Reipas ja tunnollinen lammas
Seuratut keskustelut
Kommentit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koppava ja epäkypsä, omassa itsessään pyörivä nuorempi ihminen ei pysty asettumaan toisen asemaan. Kun tällainen tyyppi menee tapaamaan, jos siis edes menee, vanhempaa ihmistä hänellä ei ole kykyä eikä halua miettiä muuta kuin miten itsestä onkin kovin hankalaa tämä tilanne. Vaikka hänellä on kaikki se itselleen luotu ja sopiva oma elämä ja mahdollisuudet johon voi palata, sanotaan nyt vaikka tunnin, parin kuluttua. Jos ei ole kykyä asettaa edes sen verran omaa itseään ja mukavuuttaan hiukan syrjään ja jutella niistä aiheista mistä omat vanhemmat tai vanhukset ylipäätään puhuvat niin ei voi kuin ihmetellä. Oletan, että jos ei nyt ole ihan pahasti dementoituneita niin varsin laajasti nykyään vanhemmat ihmiset seuraavat asioita, muitaki, kuin niitä naakkoja, niilläkin toki on oma paikkansa, eikä se ole paha nakki niistäkään jutella.
Tämä koskee molempia ikäpolvia. Se vanhuskin voi olla jäärä jota ei kiinnosta edes oman lapsen elämä eikä kiinnosta olla kohtelias ja kuunnella tai kysellä.
Ainakin täällä on kuitenkin paljon näitä koppavia lapsia nyt esiintynyt. Tietenkin koppavia vanhempiakin on, mutta yleensä ihminen pehmentyy vanhetessaan. Sanotaan, että muuttuu lapseksi jälleen.
Vanheneminen itsessään ei muuta ihmistä lapseksi jälleen. Sen sijaan aika usien muistisairaus muuttaa. Mutta vasta, kun muistisairaus on jo pitkällä. Muistisairauden alkuvaiheessa leppoisastakin ihmisestä saattaa tulla hankala. Osittain varmasti siksi, ettei ymmärrä, miksi muut väittävät vastaan. Tai peräti "valehtelevat" asioista. Ja ehkä jollain tavalla itsekin tiedostaa, että jotain on pielessä, kun ei muista, missä lompakko, kotiavaimet tms on. Kun ei löydä, alkaa epäillä jonkun varastaneen ne. Oma äitini oli juuri tällainen ja alussa yritettiin nk realiteettiterapiaa eli toistuvasti kerrottiin, että et sinä nyt voi vanhempiasi lähteä katsomaan, kun he ovat jo aikoja sitten kuolleet. Lopulta sanoin isälleni, että ei enää näin, koska äitihän koki vanhempiensa menetyksen uudestaan ja uudestaan. Sitten piti alkaa käyttää äitiin jo monenlaista oveluutta, jotta äiti olisi pysynyt hyvällä tuulella eikä suuttunut. Ihan viimeisinä aikoinaan äiti aina ilahtui, kun kävin näyttämässä hnelle kännykästäni hauskoja kissavideoita.
Isälläni taas ei varsinaista muistisairautta ole, joskin nyt kohta 97-vuotiaana ei muisti aina toimi tarpeeksi hyvin ja toimintakyky on romahtanut. Hän on koko elämänsä ollut toimelias ja ratkaisukeskeinen. Kun 89-vuotiaana joutui luopumaan ajokortistaan, muuttui hankalammaksi. Oli aina tottunut siihen, että hän itse päätti, milloin lähtee käymään jossakin, ja sitten joutuikin sopimaan jonkun autollisen kanssa, milloin saa kyydin. Isä on aina ollut sellainen, että kun saa päähänsä jotain, niin sen pitää tapahtua heti. Ei huomenna tai ensi viikolla. Mä ymmärrän jäärää sikäli, että hänelle on ollut kova kolaus jäädä muiden ihmisten avun varaan. Ensin autokyydeissä ja myöhemmin monissa muissakin asioissa. Juuri mikään ei enää suju siten kuin isä itse haluaisi vaan kaikki riippuu aina siitä, milloin jollain on aikaa tulla auttamaan. Isän on todella vaikea hyväksyä sitä, että ei pystykään enää tekemään itse. Ja vielä vaikeampi hyväksyä, että joku muu päättää, milloin hänen haluamansa asia tehdään vai tehdäänkö sitä lainkaan. Viimeiset kohta 8 vuotta isä on muuttunut päivä päivältä hankalammaksi eikä isään tepsi samanlainen oveluus kuin muistisairaaseen äitiin aikoinaan, koska isällä ei sellaista muistisairautta ole.
Luin jutun ja tulipa surullinen olo.
Vierailija kirjoitti:
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
Moikka nasut! Mä olen tänään jatkanut tavaroiden lajittelua ja karsimista. Mulla on isossa laatikossa ollut työkalut, ruuvit, seinäproput , mutterit jne jne. Ajan myötä kaikki pienet pahvirasiat ovat auenneet ja ruuvit yms pitkin laatikon pohjaa. Nyt olen lajitellut niitä Minigrip-pusseihin.
Hellalla hautuu marokkolainen lammaspata ja tuoksu on aika herkullinen. Huomenna täytyy lähteä käymään Myyrmannissa apteekissa ja vähän muuallakin.
Mistähän muuten johtuu, että kun syksyllä lämpötila on +10 on olevinaan kylmä, mutta keväällä sama lämpötila onkin lämmin? Paljon mukavampaa ihan vaikka vaan roskien vieminen, kun ei tarvitse nyt edes takkia päälle.
En ole lämpimien kelien ystävä. Mieluusti viileämpi, tuntuu raikkaammalta. Talvella tykkään ihan vaan seisokella pihalla hengittelemässä. Jos on vielä lunta siihen, silloin olen onnellinen. Onko uusi arki ilman koiraa ollut millainen?
Jos pitäisi uuttaa koiratonta arkea kuvailla yhdellä sanalla, niin se sana olisi "tyhjä". Vaikka koirani ei kovin tarkka kellonajoista ollutkaan, niin aamu-, päivä- ja iltalenkit rytmittivät mun päivääni. Nyt aamulla herätessä on vain tunti toisensa perään eikä ole mitään merkitystä, tekeekö jotain ja jos tekee, niin mihin aikaan. Edelleen huomaan tiskikonetta tai pyykinpesukonetta käyntiin laittaessani miettiväni, ehtiikö kone pysähtyä ennenkuin on koiran lenkitysaika. Mä kun en jätä noita laitteita päälle, jos lähden pois kotoa. Mutta sitten taas muistan, että eihän mun tarvitsekaan lähteä yhtään minnekään. Onneksi mulla on vielä tuo kissa, koska ilman sitä ei tarvitsisi nousta lainkaan sängystä.
Eilen illalla sain mukavan viestin, kun lainakoirani omistaja kysyi, ottaisinko koiran myös ensi viikonloppuna lauantaista sunnuntaihin. Saisi koiran mun siskollenikin mukaan mökille, mutta sitten koiransa olisi sillä reissulla ainakin viikon. Tottakai otan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asuuko kukaan teistä hänen lähellään? Voisi käydä pari kertaa päivässä kotihoidon lisäksi. Tuoda ruoat, hoitaa pyykit ym. eli tehdä ne ei-hoidolliset toimenpiteet.
Alanuolista päätellen tämä ei ollut hyvä ehdotus - miksi ei jos asutaan lähekkäin? Entä edes pari kertaa viikossa?
Pari kertaa viikossa on oikeasti aika paljon. Se tarkoittaa, että et voi olla työssä, missä on yhtään pidempiä työmatkoja tai pitää jäädä usein ylitöihin. Mistään lomareissuista tai muista vastaavista on sitten turha enää haaveillakaan. Jos vanhus osaa itse lämmittää ruokansa, niin ruokaa voi sitten vaikka pakastaa. Tai ostaa einesruokia. Niissä on yleensä ihan kohtuullisen pitkät säilyvyysajat. Mä opetin isän ollessa 89v hänet tilaamaan Cittarista ruokansa. Ja vessapaperinsa, pesuaineensa ja mitä kaikkea nyt tarvitsikaan. Muistisairaalta tämä ei tietenkään onnistu ja oma isänikin on nyt kohta 97-vuotiaana jo siinä kunnossa, että ei oikein pääse avaamaan ovea. Joten mun sisko on pyrkinyt olemaan kerran viikossa vastaanottamassa ne isän tilaukset. Hän virallisesti asuu lähellä, mutta koska on jo eläkkeellä, niin ei haluaisi ajaa kerran viikossa 600 kilometriä edestakaisin mökiltä kaupunkiin vain ottaakseen vastaan ne ruokatilaukset.
Isällä käy yksityisestä hoivapalveluyrityksestä joka toinen viikko työntekijät siivoamassa ja nyt yritetään puhua isä ympäri, että ottaisi kerran vikossa sen palvelun. Yksityiseltä ostetaan aikaa eikä käyntejä. Eli jos on ostettu vaikka 2 tuntia ja hommaan meneekin vain 1,5 tuntia, niin kysyvät isältä, mitä muuta voisi tehdä. Jos ei isä muutakaan hommaa niille keski, niin istuvat sitten isän kanssa vaikka katsomassa vanhoja valokuvia. Joten nyt tarkoitus on, että siellä alkaisi käydä tuo palvelu kerran viikossa ja sitten siskoni alkaa hoitaa isän kauppatilaukset siten, että toimitus on just silloin, kun hoivapalvelun työntekijä on paikalla. Ennenkuin tilaus sulkeutuu, siskoni voi mökiltäkin soittaa ja kysyä, tuleeko isälle mieleen vielä jotain, mitä tarvitsee, ja sitten kännykällä päivittää tilausta. Siinä kahdessa tunnissa ehtivät pestä pyykitkin joka toinen viikko ja joka toinen sitten siivota. Ja varmaan jotain pientä siivottavaa olisi joka viikkokin. Nämä työntekijät vaikka leikkaa nurmikon, kastelee kukat jne jne.
Aloittajan tapauksessa vanhuksen muistisairaus on se isoin juttu. Ehkä vielä on siinä kunnossa, että ei lähde yöpaita päällä talvipakkaseen, jätä hellanlevyä päälle tai vesihanaa valumaan. Eikä käy soittelemassa naapureiden ovikelloa. Jos jalat toimii, mutta ei pää, niin se on yksin asuvalle huonompi homma. Ei riitä, että kävisi kaksi kertaa viikossa katsomassa. Vaan jatkuvastihan näitä saa uutisista lukea, miten vanhus on kateissa. Suurin osa kuitenkin löytyy elossa, mutta eivät kaikki.
Tätä varten on ne omaiset. Ei noissa yksiköissä kukaan ehdi istumaan kuolevan vieressä. Se kuolemakin kun saattaa tehdä tuloaan useamman vuorokauden sen jälkeen, kun kuoleva ei ole enää syönyt eikä edes juonut yhtikäs mitään. Toki olisi hyvä, jos siellä ehtisi hoitajakin työvuoronsa aikana edes varttin istua kuolevan vieressä, mutta sen loppuajan sitten kuoleva on kuitenkin yksin, jos omaisiakaan ei ole sängyn vieressä istumaan. Välillä hoitajat toki käyvät katsomassa ja antavat tarvittaessa kipulääkkeen. Mietin vaan, mahtaako tuossakaan palvelutalossa sitten lopulta kuoleva saada edes morfiinia vai edellyttääkö se, että kuoleva olisi jossain sairaalassa saattohoidossa? Karuahan tuo on.
https://safkaajashamanismia.blogspot.com/