Reipas ja tunnollinen lammas

Huutosi ei välttämättä kuulu naapuriin, jos naapuri kuuntelee kotonaan jotain. Varsinkaan, jos kuuntelee kuulokkeet päässä. Lisäksi on hyvä ottaa huomioon "Pekka ja susi" -ilmiö eli jos teiltä on ennenkin kuulunut tappelun ääniä, mutta edelleen olet saman tyypin kanssa, niin ihmiset valitettavasti lakkaavat välittämästä. 

Nro: "Tällä hetkellä kuuma termi uudistuksessa on yhteisöllinen asuminen. Sitä kai se sitten olisi. "

Mä selvittelin jokin aika sitten Vantaa-Kerava hyvinvointialueelta, mitä tuo uusi  termi "yhteisöllinen asunminen" oikeasti tarkoittaa. Eli onko se samaa kuin palvelutaloissa asuminen, missä jokaisella on oma pieni asunto ja sinne sitten voi ostaa/saada samoja hoivapalveluita kuin mitä kotihoito (julkinen tai yksityinen) tarjoaa kotona asuvalle vanhukselle, vai onko se jotain kimppakämppäasumista, jossa vanhukset asuvat samassa asunnossa ja jokaisella vain oma huone. Yhteisöllinen asuminen on nimenomaan palvelutaloissa asumista omine pienine asuntoineen eikä - Luojan kiitos - mitään muistisairaiden kimppakämppäasumista. Ja tosiaan kun palveluita asuvat vanhukset asuvat samassa rakennuksessa, hoitajalla menee vähemmän aikaa siirtyessään asiakkaan luota toisen luokse.

Suomessa on varsin pitkään ollut niin, että yhteiskunnan tukiin ei ole tehty mitään merkittäviä heikennyksiä. Kun sain esikoiseni ysärin alussa, ehdin jo ilmoittaa töihinkin, että olen hoitovapaalla siihen asti, että lapsi täyttää 3 vuotta. Silloin tehtiinkin yllättäen kotihoidontukeen isoja muutoksia. Viimeissen puolen vuoden aikana koitin selvittää, millä edellytyksin voisin jo keskeyttää hoitovapaani, mutta ainoat syyt olisivat olleet lapsen kuolema tai lapsen joutuminen pysyvästi laitoshoitoon. Terveen taaperon kanssa ei siis mitään mahdollisuuksia palata ilmoitettua aiemmin takaisin töihin. Ei myöskään ollut luvallista mennä "kilpailijalle" töihin ja olisihan se silloin ollut aika vaikeaakin, kun laman takia meitä sairaanhoitajiak oli ihan työttöminäkin. Olihan se aika taiteilemista ne viimeiset kuukaudet, mutta silloin opin, että yhteiskunnan tukiin ei voi 100%:n varmasti luottaa eikä elämäänsä voi rakentaa sen varaan, että johonkin tukeen olisi oikeutettu tai sitä tukea ei ainakaan voitaisi reippaasti leikata. Nyt on tehty jälleen isoja muutoksia - ja vieläpä useammalla taholla - joten ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka ovat nyt pulassa. 

Muistyan, lin kasarilla itsekin vuoden verran vanhainkodissa töissä. Tosiaan vanhukset olivat niissä parempikuntoisia kuin mitä nykyisin on kotihoidossakin. Yksi syy vanhainkotiin päätymiseen oli se, että kotyihoito kävi vain arkisin klo 8_16. Jos tarvitsi viikonloppuisin, iltaisin tai öisin kotihoitoa, joutui siirtymään vanhainkotiin. Se oli joskus ysärin alussa, kun kotihoito muuttui ensin 2-vuorotyöksi ja sitten vähän myöhemmin 3-vuorotyöksi. Toinen syy oli se, että erilaisia kotiin tuotavia palveluita oli silloin vähemmän. Jostain pizzeriasta sait tilattua pizzan kotiinkuljetusella, mutta kauppojen, apteekkien yms kotiinkuljetuksia ei vielä ollut. (ede4llä mainitut asiat siis Vantaalla) Jos siis alkoi olla liikkumisen kanssa jo vähän haasteita tai vaikka sormien nivelet jo nivelrikon tai reuman runtelemat, oli vanhainkoti ihan hyvä paikka, kun siellä ruoka tuotiin valmiiksi pöytään, ei tarvinnut siivota, tiskata eikä pestä pyykkiäkään. Kun vanhus meni vanhainkodissa sitten siihen kuntoon, mitä nyt hoivakoteihin joutuvat pääasiassa ovat, vanhus siirrettiin vanhainkodista terveyskeskuksen vuodeosastolle loppuelämäkseen. Muistan osaston, jossa siis vanhainkodissa olin töissä, eikä koko osastolla ollut kuin yksi sairaalasänky. Sitä käytettiin niitä vanhuksia varten, jotka olivat kotona kaatuneet, päätyneet lonkkamurtuman vuoksi sairaalaan ja sieltä tulivart vanhainkotiin kuntoutumaan, jotta voidaan jälleen kotiuttaa. 

Vierailija kirjoitti:

Minä en ole ikinä erityisemmin halunnut tutustua ihmisiin tai kaivannut ympärilleni isoa sosiaalista verkostoa. Tuskin tulen tekemään sitä seitsemänkymppisenäkään.

Tuskin kyseessä on millään lailla ikään liittyvä asia. Me ihmiset vaan olemme erilaisia. Ja ehkä jonkun kohdalla kyse voi olla siitä, että vihdoin eläkeiässä uskaltaa elää kuten haluaa ja ei enää jaksa välittää ns. yleisistä sosiaalisista normeista.

Äitini on 80-vuotias ja hän on todella aktiivinen ja avoin ja kasvattaaa ystäväpiiriään jatkuvasti.

Mulla ainakin juuri tuo. Kyllä mä juttelen tuntemattomien ihmisten kanssa, jos tilanne on juttelulle sopiva, mutta uusia tuttavuuksia en kaipaa. Muistan aikoinaan, kun mulla oli töistä kotiin tullessani 38 viestiä odottamassa. Jos jokaiselle vastaamiseen olisi käyttänyt 5 minuuttia, olisi mennyt yli 3 tuntia pelkästään viesteihin vastaamiseen. Näistä suurin osa oli ihmisiä, joita oli vaan jostain "haalinut" mukaansa. Siis Facebookista mitä erilaisimmista ryhmistä tai jotain kavereiden kavereita. Kun elettiin vielä aikaa, jolloin some oli aika uusi juttu ja olisi ollut epäkohteliasta olla hyväksymättä kaveripyyntöjä. Jossain vaiheessa oli pakko alkaa vähentämään porukkaa, kun kotona piti ehtiä laittaa ruokaakin, kysellä lasten koulupäivästä jne. Ja sitten hoitaa ihan niitä muitakin oikeasti tärkeitä ihmissuhteita. 

Mitä enemmän tulee ikää, sitä vähemmän tarvitsee välittää "yleisistä sosiaalisista normeista". Ihmissuhteet vievät aikaa. Jokainen uusi tuttavuus on pois jostain muusta. Joko niiltä jo olemassa olevilta ihmissuhteilta tai jostain muusta (kuten vaikka yöunista). Vielä, jos ei ole luonteeltaan sellainen, joka haluaa koko hereilläoloaikansa puhua tai kuunnella jotain toista ihmistä, niin jokaista vapaahetkeään ei ole mikään tarve täyttää puheella (omalla tai toisen). Kun ihmissuhteita on sopivasti, sosiaalinen kanssakäyminen on tasapanossa eikä myöskään tunne huonoa omaatuntoa, kun ei tänäänkään ehtinyt eikä jaksanut soittaa Mirkulle, Sirkulle, Tertulle ja Markulle.