sen, että jos elämä on ollut jo pidempään tasapainoilua rahan kanssa ja lisäksi terveyshuolia yms, niin helppoa täältä norsunluutornista olisi besserwisseröidä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kukaan. 

Jenkeissä sentään vastuullinen löytyy. Kun lapsi tulee kouluun, vanhemmat laittavat nimen kirjaan ja kun lapsi lähtee koulusta, laitetaan toinen signeeraus. Koulujen ympärillä on aita ja portilla vartijat. Parempi systeemi kuin Suomessa, niissä kouluissa ei ammuta ketään.

Saksassa lapsi viedään kouluun ja koulun ovi menee lukkoon. Sen jälkeen sinne ei ole enää kenelläkään ulkopuolisella asiaa norkoilemaan. Turvallisuudesta vastaa opettaja vakuutusyhtiön tuella.

Miksi Suomessa on näin rankasti poikkeava järjestelmä? Miksi suomalainen virkamies on ainutlaatuisessa erityisasemassa, jossa ei ole ikinä vastuussa mistään?

Onko tällä kenties yhteys Suomen maailmanmestaruuteen koulukiusaamisessa.

Eli kun Saksassa lapsi menee kouluun , ovi laitetaan lukkoon ja lapsi alkaa ammuskella, opettaja on vastuussa oppilaiden turvallisuudesta? 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Samaa mieltä kuin moni muukin. Netti on pullollaan edullisia ruokaohjeita. Usein kyse vaan on siitä, että sillä diakoniassa käyvällä on paljon muitakin ongelmia kuin vain rahapula. Tietävät kyllä, miten pitäisi tehdä, mutta voimavarat ei vaan riitä. 

Ymmärrän hyvin tämän. Mutta jos koitettaisiin auttaa tekemällä kaikki mahdollisimman helpoksi tälle avustettavalle. Eli sinulla on jo se valmiiksi saatu rahakortti kädessä, jolla olet menossa kauppaan ostamaan sitä huonoa einespitsaa. Jos sinulla on samalla helppo ohje ja kauppalista kädessä esim. Osta se pakasteen sipuli-perunasuikaleet, kasvispussi ja kerma ja kinkku + sekoita sekaisin ja laita mikroon 15 minuutiksi. Tai mitä ikinä. Niin Eikö se helpottaisi arjessa ja tulisi parempi olo kun on saanutkin tehtyä sitä ruokaa sen ravintoarvoiltaan kämäsen einespitsan sijaan?

Miten mä tämän nyt muotoilisin. Moni on tavallaan "henkisesti halvaantunut" ja vaikka olisi minkälaiset ohjeet nenän edessä, niin ei vaan pysty eikä kykene. Ne taas, jotka eivät ole "henkisesti halvaantuneita", osaavat kyllä ihan itsekin käyttää rahansa järkevästi ja tehdä ruuat itse. Oma lukunsa on tietenkin ne, jotka eivät viitsi, mutta ei se ohjevihkonen kourassa auttaisi viitsimään yhtään sen enempää. 



En tiedä, millaista taloudenhoitoa nykyisin peruskoulussa opetetaan, mutta jos epäillään, että meillä kasvaa nuoria, jotka ovat ihan tutkalla raha-asioiden hoidosta, silloin se opastus pitäisi laittaa sinne peruskouluun, kun ei vielä ole vastuussa omasta taloudenhoidostaan. Mun äitini, joka on siis vain kansakoulun ja kauppakoulun käynyt, työskenteli nuoresta lähtien kirjanpitäjänä. Mä sain lapsuudenkodistani kaksi taloudenhoitoni kannalta tärkeintä neuvoa: mitään muuta kuin asunto ei osteta velaksi ja vuosibudjetti pitää aina tehdä ja sitä myös noudattaa. Monella suomalaisella ei ole hajuakaan, paljonko rahaa mihinkin menee. Ja moni suomalainen ei osaa ennakoida just siksi, ettei ole hajuakaan, mihin rahat lopulta menee. Ja sekin vielä, että jos tulee jokin yllättävä meno kuten vaikka lasku poliklinikkakäynnistä, - koska ei ole sitä budjettia tehtynä - ei älytä, sinne leipäjonoon pitäisi mennä nyt eikä vasta sitten, kun se poliklinikkalasku on jo ulosotossa. Pitäisi siis yrittää estää ihmisiä vajoamasta kaulaansa myöten suohon eikä antaa neuvoja vasta sitten, kun siellä suossa on räpiköity jo ties kuinka pitkään. 

Vierailija kirjoitti:

Jos köyhä viitsisi ja vaivautuisi, ei hän kauan olisi köyhä. Hän keksisi tapoja parantaa sitä elämäänsä niin ettei ruokajakelulle olisi mitään tarvetta.

Niinkuin vaikka kokisi ihmeparantumisen? Mäkin joskus aikoinaan naiivina kuvittelin, että voisin auttaa paria kaveriani taloudenhallinnassa. Mutta sitten luovutin, koska ymmärsin, että ihmisellä, joka on velkaantunut ja ulosotossakin sekä pieni työkyvyttömyyseläke, ei yksinkertaisesti ole voimia alkaa ajatella järkevästi. Lopetin typerien - vaikkakin siis ihan järkevien - neuvojeni antamisen. Ymmärsin sen, että kun ihminen on ollut siellä suossa jo vuosia, niin mitkään laskelmat (budjetti) siitä, että neljän vuoden päästä on jo hieman paremmin, ei siinä tilanteessa auta. 4 vuotta on lyhyt aika vaikkapa asuntovelalliselle asuntolainan maksussa, mutta masentuneelle suossa räpiköivälle se on pidempi kuin ihmiselämä. 

Samaa mieltä kuin moni muukin. Netti on pullollaan edullisia ruokaohjeita. Usein kyse vaan on siitä, että sillä diakoniassa käyvällä on paljon muitakin ongelmia kuin vain rahapula. Tietävät kyllä, miten pitäisi tehdä, mutta voimavarat ei vaan riitä.