Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Paljonko luulet vanhusten hoivakodeissa tehtävän kirjauksia? Ei se mikään sairaala ole. 

 

Ota selvää ennen kuin tulet tänne pätemään. Vanhustyössä kirjataan ihan kaikki: onko nukkunut vai valvonut, onko virtsannut, ulostanut, millainen mieliala, onko kipuja, onko saanut kipuihin lääkettä, onko osallistunut aktiviteetteihin, onko ulkoillut, miten haava on hoidettu, onko syönyt ja juonut, mitä lääkäri on määrännyt lääkkeeiksi, mikä on lääkärin mp voinnista, onko omaiseen oltu yhteydessä ym. Lähes kaikki asukkaan tekemiset ja tekemättä jättämiset kirjataan. Sekin, mitä teki itse ja mihin tarvitsi apua ja minkä verran, onko omatoiminen, yhden vai kahden autettava.

 

Mä en tule tänne pätemään mitään, mutta kysynpä vaan, että miksi kukaan hoonosoomihoitaja ei sitten koskaan lukenut niitä kirjauksia? Soitin äitini asioissa ihan jokainen päivä, kun oli vähän aikaa hoivakodissa, mutta ainoa, mitä sain vastaukseksi oli se, että äiti oli nähty siellä. Ihan hieno juttu tottakai sekin, kun oli kyse muistisairaasta karkailevasta vanhuksesta. Ikävämpää olisi ollut, jos kukaan ei olisi edes nähnyt äitiäni siellä. Kun kehotin hoonosoomi-hoitajaa katsomaa tietojärjestäelmästä, oliko äiti syönyt, ottanut lääkkeensä tms, eivät osanneet vastata mujlle yhtään mitään. Kehotttivat vaan soittamaan sitten, kun äidin "omahoitaja" on paikalla. Kun kysyin, milloin on paikalla, eivät tienneet. En tiedä, oliko niitä kirjauksia vai ei, mutta ainakaan puhelimeen vastanneet hoitajat eivät joko tienneet, oliko niitä vai ei, tai sitten eivät ymmärtäneet lukemaansa. Olihan se aika turhauttavaa ja kun ei äiti sitten siellä hoiivakodin kriisipaikallakaan ilmeisesti sitten syönyt, juonut eikä ottanut lääkkeitäåän, siirsivät sieltä taas päivystykseen, josta mä kävin hakemassa äidin kotiin. 94 v rollaattorin kanssa liikkuva  isänikin osasi kertoa, onko nähnyt äidin kotona vai ei. Osasi kertoa, onko äiti syönyt tai juonut. Tai ottanut lääkkeensä. Tai kuinka monta kuukautta sitten äiti on viimeksi suostunut suihkuun. Ei niistä kirjauksista kuitenkaan ole mitään hyötyä, jos vain yksi kymmenestä hoitajasta ymmärtää, mitä on kirjattu. Tai sitten käy juuri niinkuin yleensä käykin, että se ainoa suomea kunnolla osaava tekee kaikkien muidenkin hoitajien puolesta kirjaukset. 

Ymmärrän ihan hyvin vanhustyön ongelmat ja sen, ettei ne hoitajat ole syyllisiä siihen, että tilanne on mikä on. Vanhukset ei noin muutenkaan ole nyky-yhteiskunnassa  kovin arvotettuja. Pikemminkin vain rasite. Ärsyttäviä hitaita kaupan kassajonossa lompakkojaan kaivavia, kun meillä nuoremmilla olisi jo niin hiton kiire päästä eteenpäåin. Tientukkeitahan vaan vanhukset jokapaikassa on. Ja anteeksi nyt vaan kun sanon, nimenomaan suuret ikäluokat työnsivät omat vanhuksensa vanhainkoteihin. Niisäs käytiin vierailemassa äitinepäivänä/isänpäivänä ja ehkä joulunakin. "Loin des yeux loin du cœur" Poissa silmistä, possa sydämestä. Kuinka moni tämän päivän 30-40-vuotias on ikinä koskaan auttanut mumminsa tai ukkinsa vessaan tai vaihtanut tälle vaipat tai vienyt edes saunaan? Nyt suuret ikäluokat ovat tajunneet, että se, mitä he aikoinaan teki omille vanhemmilleen, tapoahtuu heille itselleen: yhteiskunta hoitaa niillä resursseilla, mitä yhteiskunnalla tällä hetkellä on. 

Lähestyn itse eläkeikää, mutta mua ihan sikana ärsyttää se, että "kun me ollaan aina tehty töitä ja veromme maksettu". Noh, hoiditteko työnne ohella vanhuksennekin vai pistittekö yhteiskunnan hoiviin? Ja kuinka paljon maksoitte siitä hoivasta?

Nro 355: "Ihan sama millä kielellä se peräänkatsoja toimii. Kunhan homma hoituu. "

No kun ei niitä peräänkatsojia ole tarpeeksi. Ei yhtään millään kielellä. Suomi ei ole ulkomaalaisten keskuudessa top 5 maan joukossa vaan jos vain on mahdollista päästä Yhdysvaltoihin, Australiaan, Saksaan, Englantiin, Norjaan tai vaikka edes Ruotsiin, niin ulkomaalaiset hoitajat menevät mieluummin niihin maihin kuin tulevat Suomeen. Ja moni Suomeenkin tullut hoitaja päivittää koulutuksensa täällä riittävälle tasolle ja jatkaa sitten Suomesta matkaa jonnekin muualle. Tai jos opiskeleekin Suomessa vaikka sairaanhoitajaksi, sitten haluaa työskennellä sairaanhoidossa eikä vanhustenhuollossa. Vanhustenhuolto alkaa olla Suomessa viimeinen paikka, mihin kukaan haluaa töihin. 

Vierailija kirjoitti:

Itse en näe ongelmaa millä kielellä dementikkoja hoidetaan, kunhan ne vanhukset ovat pois sairaalaosastoilta. Luin, että esim. Syöpähoitoja ei boida antaa niin paljon kuin on tarvetta, koska dementikot jumittavat syöpäosastojenkin vuodeosastoilla, koska muuta paikkaa ei ole. Ei perkele voida olla loputtomiin vanhusten kiristettävänä.

Useimmiten sairaaloissa on sellaisia vanhuksia, jotka asuvat kotonaan, mutta ovat liian huonokuntoisia pärjätäkseen enää kotona edes kotihoidon turvin. Ihan tavallinen tarina on, että muistisairas vanhus kaatuu kotona, kotihoito sinne tullessaan löytää sekavan ja huonokuntoisen vanhuksen, soittaaa 112:een, vanhus toimitetaan päivystykseen ja sieltä sitten - koska hoivakotipaikkoja ei ole tarpeeksi - osastolle. Parin päivän päästä vanhus tuikataan Kela-taksiin ja laitetaan takaisin kotiin. Menee päivä tai kaksi ja kotihoidon työntekijä on taas samassa tilanteessa ja taas vanhus päätyy bumerangina päivystykseen. Kaverin äidillä vasta kahdeksannen tällaisen "keikan" jälkeen löytyi paikka hoivakodista. Päivystys ja sairaalan vuodeosasto ei yleensä ole näille vanhuksille oikea paikka, mutta koska kotihoitaja ei voi jättää vanhusta yksin kotiinkaan, ei ole muuta vaihtoehtoa. Lasten kohdalla meillä on sosiaalityön kriisipäivystys eli lapsi voidaan vaikka keskellä yötä hakea kotoaan ja toimittaa jonnekin turvaan, mutta vanhuksille tällaista ei ole. Ja tarkoitan nyt vanhuksia, jotka eivät tarvitse sairaanhoitoa vaan ainoastaan jonkun vähän auttamaan (esimerkiksi vessaan tai syömään) ja pitämään silmällä. 

En ole tehnyt enkä aiokaan tehdä. Omat vanhempani jo neljännesvuosisata sitten kysyivät siskoltani ja multa, onko heillä kotonaan jotain sellaista esinettä, jonka siskoni tai minä ehdottomasti haluaisimme perinnöksi. Siskoni mainitsi isoisän aikoinaan takoman kynttilänjalan ja minä isäni nuorena miehenä maalaaman taulun. Noh, me saatiin ne esineet sitten samantien eikä vasta perintönä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ainakaan siinä hoitokodissa ( Attendo ) kukaan auttanut potilaita syömisessä. Ruuat vietiin eteen ja jos potilas

ei osannut  syödä, vietiin puolen tunnin päästä pois. Hoitajille oli tärkeämpää  juoruta keskenään jossain kansliassa....

Eli potilaat tapettiin nälkään siellä......

Jos esim eläimet tap ettaisiin hitaasti nälkään, olisi iso lauma ihmisiä huutamassa ja vaatimassa eläimille parempia oloja. Vanhus on alhaisemmalla tasoilla kuin eläin tässä maassa, heidät saa vaikka tap paa nälkään ja tämä ei kiinnosta valtaosaa ihmisistä. Muistisairas vanhus on avuttomampi kuin pieni lapsi, mutta ei herätä samanlaista sympatiaa

Sille eläimelle annetaankin lopetuspiikki, jos se ei enää kykene syömään. Muussa tapauksessa syyllistyy eläinsuojelurikokseen. Mutta olet oikeassa siinä, että eläimillä on paremmat oikeudet kuin vanhuksilla.

On kai jotenkin luonnollista, että ihminen ei kovin mielellään ajattele omaa vanhuuttaan. Se on asia, joka mieluiten torjutaan ajatuksista kokonaan. Jopa vanhuuseläkkeelle siirtyneissäkin on paljon sellaisia, jotka eivät halua vielä lainkaan ajatella, miten 10-20 vuoden päästä pärjäävät.  Vasta sitten, kun joku rakas ja läheinen omainen on vanha ja tarvitsee hoitoa ja hoivaa, koko asia tulee ajankohtaiseksi. Vasta sitten huomataan epäkohdat ja ollaan tyytymättömiä ja joskus kiukkuisiakin siitä, ettei läheisen hoito olekaan kuten satukirjoissa. Tähän vielä lisään sen, että vanhustenhoidosta on jo vuosikausia kirjoitettu paljon mediassa. On ollut ajankohtaisohjelmia telkkarissa. On ollut vanhustyön ja geriatrian asiantuntijoiden haastatteluja jne. Kuinka moni, jolle asia ei ole lainkaan ajankohtainen, lukee ja seuraa näitä? En minäkään seuraa jääkiekkoa. Hyppään yli kaikki uutiset ja keskustelut, joissa puhutaan jäåäkiekosta. Tilanne olisi varmasti ihan toinen, jos joku läheiseni pelaisi jääkiekkoa. Pointtini tässä on, että ei ihmisiä kiinnosta sellaiset asiat, jotka eivät - ainakaan vielä - liity millään tavalla heidän omaan elämäänsä.