Reipas ja tunnollinen lammas

Noin 15. Isohko rivitaloyhtiö (55 asuntoa). Osa ko naapureista on mun lasteni kavereiden vanhempia eli ollaan tunnettu jo vuosikymmeniä. Osa on muuten vaan pitkään asuneita naapureita ja sitten muutaman naapurin kanssa jäädään juttelemaan sen takia, että meidän koirat ovat kavereita. Eli oikeastaan koirat jäävät leikkimään toistensa kanssa eikä me omistajatkaan siinä tuppisuina seistäå odottelemassa. 

Vierailija kirjoitti:

Oliko tytöt noin hulluja ennen vanhaan? Kävin yläasteen ysärin alussa suht isolla koululla ja en muista yhtään tyttöjen tappelua tai pahoinpitelyä. Olisin kyllä kuullut jos näin olisi käynyt. Pojat tappeli kyllä paljon ja ongelmaksi asti, mutta ei koskaan tytöt. Onko jotakin muuttunut?

Mä olin teini 1970-luvulla ja kävin koulua Suomen siihen aikaan suurimmassa koulussa (1200 oppilasta silloin) Vantaalla. Tyttöjen keskuudessa kiusaaminen oli enemmän sanallista sekä porukasta ulos jättämistä, mutta ei käytetty fyysistä väkivaltaa. Tappelut oli poikien juttuja. 

En mä nyt tuota yhtään ihmettele. Kotimaassaan tosiaan tehdään pidempää päivää. Toisaalta näillä hoitajilla ei taida olla perhettä mukanaan. Ei lapsia, jotka ovat vanhempansa työvuoron ajan päiväkodissa. Ei koululaisia, joita tarttis kuskata harrastuksiin, joiden Wilma-viesteihin vastailla, läksyjä tarkistella jne. Ei puolisoa, jonka kanssa pitäisi viettää parisuhdeaikaakin. Florence Nightingalen aikaan hoitajat olivat naimattomia ja lapsettomia. Pystyivät uhraamaan koko elämänsä hoitotyölle.  Eikä tästä ihan hirveän montaa vuosikymmentä ole, kun sairaaloillakin oli vielä asuntoloita hoitajille. Ja ne asuntolat oli joko sairaalan tiloissa tai ainakin ihan lähellä sitä. Omasta lapsuudestani 1960-luvulta muistan, että aika monen mun kaverin äiti oli sairaanhoitaja. Mutta he olivat lapset saatuaan kotiäiteinä. Isät olivat hyväpalkkaisissa töissä ja elättivät koko perheen. Kyllä näillä filippiiniläisilläkin saattaisi ajatukset vähän muuttua, jos tulisivat kotimaastaan puolisoidensa ja lastensa kanssa. 

Nro 220: "Saavatko mitään apuja? Hoivapaikan hakukin voisi äidillesi jo olla ajankohtainen? "



Avun saaminen ei ole onneksi ollut mikään ongelma, koska heillä on varaa maksaa yksityiselle. Ongelma oli se, etteivät halunneet ulkopuolista apua. Vasta viime kesänä sain isän hyväksymään sen, että joka toinen viikko käy siivousfirmasta siivooja. Ja silloin alkuun mun piti hakea äiti siksi aikaa sieltä pois, koska äiti muuttui heti hankalaksi, jos sinne tuli jotain ulkopuolisia. Mulle tämä oli vähän hankalaa, kun siivousfirma kävi arkipäivänä keskellä päivää ja mun piti yrittää tehdä töitä samalla, kun vahdin äitiä. Tähän me keksittiin lopulta ratkaisu. Äiti on aina tykännyt hienostella, joten ehdotin isälle, että just ennenkuin siivoojat tulee, isä kaivaa kaapista hienoimmat posliinikupit, keittää kahvia ja sitten syödään leivoskahvit. Selitettiin äidille joka kerta, että herrasväellähän käy nykyisin aina siivooja ja äiti sitten ryysti kahvia ja mussutti leivosta sillä aikaa, että siivoojat sai siivottua. 

Isä ei halua äitiä hoivapaikkaan vaan haluaa, että äiti on kotona. Äidin oma toivekin on ollut voida olla kotona loppuun asti. Tammikussa äidillä oli päivystys-hoivakoti-päivystys-sairaala -kierre  ja siinä yhteydessä oli hyvinvointialue tehnyt kaikki tarvittavat selvitykset ja päätöksenkin, että äiti on ympärivuorokautisen hoivapaikan tarpeessa. Hoivakoti on kuitenkin isälle ihan no-no. Kun äiti oli vähän aikaa kriisipaikalla hoivakodissa, äiti ei siellä syönyt, juonut eikä ottanut lääkkeitään, joten meni huonoon kuntoon ja sieltä toimitettiin taas päivystykseen. Isä on mulle sanonutkin, että kun ne hoivakodissa ei hoida vaan antavat vaan vanhuksen riutua ja mennä huonoon kuntoon. 

Nyt mun vanhemmilla  sentään käy yksityiseltä kotihoito ja tarpeen mukaan kotisairaanhoitokin. Myös turvapalvelu on hankittu. Äidin sekavuuden ja harhojen kanssa isä joutuu pärjäämään miten parhaiten taitaa. Ja sitten se syöminen, juominen ja lääkkeiden ottaminen vaatii isältä kärsivällisyyttä ja pitkään maanittelua ja houkuttelua. Yhtään poikkipuolista sanaa äidille ei voi sanoa, koska sitten alkaa hulabaloo.

Vierailija kirjoitti:

Mitä kauemmin nykyvanhukset elävät, sitä kauemmin keski-ikäisten lasten elämä kurjistuu vanhuksia hyysätessä. Tämä on tabu.

T. Väsynyt 60v

 

Vanhempani ovat 88 & 86. Fyysisesti hyvässä kunnossa, mutta isälläni rupeaa olemaan kognitiivisia ongelmia eikä suostu hakeutumaan tutkimuksiin. Hän on fyysisesti erittäin hyväkuntoinen ja nuorekas. Isoäitini, hänen äitinsä, oli lähes satavuotias kuollessaan. Nyt homma vielä menee hyvin ja käyn vanhempieni luona noin kerran viikossa. Ihan rakkaudella ajattelen vanhempiani ja autan mielelläni kaikessa missä voin. He ovat antaneet minulle ja lapsilleni paljon ja haluan auttaa kaikessa missä voin. Olen 6-kymppinen mies.

Toivottavasti teillä menee vielä pitkään hyvin. Toissa kesänä vietettiin mun äidin 95-vuotissynttäreitä sekä vanhempieni 70-vuotishääpäivää. Vielä silloin heidän tarvitsemansa apu oli jonkin painavamman esineen kantamista tms. Äiti saattoi unohdella jotain asioita tai sekoittaa ihmisten nimiä, mutta sitä ei pitänyt 95-vuotiaalle mitenkään poikkeuksellisena asiana. Ja kun äidille sanoi, että se ei ollut Antti vaan Ahti, niin sitten äiti itsekin tajusi, että no niinpäs olikin.   Vasta silloin loppuvuodesta 2022 isä alkoi tuoda esille joitakin asioita, joissa hänellä oli äidin kanssa ongelmia. Tilanne alkoi pahentua alkuvuonna 2023. Äiti ei aina tunnistanut isää, hän eli nuoruuttaan tai lapsuuttaan, lähti karkailemaan (oli menossa lapsuudenkotiinsa tapaamaan vanhempiaan jne), ei uskonut, kun hänelle kerrottiin esim se, että hänen vanhempansa ovat aikoja sitten kuolleet jne. Muuttui aggressiivisemmaksi ja väitti, että muut valehtelee hänelle. Ei enää tunnistanut kotiaan, missä oli asunut yli neljännesvuosisadan, kodikseen. Monesti isälle kertoi, miten heidän kotonaan yläkerrassa "on niitä ihmisiä" vaikkei siis siellä ketään ollut. Muistamattomuus paheni ja lisäksi tuli monenlaisia harhoja. Alkoi noin muutenkin suhtautua hyvin epäluuloisesti kaikkeen kuten vaikkapa lääkkeisiin, joita hän oli käyttänyt jo vuosikausia. Minutkin tunnisti enää äänestä, koska hän itse kuvitteli olevansa vielä nuori ja eihän yli 60v voinut mitenkään olla hänen lapsensa. Hänen lapsensahan olivat vasta taaperoita tai sitten, kun äiti alkoi kuvitella olevansa itse lapsi, ei hänellä tietenkään voinut olla vielä omia lapsia.  Toissakesänä isäkin ulkona vielä liikkui vain kävelykepin kanssa, nyt on jo vuoden päivät tarvinnut rollaattoria. Maaliskuun 2023 jälkeen äitiä ei ole voinut jättää edes 10 minuutiksi yksin vaan on oltava koko ajan joku vahtimassa ja koska isä liikkuu hitaasti, isä ei voi käydä edes hakemassa postia tai viemässä roskia vaan jonkun muun pitää tehdä ne. Meillä siis vanhempien tilanne muuttui puolessa vuodessa tosi huonoksi.