Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Erikoista kun vanhainkodeissa oli ennen jopa aivan reippaita ja nykyään palvelutaloissa sitten niitä joiden liikkuminen on jo lähes pysähtynyt tai puolisokeita jotka viimeistään lähetetään.
Ei tässä ole mitään erikoista. Kun kasarilla olin ensin kotisairaanhoitajana ja sitten vanhainkodissa töissä, niin kaupungin kotihoito (teki siis siivoukset, ruuanlaitot, kaupassakäynnit yms) sekä kotisairaanhoito (haavahoidot, lääkkeiden jako yms ) oli vain arkisin klo 7:30-15:30. Olin tuosta nuoremmasta lapsestani hoitovapaalla ysärin alussa, kun ensin muutettiin kotihoito ja kotisairaanhoito kaksivuorotyöksi ja sitten kolmivuorotyöksi. Kun kotiin sai palvelut virka-ajan ulkopuolellakin, moni vanhus pärjäsi ihan hyvin kotonaankin näiden palveluiden varassa. Reippaat vanhukset eivät enää tarvinneetkaan laitospaikkaa, koska pärjäsivät hyvin kotonakin.
Tästä aiheesta on palstalla nyt useampikin ketju ja jossain niistä joku kirjoitti, että miksi vanhus ei saisi laitoksessa mennä itse vessaan. Mulla heräsi siitä kysymys, miksi vanhus, joka sekä kykenee että muistaa mennä ajoissa vessaan, on ympärivuorokautisen hoivan laitoksessa? Joku Kookoomuksen poliitikko - taisi olla muuten ihan ministerikin - pari vuotta sitten sanoi, että ympärivuorokautisen hoivan laitoksissa on tällä hetkellä sellaisiakin vanhuksia, jotka sitä hoivaa eivät edes tarvitse vaan pärjäisivät ihan hyvin yhteisöllisessä asumisessakin. Itse tuon poliitikon julkilausuman luettuani ajattelin, että ihan pihalla koko eukko. Mutta ehkä olinkin väärässä ja jossain päin Suomea todellakin ympärivuorokautisen hoivan paikoissa on vanhuksia, jotka pärjäisivät muuallakin. Mulla on viime vuosina ollut tuttavapiirissäni paljonkin tapauksia, joissa vanhus on täysin tillin tallin, osa jo ihan vuodeppotilaita, mutta ympärivuorokautisen hoivan paikoista ei vaan löydy vapaata paikkaa. Kotihoito lähettää ambulanssilla sairaalan päivystykseen, pitävät sairaalassa ehkä pari vuorokautta ja sitten taas vanhus bumerangina takaisin kotiin. Kaksi päivää myöhemmin kotihoito taas soittaa sen lanssin ja sama rumba uudelleen.
Vierailija kirjoitti:
"Lisään vielä tähän... se ysikymppinen puoliso tuskin asuu satojen tai jopa tuhansien kilometrin päässä vanhuksesta."
Seitsemänkymppinen puoliso ilmeisesti syustä tai toisesta asuu?
Okei, sori. Luin ilmeisesti huonosti. Eli sillä ysikymppisellä onkin siis itseään 20 vuotta nuorempi puoliso? Mä jotenkin ajattelin, että se seitsemänkymppinen olisi tämän ysikymppisen lapsi eikä suinkaan puoliso. Mutta tuo on kyllä hyvä pointti. Kun miehet alkaa viiskymppisinä etsiä itselleen nuorta vaimoa, niin ei se vaimo välttämättä rupea miksikään omaishoitajaksi. Nostaa kytkintä siinä vaiheessa, kun ukko on liian vanha. Miehet harvemmin ottavat iseään 20 vuotta vanhemman naisen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entisinä aikoina kun vanhamuori teki kuolemaa niin siinä oli sängyn vieressä koko suku. Nykyään kuoleva saa olla yksin. Edes lomaa ei haluta keskeyttää kun "onhan siellä hoitajat".
Lapset ei tunne vanhempiaan kun ne laitetaan niin hirmu pieninä päiväkotirumbaan. Pikkupiltit on suurimman osan valveillaoloajastaan toisten aikuisten hoivattavina niin eihän siinä omiin vanhempiin sillai kiinny. Isovanhemmat jää etäisiksi. Sitten nuorena ei uskalla enää hankkia omia lapsia, kun on niin kroonisesti ahdistunut ja masentunut että pelkää sen vahingoittavan oman lapsen lapsuutta ja kehitystä.
Entisinä aikoina isovanhemmat hoiti lapsenlapsiaan kun vanhemmat teki raskasta työtä pelloilla. Lapsi kiintyi isovanhempiinsa ja huolehti näistä myös vanhempana. Nykyään sekä lapset että vanhukset nähdään riesana. Vanhuksiin ei ole totuttu ja lapset ahdistaa omien päiväkotitraumojen takia. Jos ei ole lapsena saanut riittävästi hoivaa, syliä ja läheisyyttä, vaan on kokenut olevansa vain yksi stressinaihe lisää isossa populassa, ei osaa nähdä lapsia muina kuin riesana. Jos ei ole lämmintä ja läheistä suhdetta omiin isovanhempiinsa, näkee vanhukset vain ihmis jätteenä.
Kaikilla ei ole varaa ottaa palkatonta vapaata istuakseen kuolevan seurana, vaikka niin haluaisikin.
Ihminen lähtee sen yhden kerran. Jännä että ihmisillä ei riitä aikaa omaisilleen ja sekin pitää "ulkoistaa" jollekin, jolla ei ole tunnesidettä kuolevaan. Vauva-palstailuun kyllä löytyy aikaa?
Ei se kuolema useinkaan tule hetkessä.Saattohoidostakin on ihmisiä otettu pois.Turha sinun arvostella muita.kaikilla on arkensa,kellä millainenkin.
No tämä. Mun äitini eli viikon vielä senkin jälkeen, kun ei pistänyt suuhunsa enää edes vettä. Sanotaan, että ihminen kuolee nestehukkaan noin kolmessa vuorokaudessa, mutta mun äidin sydän pumppasi vielä pidempään. Ja muutenkin kuka jaksaa olla hereillä ja istua vanhuksen vieressä edes sen 72 tuntia? Välillä ihmetyttää nämä "yli-ihmiset", jotka omien sanojensa mukaan jaksaa valvoa vaikka kuinka pitkään tai joilla on kristallipallo, josta voi katsoa, että äiti/isä kuolee ensi viikon perjantaina klo 03:18 ja ovat satavarmasti juuri silloin paikalla eikä vaikkapa vessassa just silloin.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä muistisairaus aiheuttaa jatkuvaa huutamista ja avun tarvetta. Ei kenenkään hoitajan velvollisuus silloin ole 24h vahtia kyseisestä asiakasta... Sama käytäntö toimii sairaalassa ja on täysin normaalia, että sinne ei mennä jona huudon yhteydessä.
No alkaahan niitä selityksiä valua.
Mä olin aikoinaan 3 viikkoa potilaana Meilahden sairaalan verisuonikirurgisella osastolla. Samaan huoneeseen tuotiin yksi vanhus, joka huusi äitiä ja apua ihan koko ajan. Myös öisin. Sillä osastolla oli parikymmentä muutakin potilasta. Osa just hiljattain leikkaussalista tulleita. Potilailla oli vähintään suonensisäinen lääkitys ja nesteytys, monet lisäksi sydänmonitoreissa ja muissa letkuissa ja laitteissa. Paljon siis lääketieteellistä hoitoa tarvitsevia. Ei ollut mitenkään mahdollista, ett joku hoitaja olisi ollut vain tätä yhtä vanhusta varten. Oli neljän hengen huone ja meille kolmelle muulle hoitaja toi korvatulpat, jotta saataisiin itse edes jotenkin levättyä.
Lisään vielä tähän... se ysikymppinen puoliso tuskin asuu satojen tai jopa tuhansien kilometrin päässä vanhuksesta.
Asenteiden muutos on kyllä ihan totta, mutta nämä nyt hoivaa tarvitsevat vanhukset sekä hoivan tarpeeseen lähivuosina tulevat ikäluokat ovat juuri niitä, jotka tämän hyvinvointivaltion rakensivat. Ja sen asennemuutoksen loivat. Maksettiin kiltisti - joskus vähän jupisten - veroja, jotta yhteiskunta huolehtii niin vanhukset, vammaiset kuin sairaatkin. Nyt maksetaan edelleen veroja, mutta niillä verorahoilla ei enää saadakaan sitä, mitä niillä kuviteltiin saatavan. Eikä nämä tämän päivän vanhukset edes suostuisi sellaiseen hoivaan, mitä heidän omilla isovanhemmillaan aikoinaan oli. Siis hetekka miniän keittiön nurkassa ja sitten sai jotain sapuskaa välillä. Ja piti olla miniälle kiitollinen, että ei ihan vaivaistaloonkaan joutunut. Myös vanhukset osaavat vaatia laatua. Ovat koko ikänsä veroja maksaneet, joten olettavat, että nyt on heidän vuoronsa saada verorahoilleen vastinetta.
Mun äiti on jo kohta 2 vuotta ollut Taivaassa ja vaikka isä äidin nimellisesti hoitikin, niin eihän isä liikuntarajoitteidensa vuoksi pystynyt äitiä hoitamaan. Soitti vaan aina mulle, kun äiti lähti karkuteille tai muuten tuli jotain ongelmaa äidin kanssa. Jouduin päivystämään 24/7 ja sen vuoksi jouduin lopettamaan oman reumalääkityksenikin. Sillä seurauksella, että nivelreumani sen parin vuoden aikana eteni niin, että hoidon uudelleen aloittaminenkaan ei enää auta siihen, mikä menetettiin. Terveyteni suhteen paluuta neljän vuoden takaiseen ei enää ole, joten vaikka en ole vielä edes eläkkeellä, niin en mä pysty isää auttamaan samalla tavalla kuin äitiä. Onneksi mulla oli sen verran säästöjä, että pystyin jättäytymään pois työelämästä jo viime syksynä. 0€ kuukausituloilla elelen.
Jos äitini ei olisi ollut mulle niin rakas, en missään tapauksessa olisi uhriutunut ja pilannut omaa terveyttäni. Mutta äiti oli. Ja niin hullulta kuin ehkä kuulostaakin, mä tunnen edelleen - vielä kohta 2 vuotta äidin kuoleman jälkeenkin - äidin läsnäolon. Mulla meni esikoiseni kanssakin välit poikki pariksi vuodeksi, kun en jaksanut enää työelämän, muistisairaan äitini, jäåäräpaisen kaikkea vastustavan isäni ja omien sairauksienikin jälkeen olla vielä hyvä äiti aikuiselle lapselleni. Nyt ollaan taas väleissä, mutta suhde ei ole enää samanlainen kuin mitä oli ennen äitini muistisairautta. Ja kun olen hänen kanssaan jutellut, niin molemmat ovat samaa mieltä siitä, että tuskin koskaan palaavatkaan. Uhriutumisessa voi menettää omat lapsensakin. Olen tottakai surullinen siitä, että näin kävi, mutta...elämä on. Tästä syystä mua ärsyttää nämä "yli-ihmiset", jotka omia vanhempiaan hoivatakseen jaksaa kaiken ja aivan kaiken ja 24/7 vuodesta toiseen. Siinä uhrautumisessa kun voi menettää tosi paljon. Oman terveytensä ja oman lapsensakin.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/