Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

En. En myöskään vietä itsenäisyyspäivää 4.7., vaan 6.12.,  koska asun Suomessa. 

Sama. Ja mun suvussa tuohon  6.12. liittyy varsin paljon kiitostakin. On siis "kiitospäivä" ja itsenäisyyspäivä samalla kertaa. 

Ravintola-alalla saattoi vaikuttaa sekin, että kun kevättalvella 2020 ravintolat määrättiin suljettavaksi ja kun ne lopulta saatiin pitää edes osan normaalista auki, alan työntekijöitä lomautettiin ja irtisanottiin, jolloin osa vaihtoi muihin hommiin. Jos uusi duuni (tai ala, jota lähti opiskelemaan) vaikuttikin ihan hyvältä, ei palattu enää ravintola-alalle. 

Nykyisessä työpaikassani voin olla oma itseni työkavereiden kanssa, mutta asiakkaiden kanssa sitten pitää vetää roolia, koska olen firman työntekijänä myös firman edustaja ja on annettava tietenkin mahdollisimman hyvä kuva firmasta. 

Ihan oikeinhan siinä jutussa sanottiin. Passi on kooltaan isompi kuin henkilökortti tai kelakortti. Monellakaan ei ole kelakortissaan valokuvaa, joten se ei sinällään käy henkilöllisyyden todistamisesta. Mulla passi kulkee käsilaukun sivutaskussa eikä mene ryttyyn siellä, kunhan en tunge sinne sivutaskuun mitään muuta. 

Hyviä kommentteja jo tullutkin. Mä nautin yksinolosta sen vuoksi, että silloin kukaan ei tarvitse eikä halua multa yhtään mitään. Kukaan ei keskeytä mun tekemisiäni tai ajatuksiani omilla asioillaan tai omilla toiveillaan. Täysin yksin en kuitenkaan juuri koskaan ole, koska mulla on kissa ja koira. Ne kyllä keskeyttää, mutta ne ovat niin helppoja, että niiden eleistä jo tiedän, mitä ne haluaa eli ruokaa, ulos vai rapsutuksia. Mikään noista kolmesta asiasta ei kuitenkaan keskeytä mun ajatuksiani vaan voin jatkaa asioiden miettimistä samalla, kun toteutan kissan tai koiran sen hetkisen tarpeen. 

Yksin asumisessa taas pätee "oma tupa, oma lupa". Voin tehdä mitä haluan, milloin haluan ja kenen kanssa haluan. En ole tilivelvollinen kenellekään mistään. En menemisistäni, en rahankäytöstäni enkä mistään muustakaan. Jos haluaisin, voisin vaikka maalata makuuhuoneen seinät vaaleanpunaisiksi ja tehdä siitä Barbie-huoneen. Noh, en halua, mutta jos haluaisin, voisin milloin vaan tehdä niin. Mulla on kaksi lasta, mutta ovat jo yli 30v. Lasten kanssa oli aikoinaan pakkokin tehdä kompromisseja, mutta nyt, kun ei enää tarvitse, olen nauttinut tästä. Nuorena asuin pari kertaa avoliitossa, mutta mun luonteelleni kompromissit on vaikeita. Mulle kompromissi tarkoittaa vaihtoehtoa, jota kumpikaan ei halunnut, mutta joka kummankin mielestä on kutakuinkin siedettävä. Parisuhteissa ollessani elämäni oli siis kutakuinkin siedettävää, mutta ei sellaista kuin olisin halunnut. En kuitenkaan haluaisi sellaistakaan miestä, joka tekee aina kuten minä haluan. Sellainen suhde olisi epäreilu sitä toista kohtaan.  Joten 2 lyhyehköä  avoliittoa riitti ja nyt olen ollut jo 30 vuotta sinkkuna, koska en vaan ole "parisuhdeihminen". 

Yksinäisyys taas on tunne, joka mun kohdalla ei liity yksinoloon eikä yksin asumiseen mitenkään. En ole koskaan tuntenut itseäni yksinäiseksi. Yksinäisyyshän on sitä, että kaipaa toista ihmistä, jolle olisi itse tärkeä ja joka olisi itselle tärkeä, mutta sellaista ihmistä ei ole. Mulla on ystäviä ja kavereita sekä läheiset välit lähisukulaisiin. Tutustun myös helposti uusiin ihmisiin. Muutama ihminen on mulle sanonut, että mulla on ystävälliset kasvot ja sen vuoksi mulle uskaltaa tulla juttelemaan. Kun katson itseäni peilistä, en kyllä tuollaista signaalia saa omasta naamastani,  mutta itsensä näkeekin eri tavalla kuin muut. Mä olen hyvä kuuntelija ja jotenkin mussa "asuu edelleen se pieni sairaanhoitaja", vaikka sairaanhoitajan hommat jätinkin jo viime vuosituhannella. Tästä on kuitenkin seurannut, että niin ystävät, kaverit, läheiset kuin tuntemattomatkin avautuvat mulle hyvin vaikeistakin asioista ja elämänkohtaloista. Näissä tilanteissa mä onneksi osaan "laittaa sairaanhoitajan lakin päähäni" eli automaattisesti otan sairaanhoitajan roolin ja ajattelen toisen kertomaa ammatillisesti. En siis lähde mukaan toisen murheisiin ja vaikeuksiin, mutta silti näiden avautumisten jälkeen tarvitsen tavallista enemmän yksinoloa.