Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Täällä moni sanoo ettei voi luottaa siihen että lapset hoitavat sinut kun olet vanha. Siitähän tässä ei olekaan kyse että lapset hoitaisivat. On kuitenkin täysin eri asia onko sinulla lapsia, jotka ovat edes jossakin määrin sinusta tai edes sinun rahoista vai onko niin ettei sinulla ole ketään. Rahalla ja yhteiskunnalta saa kyllä apua siivoamiseen, ruuanlaittoon yms. asioihin. Usein kuitenkin ensimmäinen asia joka jää rempalleen, jo ennen muun kunnon heikentymistä, on talouden ja virallisten asioiden hoito. Kuinka moni haluaa antaa ystävälleen käyttöoikeuden pakkitileille ja kaikkiin virallisiin asioihin. Vaikka lapset eivät pystyisi tai haluaisi muuten auttaa, niin yleensä he kuitenkin auttavat tällaisissa asioissa eikä niitä tarvitse antaa vieraiden käsiin.
Tästä olen kutakuinkin samaa mieltä. Vanhuksen asioiden hoitaminen ja vanhuksen hoitaminen on kaksi eri asiaa. Australiassa asuva omainen voi hoitaa Suomessa asuvan vanhuksen kauppa-, apteekki- ja muut tilaukset, mutta ei voi olla vanhuksen ovella ottamassa niitä vastaan eikä laittamassa kaappeihin. Voi tilata jostain hoivayrityksestä suihkutuspalvelun, mutta ei voi käydä itse suihkuttamassa. Koska vanhusten määrä suhteessa työikäisten määrään koko ajan kasvaa, uskoisin, että tulevaisuudessa meillä olisi tähänkin asiaan palvelu. Puhuin jo yhdessä aiemmassa kommentissani "ammattiomaisesta" eli henkilöstä, joka maksua vastaan hoitaa juuri tuollaisia asioita. Olipa sillä vanhuksella sitten omaisia tai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa pitää huolta kunnostaan.
Hyvä fyysinen kunto ei estä muistisairauksia, eikä edes hyvä koulutus ja työ. Nähty suvusta.
Muistisairaus ei ole ainoa asia, miksi kotona pärjääminen ilman apua voi olla hankalaa. Mä en ole omalla kohdallani huolissani muistisairaudesta, koska mulla ei ole sitä geeniä, joka altistaa varhaisiän dementialle. Sen sijaan mulla on se geeni, joka altistaa myöhäisiän dementialle. Äidilläkin muistisairaus alkoi vasta yli 90-vuotiaana ja alkoi vaikuttaa arkisiin asioihin kuten peseytymiseen yms vasta 95-vuotiaana. Mulla ei ole muiden sairauksieni vuoksi mitään syytä olettaa, että eläisin 90-vuotiaaksi asti. En välttämättä edes 80-vuotiaaksi asti. Mutta mulla on nivelreuma ja moninivelrikko. Molemmat eteneviä sairauksia, joita ei voi parantaa. Niin paljon kuin ottaakin päähän räntäsateessa tai muuten surkeassa kelissä, väsyneenä tai kovissa kivuissa lähteä koiran kanssa lenkille, niin onneksi - siis koiran vuoksi - on pakko.
Muutenkin olen jo nyt (siis vaikka eläkkeelle jään vasta kahden vuoden päästä) alkanut laittaa kodistani sellaista, että pärjään täällä huonosti liikkuvanakin mahdollisimman hyvin. Mua ortopedi kehotti jo 8 vuotta sitten hankkimaan ajokortin ja auton sekä muuttamaan yksikerroksiseen asuntoon. Mun mielestä taas tuo rappusissa edestakaisin ravaaminen tekee pelkästään hyvää lihaksille. Samoin kävellen kauppaan meno. Isommat ja painavammat ostokset (kuten kissanhiekkasäkit, koiran ruokasäkit yms) tilaan kotiinkuljetuksella, mutta muuten ne arkiset hommat ovat oikein hyvä keino ylläpitää toimintakykyä.
Vierailija kirjoitti:
Tädillä on muistisairas puoliso. Puolison omat lapset edellisestä liitosta ovat kiireisiä omine perheineen eivätkä lainkaan ota vastuuta isästään. Ehkä häpeävätkin tätä. Jos tätiäni ei olisi, muistisairas olisi todennäköisesti kokoaikaisesti hoitokodissa, jossa viettää nyt yhden päivän viikossa.
Että eivät ne lapset aina pelastus vanhuuden varalle ole.
Näinpä. Mun äitini olisi varmasti joutunut jo yli vuosi ennen kuolemaansa laitoshoitoon, jos mä en olisi asunut naapurissa, mulla ei olisi ollut 100% etätyö JA mulla ei olisi ollut työnantajaa, jonka mielestä on ihan ok, että mä lähden kesken työpäivän auttamaan vanhempiani. Mun siskonikin asuu tässä naapurissa, mutta hänellä oli toisenlainen työ ja toisenlainen työnantaja. Siskollani ei olisi onnistunut sanoa pomolleen, että äiti ei pääse vessanpöntöltä ylös, joten mun pitää nyt lähteä auttamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma kokemus on että lapsettomat menee usein edelle kiireellisyysarvioinnissa kun palveluita tarvitaan koska tiedetään että heillä ei ole ketään hoitamassa. Jos on lapsia niin oletetaan että lapset auttelee arjessa ja sen takia voidaan kunnan puolelta tukea kevyemmin.
Ei palveluohjaajat kyllä tee yleensä tuollaisia oletuksia. Jos lapsia on heihin voidaan olla toki yhteydessä jos ja kun vanhus siihen suostuu. Jos lapset ei pysty auttamaan niin ei heillä mitää merkitystä ole siihen avun saatiin.
Vanhukset itse joskus tekee oletuksia siitä että lapset auttaa heitä. Saattavat esim. kieltäytyä kotipalvelusta siksi että eivät sitä tarvitse, sanovat että lapset esim. käyvät heitä säännöllisesti auttamassa vaikka se ei edes olisi totta.
Tämä pitää paikkansa. Meilläkin isä tarvitsi paljon apua äidin hoitamisessa. Kun sitten sain isän vihdoin suostumaan palvelutarpeenohjaajan käyntiin, niin mitään apua ei isän mielestä tarvita. Ei mennyt sen palaverin jälkeen montaakaan tuntia, kun isä taas soitti, että voitko tulla heti auttamaan.
Mä taas uskon. Tämä "ammattiomainen" olisi yksityissektorilla työskentelevä eräänlainen sosiaalityöntekijän ja edunvalvojan sekamuoto, jonka tehtävänä olisi nimenomaan noiden asioiden hoitaminen. Ei siis vanhuksen hoitaminen. "Ammattiomainen" vastaisi sitä Australiassa asuvaa omaista, joka hoitaa vanhuksen asioita tietokoneella tai puhelimitse. Ja tämä "ammattiomainen" sitten järjestää vanhukselle erilaisia kotiin tuotavia palveluita. Esim just kauppatilauksessa sen, että tavaroiden toimitus ei ole vain kotiovelle vaan jääkaappiin asti. Luonnollisesti kauppa veloittaa jääkaappiin asti kuljettamisesta enemmän kuin ovelle kuljettamisesta. "Ammattiomainen" myös huolehtisi vanhuksen laskut menemään suoraan suoraveloituksena. Jos vanhuksen tililä kate ei riitä, pankin järjestelmästä voisi vaikka lähteä suoraan tiedon "ammattiomaiselle". Tietojärjestelmiiin kertynyttä dataa hyödyntämällä voitaisiin jo nyt hyvin pitkälle päätellä, kuka on Kelan tukien tarpeessa. Sairaalalaskutkin voisi mennä suoraan sairaalan järjestelmästä pankin järjestelmään, jolloin vanhuksen postiluukusta ei tipahtaisi yhtäkään paperilaskua, joka jonkun pitäisi maksaa. Luonnollisestikaan "ammattiomainen" ei olisi omainen, joka kysyisi, mitä vanhus haluaisi syödä tai tilataanko tällä kertaa mansikka- vai banaanijugurttia vaan se olisi kerran lukkoonlyöty ostoslista, jonka perusteella kerran viikossa kauppa toimittaa tilauksen perille. Tällä hetkellä ainakin Citymarketissa pitää jokainen tilaus tehdä erikseen eli ei ole sellaista toistuvan tilauksen mahdollisuutta, jossa vain tekisi ostoslistan ja sitten valitsisi, kuinka usein toimitus (esim kerran viikossa) ja kuinka pitkään voimassa (tämän vuoden loppuun, toistaiseksi tms). Ehkä jonain päivänä on. Ja jos tietojärjestelmiä kehitellään lisää, sairaalan järjestelmästä voisi kaupan järjestelmään mennä tieto, kun vanhus on kirjattu sisälle sairaalaan, jolloin sen viikon tilaus automaattisesti peruuntuu kaupan järjestelmästä. Tietenkään kaupan järjestelmään ei menisi tieto, että asiakas on sairaalassa, vaan ainoastaan tieto, että tämän viikon tilaus on peruttu. Kaikenlaista on mahdollista kehitellä. Ollaanhan me jo nyt päästy siihen, että mitään kunnallisia kodinhoitajia ei enää ole vaan palvelut on ostettava yksityisiltä. Kyllä pörriäisille ja muille vanhusten rahat kelpaa.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/