Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 241: "No ei ne voi väkisinkään syöttää jos ei syö niin sitten on syömättä."

Ei tietenkään eikä pidä edes väkisin yrittääkään. Hoivakodissa on monta vanhusta ja vain vähän hoitajia, joten ei siellä hoitajilla ole aikaa maanitella ja houkutella äitiä syömään kuten isällä on aikaa ja mahdollisuus maanitella ja houkutella kotona. Hoivakodissa on vielä sekin, että siellä on jokin ruoka tarjolla ja jos se ei äidille maistu, joutuu olemana ilman. Kotona taas isä laittaaäidin lempiruokia ja jos sekään ei oikein maistu, isä koittaa saada äidin syömään edes jotain muuta. Ei tämä ole hoivakotien eikä siellä olevien hoitajien vika vaan kyseiseen palveluun ei nyt vaan kuulu sellainen palvelu, mitä on mahdolista saada kotona. 

Nro 232: Ottamatta kantaa muuhun, niin yleensä on hyvä ystävystyä sellaisten kanssa, joilla on samanlainen käsitys ystävyydestä. Ja myös tavasta, jolla ystävyydessä ollaan yhteydessä ja jolla ystävyyttä ylläpidetään. Ja tärkeysjärjestyksistä. Jos toiselle metsälenkki raskaan työpäivän jälkeen on henkireikä,  joka auttaa häntä jaksamaan, mutta sinulle taas sinun soittosi ja sinun asiasi ovat niin tärkeitä, ettei mielestäsi ystävälläsi olisi oikeutta olla vastaamatta puheluusi metsälenkillä, niin ehkäpä et ole sopiva ystävä metsälenkkeilijälle eikä hän sinulle. Lika barn leka bäst pätee tähänkin asiaan. 

Nro 229: " puhelimessa puhumiseen vaaditaan KAKSI osapuolta, ja näiden osapuolten aikataulut pitää mennä vieläpä yksiin (!)"



Juuri näin. Mä olen tänään tähän ketjuun kirjoittanut useitakin kommentteja. Mutta olen viestieni välissä käyttänyt koiran ulkona, imuroinut olohuoneen ja keittiön, vienyt roskia,  käynyt kaupassa ja samalla reissulla pysähdyin vielä paikalliseen ravintolaan hakemaan lounaan mukana. Sopivasti, kun tulen taas tietsikan ääreen, vilkaisen ketjuun tulleet kommentit ja kirjoitan taas yhden oman kommenttini. Äsken muuten kesken kommentin kirjoittamisen puhuin vielä hetken aikaa puhelimessakin ja jatkoin puhelun jälkeen kommentin kirjoittamista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä ihmettelen, miksi sen,  joka ei ehdi, voi tai jaksa just silloin vastata puhelimeen,  pitäisi laittaa soittajalle tekstiviesti ja kysyä,  mitä asiaa.  Miksi soittaja ei voi itse laittaa? Viestin luettuaan pystyy arvioimaan,  miten kiireellisestä asiasta on kyse.  Pitääkö soittaa mahdollisimman pian vai riittääkö,  että soittaa illalla tai huomenna. 

Minusta tuo on suorastaan halveksiva asenne toista kohtaan. Sinä määrittelisit sen toisen puhelun kiireys ja tärkeysarvon ja sitten vastaat tai olet vastaamatta, jos koet sen aikasi arvoiseksi. Puhumme siis ystävistä, emme puhelin myyjistä. Ehkä juuri siksi he eivät laita viestiä mistä on kyse, koska et sinä tietenkään vastaisi ihan vaan jonkun tarpeeseen kuulla muita ihmisiä, puhua heille jne. Ei mene kauaakaan kun ihminen alkaa ymmärtämään miten toimit ja ajattelet ja käsitys siitä, et

Ihan mielenkiinnosta: pystytkö sinä AINA vastaamaan puhelimeen, kun se soi? Sinulla on sellainen työ, jossa voit milloin tahansa vastata? Ja puhua puhelimessa niin kauan kuin ystäväsi haluaa kanssasi rupatella? Sanot pomollesi, että minä en nyt tule kokoukseen, koska minun pitää soittaa ystävälleni nyt heti takaisin, koska olin vessassa just silloin, kun ystäväni soitti. Jos olet lääkärin vastaanotolla ja ystäväsi soittaa, sanot lääkärille, että hoidetaankin tämä asia joskus myöhemmin, koska mä puhun nyt ystäväni kanssa?  Mä en pidä lainkaan halveksittavana sitä, että minä itse arvioin, milloin mulla on aikaa puhua jonkun kanssa. Ja kun tiedän, mikä on ystäväni soittamisen syy, osaan myös arvioida, meneekö puheluun kaksi minuuttia, 20 minuuttia vai kenties tunti tai enemmän. Ja myöskin sen, tarvitseeko ystäväni multa vastauksen nyt heti vai riittääkö, että vastaan sitten, kun olen taas kotona. 

Miten ihmeessä pärjättiin lankapuhelinten aikaan? Kun ei edes tiennyt, että joku oli kotipuhelimeen soittanut sillä aikaa, kun itse oli töissä, kaupassa, suihkussa, leffassa tai missä tahansa. Ei voinut soittaa takaisin, kun ei tiennyt, että kukaan oli edes soittanut. Ja lankapuhelinten loppuaikoina, kun monilla oli jo vastaaja, niin jos ei ollut jätetty vastaajaan viestiä, niin eipä kukaan osannut päätellä, että joku jostain on jostain syystä soittanut ja nyt mun pitää heti soittaa sille jollekin takaisin. Se vanha puhelinvastaaja, johon jätit viestin "Ritva tässä moi, olisin vaan kysynyt, lähtisitkö lauantaina leffaan" tai "Äiti täällä hei, isä sai sydäninfarktin ja on nyt sairaalan ensiavussa. Soita heti kun olet kotona" vastaa just tätä samaa kuin mikä on se viestin lähettäminen soittosi perään, jos toinen ei vastannut puhelimeen. 

Nro 215: Nimenomaan ihmiset ovat erilaisia. Mulle arjen kuulumisten vaihtaminen on juuri tuota, mitä aiemmassa viestissäni kuvasin. Johtunee siitä, että mun ja ystävieni elämässä ei mitään suuria ja dramaattisia asioita kovin usein tapahdu niin, että niistä riittäisi puhuttavaa kerran kuukaudessa tunnin puhelussa. Ja jos jotain dramaattista tapahtuukin, toinen alkaa kertoa siitä viestillä tai yksinkertaisesti laittaa viestin "Voinko soittaa?". Tiedän, että monella on nykyisin tapana puhua kännykässä  hyvin yksityisistäkin asioista bussissa tai muussa julkisessa paikassa (mikä on ulkopuoliselle joskus aika kiusallistakin kuunneltavaa), mutta mä olen tässä asiassa sen verran vanhanaikainen, että haluan puhua kotona. Tästä syystä mä em viestiin saatan vastata, että "joo, tunnin päästä, niin olen silloin kotona". Mun ystäväni tietävät tämän ja sen vuoksi meille ei "Voinko soittaa?" -viestin laittaminen ei ole mikään ongelma. 

Mitä taas tulee asioiden syvällisempään pohdiskeluun, niin siinäkin me ollaan erilaisia. Mulle pohdiskelu onnistuu oikein hyvin viesteinäkin. Itseasiassa jopa paremmin, koska viestitellessä jää paremmin aikaa miettiä asiaa, koska omaa vastausta/mielipidettä/pohdintaa ei edes odoteta sanottavan parissa sekunnissa eikä edes parissa minuutissa. Hyvin voi miettiä asiaa vaikka varttin ja tehdä sen ajan jotain muuta (laittaa vaikka tiskit koneeseen tms) ja vastata sitten. Tai pohdinta edellyttää jonkun faktatiedon selvittämistä ensin. Puhelimessa ei ole sitä varttin miettimisaikaa.

Mutta mä kyllä ymmärrän, että jos ihminen on kovin yksinäinen, hänelle on tärkeää kuulla toisen ihmisen ääni. Ihan sama, mistä jutellaan, kunhan kuulee toisen äänen. Silloin ei tietenkään viestittely ole oikea vaihtoehto, vaikka kirjoitettaisiin puolin ja toisin kilometrikaupalla pohdintoja. Mutta onko mahdoton ajatus silloin laittaa ystävälle viestiä" Moi! Tuntuu taas tosi yksinäiseltä ja olisi kiva jutella sun kanssa. Voinko soittaa? "