Reipas ja tunnollinen lammas

Vierailija kirjoitti:

Onpa vihamielisiä kommentteja. Totuus on se, että iso osa isovanhemmista haluaa elää vaan itselleen. On siellä joukossa niitäkin jotka osallistuu. Hedonismin kasvu näkyy tässäkin. Vanhemmuuden vaatimukset on ihqn eri luokkaa kun aikanaan! Ei voi vaan antaa lasten juosta pihalla omillaan aamusta iltaan. Samaan aikaan hedonismi on kasvanut eli apua saa entistä vähemmän. Onko siis ihme, että äidit väsyy ja nuoret naiset ei edes halua lapsia.

Kirjoitin jo pitkän kommentin asiasta, mutta miksi vain isovanhemmat kelpaavat lapsia hoitamaan? Mulle ei olisi tullut mieleenkään pyytää omia vanhempiani hoitamaan lapsia muulloin kuin silloin, kun tarvitsin lapsenvahtia työvuoron takia. Kaikkeen muuhun (rentoutuminen, huvittelu, hammaslääkärikäynnit jne) pyysin lapsenvahdiksi siskoani tai jotain kavereitani. Vastavuoroista toki. Mä en ollut aikoinaan vielä edes opiskelemassa siaraanhoitajaksi eikä mulla ollut omia lapsiaknaan, kun kerrostalossa samassa rapussa asuva naapuri soitti ovikelloani ja kysyi, voisinko hoitaa hänen 3-vuotiasta sen aikaa, kun vie pyörällä pahasti kaatuneen 6-vuotiaansa päivystykseen. Ei kyllä olisi tullut mieleenkään kieltäytyä. Siinä samaisessa kerrostalossa, kun olin raskauteni kolmannella jaksolla ja seinänaapuri kännipäissään meni rööki suussa nukkumaan ja mä - kiitos raskausajan aiheuttaman hajuaistin herkistymisen - havaitsin seinän takana alkaneen tulipalon, niin viereisestä rapusta yksi jo päälle viiskymppinen pariskunta pihalle tullessaan sanoi, että he voi ottaa mun silloin 5v esikoiseni hoiviinsa siksi aikaa, että selviää, päästäänkö mekään takaisin omaan asuntoon vai pitääkö mennä vähäksi aikaa jonnekin muualle. Yhdellä ystävälläni, joka asui samassa lähiössä, edellisen lapsen syntyminen oli päätynyt naapurinsa autossa Mannerheimintiellä liikennevaloissa eli sellainen syöksysynnytys ja seuraavan lapsensa kohdalla kysyi multa, voisinko ottaa hänen esikoisensa jo hyvissä ajoin mulle hoitoon. Ja tottakai otin. 

Mä vähän luulen,  että mainitsemasi hedonismi ei ole lisääntynyt vain eläkeläisten keskuudessa vaan myös nuore4mpien sukupolvien keskuudessa. Ei haluta enää auttaa ystäviä, kavereita eikä varsinkaan naapureita. Tai sitten ei edes haluta luoda näihin sellaisia suhteita, että apua kehtaisi edes pyytää. Kannattaa myös muistaa sekin, että eläkeikä koko ajan nousee. Omat lapseni ovat vielä 70-vuotiainakin työelämässä. 

Vielä tuli sekin mieleen, että joskus aikoinaan, jos lapsiperheessä äiti oli väsynyt ja lapsia vähän isompi määrä, niin kunnalta oli mahdollista saada kodinhoitaja. Ei siis mikään perhetyöntekijä, joka sohvalla istuen katsoo sivusta, miten väsynyt äiti saa hoidettua lastensa hoitamisen lisäksi kaikki kotihommat ja raportoi siitä sitten eteenpäin viranomaiskoneistossa. Entisajan kodinhoitajat siivosivat, kävivät kaupassa, laittoivat ruokaa, pesivät pyykkiä, veivät lapsia leikkipuistoon jne. Eli tekivät ihan konkreettisia asioita, jotta väsynyt vanhempi sai levätä. 

Vierailija kirjoitti:

Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:

En lukenut koko ketjua, mutta onhan maailma muuttunut. Nykyisin tuntuu, että lapsia kykenee hoitamaan ainoastaan lapsen omat vanhemmat, koulutetut ammattilaiset ja lapsen isovanhemmat. Muilla ei ole "osaamista", vaikka olisi omiakin lapsia. Mun lapset ovat syntyneet 1986 ja 1991. Ehdin jo ennen omia lapsiani olla lukuisia kertoja lapsenvahtina ystävieni ja joskus jopa naapureidenkin lapsille. Siksi tiesinkin, että no vauvat nyt heräilee öisin ja jotkut vauvat valvottaa hoitajaansa suunnilleen koko yön. Tiesin myös, että taaperon kanssa pitää olla suunnilleen silmät selässäkin samaan aikaan, kun laitat ruokaa, tiskaat tms. Ei siis tullut yllätyksenä, että lapsen kanssa elämä on aivan erilaista kuin ilman lapsia. 

Esikoiseni syntyi 2 kk rairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen, joten en ehtinyt olla töissä niin pitkään, että äitiyspäiväraha olisi maksettu tulojen mukaan. Sain minimiäitiyspäivärahan, mutta koska sitä ei maksettu kuin arkipäiviltä, viikonlopuisin ja arkipyhinä saattoi tehdä sairaalassa keikkaa. Mun vanhemmat kyllä otti esikoistani jo ihan pienenä vauvanakin hoitoon, jotta mä pääsin töihin tienaamaan lisää rahaa. Mutta ei ne työvuorot kirurgisella vuodeosastolla mitään lepoa olleet. Helpompaa pienen lapsen kanssa kotona oli kuin sairaalassa hoitamassa vuodeosastollista kirurgisia potilaita. Sitten, jos halusin päästä juhlimaan tms, niin kaverit tai siskoni otti lapseni hoitoon. Vastavuoroisesti mä sitten hoidin heidän lapsiaan, kun halusivat päästä jonnekin rentoutumaan. Naapuriapukin siihen aikaan otimi melko hyvin. Jos vaikka itsellä oli hammaslääkäriaika,. niin lapsen sai siksi aikaa naapuriin ja vastavuoroisesti otti napaurin lapåsia hoitoon silloin, kun heidän vanhemmillaan oli jokin meno. 

Mutta se on kyllä sanottava, että siihen aikaan elämä ei ollut niin aikataulutettua kuin nykyisin. Ei ollut jokaiselle päivälle joko itsellä tai lapsilla jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia, joihin olisi pitänyt kuskata. Neuvolassakin siihen aikaan kehotettiin menemään kotitöissä sieltä, missä aita on matalin. Muistan neuvoplan terveydenhoitajan sanat, että villakoirat sängyn alla ei pure. Ja myös kehotettiin ihan suoraan ostamaan eineksiä ja lapsille Piltti-purkeissa soseita. Äidinmaidonkorvikkeetkaan eivät siihen aikaan olleet mitään "myrkkyä". Ja sekin oli erilaista, että ei tarvinnut olla muiden ihmisten tavoitettavissa 24/7. Jos et ollut kotona tai olit vaikka saunassa, niin eipä sitä tiennyt, että joku oli sillä aikaa  lankapuhelimeen soittanut. Eikä etanapostilla tulleeseen kirjeeseenkään tarvinnut vastata heti. Työelämäkin oli erilaista. Töitä oli otki tehtävä silloinkin, mutta ei tarvinnut hoitaa viittä eri asiaa samaan aikaan. Sai tehdä yhden homman ensin valmiiksi ja sitten siirtyä seuraavaan hommaan. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, kuten nykyisin monissa töissä on. Mietin vielä sitäkin, että kun aiemmin lapset tehtiin nuorempina, niin hyvin monella ne lapsen isovanhemmat eivät olleet edes eläkkeellä vielä. Harvalla isovanhemmalla oli mahdollisuus esimerkiksi lähteä kesken työpäivän hakemaan sairastunut lapsenlapsi pois päiväkodista. 

En tiedä, kuinka paljon vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista on ihan todellisia  ja kuinka moni vain vanhemman omassa päässään kehittelemiä. Jos on pölyt pyyhkimättä, ikkunat pesemättä, leluja lattialla,  ruoka Saarioisten makaronilaatikko ketsupin kanssa ja lapsen paidassa tahra, joka ei lähde pesussa pois, niin oikeastiko joku tekee silloin lasun? Ja jos, niin kuka sen tekee? Mä pääsin omien lasteni kanssa helpolla, koska siihen aikaan vanhemmuus ei ollut jatkuvaa suorittamista. 

Meillä on adoptiolapset eli olimme lasten tultua ns seurannassa vielä vuoden kummallakin kerralla. Ammattilainen, sosiaalityöntekijä, löysi vanhemmuudessamme huomauttamista mm. siinä, että meillä oli valkoinen sohva ja että pieni nypittävää rotua oleva koiramme näytti hänestä epäsiistiltä. Ko rotu nypitään 2-3 kertaa vuodessa ja ennen sitä nyppimistä pitää odottaa, että karva alkaa irrota - siinä vaiheessa se turkki tosiaan on pidempi ja epäsiistimpi.

 

Että jos mietitään, miten niitä paineita ihan uskomattomista asioista syntyy niin esimerkiksi tuon tason nipottamisesta, kyllä. 

 

Ja se yksikin Helsingin kaupungin sosiaaliviraston työntekijä kertoi ajelevansa ratikalla tarkistelemassa, onko vanhempi kännykällä siellä lapsen läsnäollessa.

 

Tällaiseksi se on nykyään mennyt, mikään ei ikinä riitä.

No sitten en yhtään ihmettele, että nykyisin vanhemmat väsyvät. Omien lasteni aikaan oli vain ne neuvolakäynnit ja niissä tosiaan terveydenhoitaja suorastaan kehotti tekemään asiat niin, että vanhempi pääsee helpommalla. Ei toki varsinaisesti lapsen hoitamisessa vaan nimenomaan kotitöissä. Neuvolassa uskalsi kertoa olevansa väsynyt ja sitten terveydenhoitajan kanssa yhdessä pohdittiin, miten lapsiperhe-elämää voisi helpottaa. Kuten vaikka just Saarioisten makaronilaatikolla itse tehdyn makaronilaatikon sijasta. Nipottamista ei vielä ollut. Nyt, kun näitä juttuja olen lueskellut ja kuullut muualtakin, niin tuntuu joskus, että neuvolan terveydenhoitaja ei ole enää lasta ja perhettä varten vaan jotain viranomaisia varten. 

En lukenut koko ketjua, mutta onhan maailma muuttunut. Nykyisin tuntuu, että lapsia kykenee hoitamaan ainoastaan lapsen omat vanhemmat, koulutetut ammattilaiset ja lapsen isovanhemmat. Muilla ei ole "osaamista", vaikka olisi omiakin lapsia. Mun lapset ovat syntyneet 1986 ja 1991. Ehdin jo ennen omia lapsiani olla lukuisia kertoja lapsenvahtina ystävieni ja joskus jopa naapureidenkin lapsille. Siksi tiesinkin, että no vauvat nyt heräilee öisin ja jotkut vauvat valvottaa hoitajaansa suunnilleen koko yön. Tiesin myös, että taaperon kanssa pitää olla suunnilleen silmät selässäkin samaan aikaan, kun laitat ruokaa, tiskaat tms. Ei siis tullut yllätyksenä, että lapsen kanssa elämä on aivan erilaista kuin ilman lapsia. 

Esikoiseni syntyi 2 kk rairaanhoitajaksi valmistumiseni jälkeen, joten en ehtinyt olla töissä niin pitkään, että äitiyspäiväraha olisi maksettu tulojen mukaan. Sain minimiäitiyspäivärahan, mutta koska sitä ei maksettu kuin arkipäiviltä, viikonlopuisin ja arkipyhinä saattoi tehdä sairaalassa keikkaa. Mun vanhemmat kyllä otti esikoistani jo ihan pienenä vauvanakin hoitoon, jotta mä pääsin töihin tienaamaan lisää rahaa. Mutta ei ne työvuorot kirurgisella vuodeosastolla mitään lepoa olleet. Helpompaa pienen lapsen kanssa kotona oli kuin sairaalassa hoitamassa vuodeosastollista kirurgisia potilaita. Sitten, jos halusin päästä juhlimaan tms, niin kaverit tai siskoni otti lapseni hoitoon. Vastavuoroisesti mä sitten hoidin heidän lapsiaan, kun halusivat päästä jonnekin rentoutumaan. Naapuriapukin siihen aikaan otimi melko hyvin. Jos vaikka itsellä oli hammaslääkäriaika,. niin lapsen sai siksi aikaa naapuriin ja vastavuoroisesti otti napaurin lapåsia hoitoon silloin, kun heidän vanhemmillaan oli jokin meno. 

Mutta se on kyllä sanottava, että siihen aikaan elämä ei ollut niin aikataulutettua kuin nykyisin. Ei ollut jokaiselle päivälle joko itsellä tai lapsilla jotain kodin ulkopuolisia harrastuksia, joihin olisi pitänyt kuskata. Neuvolassakin siihen aikaan kehotettiin menemään kotitöissä sieltä, missä aita on matalin. Muistan neuvoplan terveydenhoitajan sanat, että villakoirat sängyn alla ei pure. Ja myös kehotettiin ihan suoraan ostamaan eineksiä ja lapsille Piltti-purkeissa soseita. Äidinmaidonkorvikkeetkaan eivät siihen aikaan olleet mitään "myrkkyä". Ja sekin oli erilaista, että ei tarvinnut olla muiden ihmisten tavoitettavissa 24/7. Jos et ollut kotona tai olit vaikka saunassa, niin eipä sitä tiennyt, että joku oli sillä aikaa  lankapuhelimeen soittanut. Eikä etanapostilla tulleeseen kirjeeseenkään tarvinnut vastata heti. Työelämäkin oli erilaista. Töitä oli otki tehtävä silloinkin, mutta ei tarvinnut hoitaa viittä eri asiaa samaan aikaan. Sai tehdä yhden homman ensin valmiiksi ja sitten siirtyä seuraavaan hommaan. Ei ollut jatkuvia keskeytyksiä, kuten nykyisin monissa töissä on. Mietin vielä sitäkin, että kun aiemmin lapset tehtiin nuorempina, niin hyvin monella ne lapsen isovanhemmat eivät olleet edes eläkkeellä vielä. Harvalla isovanhemmalla oli mahdollisuus esimerkiksi lähteä kesken työpäivän hakemaan sairastunut lapsenlapsi pois päiväkodista. 

En tiedä, kuinka paljon vanhemmuuteen kohdistuvista vaatimuksista on ihan todellisia  ja kuinka moni vain vanhemman omassa päässään kehittelemiä. Jos on pölyt pyyhkimättä, ikkunat pesemättä, leluja lattialla,  ruoka Saarioisten makaronilaatikko ketsupin kanssa ja lapsen paidassa tahra, joka ei lähde pesussa pois, niin oikeastiko joku tekee silloin lasun? Ja jos, niin kuka sen tekee? Mä pääsin omien lasteni kanssa helpolla, koska siihen aikaan vanhemmuus ei ollut jatkuvaa suorittamista. 

Ja lisäänpä vielä senkin, että ei Suomessa ole mahdollista, että joku viranomaistaho järjestäisi aivan kaiken. Suurin osa erilaisesta yhteisöllisyydestä ja siis siitä, missä "sosiaalinen sopeutuminen" voisi tapahtua, on järjestöjen ja ihan vaan vapaaehtoisten järjestämää. Kuten se aiemmin kertomani kuusijuhlakin. Näihin erilaisiin tapahtumiin pitää vaan itse lähteä mukaan, kukaan ei tule kotoa hakemaan. Ensin osallistumaan ihan vaan siihen tapahtumaan ja myöhemmin, jos kiinnostus herää alkaa järjestämäänkin, niin sitten mukaan järjestämään.