Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Kun nykyään ei enää ole näitä pitkiä työuria, vaan pätkätöitä ja osa-aikaisia ja alaa vaihdetaan ja muuta, niin eikö eläkeiän nosto vain pidennä sitä lopun työttömyysjaksoa?

Eli kun työt lähtee kuitenkin alta muutaman vuoden välein, niin noni 55 vuotiaana, sinua ei enää palkata mihinkään ja odota vain entistä pidempään työttömänä sitä eläkettä?

Takuueläkekin on suurempi kuin työttömän peruspäiväraha. Työkyvyttömiäkään ei kannata päästää työkyvyttömyyseläkkeelle vaan pitää työttöminä. Ketjussa oli jossain linkattu se Vantaan Sanomien artikkeli ja siinäkin mainittiin se, että työttöminä on paljon sellaisia, joiden oikea paikka olisi jo eläkkeellä. 

Vierailija kirjoitti:

Toisaalta, pitääkö elämän tarkoitus olla raataa töissä haudan partaalle saakka? Missä vaiheessa saamme rauhoittua ja nauttia siitä elämisestä?

Minusta eläkeikiä ei pitäisi nostaa. Ne, jotka haluavat jatkaa pidempään, saavat jatkaa, mutta heille, jotka väsyvät, tulisi antaa mahdollisuus väistyä ja antaa paikka nuoremmalle. Ehkä pitäisi olla velvoite palkata uusi työntekijä tilalle, eikä vain jakaa työtehtäviä uudestaan?

Onhan jo nyt kolme eri eläkeikää, josta saa ihan itse valita. On alin eläkeikä, keskimääräinen eläkeikä ja sitten ylin eläkeikä. Mikään ei estä tekemästä töitä vielä ylimmän eläkeiän jälkeenkin, mutta eläkekertymä ei sen jälkeen enää kasva. Mulla alin eläkeikä on 64v 9kk, ylintä en muista, mutta miltei 70v. Jos jatkaisin kokopäivätöissä sinne ylimpään asti, mun eläkkeeni olisi merkittävästi isompi kuin jos jään eläkkeelle heti, kun alin eläkeikä tulee täyteen. Olisi varaa matkustella jne. Mun eläkekertymäni on kuitenkin jo nyt sen verran hyvä, että olen voinut lyhentää työaikaani ja teen vain 3-päiväistä työviikkoa. Ja jään eläkkeelle heti, kun alin eläkeikä tulee täyteen. Olen ehtinyt matkustella elämäni aikana ihan riittävästi. Suhtaudun myös hieman skeptisesti siihen, että tulevaisuudessa kaikki olisi kuten nyt "lupaillaan". On ihan mahdollista, että tuleekin joku eläkekatto vielä ennenkuin mulla tulisi ylin eläkeikä täyteen, joten sitten ottaisi kyllä kunnolla päähän, jos olisi ollut "turhaan" töissä miltei seitsemänkymppiseksi asti. 

Mä aloin jo alkuvuodesta 2023 elää tulevien eläkepäivieni elintasolla, jotta ei sitten kesällä 2026 tule elintasoon mitään romahdusta. Ihan mukavaa elämää elän. Ja tämä siis mahdollisti sen, että voin tehdä vain 3-päiväistä työviikkoa. En ole joutunut luopumaan mistään itselleni tärkeästä. Ainoa "suuri" muutos elämääni on ollut, että olen opetellut syömään aamuisin puuroja. Lapsuudessani puuroa oli kotona aamiaiseksi, kansakoulussa monta kertaa viikossa lounaaksi ja usein kotona vielä illallakin iltapalaksi, joten puurokiintiöni tuli silloin täyteen enkä vuosikymmeniin suostunut laittamaan puuroa suuhuni. Nyt uppoaa taas puurotkin :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini oli erityisluokanopettaja ja sai jäädä vanhuuseläkkeelle jo 55-vuotiaana.

 

Tarkistapas nyt tuo asia äläkä hulluja puhu.  Vanhuuseläke alkoi 65- vuotiaana.  

Tuttavani on myös opettsja, mieheni ikäinen.  Hänellä oli korkeampi eläkeikä,  jotain 63 v 8 kuukautta muistaakseni.  Hän kyllä sitten jäi heti kun aika tuli täyteen.

Älä mumise omiasi, sun tuttava tuskin oli erityisluokanopettaja, tuskin edes luokanopettaja. Opetti varmaan yläkoulussa tai lukiossa? Tosin sielläkin on eläkeikä nykyään jopa 68 v. 

"Yleisin oli perusopetuksen luokanopettajan 60 vuotta, joka perustui valintaan. Perusopetuksen erityisluokanopettajilla on ollut mahdollisuus valita 55 vuoden eläkeikä" 

Lähde: Oaj

Opettajilla on vissiin ollut sama juttu kuin esimerkiksi sairaanhoitajilla. Mä muistan joskus 1980- ja 1990-lukujen taitteesta, että piti päättää (siis jo silloin, vaikka olin vasta kolmekymppinen), valitseeko sen, missä pääsisisin eläkkeelle jo 58-vuotiaana vai jonkun toisen (oisko ollut 63-vuotiaana??). En muista sitä juttua enää kovin tarkasti, mutta sen muistan, että eläkkeeni olisi määräytynyt jotenkin eri tavalla, jos olisin valinnut 58-vuotiaana. Olikohan niin, että silloin eläkkeeni olisi määräytynyt vain työurani ajalta tasaisesti, mutta toisessa vaihtoehdossa oli merkittävä vaikutus 4 viimeisen työvuoden tuloilla. Siihen aikaan hyvin monet eläkeikää lähestyvät tekivät ne 4 vuotta ihan hulluna töitä. Ylitöitä ja ylimääräistä keikkaa niin paljon kuin vain ikinä jaksoivat. Tulevaa eläkettään sai siis nostettua ihan merkittävästi niiden viimeisten 4 vuoden aikana. Tuosta valinnasta piti täyttää ja allekirjoittaa silloin joku lomake, jonka sitten työnantaja toimitti jonnekin. En tiedä mihin. Ei kauheesti asia kiinnostanut vielä siinä iässä. En siis valinnut sitä 58 vuoden ikää, koska se olisi ollut tulevan eläkkeen kannalta huonompi diili. 

Nro 30: "Hyviä pointteja. Ja voin nyt tuoreen kokemuksen myötä sanoa, että vaikka vanhempi saisi hoitoa muualta, on yhä tavallisempaa että asioiden organisoiminen ja huolehtiminen jäävät omaisten niskoille. 

 

Olen nähnyt niin paljon katkeria lapsia ja lapsenlapsia jotka on puoliksi pakotettu hoitamaan vanhuksiaan, etten purematta niele väitettä että se olisi jossain muussa kulttuurissa jotenkin erityisen ihanaa. Tuntuu että tässä vedotaan entiseen elämään, kun ihmiset eivät eläneet niin vanhoiksi ja yleensäkin osallistuivat kuitenkin vielä kodin askareisiin niin pitkään kuin pystyivät. Se on ihan eri asia kuin hoitaa jossain määrin liikuntakyvytöntä monisairasta vanhusta ympäri vuorokauden, omien töiden ja lasten ohessa. "

Näinhän se on. Mä sairastuin nivelreumaan 34-vuotiaana (diagnoosin sain vuotta myöhemmin) ja vaikka sairaus on - onnekseni - mulla edennyt hitaasti, se on kuitenkin edennyt. Vielä 15 vuotta sitten, kun vanhempani olivat 80- ja 82-vuotiaita, mä olisin pystynyt heidät ihan hoitamaankin. Sairaanhoitajan koulutus taustalla, joten olisin voinut tehdä monet sellaisetkin asiat itse, mihin olisi tarvittu kotisairaanhoitoa. Mutta en mä enää moneen vuoteen ole pystynyt ja vanhempani alkoivat tarvita sellaista hoitamista vasta noin vuosi sitten. Oli melkoista vääntämistä saada vanhempani hyväksymään ulkopuolinen apu (ensi siivoojat kotiin ja sen jälkeen kotihoito), kun olisivat halunneet, että mä hoidan, Kun kerran on sairaanhoitajan koulutuskin. 

Tulevaisuudessa vanhuuseläkkeelle päästään vasta 70-vuotiaina, joten siinä on monella tekemistä, jos pitäisi hoitaa ne vanhuksensakin vielä. 

Vierailija kirjoitti:

Minkähän takia Suomessa on jopa vastenmielistä pitää huolta vanhemmistaan kun vanhenevat vaikka joissain maissa on itsestään selvää että otetaan vanhus jopa saman katon alle. Olemmeko jotenkin kylmiä ihmisiä? Tietysti eri asia silloin jos vanhemmat kohdelleet huonosti. 

Mä nyt nostan tässäkin aihetta koskevassa ketjussa esiin sen, että huolehtia on eri asia kuin hoitaa. Huolehtimista on esimerkiksi se, että hankkii vanhemmilleen ulkopuolista apua, jos nämä ovat itse kykenemättömiä sellaista hankkimaan. Huolehtimista on myös se, että selvittää, mistä erilaisia apuvälineitä olisi saatavilla. Tai vaikka se, että huolehtii vanhempansa pankkiasioista tms. Hoitamista taas on se, etät laittaa vanhemmilleen ruokaa ja tarvittaessa syöttää, nostaa aamulla sängystä ylös, vie aamupesuille, vaihtaa päivävaatteet päälle ja vastaavasti illalla taas laittaa nukkumaan. Vie päivän mittaan vessaan ja/tai vaihtaa vaipat. Pesee vanhuksen hampaat tai hammasproteesit, leikkaa kynnet, rasvaa ihon jne. Viie 1-2 kertaa viikossa suihkuun ellei ole täysin vuodepotilas ja jos on, tekee vuodepesut. Muistisairaan kohdalla estää vanhusta lähtemästä omille teilleen tai jättämästä hellanlevyä päälle yms. 

On ihan eri asia olla apuna 1-2 kertaa kuukaudessa tai edes kerran viikossa kuin olla paikanpäällä 24 tuntia vuorokaudessa viikon jokaisena päivänä siten, ettei pysty käymään edes töissä.