Reipas ja tunnollinen lammas

Nro 211: "Kannattaa ihan tosissaan sanoa ääneen, jos toisen kysymykset ja keskustelut niistä vastoinkäymisistä väsyttää. Hän ei ole ajatusten lukija eikä tiedä, että et kaipaa sellaista. Samoin myös se syvempiä keskusteluja kaipaava voi ihan suoraan sanoa, että hei kaipaisin syvempää keskustelua (ainakin omista asioistani, jos toinen ei halua puhua syvempiä asioita)."

Mun ystävistäni kaikki tietävät, että en ole kiinnostunut jauhamaan omista ongelmistani ystävieni kanssa. He ehtivät huomata asian jo niiden vuosien aikana, kun ollaan vasta tutustumassa eikä olla vielä ystäviä. Samoin sen, että olen aika ratkaisukeskeinen ihminen ja asiat, joita ei ole mahdollista ratkaista, hyväksyn ja jatkan elämääni eteenpäin. Tietävät, että jos haluan puhua jostain omista asioistani, osaan kyllä ottaa asian ihan itsekin puheeksi. Ja jos en ota, en halua puhua asiasta. Tietävät myös, että en sovi tapaamisia, jos en jaksa tai halua tavata. Ts jos haluan olla yksin ja omassa rauhassani. Ei tämä ole koskaan ollut mulle eikä ystävilleni mikään ongelma, mutta ei mun ystävikseni päädykään sellaiset, joille tämä olisi ongelma. Ne ihmissuhteet joko päättyvät jo hyvissä ajoin tai jäävät vain tuttavuus- tai kaveriasteelle. 

Vierailija kirjoitti:

Minun kohdallani yksi ystävyys varmaankin päättyi tähän asiaan:

Meillä molemmilla oli elämässä rankat pari vuotta. Toisella oli avioero, jäi lasten yksinhuoltajaksi ja taloudellisesti tiukkaan tilanteeseen, minä sairastuin vakavasti ja pysyvästi. Minä olisin halunnut ystävän kanssa jakaa kummankin elämäntilannetta. Olisin halunnut puhua ns. syvällisiä ja siten olla ystävän tukena/kuunnella. Olisin toivonut tuollaista itsenikin kohdalle. Minä en kaivannut raskaassa elämäntilanteessa mitään ns. pintapuolista kevyistä asioista jauhamista, sillä saatoin tehdä sitä tuttujen/kaverien kanssa. Ja minusta olisi tuntunut falskilta puhua jostakin hyvin pintapuolisesta, kun kummankin elämässä oli isoja vastoinkäymisiä. Ystäväni taas suhtautui tilanteeseen aivan eri tavalla. Hän ei halunnut puhua syvällisiä, eikä jaksanut kuunnellakaan sellaista puhetta. Hän kaipasi pintapuolista, kepeää keskustelua arjen vastapainoksi. Kumpikaan meistä ei k

Ihan ymmärrettävää. Olisit kaivannut erilaista ystävää kuin mitä ystäväsi on. Mä olen kuten tuo sun ystäväsi eli jos mulla on elämässäni rankkaa, mä nimenomaan en halua vatvoa sitä asiaa vielä ystävienikin kanssa vaan haluan ystävän seurassa ajatukseni johonkin muuhun kuin ongelmiin, vaikeuksiin, suruihin, murheisiin ja/tai kipuihin. Siksi mulle  ystävä tarjoaa hengähdystauon ikävistä asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Riiteleekö jotkut oikeasti ystäviensä kanssa? Millaisista asioista? Tajuan,  että parisuhteessa voi tulla riitaa rahasta,  kodin siisteydestä,  lastenhoidosta yms,  mutta mistä ihmeestä saatte riitaa aikaiseksi ystävienne kanssa?

Tätä minäkin ihmettelen. Sisarustenkin kanssa voi saada riidan aikaan vaikka siitä, kuinka paljon isovanhemmat hoitavat lapsenlapsiaan tai vaikka perinnöstä, mutta mistä voi saada riidan aikaiseksi ystävän kanssa? Siitäkö, että toinen haluaa kahville ja toinen kaljalle? Tai että toinen haluaa tavata ensi perjantaina ja toinen taas lauantaina? Mun mielestä on ihan selvää, että ystävienkin kanssa joutuu tekemään joskus kompromisseja. Eli vaikka mennään tänään kahville ja seuraavalla kerralla kaljalle. Mutta ei mun mielestä kompromissien tekeminen ole riitelyä. Tapaamisen ajankohta taas sovitaan siten, että se käy molemille. Jos mulle ei käy ensi perjantai ja ystävälleni taas ei käy ensi lauantai, sitten tavataan sunnuntaina tai ei tavata ensi viikonloppuna ollenkaan vaan joku toinen viikonloppu. 

Mun mielestä ystävyys on siinä mielessä helpompi ja siten myös mukavampi ihmissuhde kuin parisuhde tai sukulaisuussuhde, että ystävyyteen ei liity lainkaan niitä asioita (yhteiset rahat, yhteinen asunto, yhteiset lapset jne tai yhteiset vanhemmat ja sukulaiset), joista saattaisi tulla riitaa. Lisäksi, kun ystäviä on useampi kuin yksi, ei ole pakko vängätä siitäkään, lähteekö absolutistiystävä kaljalle vai ei, vaan kaljalle pyytää mukaansa jonkun niistä ystävistä, joille kaljalla käynti on ihan ok. En mä ehdota ystävälleni sellaisia asioita, joista tiedän, ettei hän tykkää. En myöskään sellaisia asioita, joista tiedän, ettei ystävälläni ole varaa. Enkä sellaisia asioita, joista tiedän, ettei ystäväni pysty tekemään (esim pyörätuolissa istuvalle murtomaahiihtoa)

Vierailija kirjoitti:

Mun välit parhaaseen ystävään on väljähtynyt lähivuosina. En olisi ikinä uskonut, että näin voi käydä. Ollaan oltu teini-iästä asti parhaita kavereita yli kolkyt vuotta ja ystävyys on kestänyt, vaikka elämäntilanteet on suurin piirtein koko aikuisen elämämme olleet erilaiset, toinen sinkku ja toinen perheellinen. Pikku hiljaa ystäväni on kuitenkin alkanut viihtyä eri kaveriporukassa ja julistaa ihanaa ystävyyttään heidän kanssa somessa yms. Eikä siinä mitään, kyllä muitakin kavereita saa ja pitääkin olla. Mutta pikku hiljaa mukaan tuli pienet hätävalheet ja kertomatta jättämiset yms. Näistä loukkaannuin todella. Pari vuotta jaksoin uskotella itselleni, että meidän ystävyys on silti vahva ja kestää aina. Mutta kyllä se nyt on todettava, että olen hänet menettänyt toisille. Aloin tuntemaan itseni ihan idiootiksi, kun kuvittelin, että hän on edelleenkin paras ystäväni, vaikka todellisuudessa hän viettää aikaa muiden kanssa paljon

Mä ymmärrän sun pointin, mutta mun mielestä tässä ilmenee just se "sitoutuminen". Mä en luokittele ystäviäni parhaaksi, toiseksi parhaaksi jne. Voin viettää jonkun ystäväni kanssa enemmän aikaa kuin jonkun toisen - varsinkin, jos toisella ystävälläni ei oman elämäntilanteensa takia ole mahdollisuutta enempään - enkä koe velvollisuudekseni alkaa viettää hänen kanssaan enemmän aikaa (ja muiden kanssa vähemmän) taas sitten, kun hänelle sopii. Tuli tuosta sun kirjoituksestasi mieleen, että onkohan hän kertonut niitä hätävalheita sen vuoksi, että sinä olisit pahoittanut mielesi, jos hän olisi kertonut totuuden? Tarkoitan siis sitä, että ilman hätävalheita sulle olisi selvinnyt jo paljon aikaisemmin, että ette te ole enää parhaita ystäviä keskenänne? Mun mielestä hätävalheet on tyhmiä, koska ne tosiaan loukkaa  ja totuus tulee jokatapauksessa jossain vaiheessa esille. 

Nro 127: "Kiitos, tässäpä tulikin hyvää vertaistukea. Juuri tällaisten keskustelujen takia rakastan tätä palstaa. "

Ollos hyvä vaan :)  Koko sen puolentoista vuoden ajan, kun mun äitini eli muistisairautensa kanssa, tällä palstalla oli ketjuja iäkkäistä vanhemmista ja millaista se on omaiselle. Monia hyviä keskusteluja ja näkökulmia asiaan. Ei mun tarvinnut ystävieni kanssa puhua asiasta, koska täällä palstalla oli muitakin saman kokeneita ja/tai juuri sillä hetkellä samassa elämäntilanteessa eläviä. Omista sairauksistanikin haen vertaistukea mieluummin erilaisista vertaistukiryhmistä kuin ystäviltäni, joilla itsellään ei ole omakohtaista kokemusta.  Jos tarvitsen pelkkää kuuntelijaa, voin puhua kissalleni tai koiralleni. Ammattilaisten neuvoja varten varaan sitten ajan ammattilaiselle.