Reipas ja tunnollinen lammas

Kiitos vinkistä!

Vierailija kirjoitti:

Aika monet säästää työvuosinaan nimenomaan eläkeaikaa silmällä pitäen. 

Juuri näin. Tämän päivän eläkeläiset ovat porukkaa, joka maksoi asuntolainansa 10-12:ssa vuodessa. Nykyisin laina-ajat ovat pitkiä, jopa 20-25 vuotta. Kun asuntolaina on maksettu, sen summan voi pistää säästöön ja/tai sijoittaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä tämä "kavereiden puute" tekosyy omalle saamattomuudelle ja laiskuudelle on kun ihminen kuitenkin osaa pärjätä ja tulla toimeen yksinkin jos sitä haluaa? Ja miksi näiden laiskuutta ja saamattomuutta halutaan nimittää "masennukseksi" mikä ei ole vain törkeää vaan väärin kaikkia oikeasti masentuneita kohtaan? 

 

Omasta kokemuksesta elämä kaikkine velvollisuuksineen on monin verroin raskaampaa ilman kavereita. Ihan aamulla heräämisestä lähtien. Tuntuu epäreilulta, että itse pitäisi jaksaa yksin, mutta joka puolella esim. koulussa ja kaduilla näkee ihmisiä, joiden ei tarvitse jaksaa yksin. Heidän arkensa on paljon kevyempää ja iloisempaa, ja tulevaisuuskin valoisampi. Valitettavasti yksinäinen nuori on todennäköisesti myös yksinäinen aikuinen. Eli ei voi edes olettaa, että parempaa olisi luvassa, vaikka mitä tekisi.

Mä näen tässä vielä sellaisenkin asian, että jos ei ole ystäviä, niin mihin sitä rahaakaan tarvitsisi enempää? Jos ei ole ketään, jonka kanssa käydä leffassa, istua iltaa joko kotona tai baarissa, käydä kahvilassa tai vaikka pelaamassa golffia tai seinäkiipeilemässä, laivaristeilyillä, lomareissuilla  tms, niin eihän tällaisiin asioihin tarvitse rahaakaan. Sosiaalinen kanssakäyminen edellyttää aina jonkin verran ylimääräistä rahaa. Vähintään sen verran, mitä menee matkakuluihin kaverin luokse. Harvalla meistäkään, joilla kavereita on, ne kaverit asuvat kävelymatkan päässä. 

Vierailija kirjoitti:

Ja mitähän ne muut tekevät, jos jokainen ajattelee näin, että ei huvita mennä töihin ja  ei huvita opiskella ja MINÄ TEEN MITÄ LYSTÄÄN?  Jos oikeasti näin jokainen ajattelisi, niin meillähän ei ole enää työntekijöitä ja niitä, jotka haluavat opiskella. En ymmärrä tätä filosofiaa lainkaan, kun muut joutuvat maksamaan tämän laiskottelun? Mehän kaikki siis yhteiskunnassa voimme kieltäytyä työnteosta ym. kun MINÄ HALUAN VAIN TEHDÄ NIITÄ ASIOITA, MISTÄ TYKKÄÄN? Eli kuunnella musiikkia ym.? Kyllä varmasti jokainen haluaisi tehdä mitä huvittaa, mutta ei ole kovin reaalinen asenne elämään, koska elämään kuuluu myös velvollisuudet, vaikka ne ikävältä tuntuisivat välillä. Koskaan elämältä ei voi välttyä kohtaamalla myös ikäviä asioita ja kaikki ei kuulu siihenkään, että mun elämäni pitäisi aina ja ikuisesti olla vain pelkkää juhlaa? 

Mä täytän jo 63 vuotta. Olen nähnyt, miten siirryttiin 1960-luvulta 2020-luvulle. Muutos on ollut suuri, mitä tulee teknologiaan yms. Yhteistä kuitenkin kaikille vuosikymmenille oli, että ihmisten täytyi haluta yhä enemmän ja enemmän. Ei ollut talouden kannalta järkevää, jos ihminen oli tyytyväinen siihen, mitä hänellä oli jo. Työtähän tehdään sitä varten, että saadaan palkalla ostettua asioita, joita halutaan. Ja mitä enemän haluaa, sitä enemmän joutuu tekemään työtä. Jossain vaiheessa todettiin, että kodinkoneet ja muu elektroniikkahan kestävät käytössä aivan liian kauan, joten niistä alettiin tehdä sellaisia, että kestävät takuuajan ja sitten ehkä muutaman vuoden päälle. Joskus aikoinaan oli juttua mustesuihkutulostimista ja ne on ihan ohjelmoitukin toimimaan vain tietyn ajan. Laite ei siis ole varsinaisesti rikki, se vaan on ohjelmoitu niin, että käyttäjän on ostettava uusi. Ja olikos se Philadelphiassa vai missä jollain paloasemalla palaa edelleen hehkulamppu, joka on jo yli 100 vuotta vanha. 

Pentti Linkolan elämäntavalle aikoinaan naureskeltiin - ja EK:n porukka varmasti kiristeli hampaitaan - , mutta vaikka hän vetikin elämäntapansa ihan äärimmäisyyksiin, voisiko sittenkin ajatella, että rahan tienaaminen ja koko ajan jonkun uuden - tavaran tai elämysten - hankkiminen ei olisikaan elämän tarkoitus? Entä, jos vähään tyytyminen tekeekin onnellisemmaksi kuin oravanpyörässä juokseminen, jotta saa aina lisää ja lisää? 

Noin 10 vuotta sitten huomasin, että mainostajat ovat unohtaneet mun ikäluokkani kokonaan. Siis me, joilla asuntolainat on maksettu ja lapset jo  aikuisia. Me, joilla olisi rahaa kuluttaakin. Mainokset suunnataan nuorille, jotta nuorilla olisi koko ajan jotain, mitä haluta. Lisää ja lisää. Nuori, joka on vähään tyytyväinen, on huono kuluttaja. Ja on pankillekin asiakas, joka tuo vain hiekkaa pankkikonttorin lattialle. Mä siirryin jo reilut 1,5 vuotta sitten tekemään vain 3-päiväistä työviikkoa. Eipä noilla kauppiailla ja tapahtumienjärjestäjillä edes ole oikein mitään sellaista, minkä kohderyhmään kuuluiusin. Vähemmälläkin tulee toimeen, kun on vähempään tyytyväinen. 

Mitä sitten tulee kommentissasi siihen, että elää muiden verorahoilla, olen periaatteessa siitä samaa mieltä kanssasi. Toisaalta ennenkuin näitä ihmisiä aletaan painostamaan työelämään, kannattaisi työllistää ne, jotka ovat vastoin omaa tahtoaan työttöminä. Ja myös ne, joita nyt koko ajan konkurssien ja yt-neuvotteluiden myötä tullaan irtisanomaan, lomauttamaan tai tarjotaan enää vain osa-aikatyötä. Sitten, kun kaikilla näillä on työpaikka, voidaan ruveta miettimään, mitä "juusoille" pitäisi tehdä.  

En lukenut koko ketjua - ehkä on mainittukin jo - että käsittääkseni "Kadonneet miehet" -hankkeessa on etsitty niitä nuoria työelämän ulkopuolella olevia miehiä, jotka eivät nosta edes yhteiskunnan tukia. Tai ei ainakaan työttömyyspäivärahaa. Mä tunnen yhden nuoren "kadonneen miehen", mutta hän sai muutama vuosi sitten aika messevän perinnön ja elää sillä. Ei siis hae mitään yhteiskunnan tukia. Isänsä voitti aikoinaan päävoiton Eurojacpotissa ja tämä nuori mies oli isänsä ainoa perillinen.