Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyse ei ole roskista. On Marimekkoa, Iittalaa, Kerman Savea, itsetehtyjä liinoja, pöytähopeita, suvussa kulkeneita, kristallilaseja, käsitöitä jne. Kokonaisia astiastoja.

No just. Täyttä krääsää, ja josta muitten pitäisi olla riemuissaan ja ihastuksissaan. Juuri sellaista turhaa, jolla ei lopultakaan ole mitään arvoa. 

Ymmärrän, etteivät kaikki pidä mainituista merkeistä. Ymmärrän senkin ettei tarvita vanhoja pöytäliinoja tai kristallia. Sitä en ymmärrä, ettei haluta yhtään mitään muistoa omasta suvusta. Minusta on arvostettavaa sinänsä, että joku on 100 tai 200 vuotta sitten valmistanut jotakin omin käsin ja että tavara on säilytetty kaikki nämä vuodet. Tällaisista esineitä itseni on vaikea luopua. 

Siinäkin mielessä  vanhan arvostuksen puute on outoa nykynuorisol

Mun vanhempani kysyivät jo neljännesvuosisata sitten, onko heillä jotain sellaista esinettä, jonka minä tai siskoni haluttaisiin heidän kuolemansa jälkeen. Mulla oli yksi isäni nuorena maalaama taulu ja siskollani isoisän (oli aikoinaan seppä) takoma kynttilänjalka. Me saatiin ne samantien. Se taulu on mulla olohuoneen seinällä ja kynttilänjalka on siskollani olohuoneen pöydällä. Yksi esine riittää, ei niitä tarvittse olla kymmeniä tai satoja. Siskoni edemenneen miehen suvussa oli yksi keinutuoli, joka oli kulkenut sukupolvelta otiselle. Sellainen vanhanaikainen, joissa pitkät jalakset. Se oli sitten aikanaan mun siskollani, mutta kun vie ihan älyttömästi tila, niin mä tein vähän remppaa ja se sopi mulle makkariin, kunhan sain luvan maalata sen mustaksi. Siskoni lapsilla ei ole ollut sen kokoisia asuntoja, että niin paljon tilaa vievä huonekalu mahtuisi sinne. Nyt, kun olen itse alkanut muuttaa kotiani helpommin siivottavaksi ja käytännöllisemmäksi, kysyin siskoltani, että ottaako sen keinutuolin nyt 15 vuoden jälkeen takaisin vai voinko sahata ne jalakset pois, jolloin tuoli mahtuisi edelleen mulle. Siskoni poika halusi kuitenkin säilyttää sen entisellään - minkä hyvin ymmärränkin - joten nyt se on sitten tientukkeena mun siskoni kotona. Hänen pojallaan kun ei edelleenkään ole tilaa sille. Ja kohta 70v siskoni tuskailee sen keinutuolin kanssa, mutta hän ei itseasiassa voi sitä edes hävittää, koska ei se ole hänen vaan hänen miehensä suvun eli tällä hetkellä siskoni pojan. Ei siis tarvitse olla kuin yksi ainoa keinutuoli, niin sekin voi aiheuttaa jo päänsärkyä. Puhumattakaan sitten siitä, että niitä säilytykseen tuotuja tavaroita olisi enemmän. On ihan eri asia säilyttää jotain sellaista, mille on itsellä käyttöä, kuin jotain sellaista, jolle käyttöä ei ole vaan joka vie vaan tilaa. 

Sekin on hyvä muistaa, että uusissa asunnoissa on yleensä hyvin vähän kaappitilaa. Hyvä kun saa käyttötavaransa mahtumaan niihin. Asuminen on kallista, neliöt maksavat ja sen vuoksi on epärealistista, että nuoret ostaisivat tai vuokraisivat niin ison asunnon, että siellä on sitten huone tai pari  varastona edesmenneiden sukulaisten tavaroille. Jos ei halua säilyttää suvun tavaroita omassa kodissaan, mutta ei myöskään halua luopua niistä, varaston vuokraaminen on ihan hyvä vaihtoehto. Ja varaston vuokran tietysti maksaa se, joka haluaa, että ne tavara pysyvät suvussa eikä niitä myydä tai  hävitetä. Kun tämä ihminen kuolee, perikunta voi purkaa vuokrasopimuksen ja heivata romut pois. Tai ottaa jotain niistä itselleen, jos vielä haluavat. Tai jos joku perikunnasta haluaa, että tavarat edelleen säilytetään, hän sitten rupeaa maksamaan varaston vuokrankin. 

Vierailija kirjoitti:

Mikähän on kipuraja?

Välttämättömyystarvikkeissa tuskin edes on kipurajaa. Ihmiset sitten vain käyttävät niitä vähemmän. Jos maitolitran hinta nyt kaksikertaistuisi, osa alkaisi käyttää maitoa vähemmän ja osa lopettaisi maidon käytön kokonaan (maito kun  ei  ole välttämättömyystarvike). Toisaalta onhan jo nyt ihmisiä, jotka hinnan vuoksi joutuvat jättämään ainakin osan lääkkeistään ostamatta. Lääke voi ehkä olla hyvinkin tarpeellinen, mutta jos ilman lääkettä ei kuitenkaan kuole, jätetään lääke ostamatta. 

Tuli vielä mieleen lasten tavaroista, niin omat lapseni ovat syntyneet 1986 ja 1991. Siihen aikaan oli ihan tavallista, että lasten vaatteita, leluja ja muita tarvikkeita kierrätettiin sukulaisten ja ystävien kesken. Kun oma lapsi ei enää jotain tarvinnut (esim pinnaäsänkyä, babysitteriä jne) tai kasvoi ulos vaatteistaan, harrastusvälineistään, polkypyöristään jne , aina ensin kyseltiin tutuilta, tartteeko joku. Jos näissä tavaroissa oli jotain sellaisia, jotka ehdottomasti halusi takaisin, se kerrottiin tavaroiden saajalle ja hän sitten palautti - eikä laittanut eteenpäin jollekin seuraavalle -, kun oma lapsi ei enää tarvinnut. Jos kaiken olisi säästänyt mahdollisille tuleville lapsenlapsilleen, niin mikään tila normaalissa perheasunnossa ei olisi riittänyt tavaroiden säilyttämiseen.

Vierailija kirjoitti:

Meillä suvussa eräät on "erikoistuneet" kaiken kulahtaneen vaatetavaran dumppaamiseen muille, tai ainakin yrittävät; harvemmin kukaan on ottanut kulahtaneita kertaalleen paikattuja pyyhkeitä (ei vaikka ovat kuinka karkeaa ja kivaa materiaalia), vanhoja haalistuneita pussilakanoita ja lakanoita, vaikka olisivatkin ehjiä tai lähes ehjiä, pöytäliinoja vinot pinot (en käytä lainkaan) erilaisia kaitaliinoja piirongin päälle (ei ole kirjahyllyä tai piironkeja tai senkkejä monellakaan eikä tilaakaan, en ottaisi vaikka olisikin pitsivirkkaukset reunoissa, se kun kuulemma nostaa arvoa).

Tätini oli jättänyt kassillisen 70-l verhoja minulle jokunen vuosi sitten, ne eivät edes sovi näihin pitkiin ikkunoihin ja ovat kulahtaneita sekä täysin eri tyylisiä, mistä pidän. Eipä se auttanut kuin viedä kierrätykseen ja osa roskiin. Sama ihminen tunki aiemmin villamattoja väkisin, joista poikansa oli saanut astman aikoinaan eikä niitä voi enää nykyäänkään

Vuosi sitten vaihdoin lähes kaikki olohuoneeni huonekalut. 12 hengen ruokapöytä lähti Sortti-asemalle ja hankin pienemmän ruokapäydän tilalle. Hävitin syksyllä myös kaikki vanhan pöydän pöytäliinat, koska ne olisivat olleet uuteen liian isoja. Vanha ruokapöytä oli massiivipuuta ja tuoleissa samettipäällysteet. Ihan hemmetinmoinen siivottava, kun huushollissa  kissa, joka tykkää nukkua niillä tuoleilla. Uudet tuolit on materiaaliltaan erilaisia eikä tartu kissankarvat. Mun vanhemmillani on iso ruokapöytä ja valtava määrä pöytäliinoja, mutta en todellakaan tule ottamaan heiltä sen paremmin isoa ruokapöytää kuin niitä pöytäliinojakaan. Mulla oli myös 6 metriä Lundian kirjahyllyä, jossa 3 täyskorkeaa kaappia. Säästin kaapit sekä yhden täyskorkean hyllyosan. Siskollani sattui olemaan mökillä lyhyempi Lundian päätylevy, joten toi sen mulle ja nyt mulla on siis hyvin vähän kirjoja enää. En osaa sanoa, kuinka monta sataa kirjaa lähti roskiin, mutta paljon niitä oli. Olohuoneen uudelleen kalustamisessa mulle oli tärkeää, että se on avara ja helposti siivottava. Sellainen, että robotti-imurikin mahtuu imuroimaan kaikkien kalusteiden alta.