Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole ikinä erityisemmin halunnut tutustua ihmisiin tai kaivannut ympärilleni isoa sosiaalista verkostoa. Tuskin tulen tekemään sitä seitsemänkymppisenäkään.

Tuskin kyseessä on millään lailla ikään liittyvä asia. Me ihmiset vaan olemme erilaisia. Ja ehkä jonkun kohdalla kyse voi olla siitä, että vihdoin eläkeiässä uskaltaa elää kuten haluaa ja ei enää jaksa välittää ns. yleisistä sosiaalisista normeista.

Äitini on 80-vuotias ja hän on todella aktiivinen ja avoin ja kasvattaaa ystäväpiiriään jatkuvasti.

Mulla ainakin juuri tuo. Kyllä mä juttelen tuntemattomien ihmisten kanssa, jos tilanne on juttelulle sopiva, mutta uusia tuttavuuksia en kaipaa. Muistan aikoinaan, kun mulla oli töistä kotiin tullessani 38 viestiä odottamassa. Jos jokaiselle vastaamiseen olisi käyttänyt 5 minuuttia, olisi mennyt yli 3 tuntia pelkästään viesteihin vastaamiseen. Näistä suurin osa oli ihmisiä, joita oli vaan jostain "haalinut" mukaansa. Siis Facebookista mitä erilaisimmista ryhmistä tai jotain kavereiden kavereita. Kun elettiin vielä aikaa, jolloin some oli aika uusi juttu ja olisi ollut epäkohteliasta olla hyväksymättä kaveripyyntöjä. Jossain vaiheessa oli pakko alkaa vähentämään porukkaa, kun kotona piti ehtiä laittaa ruokaakin, kysellä lasten koulupäivästä jne. Ja sitten hoitaa ihan niitä muitakin oikeasti tärkeitä ihmissuhteita. 

Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän tarvitsee välittää "yleisistä sosiaalisista normeista". Ihmissuhteet vievät aikaa. Jokainen uusi tuttavuus on pois jostain muusta. Joko niiltä jo olemassa olevilta ihmissuhteilta tai jostain muusta (kuten vaikka yöunista). Vielä, jos ei ole luonteeltaan sellainen, joka haluaa koko hereilläoloaikansa puhua tai kuunnella jotain toista ihmistä, niin jokaista vapaahetkeään ei ole mikään tarve täyttää puheella (omalla tai toisen). Kun ihmissuhteita on sopivasti, sosiaalinen kanssakäyminen on tasapanossa eikä myöskään tunne huonoa omaatuntoa, kun ei tänäänkään ehtinyt eikä jaksanut soittaa Mirkulle, Sirkulle, Tertulle ja Markulle. 

Mielenkiintoista olisi saada dataa siitäkin, miten tuo on laskettu. Onko mukana kaikki vanhukset, jotka ovat 24/7/365 kotona odotellen vain kotihoidon käyntejä? Kaikki etätyöläiset varmaankin on. 

Sosiaaliset kontaktit on nykyisin aika usein somessa/etänä, mutta onko tämä hyvä vai huono juttu, on mielestäni makuasia. Somen kautta voi pitää yhteyttä niihinkin ihmisiin, joihin ilman somea ei pitäisi yhteyttä lainkaan.. Esim itselläni mm serkut, joita olen nähnyt viimeisen 20 vuoden aikana vain hautajaisissa. Enkä kaikkia niissäkään. En mä ennen somea pitänyt heihin mitään yhteyttä. On myös joitain kouluaikaisia kavereita sekä entisiä työkavereita, joihin yhteydenpito tapahtuu ainoastaan somen kautta. Jos somea ei olisi, ei olisi yhteydenpitoakaan. 

Uskoisin kyllä, että me suomalaiset ollaan varsin hyvin kotona viihtyviä. Tai korkeintaan mökillä, jos sellaisen omistaa. Nykyisin ei ruokakaupassakaan tarvitse käydä joka päivä, koska on isot jääkaapit ja pakastimet. Onhan meillä jo ihan termikin kerran viikossa kauppareissun tekeville perheille: Prisma-perheet. 

Jos kotona on mukavaa, miksi pitäisi ehdoin tahdoin lähteä kotoa pois? Kun pandemiarajoituksen maaliskuussa 2020 alkoi, rautakaupoilla yms alkoi mennä poikkeuksellisen hyvin, koska ihmiset alkoivat remontoida kotejana. Alkoivat tehdä kodeistaan entistä viihtyisämpiä. Miksi investoida rahaa ja vaivaa viihtyisään ympäristöön, jos on tarkoitus käydä siellä vain nukkumassa? Mutta on tosiaan erilaisia ihmisiä ja erilaisia elämäntilanteita. Jollain voi olla hyvinkin aktiivinen sosialainen elämä ja toisella ei juurikaan ystäviä ja kavereita tai sitten nämä asuvat niin kaukana, ettei kovin usein tule tavattua. Lisäksi sitten se, että jos on lapsia, niin ei olekaan lapsenvahteja, jotta voisi lähteä jonnekin kekkereihin. Mieli ehkä tekisi, mutta puuttuu ne tukiverkostot, jotka hoitaisivat lapsia sen aikaa. Raha on varmasti monella yksi syy, miksi ollaan kotona tai kotinurkilla. 

Mä viihdyn oikein hyvin kotona. Noh, koiran kanssa tulee tietysti ulkoiltua. Eilen kävin siskoni kanssa lähiravintolassa syömässä ja sunnuntaina kävin isäni luona kahvilla. Kerran kuukaudessa käyn yhden ystäväni kanssa kauppakeskuksessa kahvilla. Samalla tulee hoidettua sellaiset ostokset, mitä ei tuosta lähikaupasta saa tai mitä ei viitsi netistäkään tilata. Kotona on ihan mukavaa. Kohta pitäisdi mennä nostelemaan puutarhakalusteet varastoon ja katsoa pihat talvikuntoon. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen tätä, että painostetaan jäämään eläkkeelle jos ihminen kuitenkin on työkykyinen eikä esim. muistisairaus tai jokin muu vanhuuden vaiva hidasta menoa. Niissä eläkkeelle jäävissä jää pois hirveästi osaamista ja hiljaista tietoa, mutta yrityksillä selvästi on vaan halu päästä siitä yhdestä palkanmaksusta eroon. Ei siihen olla ketään uutta palkkaamassa, jos ei ole pakko. Monelle työnteko ei myöskään ole mikään valtava tuska ja pakkopulla, vaan töihin mennään koska tykätään siitä omasta työstä.

"Ei siihen olla ketään uutta palkkaamassa, jos ei ole pakko" Juuri näin. Mun siskoni täyttää jo 70, mutta on edelleen töissä. Ei haluaisi, mutta kun ei sitä seuraajaa ole. On ollut jäämässä eläkkeelle jo monta kertaa, mutta aina työsuhdetta jatketaan puolella vuodella, kun sitä nuorta, vähintään 40 vuoden työkokemuksella olevaa ja kaikki sertifikaatit omaavaa uutta työntekijää ei ole löytynyt mistään. Ei tietenkään ole, koska ne, joilla vaadittava osaaminen olisi, ovat jäämässä eläkkeelle. Kerran kysyin, kauanko sellasten sertifikaattien suorittaminen kestää. Kuulemma muutaman vuoden. Hmm...miksi sitten ei palkattu jo muutama vuosi sitten sellaista, joka olisi alkanut suorittaa vaadittavat sertifikaatit. Ja kun ne olisi suoritettu, siskoni olisi voinut jäädä eläkkeelle. Mutta tietenkin firmalle on ollut helpompaa vaan jatkaa siskoni työsopimuksia. 

Vierailija kirjoitti:

Meinaako joku oikeasti että seuraajalla joka on mahdollisesti hiljattain vasta valmistunut, pitäisi olla sama tieto ja taito kuin alalla mahdollisesti vuosikymmeniä olleella?? Ja ennen tätä ei missään tapauksessa voi jäädä eläkkeelle. Eiköhän asia ole niin että se kokemus ja tieto tulee jokaiselle vuosien mittaan työelämässä. Breaking news: kukaan ei ole työpaikallaan korvaamaton, ei edes se toimitusjohtaja. Kukaan ei kaipaa sinua enää muutaman kuukauden päästä. Sen sijaan jos sinulla sattuu olemaan perhe, niin heille sinä olet korvaamaton. Ellet ole täysi mulkku ja perheestäsi täysin vieraantunut. Todellinen perintösi on siinä, miten olet kohdellut läheisiäsi ja millaiseksi olet kasvattanut lapsesi. Rakkaus on ainoa asia millä on mitään merkitystä loppuviimeksi.

Nykyisellä työpaikallani on tehty toistuvasti se virhe, että eläkkeelle lähtijän hommat ovat siirtyneet seuraavaksi eläkkeelle lähtevälle. Sitten ollaan parin vuoden päästä taas samassa tilanteessa. Meille palkattin 4 vuotta sitten nuori mies töihin. Ensin ihan muun teknologian pariin, mutta kun on osoittautunut hyväksi työntekijäksi, mä päätin, että opetan mun hommat hänelle. Mulle nimittäin siirtyi viime vuonna eläkkeelle lähteneen hommat, mutta kesällä 2026 taas mä jään eläkkeelle, joten ei ole mitään järkeä, että mä opettaisin nämä hommat nyt sellaiselle, joka jää eläkkeelle 2027. Olen aloittanut oman osaamiseni siirtämisen kaikista mukavimmista ja mielenkiintoisimmista hommista ja jätän ne tylsät viimeiseksi, jotta tämä perehdytettävä kokisi työniloa uusista jutuista. Ollaan myös yhdessä hommia tehdessä mietitty, että vaikka tämä homma on vuosikymmeniä tehty näin, niin voisiko saman toteuttaa jollain toisella (nykyaikaisemmalla) tavalla. Monet jutut kun on tehty 20-30 vuotta sitten  tavalla x, koska tavasta y ei ollut kukaan vielä kuullutkaan. Mullakin on sellaista alan osaamista, jota on Suomessa enää alle 10:llä vielä työelämässä olevalla. Valtaosa osaajista on jo haudassa tai hoivakodeissa. Ei ole mitään järkeä roikottaa näitä ikivanhoja kivirekiä perässä, jos ja kun on mahdollista tehdä ne nyt yhdessä nuoren työntekijän kanssa uudemmalla tavalla. Tärkeintä näissä (olen siis IT-alalla)  hommissa on ymmärtää, mistä on kysymys. Sillä, miten ongelma ratkaistaan, ei ole niin suurta merkitystä. On useita tapoja ratkaista ongelma ja kollegaa perehdyttäessäni olenkin antanut hänelle varsin vapaat kädet valita ratkaisutapa. Tärkeintä on, että hän ymmärtää ongelman ja sen, mitä ratkaisulla tavoitellaan. Tämä on se mun roolini, koska monet jutut on tosi monimutkaisia. 

Vierailija kirjoitti:

Työ on huomattavasti muutakin kuin rahaa. Siinä tuntee tekevänsä jotain hyödyllistä ja olevansa osa yhteiskuntaa. On mukava herätä aamuisin, pukea puku päälle, hurauttaa autolla töihin muiden hyödyllisten ihmisten seuraksi. Työssäkäyvät puhuvat ja ajattelevat aivan eri asioita kuin työttömät tai eläkeläiset. Jään eläkkeelle kun on pakko ja luultavasti eläkkeeltäkin tulen konsultoimaan, jos terveys antaa periksi.

Mun isälläni oli juuri näin. Teki 89-vuotiaaksi asti kokopäivätöitä ja sitten vielä 5 vuotta osa-aikatöitä lähinnä konsulttina. Allekirjoiitti irtisanomisilmoituksensa, kun täytti 94 vuotta. Nyt mä käyn joka sunnuntai isän luona kuuntelemassa hänen työjuttujaan, joita ei voikaan enää puhua työkavereiden kanssa. Tavallaan ihailen isääni, miten tärkeää hänelle työ ja ura on koko elämän ollut. Toisaalta muistan lapsuuteni 60-luvulta, kun isää ei pahemmin kotona näkynyt, koska oli aina töissä. On kuitenkin ihan mielenkiintoista, että vihdoinkin isällä on aikaa mullekin ja kenties ehdin oppia tuntemaan isäni paremmin ennenkuin hän kuolee.