Reipas ja tunnollinen lammas

Olen nelkytvuotisen työurani aikana ollut aika monessa työpaikassa niin terveydenhuollossa kuin it-alallakin ja vain yhden kerran olen hakenut paikkaa, joka oli julkisessa haussa. Oli 1990 auki yks virka Meilahden sairaalassa. Hain sitä ja sain sen. Kaikki muut työpaikkani sitä ennen ja sen jälkeen eivät ole olleet missään yleisesti haettavissa. Joko olen itse ottanut yhteyttä tai muhun on otettu yhteyttä. Olen elämäni aikana tehnyt siis vain yhden  ainoan työhakemuksen. 

Vierailija kirjoitti:

Jos on ystävä, sen pitää kyllä olla aina saavutettavissa. Ystävä tukee vaikka yöllä, jos on jotain tapahtunut. Ystävä lopettaa muun tekemisen ja pyöräretket, jos hänelle soittaa. Ystävä sanoo lapsilleen, että odottakaa vähän aikaa, jos ystävä hänelle soittaa. Ystävä ei ole itsekäs minä minä, joka ajattelee vain omia kiireiltään ja omaa perhettään ja omia harrastuksia.

Monella täällä ei näytä olevan ystäviä ja teitä odottaa yksinäinen vanhuus

Tällä sun logiikalla mun pitänee lopettaa yksi ystävyyssuhteeni. Täytyy sanoa tälle liikuntavammaiselle, että koska et voi saapua vaikka keskellä yötä luokseni, jos minä niin haluan, emme voi olla enää ystäviä. Itseasaissa mun pitää lopettaa toinenkin ystävyyssuhde, koska tämä ystävä asuu Kanadassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska selkeästi tämä miten lankapuhelin aikana selvittiin aina välillä nousee esille, niin minä selitän miten se onnistui.

Se onnistui hyvin. Ensinnäkin siihen pystyi soittamaan vaikka sata kertaa, eikä siinä ollut mitään hävettävää, koska ihmiset vastasivat siihen aina ekalla kerralla, jos olivat kotona. Joten vaikka se soi sata kertaa, kun kukaan ei ollut kotona se ei ollut ongelma, koska kukaan ei kuullut tai nähnyt niitä yrityksiä. Jos perheessä oli muita, he vastasivat ja tälle henkilölle sanottiin, että sano henkilölle, että,soittaa takaisin kun tulee kotiin. Se taas oli noloa kaikille, jos tuli esille, että oltiin jätetty soittopyynti, ja hänelle se oli välitetty, eikä hän reagoinut siihen tai noloa sille joka oli vastaanottanut sen soittopyynnin, eikä kertonut sitä.

Jos olit suihkussa, se henkilö joka yritti soittaa aina soitti toisen kerran ja jos ei soittanut ajateltiin e

Erittäin hyvä pointti!

Nro 258: Kommenttisia luettuani puoleen väliin asti meinasin kirjoittaa. "AAMEN!!! Näin se juuri oli". Mutta sitten tuohon loppuun en olekaan samaa mieltä. Silloin lankapuhelinten aikaan ei ollut vaihtoehtoja. Tai no oli kirje, jonka perille meno kesti päiviä, tai sitten piti mennä itse ovikelloa soittamaan. Nykyisin on vaihtoehto eli ne viestit. En tarkoita, että kaikki asiat pitäisi kommunikoida vain viestillä, mutta miksi joillekin on niin kertakaikkiaan vaikea ajatus laittaa viestiä" Moikka, olisi tällaista asiaa, voinko soittaa?" Tai vaihtoehtoisesti viestissä kysyä, voisiko toinen soittaa vaikka illalla. Kauheesti ollaan olevinaan ystäviä, keskustellaan kaikenlaisesta syvällisestä, tiedetään toisen aikataulut suunnilleen minuutin tarkkuudella, mutta noin yksinkertaisen viestin laittaminen on aivan liikaa vaadittu. 

Nro 240: Sulla oli ihan hyviä pointteja. Kuten esimerkiksi tämä: "Minä jotenkin lähden ajatuksesta, että jos se on tärkeää hänelle, se on tärkeää minulle, koska hän sen jonkun takia soittaa. Minä en voi määritellä onko se hänen lemmikin kuolema tärkeää vai ei, vaikka minä en ehkä sitä lemmikkiä ole edes ehtinyt näkemään." Sun ja mun erona on kuitenkin se, että sinä vastaat heti puhelimeen tai ainakin soitat takaisin välittömästi, kun pystyt. Mikään muu sulle ei elämässä ole tärkeämpää kuin ystäväsi soitto. Sinulle ei ole merkitystä, haluaako hän vain kysyä, lähtisitkö lauantaina leffaan,  vai kertoa lemmikkinsä kuolemasta. Mulle taas tällä tiedolla on merkitystä. Se leffaan kyselypuhelu kestää korkeintaan 3 minuuttia. Koska vastaushan on kyllä tai ei ja sen mukaan sovitaan, missä nähdään ja moneltako. "Moikka, nähdään silloin". Jos taas on kyse lemmikin kuolemasta ,mä en hoida sellaista puhelua muutamassa minuutissa. Enkä myöskään siten, että mun pitää siinä samalla tehdä jotain muuta. Tai keskittyä johonkin muuhun. On siis sille soittajallekin parempi, että puhutaan puhelimessa sitten, kun puheluun on kunnolla aikaa eikä ole mitään muita häiriötekijöitä ympärillä. Ettei mun tarvitse lemmikin menettäneelle sanoa 5 minuutin puhelun jälkeen, että sori, mutta nyt mun pitää lopettaa. Ymmärrätkö pointin?



"Sinä näytät osaavan arvoida sekä tärkeysasteen ja ajan mitä joku vaatii. Hienoa sinulle."



Kun on kyse ystävistäni, niin kyllä, minä osaan. Tuossa tämän kommenttini alussa jo vähän selvensinkin asiaa. Mulla on yksi ystävä, joka lemmikin menettäessään puhuu siitä tietenkin ensin puolisonsa sekä aikuisten lastensa (joille siis lemmikki oli myös rakas) kanssa. Mä olen sitten vain heistä seuraava ihminen, jolle siitä puhuu. Mutta mulla on toinen ystävä, joka on sinkku. Lapsetkin jo aikuisia ja kiireisiä omissa elämissään. Kun hänen lemmikkinsä kuoli, hän oli kotonaan yksin asian kanssa. Ei ollut puolisoa, jonka kanssa jakaa surua. Onko mulla siis jotenkin outo ajatusmaailma, kun mä pidän itsestäänselvänä, että tämän jälkimmäisen ystäväni kanssa lemmikin kuolemasta puhuttiin pidempään kuin tämän ensimmäisen kanssa? 



"Mutta sinä lähdet täysin omista lähtökohdista ja tarpeista ja herää kysymys, että voiko tuota kutsua enää ystävyydeksi vai alkaako se olla jo jotain muuta, kun arvioit mikä on minkäkin arvoista ja vastaamisen arvoista vain sinulle."

Totta, minä lähden täysin omista lähtökohdistani ja omista tarpeistani, mutta niin tekevät myös ystäväni. Mun ystäväni eivät oleta, että voisin vastata ihan milloin tahansa, mutta en minäkään oleta, että he voisivat vastata. Meille sopii viestittely juuri sen vuoksi, että voi laittaa viestin ja toinen vastaa sitten, kun ehtii, voi ja jaksaa. Onneksi mulla on ystävät, jotka ovat näissä asioissa  samoilla linjoilla mun kanssani. Ei tarvitse miettiä, ollaanko ystäviä vai eikö olla, kun toi toinen ei nyt teekään niinkuin mä haluaisin sen tekevän.