Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen orava :)

Joskus sanottiin, että joku on susi lampaan vaatteissa. Mutta mä olen orava lampaan vaatteissa :D

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tehnyt hoitotyötä yli 15v. Hoivakodeissa ja kotihoidossa.

Ainahan tuo on tuollaista ollut.

Paitsi kielitaidottomia hoitajia oli huomattavasti vähemmän. Tämä on oikeasti ongelma ja vaarantaa potilasturvallisuuden. Jotkut ei osaa ihan kunnolla edes englantia.

 

Hoitajia on joka lähtöön. Toiset tekevät työnsä tunnollisesti, jotkut liiankin. Toiset tekevät napakasti työt ja auttavat muitakin ja jotkut sitten tekee vain minimin ja senkin mahdollisimman nopeasti ja sitten istutaan tauolla. Kukaan ei tätä valvo eikä ketään kiinnosta. Paitsi niitä muita työntekijöitä, jotka näiden lusmureiden jälkiä joutuu korjailemaan.

 

Virikkeistä ja ulkoilusta jauhetaan aina. Mutta ihan tosijuttu on, että ei niitä vanhuksia enää kiinnosta. Toki on poikkeuksia ja sitten sitä aikaa pitää keskittää heihin.

Kotona asuu todella huonokuntoista, todella muistisairasta porukkaa. Mitähän se sitten on hoivakodissa. Ei he ole siinä kunnossa, että pystyvät, jaksavat tai haluavat ulkoilla tai lauleskella tai maalata vesiväreillä. He haluavat nukkua, levätä sängyssä, ehkä kuunnella radiota. Joku tykkää pienestä juttuhetkestä tai päivän uutisten lukemisesta.

Pitkälle edenneen muistisairaan hoito on raskasta. Fyysisesti, että psyykkisesti. He

sotkevat eritteillä, meluavat, yrittävät karata, saattavat olla aggressiivisia, kertovat ja kysyvät samoja asioita toistuvasti jopa minuutin välein. On ihan ymmärrettävää, ettei hoitajilla enää riitä jaksaminen istua seurustelemassa. Harva joka ei tee hoitotyötä tajuu, ettei ne hoivakodin mummot ja papat ole mukavia rupattelevia ikäihmisiä. Muistisairaanhoito voi olla todella kuluttavaa.

Hyvä perushoito pitäisi kuulua kaikille. Kunnon pesut. Vaipanvaihto aina tarpeen mukaan, asentohoito vuoteessa. Istumaan nostaminen potilaan voimavarojen mukaan. Saa levätä, ei ole pakko nousta syömään. Mielekäs ravitsemus. Saa syödä sen verran kuin maistuu ja sitä mikä maistuu. Usein ruokahalua ei enää ole ja pakkosyöttäminen on vastenmielistä. Turvallinen olo. Hoitajalla olisi aikaa vaikka lukea se lehti asiakkaalle hoitotoimien jälkeen.

Saattohoitoon pitäisi aina kuulua tarkempi valvonta ja läsnäolo. Ei toteudu kotona eikä laitoksessa.

Defibrilaattorin puute oli toimittajalta ihan turha maininta. Kohun hakemista. Luulisi sairaanhoitajan ymmärtävän, ettei sellaisen käytöstä vahuksille ole kuin haittaa ja ehkä enemmän kärsimystä. 

Pitkälti samaa mieltä. Olin itse kasarin lopussa vuoden verran vanhainkodissa töissä. Sitä ennnen kotisairaanhoitajana yhden kesän.  Siihen aikaan kotihoito ja kotisairaanhoito oli käytettävissä vain arkisin klo 7:30 - 15:30. Useimmilla kuitenkin oli joko puoliso tai joku muu omainen, joka pystyi ainakin ilta- ja viikonloppukäynnit hoitamaan.  Jos vanhus tarvitsi iltaisin, öisin tai viikonloppuisin em palveluita, niin sai melko lyhyen odottamisen jälkeen paikan vanhainkodista. Vanhainkodissa järjestettiin vaikka mitä virikkeitä ja myös ulkoilua. Vanhukset olivat siis varsin hyväkuntoisia vanhainkotiin tullessaan. Intervalliosastollakin oli vain yksi sairaalasänky, joka oli tarkoitettu sairaalasta esimerkiksi lonkkamurtuman takia sinne saapuville. Muilla asukkailla oli tavalliset sängyt, joissa ei sen paremmin nostotoimintoa kuin laitojakaan. Talon fyssari kävi kuntouttamassa sitä lonkkamurtuman saanutta ja joko vanhus sitten kuntoutui siitä kotiin tai ainakin jonnekin  joko tähän tai johonkin muuhun vanhainkotiin tai jos ei kuntoutunut, niin seuraava paikka oli terveyskeskuksen vuodeosasto. Kun vanhus meni vanhainkodissa niin huonoon kuntoon, että olisi sairaalasängynkin jo tarvinnut, siirrettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle. 

Muistan, kun käytiin aikoinaan excursiolla Pitäjänmäellä sijaitsevassa yksityisessa vanhainkodissa. Siellä oli ihan hulppeat puitteet. Yhteisissä tiloissa rokokoo-huonekalut. Kysyin, eikä nuo ole ongelma sitten,kun vanhus alkaa pissailla housuun tai vaippa vuotaa. Vanhainkodin johtaja vähän alentuvasti naurahti ja sanoi, että siinä vaiheessa vanhus siirtyy täältä jonnekin muualle. 

Joka ainoa niistä vanhuksista, jotka kasarin lopulla oli siellä vanhainkodissa, olisi tänä päivänä kotona. Myös se lonkkamurtumasta toipuva. Sattuneesta syystä on tullut viime vuosina seurattua erilaisten palvelutalojen ja hoivakotien mainontaa ja miettinyt, että ovat jääneet mainonnassaan 1980-luvun vanhainkotitasolle. Siis aikaan, jolloin laitoshoitoon siirtyvät vanhukset olivat vielä varsin hyväkuntoisia. Siinäkin vanhainkodissa oli kahvila, uima-allasosasto, saunat, mukava piha pöytineen ja tuoleineen jne. Ovet olivat päiväsaikaan auki ja vanhukset saivat vapaasti käydä vaikka lähellä olevassa pienessä kauppakeskuksessa. Pahasti muistisairaita ei ollut kuin muutama koko talossa. Eikä aggressiivisia, koska heidät lähetettiin nopeasti psykogeriatriselle osastolle sairaalaan. 

Toisaalta on myös hyvä muistaa, että kasarilla esimerkiksi moni syöpä oli käytännössä kuolemantuomio. Lääketiede on kehittynyt ihan älyttömästi viimeisen 40 vuoden aikana. Mikä sinänsä tottakai on ihan hyvä juttu. Nykyisin ihmisiä pystytään hoitamaan paljon paremmin (jo alkavaa dementiaa sairastaneelle äidillenikin tehtiin päälle 90-vuotiaana Meilahden sairaalassa sydämen pallolaajennus)  ja sen vuoksi meillä on hyvin erilaista apua tarvitsevia vanhuksia yhä enemmän. Ja tulee olemaan. 

Lisään tähän kommenttiini vielä tuosta saattohoidosta ja että se ei onnistuisi kotona. Kyllä se voi joskus onnistua. Mun äidilleni joku Peijaksen päivystyksen lääkäri teki lopulta saattohoitopäätöksen ja koska isäni oli luvannut äidille, että tämä saa olla loppuun asti kotona, niin järjestyi kotisairaala. Siis ihan Vantaa-Kerava hyvinvointialueelta eikä yksityiseltä. Ehkä asiaan vaikutti se, että mä asun naapurissa ja olen aiemmalta ammatiltani sairaanhoitaja. Mutta äitini sai toiveidensa mukaisesti nukahtaa ikiuneen omassa kodissaan ja omassa sängyssään.  Vieläpä kauniina toukokuun aamuna, kun aurinko paistoi ja ulkona valkovuokot kukki. 

Vaikka ne äidin vikat vuodet olikin mulle raskaita ja isäni jääräpäisesti vastusti kaikkea kotiapua, mitä yritin ehdottaa heidän elämänsä helpottamiseksi, olen silti nyt jälkikäteen tyytyväinen, että jaksoin. Vaikka se veikin mun oman terveyteni. Siskoni ei osallistunut äidistä huolehtimiseen, joten nyt sitten isästä huolehtiminen jäi siskoni harteille. Siskoni on jo nyt turhautunut, mutta myös sanonut, että hän ei todellakaan aio päivystää 24/7 kotona ja jos isälle ei ala ulkopuolinen apu kelpaamaan, niin sitten laitospaikka. Pitääkin muuten laittaa toi IS:n artikkeli linkkinä siskolleni. 

Vierailija kirjoitti:

Itse olen tehnyt hoitotyötä yli 15v. Hoivakodeissa ja kotihoidossa.

Ainahan tuo on tuollaista ollut.

Paitsi kielitaidottomia hoitajia oli huomattavasti vähemmän. Tämä on oikeasti ongelma ja vaarantaa potilasturvallisuuden. Jotkut ei osaa ihan kunnolla edes englantia.

 

Hoitajia on joka lähtöön. Toiset tekevät työnsä tunnollisesti, jotkut liiankin. Toiset tekevät napakasti työt ja auttavat muitakin ja jotkut sitten tekee vain minimin ja senkin mahdollisimman nopeasti ja sitten istutaan tauolla. Kukaan ei tätä valvo eikä ketään kiinnosta. Paitsi niitä muita työntekijöitä, jotka näiden lusmureiden jälkiä joutuu korjailemaan.

 

Virikkeistä ja ulkoilusta jauhetaan aina. Mutta ihan tosijuttu on, että ei niitä vanhuksia enää kiinnosta. Toki on poikkeuksia ja sitten sitä aikaa pitää keskittää heihin.

Kotona asuu todella huonokuntoista, todella muistisairasta porukkaa. Mitähän se sitten on hoivakodissa. Ei he ole siinä kunnossa, että pystyvät, jaksavat tai haluavat ulkoilla tai lauleskella tai maalata vesiväreillä. He haluavat nukkua, levätä sängyssä, ehkä kuunnella radiota. Joku tykkää pienestä juttuhetkestä tai päivän uutisten lukemisesta.

Pitkälle edenneen muistisairaan hoito on raskasta. Fyysisesti, että psyykkisesti. He

sotkevat eritteillä, meluavat, yrittävät karata, saattavat olla aggressiivisia, kertovat ja kysyvät samoja asioita toistuvasti jopa minuutin välein. On ihan ymmärrettävää, ettei hoitajilla enää riitä jaksaminen istua seurustelemassa. Harva joka ei tee hoitotyötä tajuu, ettei ne hoivakodin mummot ja papat ole mukavia rupattelevia ikäihmisiä. Muistisairaanhoito voi olla todella kuluttavaa.

Hyvä perushoito pitäisi kuulua kaikille. Kunnon pesut. Vaipanvaihto aina tarpeen mukaan, asentohoito vuoteessa. Istumaan nostaminen potilaan voimavarojen mukaan. Saa levätä, ei ole pakko nousta syömään. Mielekäs ravitsemus. Saa syödä sen verran kuin maistuu ja sitä mikä maistuu. Usein ruokahalua ei enää ole ja pakkosyöttäminen on vastenmielistä. Turvallinen olo. Hoitajalla olisi aikaa vaikka lukea se lehti asiakkaalle hoitotoimien jälkeen.

Saattohoitoon pitäisi aina kuulua tarkempi valvonta ja läsnäolo. Ei toteudu kotona eikä laitoksessa.

Defibrilaattorin puute oli toimittajalta ihan turha maininta. Kohun hakemista. Luulisi sairaanhoitajan ymmärtävän, ettei sellaisen käytöstä vahuksille ole kuin haittaa ja ehkä enemmän kärsimystä. 

Pitkälti samaa mieltä. Olin itse kasarin lopussa vuoden verran vanhainkodissa töissä. Sitä ennnen kotisairaanhoitajana yhden kesän.  Siihen aikaan kotihoito ja kotisairaanhoito oli käytettävissä vain arkisin klo 7:30 - 15:30. Useimmilla kuitenkin oli joko puoliso tai joku muu omainen, joka pystyi ainakin ilta- ja viikonloppukäynnit hoitamaan.  Jos vanhus tarvitsi iltaisin, öisin tai viikonloppuisin em palveluita, niin sai melko lyhyen odottamisen jälkeen paikan vanhainkodista. Vanhainkodissa järjestettiin vaikka mitä virikkeitä ja myös ulkoilua. Vanhukset olivat siis varsin hyväkuntoisia vanhainkotiin tullessaan. Intervalliosastollakin oli vain yksi sairaalasänky, joka oli tarkoitettu sairaalasta esimerkiksi lonkkamurtuman takia sinne saapuville. Muilla asukkailla oli tavalliset sängyt, joissa ei sen paremmin nostotoimintoa kuin laitojakaan. Talon fyssari kävi kuntouttamassa sitä lonkkamurtuman saanutta ja joko vanhus sitten kuntoutui siitä kotiin tai ainakin jonnekin  joko tähän tai johonkin muuhun vanhainkotiin tai jos ei kuntoutunut, niin seuraava paikka oli terveyskeskuksen vuodeosasto. Kun vanhus meni vanhainkodissa niin huonoon kuntoon, että olisi sairaalasängynkin jo tarvinnut, siirrettiin terveyskeskuksen vuodeosastolle. 

Muistan, kun käytiin aikoinaan excursiolla Pitäjänmäellä sijaitsevassa yksityisessa vanhainkodissa. Siellä oli ihan hulppeat puitteet. Yhteisissä tiloissa rokokoo-huonekalut. Kysyin, eikä nuo ole ongelma sitten,kun vanhus alkaa pissailla housuun tai vaippa vuotaa. Vanhainkodin johtaja vähän alentuvasti naurahti ja sanoi, että siinä vaiheessa vanhus siirtyy täältä jonnekin muualle. 

Joka ainoa niistä vanhuksista, jotka kasarin lopulla oli siellä vanhainkodissa, olisi tänä päivänä kotona. Myös se lonkkamurtumasta toipuva. Sattuneesta syystä on tullut viime vuosina seurattua erilaisten palvelutalojen ja hoivakotien mainontaa ja miettinyt, että ovat jääneet mainonnassaan 1980-luvun vanhainkotitasolle. Siis aikaan, jolloin laitoshoitoon siirtyvät vanhukset olivat vielä varsin hyväkuntoisia. Siinäkin vanhainkodissa oli kahvila, uima-allasosasto, saunat, mukava piha pöytineen ja tuoleineen jne. Ovet olivat päiväsaikaan auki ja vanhukset saivat vapaasti käydä vaikka lähellä olevassa pienessä kauppakeskuksessa. Pahasti muistisairaita ei ollut kuin muutama koko talossa. Eikä aggressiivisia, koska heidät lähetettiin nopeasti psykogeriatriselle osastolle sairaalaan. 

Toisaalta on myös hyvä muistaa, että kasarilla esimerkiksi moni syöpä oli käytännössä kuolemantuomio. Lääketiede on kehittynyt ihan älyttömästi viimeisen 40 vuoden aikana. Mikä sinänsä tottakai on ihan hyvä juttu. Nykyisin ihmisiä pystytään hoitamaan paljon paremmin (jo alkavaa dementiaa sairastaneelle äidillenikin tehtiin päälle 90-vuotiaana Meilahden sairaalassa sydämen pallolaajennus)  ja sen vuoksi meillä on hyvin erilaista apua tarvitsevia vanhuksia yhä enemmän. Ja tulee olemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yllättänyt mikään tuossa, mutta järkyttävä juttu. Sanoja ei edes ole oikein. Kuka jättäisi esim. hengenhätää kokevan vauvan huutamaan päivät pitkät yksin sänkyynsä? Niin että ainoa hoito on vaipan vaihto vasta kun tavaraa on jo sänky täynnä, muutama ruokintakerta ja liian harvat pesut. Ei se kuolevan, pelokkaan, sekavan ja kivuliaan vanhuksen makuuttaminen yksin huutamassa eroa tuosta mitenkään. Vauvan kaltoinkohtelu olisi rikos, vanhuksia taas saa laiminlyödä.

Tiesitkö että vanhua voi huutaa tunti tolkulla? Meinasitko että hänen vieressään seisoo koko ajan hoitaja. Kipulääkkeet ei auta ja huuto jatkuu. 

Mitään välimuotoahan ei ole sen välillä että joku on vierellä joka sekunti vs. ketään ei ole vierellä ollenkaan? Ihan turha yrittää vääristellä asioita ja vihjailla ettei mitään voitaisi tehdä muka paremmin.

Voisikohan omaiset tulla joskus istumaan kuolemaa tekevän vierelle...🤔

Toki voisivat, mutta ei se silti poista hoitajien vastuuta. Omaisilla on kuitenkin myös oma elämä, oma työ, omat lapset, joten kyllähän ne vierailut pakostakin jäävät viikonloppuun. Ja jos hoitokoti on kovin kaukana omaisista, ei sinne yksinkertaisesti pääse joka viikonloppu. 

Mutta niillä hoitajilla on siellä muitakin hoidettavia kuin vain se yksi tai muutama kuoleva. Johan tuossa IS:n artikkelissa se toimittaja-sairaanhoitaja kertoi, että olisi halunnut mennä sen kuolevan luokse, mutta kun piti syöttää toista vanhusta. Ja ettei sitä vanhusta voinut syöttää yhtään sen nopeammin, koska olisi pahimmassa tapauksessa tukehtunut siihen ruokaansa.  Ehkä niitä kuolindoulia pitäisikin olla enemmän. Siis niitä, jotka istuvat kuolevan vuoteen vierellä, kun hoitajilla on muitakin hoidettavia ja omaisilla ei ole aikaa tai omaisia ei olekaan.  Eikös Timo T.A. Mikkosen vaimokin opiskellut tällaiseksi kuolindoulaksi?

Vierailija kirjoitti:

Me ei katsota kuin uutiset ja remppaohjelmat. Harmi, kun Kotoisa ja Huvila ja huussi tulee samaan aikaan eri kanavilta.  Kahdet uutiset illassa katsotaan. Tv on meilläkin aika turha. Radio ei ole ollut auki enää kymmeneen vuoteen. Yle-veroa maksetaan kuitenkin. 

Mulla makkarin telkkari on vain tietokoneen kakkosnäyttö. En mä olohuoneen telkkariinkaan ole kanavia virittänyt vaan sielläkin Yle Areenan ja muiden kautta katson itselleni sopivaan aikaan, mitä haluan. On mulla  suoratoistokanavina Netflix ja HBO/MAX myös, mutta siis telkkariohjelmat näen Yle Areenasta, MTV Katsomosta ja Ruutu+:sta. Mullakaan radio ei ole ollut auki ikuisuuksiin, mutta sellainen (paristoillakin toimiva) löytyy keittiöstä.